Hei, te, jotka ette tule toimeen sisaruksenne tai useamman kanssa...

Omalla kohtaa syytän vanhempia. Olin esikoinen jolle pidettiin todella kovaa kuria. Ei saanut olla yksin kotona, sitten kun sai olla yksin kotona ei saanut avata televisiota etc. Menin 14v kesätöihin että sain ostettua itselleni jotain haluamaani.

Pikkusisarukset saivat elää ihan pellossa, saivat lukemattomia tunteja pelata pelejä ja katsoa piirrettyjä siinä iässä kun minulla oli tv-kielto. Heille hankittiin kaikki mitä pyysivät. Kun kommentoin tätä vastaus oli aina "älä ole kateellinen".

En ole ollut kenenkään sisarukseni kanssa tekemisissä 10 vuoteen, kaunat jäi liian pahoiksi.

Minulla on ikäeroa kaikkiin veljiini 10-16 vuotta, itse olen nainen. Vanhinta inhosin lapsena syvästi, koska on jonkun sortin adhd-riidankylväjä. Nykyään kaikkiin etäiset välit, koska muutin vanhimman pikkuveljen luoman jatkuvan metakan takia pois heti kun voin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ikäeroa kaikkiin veljiini 10-16 vuotta, itse olen nainen. Vanhinta inhosin lapsena syvästi, koska on jonkun sortin adhd-riidankylväjä. Nykyään kaikkiin etäiset välit, koska muutin vanhimman pikkuveljen luoman jatkuvan metakan takia pois heti kun voin.

Niin ja en syytä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Kai elän itsekin jonkinlaisessa "kuplassa", koska olen jotenkin kuvitellut aikuisilla sisaruksilla normaalisti olevan läheiset välit ja minun etäisyyteni veljeeni olevan poikkeus. Haluaisin tehdä kaikkeni, että omat lapseni ovat aikuisenakin toisilleen tärkeitä.

-Ap

Anteeksi, mutta kuulostaa hieman pakkomielteiseltä. Sinulla lienee suru tai katkeruus omista sisarussuhteistasi, mutta et sinä voi vaikuttaa loputtomiin lastesi väleihin ja se, että "haluat tehdä kaikkesi" ei kuulosta kivalta. Miksi heidän pitää olla toisilleen tärkeitä? Mieti ihan syvällisesti. Siksikö, että sinulla on oma unelmasi, miten asioiden pitää olla? 

Ei pidä. Sisarusten ei tarvitse olla toisilleen tärkeitä, tai edes tulla toimeen. 

Minulla on kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Olemme nuoria aikuisia aina vuoden-parin ikäerolla ja kaikki ihan erilaisia. Lapsina riitelimme paljon ja kiusasimme vuoroin ketäkin. Kaikilla meillä on väittelytilanteessa taipumusta kiihtyä ja alkaa huutamaan. Toinen veljistäni on introvertti, joka harvoin omasta aloitteestaan puhuu kenellekään mistään. Toinen on ekstrovertti, aina liikkeessä, eikä aina ymmärrä erilaisia ihmisiä. Siskoistani toinen on melko rauhallinen, mutta tykkää jutella paljon ja toisaalta puuhastella itsekseen. Pahoittaessaan mielensä hän pitää mykkäkoulua. Toinen siskoistani taas on todella sosiaalinen, aina kavereitten kanssa ja ulkonäkökeskeinen, mutta harvoin puhuu ns. "oikeasti tärkeistä" asioista (eli siis lähinnä sellaista small talkia, ei ota kantaa oikein mihinkään vaikka fiksu onkin). Itse olen introvertti ja sellainen hiljainen pohdiskelijatyyppi/haaveilija, joka tykkää kuitenkin keskustella tuttujen ihmisten kanssa. Kaikki sisarukseni ovat sellaisia, että jos emme olisi sisaruksia, tuskin olisin heidän kanssaan erityisemmin tekemisissä. Politiikasta olemme melkein kaikki eri mieltä. Mielenkiinnon kohteemme ovat myös pääpiirteittäin todella erilasia; yhtä kiinnostaa urheilu, toista taide, kolmatta tiede, neljättä ei erityisesti mikään näistä jne. Mutta yhteisiäkin kiinnostuksen kohteita ja puheenaiheita onneksi löytyy. Ja mikä tärkeintä; maailmankatsomuksemme ja huumorintajumme ovat samanlaisia. Erilaisuudestamme ja erimielisyyksistämme huolimatta olemme teini-iässä hitsautuneet yhteen todella läheisiksi ja sisarukseni ovat minulle tärkeimpiä maailmassa! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai elän itsekin jonkinlaisessa "kuplassa", koska olen jotenkin kuvitellut aikuisilla sisaruksilla normaalisti olevan läheiset välit ja minun etäisyyteni veljeeni olevan poikkeus. Haluaisin tehdä kaikkeni, että omat lapseni ovat aikuisenakin toisilleen tärkeitä.

