Kamalimmat kotimaan hotellikokemukset?
Millaisia kauhukertomuksia löytyy hotellisängyistä, pufeepöydistä ja kylpyläaltaista? Aihe tuli mieleen, koska tykkään lukea hotellien ja ravintoloiden google- ja tripadvisor-arvosteluja :D
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Nokia Etden, lapsiperhe majoitettiin kokoushuoneeseen, jossa ei ollut sänkyä, vain vuodesohva ja lapsille 3 patjaa lattialle. Lisäksi oli toki oma sauna - ja koko ajan väisteltävä noin 12 hengen massiivinen kokouspöytä, joka kökötti keskellä huonetta. Minibaarin sijaan nurkassa oli vanha tyhjä jääkaappi. Luxusta oli ikkuna, josta näki suoraa vesiliukumäen lähtötasanteelle, jossa jokainen mieshenkilö nosteli uimahousujaan ja tuntui kaivelevan sanonko-mä-mitä.
Huone oli maksettu etukäteen, paikalle tultiin ennen klo 18 ja silti tämä saatiin. Kun kävin valittamassa, niin totesivat, että muuta ei ole, maksua ei palauteta, koska jo olemme huoneen ottaneet (siis saaneet avaimen, menneet huoneeseen, todenneet, että tämä ei ole hotellihuone). Lapset oli väsyneet, en jaksanut minäkään tapella, jäätiin.
Tein valituksen ja hotellinjohtajan (myyntipalvelun) vastaus oli, että asiakkaan ei pidä olettaa, että huone on sellainen kuin nettikuvassa, joten valitukseni puuttuvasta sängystä oli aiheeton.
Mielikuva noista kalsarihemmoista... repesin.. kiitos nauruista!!! : )
Uskomatonta toimintaa hotellilta.
Halpishotelli Tampereella. Pöllykasoja kaappien takana, siis oikeasti kuin rikkalapiosta kaadettuina. Lasten varassängyssä kovat raudat keskellä.
Mutta rahan väärtti. 55€/perhe/yö ja sijainti keskellä kaupunkia.
Vierailija kirjoitti:
Nokia Eden, lapsiperhe majoitettiin kokoushuoneeseen, jossa ei ollut sänkyä, vain vuodesohva ja lapsille 3 patjaa lattialle. Lisäksi oli toki oma sauna - ja koko ajan väisteltävä noin 12 hengen massiivinen kokouspöytä, joka kökötti keskellä huonetta. Minibaarin sijaan nurkassa oli vanha tyhjä jääkaappi. Luxusta oli ikkuna, josta näki suoraa vesiliukumäen lähtötasanteelle, jossa jokainen mieshenkilö nosteli uimahousujaan ja tuntui kaivelevan sanonko-mä-mitä.
Huone oli maksettu etukäteen, paikalle tultiin ennen klo 18 ja silti tämä saatiin. Kun kävin valittamassa, niin totesivat, että muuta ei ole, maksua ei palauteta, koska jo olemme huoneen ottaneet (siis saaneet avaimen, menneet huoneeseen, todenneet, että tämä ei ole hotellihuone). Lapset oli väsyneet, en jaksanut minäkään tapella, jäätiin.
Tein valituksen ja hotellinjohtajan (myyntipalvelun) vastaus oli, että asiakkaan ei pidä olettaa, että huone on sellainen kuin nettikuvassa, joten valitukseni puuttuvasta sängystä oli aiheeton.
Tuo paikka ei kuulu minun suosikkeihin. Kerran kävin, enkä toista kertaa mene. Ohis
Kämp! Aika paljon asioita huonosti, huoneessa moni asia rikki, lattiat likaisia, palvelua ei juurikaan ollut tai oli vähän sinne päin. Hääyötä mentiin viettämään.. palautteeseen vastattiin että kun seuraavan kerran tulette, saadaan jotain hyvitystä. Ei tule onnistumaan että maksaisin ikinä tuollaisessa paikassa yöpymisestä..
Jääkaappi ulvoi yössä, sänky muistutti riippukeinua ja rakennuksen home turvotti silmät. Vinoon mennyt skolioosiselkä oikeni vasta, kun parin kuukauden päästä nostin jotain painavaa.
Hostelli Oulun asemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nokia Eden, lapsiperhe majoitettiin kokoushuoneeseen, jossa ei ollut sänkyä, vain vuodesohva ja lapsille 3 patjaa lattialle. Lisäksi oli toki oma sauna - ja koko ajan väisteltävä noin 12 hengen massiivinen kokouspöytä, joka kökötti keskellä huonetta. Minibaarin sijaan nurkassa oli vanha tyhjä jääkaappi. Luxusta oli ikkuna, josta näki suoraa vesiliukumäen lähtötasanteelle, jossa jokainen mieshenkilö nosteli uimahousujaan ja tuntui kaivelevan sanonko-mä-mitä.
Huone oli maksettu etukäteen, paikalle tultiin ennen klo 18 ja silti tämä saatiin. Kun kävin valittamassa, niin totesivat, että muuta ei ole, maksua ei palauteta, koska jo olemme huoneen ottaneet (siis saaneet avaimen, menneet huoneeseen, todenneet, että tämä ei ole hotellihuone). Lapset oli väsyneet, en jaksanut minäkään tapella, jäätiin.
