Lue keskustelun säännöt.
Vakavasti: mitä tehdä, kun koronapandemian pitkittyminen on vienyt voimat?
19.08.2020 |
Toistaiseksi on kyllä pakko, kun lapset ovat palanneet kouluun, mutta alkaa olla jaksaminen todella lopussa.
Korona vaikuttaa kaikkeen. En edes suhtaudu tautiin hysteerisesti vaan maltillisen varovaisesti, noudatan viranomaisohjeita jne. Vaan voimavarat alkaa olla loppu.
Kevät oli hirveän raskas etäkouluineen, ja nyt syksyn aluksi molemmat lapset ovat kotona flunssassa kun yritän itse motivoitua tekemään etätöitä. Kaikki deadlinet ovat paukkuneet, mikä vain lisää työhön kohdistuvaa ahdistusta.
En uskalla luottaa siihen, että lapset voivat olla koulussa paljoa jatkossakaan, kun sairastuminen aiheuttaa nytkin n. 1,5 viikon odottelun testiruuhkien takia. Olen yksin lasten kanssa eikä tukiverkostoa ole.
Koronan takia työkuviot ovat mahdottoman epäselvät. Olen määräaikaisessa työsuhteessa ja projekti on täysin riippuvainen pandemian etenemisestä. Ei tee mieli tehdä oikein mitään minkään eteen, kun tilanne on niin epävarma. Vielä keväällä korona tuntui tilapäiseltä viivästykseltä, mutta nyt pandemialle ei näy loppua.
Lapsista olen jaksanut vielä huolehtia, mutta en ole ollut mikään malliäiti tänä vuonna. Muut kulkevat luontoretkillä ja leipovat pullaa täydellisissä kodeissaan samalla kun itse syötän lapsille mikropitsaa kalsarit jalassa. Koti on kaaoksessa, ja pitäisi siivota niin olisi mukavampaa. En ehdi. Enkä jaksa.
Kaikkein raskainta on jaksaa kohdata jokapäiväinen epävarmuus. Mitä on vielä tulossa? Milloin tämä päättyy? Millainen tulevaisuus koronan jälkeen on?
Yksi ongelma on siinä, että minun on vaikea motivoitua esim. liikkumaan ja ulkoilemaan, kun millään ei tunnu olevan mitään merkitystä nyt. Miksi yrittää, kun maailma on huomenna ja kuukauden ja puolen vuoden päästä edelleen sekaisin? Mitä merkitystä millään, mitä teen, oikeastaan on?
Mitä tässä voisi tehdä, kun alkaa olla todella, todella, todella lopussa?
Kommentit (78)
Joku keskusteluapu olisi varmasti hyvä.
Näetkö ap muita aikuisia ihmisiä? Jotain kavereita, omaa perhettäsi? Muita ihmisiä kannattaa nähdä.
Minä olen alkanut ajatella, että eletään mahdollisimman normaalisti, ja pestään käsiä ja käytetään maskeja julkisissa yms.
Yksilötasolla koronaa ei ehkä kannata liikaa murehtia. Sitä voi kuolla koronaa tai jäädä auton alle. Voi saada ensi vuonna
MS-diagnoosin, tai loukata itsensä jotenkin vaikesti. Suurimmalle osalle korona on lievä tauti, eikä se riskiryhmäläisellekään ole mikään varma kuolema. Elämä on yhtä epävarmaa kuin se aiemminkin oli.
Väestötasolla käsienpesulla, etäisyyksillä yms voidaan välttää iso epidemia, jolloin teho-osastot eivät täyty.
Taloudellinen tilanne ei näytä valtakunnan tasolla niin pahalta kuin pelättiin. Yhtä suuria sulkuja kuin keväällä oli, ei aiota pitää.
Ehkä koronaan tulee rokote, ehkä korona lievenee, ehkä me vain totumme ajatukseen kuten olemme moneen muuhunkin tottuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt. Ihan minkä tahansa taudin voi saada koska tahansa. Liikenne on täynnä vaaroja. Hiukan suhteellisuudentajua nyt.
Ei siinä mikään suhteellisuudentaju auta, jos työskentelee vaikka tapahtuma-alalla ja työt ovat koko ajan vaakalaudalla sekä tulevaisuus täysin epävarmaa. Eikä koulullekaan auta sanoa, että en minä pelkää koronaa, kun lasta ei yksinkertaisesti päästetä sairastumisen jälkeen takaisin ilman testissä käymistä.