-Ap

Anteeksi, mutta kuulostaa hieman pakkomielteiseltä. Sinulla lienee suru tai katkeruus omista sisarussuhteistasi, mutta et sinä voi vaikuttaa loputtomiin lastesi väleihin ja se, että "haluat tehdä kaikkesi" ei kuulosta kivalta. Miksi heidän pitää olla toisilleen tärkeitä? Mieti ihan syvällisesti. Siksikö, että sinulla on oma unelmasi, miten asioiden pitää olla? 

Ei pidä. Sisarusten ei tarvitse olla toisilleen tärkeitä, tai edes tulla toimeen. 

On ihmisiä, joiden mielestä lapsia pitää olla vähintään 2, jotta lapsilla olisi ystävä.

Eivät ymmärrä, että kyse on ihan tuurista sopiiko lasten luonteet hyvin yhteen. Tai miksi haluaa eristää lapset niin kotiin ettei muita ystäviä voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani eivät ole koskaan suosineet ketään, kasvattaneet aina minut ja veljeni tasa-arvoisesti ja rakastaneet meitä molempia. Silti emme ole usein tekemisissä keskenämme, vaikka pidämme paljon toisistamme. Olemme molemmat introvertteja, emme ole somessa, elämme kiireistä lapsiperhe-elämää ja välimatkaa on 400 kilometriä. Viestittelemme noin kerran kahdessa viikossa, emme soittele koskaan ja näemme neljä kertaa vuodessa. Silti meillä on mielestämme hyvä yhteys, juttu jatkuu aina seuraavalla tapaamisella siitä mihin se edellisellä jäi ja luotamme toisiimme 100 %. Elämän tiukoissa tilanteissa olemme myös aina valmiit auttamaan toisiamme ja olemme niin tehneetkin - lainanneet rahaa, auttaneet muutossa, tulleet katsomaan sairaalaan jne. 

Ulkopuolisten mielestä meidän suhteemme varmaan näyttäytyy kylmänä ja etäisenä. 

Ihanaa kuulla tällainenkin tarina. Koetko, että luonteenne nyt vain sattuvat sopimaan yhteen, vai onko vanhempienne onnistumisella osuutta lämpimiin väleihinne välimatkasta huolimatta?

En toki halua ns. "väkisin" pakottaa sisaruksia tulemaan keskenään toimeen, mutta mietin kyllä, mitä kaikkea voin tehdä "oikein". Olen toistaiseksi vaatinut puhuttelemaan kunnioittavasti toisiaan, sekä pyrkinyt kuuntelemaan riitatilanteissa molempia, ja rohkaissut heitä myös itse ehdottamaan ratkaisuja. Teen myös selkeästi selväksi, nun jompikumpi (tai molemmat) pojista käyttäytyy huonosti.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai elän itsekin jonkinlaisessa "kuplassa", koska olen jotenkin kuvitellut aikuisilla sisaruksilla normaalisti olevan läheiset välit ja minun etäisyyteni veljeeni olevan poikkeus. Haluaisin tehdä kaikkeni, että omat lapseni ovat aikuisenakin toisilleen tärkeitä.

