Mikä on elämäsi suurin murhe just nyt?

Oma yksinäisyys ja masennus, epätoivoinen olo ammattiavun ja lääkkeiden hyödyttömyydestä.

Tsemppiä teille kaikille!

Muutama vinkki:

Te, joiden lähipiirissä syöpää tai muita sairauksia: itse sairastaville ja läheisille on tarjolla tukea. Kannattaa puhua avoimesti peloista. Lapsetkin voivat tarvita keskusteluapua. Hakekaa tukea neuvolat, sairaala, koulut, yhdistykset, kriisipuhelimet yms.

Te, joiden lähipiirissä mielenterveys tai päiheongelmaa. Läheisille on tarjolla tukea asiaan vihkiytyneiltä yhdistyksiltä ympäri Suomen. Anonyymistikin ja verkossa. Muistakaa, ettette voi hoitaa tai parantaa. Jokainen täysi-ikäinen on vastuussa itsestään. Muistakaa myös oma elämä ja hyvinvointi!

Te, joita pelottaa tulevaisuus, työttömyys yms. Niin meitä kaikkia. Älkää vastavalmistuvat pelätkö -pärjäätte kyllä! Tukea työnhakuunkin on saatavilla esim mentoreita. Älkää asettako itsellenne liikaa paineita.

Kaikki muut: välillä elämä painaa ja kaikki on raskasta. Välillä saa ja pitää joustaa jotta itse jaksaa. Muistakaa uni, ruoka ja lepo. Arjen rutiinit. Puhuminen auttaa. Hakekaa ajoissa apua, jos siltä tuntuu. Mieluummin aiemmin kuin liian myöhään. Jokaisessa päivässä on jotakin hyvää! Joskus päivän onnistuminen voi olla se kun on jaksanut käydä suihkussa. Olkaa itsellenne armollista.

Unettomuus ja yöunia häiritsevät asiat, mies, lapset, eläimet, kuumuus, kipu, kuukautiset, paskat lääkkeet

Lapsen mielenterveys reistaa.

Saan fudut

Oma terveys, sekä henkinen että fyysinen. N20

Työttömyys, olen yksinhuoltaja, joten tämä vaikuttaa todella paljon elämäämme. Haluan töihin ja haen töitä ihan jatkuvalla syötöllä, olen kohdannut myös syrjintää, mikä ei ole laillista yksinhuoltajuuden perusteella, mutta näin tämä maa toimii. Suomi ei ole mikään reiluuden kerho. Suomi on paras maa niille joilla on parisuhde ja kaksi ihmistä maksamassa laskuja joka kuukausi. Saavat jopa lapsilisän, mikä on minusta täysin kohtuutonta, jos kaksi ihmistä on työssä he eivät tarvitse yhteiskunnan almuja. Yksinhuoltajan lapsilisä saisi olla kaksinkertainen. Yksinhuoltaja ei voi koskaan yltää sellaiseen elintasoon kuin parisuhteessa elävät tekevät. Suomi suosii vanhaa parisuhdemallia ihan kaikin tavoin. Kaikilla kun ei käy hyvä tuuri puolison valinnassa, mutta tätähän ei ymmärretä. Kaikki eivät ole Hannu Hanhia, vaan joutuvat kokemaan vaikeuksia elämässään.

Exän ailahteleva käytös. Väsymys ja mt-ongelmat saavat aikaan sen, että on parempia päiviä ja huonompia. Nyt on pitkästä aikaa huonoja, näkyy mustasukkaisuutena ja muuten hankalana käyttäytymisenä. Muuten asiat on aika hyvin.

Krooninen sairaus, korona

Paniikkikohtaukset ja masennus. Mietin itsemurhaa päivittäin. Olen töissä paikassa jossa minua kiusataan, mutta en uskalla lähteä rahatilanteen takia kun uutta työtä en ole löytänyt. Yksinäisyys.

2 euroa tilillä eikä seuraavaan viikkoon yhtään sen enempää. Käteistä ei sitäkään vähää. Kahvia ja kaurahiutaleita on, joten ei kai se suurempi murhe sitten ole. Energiaa ei kulu, kun en mene turhaan kotiovesta ulos eikä siis tarvitse maskiakaan, jota minulla ei edes ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole varaa moottoripyörään... Oikeasti ajattelin että tuo olisi hieno tapa viettää koronakesän, ajoin kortin mutta pettymys on suuri kun ei yksinkertaisesti ole varaa mihkään pyörään joka kelpaisi. Nyt on sitten vain kotona yksin istuskelua ja tyhjää elämässä.

Voi hyvänen aika...

Hyvin on vielä asiat. Alat sitten säästämään rahaa.

Ja maailmassa on vaikka ja mitä tekemistä.

Niin, so what? Kysyttiin suurinta murhetta ja vastasin. Tiedän kyllä että asiat suht hyvin. V*tuttaa vain moottoripyörien moninkertainen verotus autoihin verrattuna.

Koronan takia loppui työt. Kohta siis rahapula.

Ei ole samanlaisia konkreettisia murheita kuin muilla, mutta tällä hetkellä murehdin ja ahdistun ajatuksesta miten nopeasti elämä ja vuoden kuluvat. Nuoruus takana ja vanhemmat ovat tulossa vanhuuteen. Nuorena sitä luuli että elämä on ikuista.

Huono työpaikka joka on viemässä terveyden. Narsistiesimies tekee tahallaan elämästäni helvetin. Normaalioloissa vaihtaisin työpaikkaa ja lähtisin ovet paukkuen mutta kiitos koronan ei yksinkertaisesti ole mahdollista.