Monet korona-ahdistusta kokevat taitavat olla sen verran nuoria, ettei 1990-luvun laman aikaan olleet vielä työelämässä. Kyllä se jokaisen palli keikkui silloinkin. Tulevaisuus oli silloinkin epävarma eikä ollut tietoa, milloin lama loppuu.
Silloin ei ollut epävarmaa:
-pääsetkö kauan odotetulle lääkäriajalle, koska nenäsi vuotaa ja odotat koronatestiä viisi päivää
-siirretäänkö tutkimuksia joihin olet jonottanut neljä kuukautta, koska sairastut flunssaan viikkoa ennen
-joudutko synnyttämään yksin, koska perheenjäsenellä on flunssa ja et ole saanut tuloksia vielä testistä
-pääseekö lapsesi kouluun/päiväkotiin seuraavan 1,5 viikon sisällä, koska hänen nenä alkoi vuotaa ja odotat testiin aikaa
-suljetaanko lapsesi koulu kuukauden päästä
-tuleeko sosiaalinen paine ottaa lapsesi kotihoitoon päivähoidosta, koska sitä suositellaan kaikille joilla jossain määrin mahdollista
-ilmoitetaanko sinulle yhtäkkiä että olet kahden viikon karanteenissa altistuksen vuoksi
-toistuuko edellä mainittu kuukauden päästä
Yrittäkää nyt ymmärtää, ei ihmisillä uuvuta pelko tai rahoitukset sinänsä, vaan se kun tärkeiden asioiden toteutuminen on todella epävarmaa. Flunssa voi tulla pilata kaiken. Elämässä on aika paljon tilanteita, kun jonkun yllättäen asian hoitamiseen on pari päivää aikaa. Jos nenäsi vuotaa, niin et vaan voi hoitaa kyseistä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin ärsyttää että tälläsistä asioista ei puhuta. Olen varma että meitä on paljon mutta kaikki yrittää tsempata ihan liikaa. Miksi ei voida ääneen sanoa että maailma on aivan vi*ullaan? Kaikki esittää että kaikki on ihan normaalisti. Ei ole!!! Mua väsyttää enemmän tää yrittämisen yrittäminen kuin rehellinen tilanteen myöntäminen.
Tuo on kyllä ihan totta. Monilla on varmasti samanlaisia epävarmuuden ja ahdistuksen tunteita. Niistä ei vain puhuta.
Ei ole todellakaan kaikilla.
On kuin olisi kotona, mikään ei ole muuttunut.
Täällä yksi ahdistunut/lievästi masentunut. Mikään ylimääräinen ei huvita, koti kuin pommin jäljiltä taas kun työt alkoivat. Surettaa lapsen puolesta, kun ajatukset pyörivät vain tässä epävarmuudessa. Onneksi on työ, jota tehdä etänä ja joka pitää ajatukset edes sen 8 tuntia jossain muualla. Ei pelota vain itse tauti, toki sekin riittävästi, mutta myös oma vastuu, kenet tartutan ehkä tietämättäni, miten olla riittävän varovainen? Olen aina kärsinyt jonkinasteisesta luulosairaudesta eikä tämä nyt ainakaan helpota oloa. Puolison kanssa ollaan eri linjoilla varovaisuuden tasosta ja sekin stressaa vielä lisää. Kavereita ei somen välityksellä viitsi rasittaa omilla huolilla kun kaikki ovat samassa jamassa kuitenkin. En ylipäätään näe oikein ketään paitsi omaa perhettä ja lapsen hoitajia ohimennen. Pelottaa, että terveydenhuolto romahtaa, ja apua ei saakaan jos sitä todella tarvitsee (johonkin muuhun sairauteen). Tiedän, pitäisi irrottaa ajatukset kaikesta, ja lomalla siihen hetkittäin pystyikin. Miten käy kun tulee syksy?
Vierailija kirjoitti:
Itse myös yh ja todella uupunut, loppu. Millään ei ole mitään merkitystä, kunhan jotenki selviän pienen lapsen kanssa iltaan ja joka ilta toivon etten herää. Huono äiti olen kun väsyttää olla lapsen kanssa 24/7, koskaan ei omaa aikaa. Mihin hävisi huoli lapsiperheistä joka oli vielä keväällä?