-Ap

Anteeksi, mutta kuulostaa hieman pakkomielteiseltä. Sinulla lienee suru tai katkeruus omista sisarussuhteistasi, mutta et sinä voi vaikuttaa loputtomiin lastesi väleihin ja se, että "haluat tehdä kaikkesi" ei kuulosta kivalta. Miksi heidän pitää olla toisilleen tärkeitä? Mieti ihan syvällisesti. Siksikö, että sinulla on oma unelmasi, miten asioiden pitää olla? 

Ei pidä. Sisarusten ei tarvitse olla toisilleen tärkeitä, tai edes tulla toimeen. 

Kyllä, tietenkin kyse on minun unelmastani, kenenpä muunkaan. Lapsilleen varmasti jokainen haluaa ideaalielämän, vaikka sitä ei heidän puolestaan tietenkään voi elää.

Kovin olisi surullista, jos sisarukset eivät olisi tärkeitä toisilleen aikuisinakin, ja kyllä heidän minusta "pitäisi" olla, tai ainakin tulla toimeen. Kyllä se on selkeästi minusta tavoiteltava asia, siksipä täällä kokemuksia kyselenkin. Tiedän, että kaikille nykyään ei verisukulaisuus merkitse mitään, mutta itse koen sen yhdeksi elämässä kantavista voimista. Miksi sinusta sisarusten EI pidä tulla edes toimeen? Onko se jotenkin raskas tai tarpeeton velvoite?

Pakkomielteinen en ole, tämä nyt vain on yksi monista asioista, joita pohdiskelen, en mitenkään päivittäin ajattele lasteni tulevaisuutta tai heidän välejään.

-Ap

Oho, viestini poistettiin. Kerroin, että olimme hyvissä väleissä ennen sisarukseni mielenterveyden ongelmia ja päihdeongelmia. Eihän sellaista voi kenenkään suvussa olla, eihän.... joku näköjään pyysi poistamaan vastaukseni, kun se hetken jo oli täällä näkyvillä. Vanhemmillani ei ole mitään osuutta näihin ongelmiin. Samalla tavalla on kaikki sisarukset kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Olemme nuoria aikuisia aina vuoden-parin ikäerolla ja kaikki ihan erilaisia. Lapsina riitelimme paljon ja kiusasimme vuoroin ketäkin. Kaikilla meillä on väittelytilanteessa taipumusta kiihtyä ja alkaa huutamaan. Toinen veljistäni on introvertti, joka harvoin omasta aloitteestaan puhuu kenellekään mistään. Toinen on ekstrovertti, aina liikkeessä, eikä aina ymmärrä erilaisia ihmisiä. Siskoistani toinen on melko rauhallinen, mutta tykkää jutella paljon ja toisaalta puuhastella itsekseen. Pahoittaessaan mielensä hän pitää mykkäkoulua. Toinen siskoistani taas on todella sosiaalinen, aina kavereitten kanssa ja ulkonäkökeskeinen, mutta harvoin puhuu ns. "oikeasti tärkeistä" asioista (eli siis lähinnä sellaista small talkia, ei ota kantaa oikein mihinkään vaikka fiksu onkin). Itse olen introvertti ja sellainen hiljainen pohdiskelijatyyppi/haaveilija, joka tykkää kuitenkin keskustella tuttujen ihmisten kanssa. Kaikki sisarukseni ovat sellaisia, että jos emme olisi sisaruksia, tuskin olisin heidän kanssaan erityisemmin tekemisissä. Politiikasta olemme melkein kaikki eri mieltä. Mielenkiinnon kohteemme ovat myös pääpiirteittäin todella erilasia; yhtä kiinnostaa urheilu, toista taide, kolmatta tiede, neljättä ei erityisesti mikään näistä jne. Mutta yhteisiäkin kiinnostuksen kohteita ja puheenaiheita onneksi löytyy. Ja mikä tärkeintä; maailmankatsomuksemme ja huumorintajumme ovat samanlaisia. Erilaisuudestamme ja erimielisyyksistämme huolimatta olemme teini-iässä hitsautuneet yhteen todella läheisiksi ja sisarukseni ovat minulle tärkeimpiä maailmassa! 

