Lue keskustelun säännöt.
Vakavasti: mitä tehdä, kun koronapandemian pitkittyminen on vienyt voimat?
19.08.2020 |
Toistaiseksi on kyllä pakko, kun lapset ovat palanneet kouluun, mutta alkaa olla jaksaminen todella lopussa.
Korona vaikuttaa kaikkeen. En edes suhtaudu tautiin hysteerisesti vaan maltillisen varovaisesti, noudatan viranomaisohjeita jne. Vaan voimavarat alkaa olla loppu.
Kevät oli hirveän raskas etäkouluineen, ja nyt syksyn aluksi molemmat lapset ovat kotona flunssassa kun yritän itse motivoitua tekemään etätöitä. Kaikki deadlinet ovat paukkuneet, mikä vain lisää työhön kohdistuvaa ahdistusta.
En uskalla luottaa siihen, että lapset voivat olla koulussa paljoa jatkossakaan, kun sairastuminen aiheuttaa nytkin n. 1,5 viikon odottelun testiruuhkien takia. Olen yksin lasten kanssa eikä tukiverkostoa ole.
Koronan takia työkuviot ovat mahdottoman epäselvät. Olen määräaikaisessa työsuhteessa ja projekti on täysin riippuvainen pandemian etenemisestä. Ei tee mieli tehdä oikein mitään minkään eteen, kun tilanne on niin epävarma. Vielä keväällä korona tuntui tilapäiseltä viivästykseltä, mutta nyt pandemialle ei näy loppua.
Lapsista olen jaksanut vielä huolehtia, mutta en ole ollut mikään malliäiti tänä vuonna. Muut kulkevat luontoretkillä ja leipovat pullaa täydellisissä kodeissaan samalla kun itse syötän lapsille mikropitsaa kalsarit jalassa. Koti on kaaoksessa, ja pitäisi siivota niin olisi mukavampaa. En ehdi. Enkä jaksa.
Kaikkein raskainta on jaksaa kohdata jokapäiväinen epävarmuus. Mitä on vielä tulossa? Milloin tämä päättyy? Millainen tulevaisuus koronan jälkeen on?
Yksi ongelma on siinä, että minun on vaikea motivoitua esim. liikkumaan ja ulkoilemaan, kun millään ei tunnu olevan mitään merkitystä nyt. Miksi yrittää, kun maailma on huomenna ja kuukauden ja puolen vuoden päästä edelleen sekaisin? Mitä merkitystä millään, mitä teen, oikeastaan on?
Mitä tässä voisi tehdä, kun alkaa olla todella, todella, todella lopussa?
Kommentit (78)
Tätä kun syksyllä jatketaan niin nousee (itse)murhaluvut taivaisiin.
Maailmanlopun odotusta tämä todellakin on, tsemppiä vaan jokaiselle.
Mulla kun ei oo perhettä, ei oikeastaan edes kavereita, puolisosta puhumattakaan niin en ole juuri ihmisten kanssa tekemisissä. Mietin tosiaan miten paljosta yksinäisyydestä ihminen voi selvitä. Työni on julkisen sektorin tstotyö niin kaikki taas etänä. Vajaan viikon ehdin loman jälkeen olla työpaikalla ihmisten ilmoilla.
Viikossa siis useita päiviä jolloin ainoa interaktio livenä on asiakaspalvelijat kaupassa tms. Keväällä jaksoin pyytää tuttavia kävelylle, mutta nyt ei enää innosta. SIlloin pääsin seurassa kävelylle keskimäärin kerran viikossa. Kävin pari kertaa/vko treeneissä jossa jokainen hiljaa treenasi omillaan. Kunhan nyt olin samoissa tiloissa kun muut ihmiset, ja sai sanoa Moi, mikä saattoi olla päivän ainoa lause toiselle ihmiselle.
Kesällä harrastuksen parissa tuli nähtyä ihmisiä vähän enemmän, mutta mitään uusia kaverisuhteita en pystynyt luomaan. Tää jakaa maailman kahtia, kun toisilla on perhe ja joitain se rasittaa ihan hirveesti ja toisilla taas ei mitään seuraa mikä tekee hulluksi. Sitten on niitä jotka elävät perheonnea/parisuhdeonnea/kotoilua sekä erakkoja jotka ovat tästä innoissaan.