Ole yhteydessä johonkin tahoon, neuvolaan tai lääkäriin. Kuulostat masentuneelta, ei ole normaalia, että toivoo, ettei heräisi aamulla. Pyydä apua, heti, lapsesi tähden jos et itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutan huolettomalta ulospäin, mutta minua huolettaa paljon miten saan asioitani järjestykseen ja onnistuvatko tulevaisuuden suunnitelmani koskaan siten kuin tahtoisin.
Pesen käsiäni ja murehdin muistavatko läheiseni pestä niitå ja pitää huolen itsestään.
Pelkään miten pitkään tätä jatkuu ja ärsyttää kun jotkut pitävät kaikkea normaalina.
Tsemppiä!
Nyt äkkiä liikkumaan jotenkin, että fyysinen olotila paranee. Nauti ihanista lapsista ja ajasta kotona. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta kaikissa maailman tilanteissa on myös pärjääjiä. Itselläni on Daniel Defoen Ruttovuosi luettavana ja antaa perspektiiviä siihen kuinka helpolla me itseasiassa nykypäivänä päästäänkään kiitos kehittyneen yhteiskunnan.
Keväällä etelä-eurooppalainen työkaverini menetti vanhempansa koronalle, joka muistutti siitä kuinka vähällä kärsimyksellä me suomessa itse asiassa olemme toistaiseksi päässeet kun verrataan etelä-eurooppalaisia tai etelä-amerikkalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
j
Vierailija kirjoitti:
Itse myös yh ja todella uupunut, loppu. Millään ei ole mitään merkitystä, kunhan jotenki selviän pienen lapsen kanssa iltaan ja joka ilta toivon etten herää. Huono äiti olen kun väsyttää olla lapsen kanssa 24/7, koskaan ei omaa aikaa. Mihin hävisi huoli lapsiperheistä joka oli vielä keväällä?
Ole yhteydessä johonkin tahoon, neuvolaan tai lääkäriin. Kuulostat masentuneelta, ei ole normaalia, että toivoo, ettei heräisi aamulla. Pyydä apua, heti, lapsesi tähden jos et itsesi.
Kiitos sinulle joka vastasit minulle. En oikeasti jaksa hakea apua mitä ei saa. Enää minun ei tarvitse kauaa jaksaa, väsymys on hirvittävää
Itsellä sama. Olen työtön yksinhuoltaja, joka haluaisi kovasti päästä töihin. Vaan korona-ajan takia taitaa jäädä haaveeksi, kun pikkukoululaisen iltapäiväkerho laitetaan heti kiinni jos tilanne tästä vähän pahenee - ja jos pahenee paljon niin menee koulukin kiinni.
Lisäksi huolehdin riskiryhmään kuuluvasta vanhemmastani, joten aika on muutenkin raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävarmuus pahinta. Jos olisi tieto että korona katoaa maailmasta tammikuussa niin kyllä sitten jaksaisi kituuttaa kun tietäisi milloin tämä epävarmuus olisi ohi.
Itse ymmärrän todella sen, että monia ahdistaa korona ja sen tuomat muutokset, rajoitukset yms. Kuitenkin oma elämäni on aika vaikeaa muutenkin ja minua huolettaakin eniten se miten jaksan enää talven yli. Pimenevät illat ja se, että koko ajan mennään talvea kohti on alkanut ahdistaa paljon ja pelottaakin, että miten sitä jaksaa yleensäkään enää eteenpäin. Kesä on ollut varmasti vaikein pitkään aikaan ja olen ollut surullinen ja mielialat alhaalla muutenkin. Välillä aika levoton ja sellainen pelottavankin jännittynyt olo ja välillä miettii sitä, että kun nyt pysyisi järjissään. Olen myös tosi yksinäinen ja senkään takia en paljon kärsi siitä, ettei ihmisiä voi tavata, kun ei ole muutenkaan ketään. Toivon, että saisin jonkinlaisen rauhan elämääni ja voimia talvea varten. Koko viime vuosi oli oli vaikea ja olin väsynyt. Väsymyskin on silti parempi asia kuin levoton ja ahdistuntu olo. Se on myös tuttua, kun joku kirjoitti, että tuntuu ettei millään ole mitään väliä. Tämäkin on kauhea tunne ja tuntuu, että ne pienet kivat asiatkin ovat jotain ihan turhaa. En haluaisi menettää sitä ilontunnetta niistä viimeisistä mielenkiinnonkohteista ja mukavista jutuista. Ja anteeksi todellakin tämä valitus. Itse vaan en paljon näe eroa elämässäni on sitten korona tai ei koska elämäni on liiankin samanlaista muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole yhtään uutislähetystä seurannut sitten maaliskuun. Eletään ihan normaalisti ja lapsi menee aamulla kouluun. Ei ahdista.