Wau, mahtavaa, miten noin erilaiset tyypit voivat olla tavallaan ainoastaan sisarussiteen ansiosta tärkeitä toisilleen, on se siis mahdollista. Koetko kotikasvatuksella olleen osuutta asiaan, vai oletteko vaan ikään kuin luontaisesti sukurakkaita?

-Ap

Surullisia tarinoita osalla. :( Toivotan voimia raskaisiin ihmissuhteisiin, kiitos kun jaoitte kokemuksenne.

-Ap

Sisko 1,5 vuotta mua vanhempi, eikä ole oikeastaan mitään välejä. Luulen että kaikki alkoi kun synnyin ja sisko joutui jakamaan huomion kanssani. Oppi nopeasti vaatimaan huomion itseensä ja varsinkin teininä suorastaan teki ongelmia itselleen, joita vanhemmat sitten ratkoivat. Olen edelleen tarkkailijatyyppi, enkä kehtaa vaatia itselleni mitään ja kärsin tästä piirteestä kovasti. Äiti on pari kertaa sanonut, että mulle olisi myös tarvinnut antaa huomiota, mutta kun sisko vei kaiken ajan ja energian. Otan vastaan jos annetaan, mutten pyydä vaikka tarvitsisin. Meidän tapauksessa huomio olisi pitänyt jakaa tasaisemmin ja mua olisi pitänyt kannustaa rohkeammaksi, siskoa olisi taasen pitänyt toppuutella ja rajoittaa enemmän. Onneksi löysin uuden "siskon" miehen veljen vaimosta, joka on hyvin läheinen nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani eivät ole koskaan suosineet ketään, kasvattaneet aina minut ja veljeni tasa-arvoisesti ja rakastaneet meitä molempia. Silti emme ole usein tekemisissä keskenämme, vaikka pidämme paljon toisistamme. Olemme molemmat introvertteja, emme ole somessa, elämme kiireistä lapsiperhe-elämää ja välimatkaa on 400 kilometriä. Viestittelemme noin kerran kahdessa viikossa, emme soittele koskaan ja näemme neljä kertaa vuodessa. Silti meillä on mielestämme hyvä yhteys, juttu jatkuu aina seuraavalla tapaamisella siitä mihin se edellisellä jäi ja luotamme toisiimme 100 %. Elämän tiukoissa tilanteissa olemme myös aina valmiit auttamaan toisiamme ja olemme niin tehneetkin - lainanneet rahaa, auttaneet muutossa, tulleet katsomaan sairaalaan jne. 

Ulkopuolisten mielestä meidän suhteemme varmaan näyttäytyy kylmänä ja etäisenä. 

Ihanaa kuulla tällainenkin tarina. Koetko, että luonteenne nyt vain sattuvat sopimaan yhteen, vai onko vanhempienne onnistumisella osuutta lämpimiin väleihinne välimatkasta huolimatta?

En toki halua ns. "väkisin" pakottaa sisaruksia tulemaan keskenään toimeen, mutta mietin kyllä, mitä kaikkea voin tehdä "oikein". Olen toistaiseksi vaatinut puhuttelemaan kunnioittavasti toisiaan, sekä pyrkinyt kuuntelemaan riitatilanteissa molempia, ja rohkaissut heitä myös itse ehdottamaan ratkaisuja. Teen myös selkeästi selväksi, nun jompikumpi (tai molemmat) pojista käyttäytyy huonosti.