Onneksi on työ, no heh. Mun lähikollegat haluavat vain erakoitua/kotoilla. Muutama ei tullut etäilystä työpaikalle edes loman jälkeen silloin kun pari vko olisi pitäny. Mun ainoa oljenkorsi on uusi tehtävä joka alkaa 1.9. siis sama työnantaja ja sama palkka mutta työnkuvani hieman muuttuu. Sen mukaa tapaan ihan uusia kollegoja. Joista osan ihan livenä! Meidän työpaikalla on tosi helppo pitää turvavälit, on väljää. Mutta ei täällä silti ketään näy vaikka esimies sanoi, että ei ole mikään etätyömääräys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinänsä hyvä tämä korona. Monelle pakko istua alas ja kenties hetki miettiä, millaista on vanhainkoteihin lukittujen elämä, pitkäaikaistyöttömien elämä, monisairaiden elämä. Ihan normi arki, ilman koronaakin.
- AIVAN olen 49 v. yksinelvä ja tämä on nyt esimakua sille mitä tuleman pitää. Sen olen ymmärtänyt.
Oltuani työttömänä koko 90-luvun laman seurauksena, ja enimmäkseen sen jälkeenkin oma psyykenrakenteeni toimii sitä paremmin, mitä kovemmiksi ajat menevät. Sisäinen kokemusmaailma on tällaisissa oloissa enemmän tasapainossa ulkoisen todellisuuden kanssa.
Itsellä tämä aika on alkanut näkyä niin, että olen innostunut liikunnasta uudelleen 20 vuoden tauon jälkeen. Se on ehkä stressinhallintakeino. Eihän tässä nyt neljän seinän sisällä tarvitse olla ollenkaan, en ymmärrä sellaista. Tuolla ulkona on puhdasta ilmaa ja kaunista luontoa, sinne vaan baanalle!
Lamat ovat sellaista, että on pakko adaptoitua. Muuttaa arvomaailmansa. Entinen roskakoriin.
Mustana huumorina lopuksi voisi todeta, että tilaisuus todistaa maailmanloppu on valtava etuoikeus. Kuvitelkaa monta sukupolvea täällä on ollut ennen meitä, ei sitä kaikille suoda. Näin 70-luvun, 80-luvun nousukauden, 90-luvun laman, 2000-luvun nokiahuuman, 2010-luvun nettimaailman. Maailmanloppu vielä tähän, niin herra, annoit minun paljon nähdä.
Pandemiauupumus. Kevään jaksoi vetää lisähöyryllä, kun tilanne oli vielä uusi ja pelottava, ja nyt on aikaa väsymykselle. Entä jos onkin aika levätä enemmän sen sijaan, että "ottaisit itseäsi niskasta"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Eniten työ- ja perhe-elämän kanssa tällä hetkellä taiteileva sukupolvi vietti lapsuutensa lamassa ja nuoren aikuisuuden finanssikriisissä. Onko ihme, että ahdistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Eniten työ- ja perhe-elämän kanssa tällä hetkellä taiteileva sukupolvi vietti lapsuutensa lamassa ja nuoren aikuisuuden finanssikriisissä. Onko ihme, että ahdistaa?
Eikö tuo sukupolvi ole sitten jo tottunut työelämän epävarmuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vuosi 2020 ole mitenkään poikkeuksellinen, tai ainakin se on poikkeuksellinen toisella tavalla kuin luullaan. Vuosi 2020 on paras ja onnellisin vuosistamme tuleviin vuosiin suhteutettuna.
Tulee vielä laajempia pandemioita ja tiheämmin, ilmastonmuutoksen vuoksi miljardien ja miljardien asuinalueet muuttuvat elinkelvottomiksi tai mahdollisesti saman verran ihmisiä kuolee, tulee nälänhätiä ja sotia jne. Totuus on kivulias, mutta ainakin lohtuna on totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Eniten työ- ja perhe-elämän kanssa tällä hetkellä taiteileva sukupolvi vietti lapsuutensa lamassa ja nuoren aikuisuuden finanssikriisissä. Onko ihme, että ahdistaa?
Eikö tuo sukupolvi ole sitten jo tottunut työelämän epävarmuuteen?