Vierailija kirjoitti:
Sulla sentään ON töitä.
Niinpä. Ette tiedä todellisista vaikeuksista mitään. Miltä tuntuu olla työtön ja sairas, eikä koskaan enää ole mitään muuta näköpiirissä. Silti pitää vain jaksaa toimia kuin robotti, toisten takia. Kun oikeasti haluaisi vain päästä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oltuani työttömänä koko 90-luvun laman seurauksena, ja enimmäkseen sen jälkeenkin oma psyykenrakenteeni toimii sitä paremmin, mitä kovemmiksi ajat menevät. Sisäinen kokemusmaailma on tällaisissa oloissa enemmän tasapainossa ulkoisen todellisuuden kanssa.
Itsellä tämä aika on alkanut näkyä niin, että olen innostunut liikunnasta uudelleen 20 vuoden tauon jälkeen. Se on ehkä stressinhallintakeino. Eihän tässä nyt neljän seinän sisällä tarvitse olla ollenkaan, en ymmärrä sellaista. Tuolla ulkona on puhdasta ilmaa ja kaunista luontoa, sinne vaan baanalle!
Lamat ovat sellaista, että on pakko adaptoitua. Muuttaa arvomaailmansa. Entinen roskakoriin.
Mustana huumorina lopuksi voisi todeta, että tilaisuus todistaa maailmanloppu on valtava etuoikeus. Kuvitelkaa monta sukupolvea täällä on ollut ennen meitä, ei sitä kaikille suoda. Näin 70-luvun, 80-luvun nousukauden, 90-luvun laman, 2000-luvun nokiahuuman, 2010-luvun nettimaailman. Maailmanloppu vielä tähän, niin herra, annoit minun paljon nähdä.
Viime keväänä tuntui siltä, että olen edes vähän saman arvoinen kuin muut, ahdistus helpotti huomattavasti. Taustalla on pitkä helvetti. En pelkää enää kuolemaa enkä maailmanloppua.
Vierailija kirjoitti:
Kaikillahan se on sama juttu, joten mitä valitat ap.
Semmosta se elämä on.
On jo tuhansia kertoja uutisoitu ja selitetty, että tämä tulee olemaan uusi normaali tilanne ihmisille.
Että ihmisten tulee tottua tiettyyn määrään epävarmuutta elämässä, että mikään ei enää koskaan palaa ennalleen jne.
Näitä asioita on pohdittu erilaisissa artikkeileissa blogeissa ja kirjoituksissa.
Eivät asiat miksikään muutu valittamalla jatkuvasti: että en jaksa, minä en jaksa.
On pakko jaksaa ja sopeutua, kun muita mahdollisuuksia ei kertakaikkiaan ole, ainakaan tällä hetkellä.
Ei valeeseen tarvi sopeutua
En ymmärrä. Minulle koronakevät palautti voimat. Toivottavasti vielä syksyllä alkaisi etäkoulu ja etätyöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
j
Vierailija kirjoitti:
Itse myös yh ja todella uupunut, loppu. Millään ei ole mitään merkitystä, kunhan jotenki selviän pienen lapsen kanssa iltaan ja joka ilta toivon etten herää. Huono äiti olen kun väsyttää olla lapsen kanssa 24/7, koskaan ei omaa aikaa. Mihin hävisi huoli lapsiperheistä joka oli vielä keväällä?
Ole yhteydessä johonkin tahoon, neuvolaan tai lääkäriin. Kuulostat masentuneelta, ei ole normaalia, että toivoo, ettei heräisi aamulla. Pyydä apua, heti, lapsesi tähden jos et itsesi.
Kiitos sinulle joka vastasit minulle. En oikeasti jaksa hakea apua mitä ei saa. Enää minun ei tarvitse kauaa jaksaa, väsymys on hirvittävää
Haluaisitko vertaistukea? Olen melko samassa tilanteessa..
Itse myös yh ja todella uupunut, loppu. Millään ei ole mitään merkitystä, kunhan jotenki selviän pienen lapsen kanssa iltaan ja joka ilta toivon etten herää. Huono äiti olen kun väsyttää olla lapsen kanssa 24/7, koskaan ei omaa aikaa. Mihin hävisi huoli lapsiperheistä joka oli vielä keväällä?