-Ap

Meidän luonteemme nyt vain sopivat hyvin yhteen. Lisäksi lapsuutemme ei ole ollut kaikkein tavallisin, joten jouduimme jo hyvin varhain tiimiytymaan selviytyäksemme. Olemme molemmat sitä mieltä, että tärkeintä oli vanhempien tasapuolisuus. Asuimme maatalossa ja jouduimme todella paljon olemaan keskenämme, kun vanhemmat tekivät töitä emmekä olleet päivähoidossa tai esikoulussa ennen koulua. Joten myös riidat selvitimme ihan itse. Saatoimme lapsena lyödä toisiamme tosi lujaakin, painia ja tapella, mutta opimme keskenämme sopimaan, piilottamaan tappelut vanhemmilta ja löytämään järkevämpiä ratkaisukeinoja riitoihin. Koska muita lapsia ei ollut leikkikavereiksi, niin riidat oli pakko oppia sopimaan. 

Mulla on todella etäiset välit kahteen veljeeni, jotka ovat taas keskenään hyvissä väleissä. Surettaa tilanne, koska en tiedä, miksi mua hyljeksitään. Mielestäni välillämme ei ole tapahtunut mitään erityistä, mutta varsinkin toinen veljeni on jo 10 vuotta keksinyt kaikenlaisia tekosyitä, miksi ei voi tulla meille kylään. Tervehtii sentään, jos kadulla tapaamme ja vaihtaa pari sanaa. Sukujuhlissa tapaamme harvakseltaan.

up

Upeista vielä kerran.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on todella etäiset välit kahteen veljeeni, jotka ovat taas keskenään hyvissä väleissä. Surettaa tilanne, koska en tiedä, miksi mua hyljeksitään. Mielestäni välillämme ei ole tapahtunut mitään erityistä, mutta varsinkin toinen veljeni on jo 10 vuotta keksinyt kaikenlaisia tekosyitä, miksi ei voi tulla meille kylään. Tervehtii sentään, jos kadulla tapaamme ja vaihtaa pari sanaa. Sukujuhlissa tapaamme harvakseltaan.

Sinun luonteessa tai käytöksessä on jotain minkä takia ei viihdy seurassasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on todella etäiset välit kahteen veljeeni, jotka ovat taas keskenään hyvissä väleissä. Surettaa tilanne, koska en tiedä, miksi mua hyljeksitään. Mielestäni välillämme ei ole tapahtunut mitään erityistä, mutta varsinkin toinen veljeni on jo 10 vuotta keksinyt kaikenlaisia tekosyitä, miksi ei voi tulla meille kylään. Tervehtii sentään, jos kadulla tapaamme ja vaihtaa pari sanaa. Sukujuhlissa tapaamme harvakseltaan.

Sinun luonteessa tai käytöksessä on jotain minkä takia ei viihdy seurassasi.

Eikä se tarvitse olla mikään tahallaan tehty asia, voi olla luonteet liian erilaiset, toinen liian äänekäs tai puhelias, joskus ihminen kokee sopivaksi koskettaa toista tietyllä tavalla ja toiselle se onkin epämiellyttävää ja liian intiimiä, joku voi puida liikaa toisten asioita yms. Lista on pitkä jos tapausta tuntematta pohtii syitä. Tiedän tapauksen jossa kyse mm tuosta liian intiimistä koskettelusta ja siihen lisänä päsmäröinti ja kiukuttelu.

Monilla voi olla sekin, että aikuisena on työt, ehkä perhe, kaverit ja harrastukset. Siinä jää aika vähän aikaa sukulaisille ja vaikka yrittäisi säännöllisesti tavata vain lähisukua niin aikaa ei ole paljon ja suhde etääntyy. Eriasia jos sisarus on myös ystävä.

Kunhan mahtuu samaan tilaan niin hyvä.