Kyllä, mutta koronassa on kyse muustakin kuin työelämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"CDC: One quarter of young adults contemplated suicide during pandemic
One in four young adults between the ages of 18 and 24 say they've considered suicide in the past month because of the pandemic, according to new CDC data that paints a bleak picture of the nation's mental health during the crisis."
https://www.politico.com/news/2020/08/13/cdc-mental-health-pandemic-394…
Milloin meilläkin politikot ymmärtävät sen, että yhteiskunnan sulkemisen myötä nuoret ihmiset todella kuolevat, kuolevat itsemurhaan, eikä kovinkaan todennäköisesti koronaan.
Milloin he ymmärtävät tämän, että valtion tulevaisuuden veronmaksajat eivät kuolekaan koronaan, mutta kuolevat yhteiskunnan sulkemisen aiheuttaman masennuksen vuoksi oman käden kautta.
Ehkä, ehkä tätä pitäisi miettiä tältäkin kantilta uudelleen. Riskiryhmiä pitää toki suojella, mutta muuten Ruotsi taitaa olla oikealla tiellä.
Todennäköistähän se on, että jos pandemian vuoksi ei ole töitä ja velat kasaantuu niskaan ja kohta TALOSI lähtee alta ja pian näyttää siltä että olet koditon ja sitten ihminen on aika toivoton ja alkaa harkitsemaan jo itsemurhaa. Ei pitäisi olla yllättävää, mutta politikot ummistaa silmänsä tälle.
Mitä meillä Suomessa on nyt suljettu?
Mm. juhlien pitämisen vaarallisuudesta toitotetaan nyt taas jatkuvasti ja että ketään ei saisi enää tavata. Ostarille ei pitäisi mennä, eikä ulkona syödä. Töihinkään ei pitäisi mennä jos ei ole pakko työn luonteen takia. Alkaa elämä olla aika kurjaa jos on yhtään sosiaalinen.
Niin eli mitään ei ole suljettu. Keväälläkin rajoitukset koskivat vain yli 10 hengen tilaisuuksia. Kuinka iso kaveriporukka sulla oikein on ja miksi et voi tavata vain muutamaa kaveria kerrallaan? Ei kannata tehdä elämästään yhtään vaikeampaa kuin mikä on tarpeellista.
Ei ole suljettu, mutta silti pelkkä tavallinen kauppareissu voi johtaa siihen, että saat tämän viruksen.
Tuo tieto perseessä ei ole kovin mieltä ylentävää poistua kotoasi. Se rajoittaa elämää kaikin tavoin.
Pelkoon, joka rajoittaa elämää kaikin tavoin, kannattaa hakea ammattiapua.
Jos nyt lopetetaan tämän mantran hokeminen, kun ei sitä apua saa hekään, jotka sitä todella kipeästi tarvitsevat. Jos on massia maksaa yksityisesti, olet onnekas, Kelan tukemana olet jonon häntäpäässä pelkoinesi, jos pääset edes jonoon.
Lopettakaa uutisten katsominen ja eläkää niin kuin ennenkin. Ihminen sairastuu jo pelkästä stressistä.
Kun ei katso uutisia se paniikki helpottaa heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Ehkä se on näin, mutta ei se tee siitä tämän hetken ahdistuksesta yhtään vähemmän todellista. Ei minun ahdistustani yhtään vähennä se, että kaiken maailman tädit ja sedät vähättelevät ongelmiani "kun on sitä ennenkin ollut epävarmaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Eniten työ- ja perhe-elämän kanssa tällä hetkellä taiteileva sukupolvi vietti lapsuutensa lamassa ja nuoren aikuisuuden finanssikriisissä. Onko ihme, että ahdistaa?
Eikö tuo sukupolvi ole sitten jo tottunut työelämän epävarmuuteen?
Kyllä, mutta koronassa on kyse muustakin kuin työelämästä.
Toki, mutta kommenttini olikin kirjoittajalle, joka puhui nimenomaan vaakalaudalla olevista työpaikoista.
Kyllä tunnen uupumusta! Ja samoin yh. Jaksamiseen vaikuttaa tosi paljon myös se, että oma aika on ollut tosi vähissä. Olen riskiryhmää ja normaalistikaan meillä ei ole mummuja ja kummeja arjessa auttamassa. Nyt sitten kaikki harrastukset ja etäkoulu ja kaikki...