Tein valituksen ja hotellinjohtajan (myyntipalvelun) vastaus oli, että asiakkaan ei pidä olettaa, että huone on sellainen kuin nettikuvassa, joten valitukseni puuttuvasta sängystä oli aiheeton.Tuo paikka ei kuulu minun suosikkeihin. Kerran kävin, enkä toista kertaa mene. Ohis
Minä taas sain samaan hintaan perhehuoneen, jota en ollut tilannut. Vähän nuhjuinen, koska elettiin aikaa ennen remonttia. Olihan se söpöä, kun 14-vuotiaalle pojalle oltiin pedattu vuodesohva ja nalle .
Turussa hotellihuoneen wc:ssä haisi pahalle ja syyksi selvisi, että roskiksesta oli käytettyjä kakkavaippoja.
Olin eräällä kurssilla yhden ammattiliiton kurssikeskuksessa, joka toimi myös hotellina. Koska kurssi oli Etelä-Suomessa, mutta käytännössä keskellä ei mitään erään kansallispuiston reunamilla, oli yöpyminen kurssipaikalla. Osalle kurssilaisista annettiin yhden ja osalle kahden hengen huoneet. Sain yhden hengen huoneen ja menin huoneeseen vasta illanvieton jälkeen. Huoneessa oli kaksi sänkyä ja yksi varasänky. Kaksi sänkyä oli petaamatta ja huone siivoamatta. Nukuin sitten siinä varasängyssä, koska respassa ei ollut enää ketään. Ilmoitin asiasta aamulla kurssinvetäjälle ja kävimme yhdessä respassa kertomassa asiasta. Respassa pahoiteltiin kovasti, otettiin nimi ylös ja luvattiin jotenkin hyvittää. Tästä on aikaa yli viisi vuotta ja hyvitystä odottelen edelleen. Kai se vielä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Pienen paikkakunnan ainoa hotelli, huone kuin aikamatka 70-luvulle, alakerran karaoke kuului huoneeseen, aamiaisella vain kovaksi keitettyjä munia, yksi vajaa pahvitölkki kaupan halvinta appelsiinimehua ja lähes kokonaan syöty paketti kinkunsiivuja. Ei leipää, kahvia, teetä, jugurttia tms.
Älä liioittele. Varmasti kahvia oli, et vain löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Pienen kylän ainoa hotelli länsi - lapissa. Olin sopinut asiakkaan kanssa että menen illalla saunomaan hänen mökille parinkymmenen kilometrin päähän ja kun lähdin sinne niin respan henkilö sanoi että klo 22 respa sulkeutuu (niin kuin pikkuhotelleissa usein) mutta huoneen avain käy oveen.
Tulin saunaretkeltä klo 23 jälkeen niin avain ei sopinutkaan. Katsoin netistä numeron ja soitin siihen mutta kukaan ei vastannut useasta soittokerrasta huolimatta.
Alkoi jo ihmetyttää ja ajattelin että pitääkö mennä 50km päähän toisen kylän hotelliin yöksi.
Etsin kumminkin netistä (hyvä kun oli puhelin mukana) omistajan nimen ja sitä kautta numerotiedustelusta hänen numeron johon hän jopa vastasikin. Kerroin tilanteen ja hän sanoi että soittaa päivystäjälle.
Odotellessani kiersin kumminkin pienen hotellin ja takana oli saunaosaston ovi raollaan. Menin siitä sisään, huhuilin mennessäni mutta ketään ei näkynyt, ei myöskään baarissa.
No menin huoneeseeni ja ihmettelin että aika kummaa menoa täällä. Hotellin omistaja soitti ja kerroin että pääsin sisälle. Hän vastasi "no sittenhän kaikki on kunnossa" ja lopetti puhelun.
Aamulla kun kävin aamupalalla ja lähdin pois niin respassa ei millään tavoin nainen reagoinut tapahtumaan. No toista kertaa en ole jäänyt tuohon paikaan yöksi.
Toinen kumma tapahtuma; varasin iltapäivällä tutusta hotellista huoneen puhelimella ja kaikki oli ok, tiesin tulevani 1 - 2 aikaan yöllä jonka myös kerroin. Tulin yöllä paikalle, takana pitkä työpäivä ja ajomatkakin. Sain avaimen ja kun avasin huoneen niin siellä olikin jonkun toisen henkilön tavaroita! Suljin oven välittömästi ja menin alas respaan. Kerroin varsin vihaisena asian jolloin respan rouva iski käteeni toisen avaimen ja sanoi että "varmaan meidän virhe".
Kävelin väsyneenä ja ärsyyntyneenä uuteen huoneeseen joka oli n. 50 neliön sviitti. Pari päivää meni paikkakunnalla työasiasoissa ja lähtiessäni pois ajattelin että en maksa kuin sen perushuoneen hinnan, heidän moka. Respassa kumminkin sanoivat että "huone on jo maksettu". Ällistyin täysin ja uskottava se oli, olivat hyvittäneet mokansa ja eivät veloittaneet kahden päivän asumisesta sviitissä mitään. Tuota hotellia olenkin käyttänyt säännöllisesti ja tulen käyttämään tulevaisuudessakin.
Tuo on loistavaa asiakaspalvelua. Me kävimme perheen kanssa Naantalin kylpylässä joskus 1990-luvulla. Mennessämme respassa valitettiin, että hotelli on buuattiin täyteen, mutta käykö meille kaksikerroksinen saunalliseen presidenttisviitti samaan hintaan? Tapahtui Ahtisaaren kaudella, koska muistan Ahtisaaren tulleen mieleeni.