Jaahas, oli sitten joku äiti käynyt välitunnilla riehumassa lapselleni

 

Jatkan tätä omaa kertomustani kertomalla, mistä tiesin että lapseni puhuu totta kiusaamisestaan. Siitä, ettei kertaakaan kukaan käynyt kylässä meillä. Ei saanut synttärikutsua. Kun soitti luokkalaisille, että kulkeeko yhtä matkaa kouluun, eivät voineet koska kulkivat jo kaksin/kolmin. Synttärit piti meillä, johon luokkakaverit tulivat, ja sai lahjaksi käytettyjä leluja ja kortin mihin oli piirretty naisen sukupuolielin, ja kun kysyin lapseltani niin sanoi että siinä on varmaan pusun kuva. Olin viemässä lastani kouluun autolla, kun näki ikkunasta että luokkakaveri kävelee kouluun, kehotin hyppäämään kyydistä ja juoksemaan perässä että menee yhtämatkaa. Kaveri lähti juoksemaan karkuun. Seurasin autosta kun lapseni koitti saavuttaa tytön mutta ei jaksanut juosta perässä astmansa takia.

Koulun tapahtumissa lapseni oli yksin, huomasin yleisön joukosta etteivät muut jutelleet hänelle. Se yksinäisyys oli sellaista, että lapsensa oikeasti tunteva vanhempi aistii sen jos on yhtään kartalla.

 

Tyttäreni on kaunis, lahjakas ja sosiaalinen ilopilleri, ei ole mitään syytä miksi hänet jätettiin ulkopuolelle. Minulla on äitinä silmät päässä, ja korvat, joilla kuuntelin kun lapsi itki iltaisin ja leikki yksin pihalla. Oma, uusi talo unelmapaikalla alkoi tuntua väärältä ratkaisulta ja tein päätöksen lapseni puolesta koska mun sydän ei kestänyt sitä kipua mikä tuli kun tyttäreni oli yksin.

 

Tämän aloittajan aihe riipaisee tosi syvältä, ja olen ylpeä tästä vanhemmasta joka otti asiakseen puhua lapsellesi. Sinun tehtäväsi, aloittaja, on kasvattaa lapsestasi toiset ihmiset huomioon ottava kansalainen ja selvästi olet epäonnistunut tehtävässäsi. Suosittelen koulupsykologin vastaanotolla käyntiä, omalle lapselleni se onkin jo tuttu paikka koska ohjasin hänet sinne kun kiusaaminen alkoi vaikuttaa hänen koulunkäyntiinsä. Onneksi se  on meillä mennyttä aikaa nyt, ja aion jatkossakin puuttua kiusaamistapauksiin ja suoraan lapsen kautta, selvästi vanhemmat eivät nykyisin ota tosissaan näitä kiusaamistapauksia, eikä empatiakykyä ole lapsille asti opetettavaksi.

Vaikuttaa täydelliseltä lapselta.

Minusta tosin on vähän pelottavaa, jos lapsi on kaikkien kaveri. Voisiko tämä olla miellyttämisen halua, ettei tulisi hylätyksi?

Oletko varma, että lapsesi on toipunut kiusaamisajasta?

Eikö hänen opettajajansa huomannut mitään, kun lastasi kiusattiin?