Ymmärrän sinua Ap. Meillä sekä lapsi että itse olemme jossain määrin riskiryhmää. Keväällä meinasi mennä hysterian puolelle, etenkin kouluikäisen lapsen vuoksi, mutta päätin että tehdään elämästä niin normaalia kuin suinkin. Ei ole joka päivä todellakaan ollut helppoa, mutta minulla on auttanut seuraavat rutiinit. Heti aamusta petaan sängyn (pikku juttu, jota en normaalisti tee) ja puen lenkkivaatteet. Alkuun kävin pienen pysähdyksen, joka vastasi aamun kävelymatkan parkkipaikalle ja työpaikan parkkipaikalla töihin. Pikkuhiljaa kävely piteni kymmenestä minuutista ja se oikeasti teki ihmeitä. Ulkoilun jälkeen käyn suihkussa ja puen päälle 'työvaatteet" ja meikkaan. Juon aamukahvin ja samalla jo tuntuu että on saanut edes jotain aikaiseksi. Pikkujuttuja, mutta jotain. Sapuskat laitan iltaisin, siivoukset ja pyykin pesut myös. Illalla käymme koko perhe ulkona. Ei taaskaan tarvitse olla mitään superpitkää ulkoilusessiota, mutta jotain. Minulla jo pidentyneihin lenkkeihin oleellisesti vaikuttaa se, että kuuntelen äänikirjoja. Koska keskittyminen ei juuri nyt riitä lukemiseen, niin pääsen äänikirjojen avulla hetkeksi toiseen todellisuuteen.
Tsemppiä ap ja muut tuskastuneet! Kyllä me tästä selvitään!
Samanlaista tuskaa ja ahdistusta se on muillakin. Sulla sentään on töitä. Kaikilla ei ole. Siinä on kuule vitsit vähissä kun rahaa ei näy eikä kuulu. Työttömyyskassan jonot ovat pitkät.
Jep. Minä olen elänyt näin 19-vuotiaasta lähtien, poikkeuksena opiskeluaika, jolloin oli sen muutaman vuoden selvät sävelet. Muutoin olen elänyt yksin, eikä koskaan ole ollut mitään tietoa siitä, mitä esim. 6kk päästä tapahtuu. Olenko töissä vai en. Jos en ole, saanko uusia töitä ja jos saan niin mistä ja milloin. Asunko edelleen paikassa X vai tuleeko muutto ja jos tulee, minne se muutto tulee. Mikä rahatilanne on vaikka 6kk päästä, iskeekö työkkäri kiinni ja karenssiin vai onko minulla mahdollisesti töitä ja jos on, minkälainen sen palkkaus on. Varaa mihinkään maksaviin harrastuksiin ei ole ollut, joten kaikki harrastaminen keskittyy edulliseen kotipuuhaan vuokrayksiössä.
Olen 40v. ja edelleen osa-aikaisissa töissä, jotka korona nyt vei niin, ettei minulla ole ollut yhtään tuntia töitä sitten maaliskuun. Todennäköisesti ei tulekaan lisätunteja, mutta kykin mieluummin firman kirjoilla kuin työkkärin kirjoitta karenssia peläten (been there, done that).
Korona ei ole vaikuttanut arkeeni varsinaisesti siis mitenkään, joka on ollut oikeastaan vähän järkyttävääkin huomata. Huomata siis sen, miten huonosti oma elämä on muotoutunut kaikesta yrittämisestä, puskemisesta ja reippaudesta huolimatta verrattuna ns. normaaliin keski-ikäiseen. Kun minä möllötän yksiössä keskenäni 24/7 ja harmittelen, etten uskalla käydä kauppakeskuksessa pyörähtämässä ikkunaostoksilla, moni 40v. painii kotona omien, puolison ja lasten ongelmien kanssa, työongelmien kanssa, rahaongelmien kanssa, lainojen kanssa, suree poisjääneitä harrastuksiaan, kaipaa ihmisiä jotka kaipaavat häntä jne.
Perheellinen elämä, jossa on vakaasti töitä ja toimeentuloa ja tietoa huomisesta, on aina ollut utopistinen haave minulle. Ja nyt koronan murjoessa maailmaa se näyttää entistä kaukaisemmalle utopialle, kun työpaikkoja vähenee ja yritykset vetelevät viimeisiään.