Tiedän moni sanoo minulle ole onnellinen että sinulla on työ tässä tilanteessa, mutta onko se työ mielenterveyden menettämisen arvoista? Sitä puntaroin joka päivä.

Mielenterveysongelmat (19vuotta sos.tilanteiden pelkoa, ahdistusta, masennusta, yleinen ahdistuneisuushäiriö) ja joo, on käyty psykoterapiat ja vaikka mitä. Ei tää tästä kummene.

Raha ongelmat (olen kuntoutustuella ja mieheni vakitöissä mutta velkajärjestelyssä, joka vie suuren osan tuloista, 2vuotta olisi enään jäljellä kunnes velat maksettu), raha asiat ahdistaa joka päivä. Haluaisimme ostaa omakotitalon, mutta eihän se ole mahdollista tässä tilanteessa. Toivottavasti sitten kun velat on maksettu.

Mullla on pari kaveria, joilla on omat talot, on eläimiä (lammasta, kanaa, ankkaa, kania jne) ja elävät juuri sellaista elämää, jota itse olen ainakin teini ikäisestä halunnut elää ja sitä kohti elämässäni yritin mennäkin, kunnes mielenterveysongelmia alkoi tulla ja jouduin lopettamaat ammattikouluja yms.

Tuntuu vaan niin pahalta, kun toiset selittää kuinka istuivat lampaiden kanssa laitumella ja tekivät sitä ja tätä eläintensä kanssa ja mää en pysty tuota samaa unelmaa saamaan, josta oon ikäni haaveillu.

Ahdistaa myös jatkuvasti että vanhempani kuolevat. Ovat jo aika iäkkäitä (70v paikkeilla). Terveitä kylläkin, mutta joskushan se aika jättää. 

Ei tää elämä muuta oo kun itkua ja ahdistusta.

Tässä kysyttiin suurinta murhetta, mutta eihän sitä osaa mitenkään vain yhtä ainoaa murhetta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Oma syöpäni ei niinkään, enää ole se pahin asia. Lapset huolettaa niin että sydän särkyy. Oma elin aikani alkaa olla vähissä, en tiedä näenkö kevättä enää. Lapset ovat niin surullisia ja huolissaan minusta ja tulevaisuudesta. Tokaluokkalainen tulee koulusta,kaverilta tai kaupasta hiipien sisään ja kuulostelee olenko missä kunnossa. On huonompia ja parempia päiviä. Huonona päivänä lapset tuo vesilasia, luettavaa, vilttiä, tyynyä jne. Heiltä ei todellakaan pyydetä palveluksia ja kannustetaan elämään omaa normaalia arkea, leikkiä ja naurua kuten lasten arkeen kuuluu. Heidän kasvoiltaan näkyy jatkuva huoli isän voinnista. Ja rakas vaimoni tekee kaikkensa perheen eteen. On siisti koti. On ruokaa. Hän käy työssä. Hän huolehtii. Hän auttaa. Hoitaa lasten asiat. Käy vanhemmillani (83 ja 86v) auttamassa pakollisissa asioissa. Hän ei valita. Hän jaksaa iloita pienistä asioista. Häntä rakastan todella. Hänelle toivoisin niin paljon parempaa nyt ja sitten kun minua ei ole. Uskon ja toivon parantuvani vielä ja samalla tiedän kuolevani tähän sairauteen.

Voimia koko perheelle.❤️❤️

Vierailija kirjoitti:

Teini hengailee väärissä porukoissa ja pelkään, miten sen käy, kun ei itse tunnu näkevän tilannettaan.

Kai olet sanonut teinille että sen omalla vastuulla on sen loppuelämä, eikä kaverien mukana kannata mennä hölmöilemään. Ja että itse voit vain kertoa mitä hienoa maailmasta löytyy ja näyttää esimerkkiä jossain ainakin.

Omat murheet tuntuu niin mitättömille, kun lukee näitä tarinoita. Mutta onhan tuossa omassa elämässäkin kaikenlaista kuten huono taloudellinen tilanne peliriippuvuudesta johtuen, yksinäisyys joka ajanut elämän tuohon suuntaan. On kavereita muutamia, muttei elämänkumppania. Vanhemmat, jotka ikääntyvät ja jokin päivä heitä ei sitten ole enää ja toinen heistä jo heikossa kunnossa. En tiedä, miten jatkaa elämää eteenpäin, kun jään joku päivä yksin. On sentään työpaikka, mutten viihdy. Ympärillä ihmisiä, jotka elävät onnellisesti tai ainakin parisuhteessa - on lapsia, uutta asuntoa, yhteisiä haaveita ja unelmia. Itse vaan teen töitä, elän päivästä toiseen ja mietin, kuinka pitkään jaksan. 

Vierailija kirjoitti:

Korona. Kuolen siihen, jos saan tartunnan. Olen ylipainoinen, sairastan astmaa, verenpainetautia ja refluksitautia. Pelkästään Nexium-lääkitys on tappava, jos korona iskee. Miten lapsilleni käy?

Juuri tämän takia ihmiset jotka vain pystytte käyttäkää maskeja ja pitäkää huolta käsihygieniasta. Emme halua tartuttaa muita. Pitää suojata varsinkin niitä jotka ovat riskiryhmää. Mullakin riskiryhmään kuuluva mies ja teen töitä riskiryhmään kuuluvien ihmisten lähellä. Pelkäsin keväällä että vien taudin kotiin tai töihin, tein kaikkeni ettei näin käynyt ja kesää kohden saikin rauhan siitä kun tartunnat laskivat. Nyt sama stressi alkaa pukkaamaan taas päälle.