Onko tää nyt sit tunteettomuutta, kylmyyttä vai mitä hemmettiä!!??

Sillä minusta niitä pitää auttaa, kenellä on hätä. Mutta yhtäkään kyyneltä en vuodattanut.



Voi olla että olen psykopaatti, en tiedä, en ole saanut diagnoosia, enkä ole kokenut olevani mitenkään epänormaali. Ehkä olenkin, mutta jos kerran voin elää elämääni VAHINGOITTAMATTA muita ja olemalla silti onnellinen (ja käsittääkseni osaan kuitenkin tehdä myös muita ihmisiä onnelliseksi, elän kuitenkin onnellisessa parisuhteessa onnellisten lasten kanssa), en koe tarvitsevani " hoitoa" .



Juuri sitä mietin, että koetaanko kyynelten puute aina vahvuutena, sillä itse en koe olevani Vahva ihminen, vaikka ystäväni aina niin väittävät. PIkemminkin tuo näennäinen vahvuus (=realismi) on taakka, sillä ihmiset olettavat minun olevan aina voimissani, aina vahva, aina kunnossa. Tähän asti olenkin ollut, mutta on minullankin rankkaa joskus. Kuten kaikilla?



Varmasti olen egoisti. Varmasti itsekäs. Mutta eivätkö myös ne itseään säälivät ole itsekkäitä?



Mielestäni pystyn Ymmärtämään, miksi toiset reagoivat asioihin eri tavalla kuin minä, ja pystyn Ymmärtmään, että jotkut itkevät hautajaisissa ja kissanristiäisissä. Enkä tietenkäään halua, että kenelläkään olisi paha olla, ja tuen ystäviäni kun heillä on paha olla. Etsin asioista aina positiivista. Olen realisti. Toiset kuolevat, muut elävät. Huonot asiat saattavat johtaa hyvään jne. MInusta se on empatiaa, en ole siis sinällään täysin kyvytön ymmärtämään tunteita. Itse en vain näytä niitä, enkä koe kaikkea tohkaamista tarpeelliseksi.



Jos tällainen ihminen on psykopaatti ja narsisti, olen sitten sellainen :)

Ehkä meitäkin mahtuu tähän maailmaan :)



ap

Tuohon että ihmiset eivät surisi tsunami uhreja ymv. Minusta se sureminekin meni hiukkasen yli... Tässä maailmassa ei muuta saisikaan kun antaa rahojaan keräyksiin ja itekä pillittää lasten kohtaloa joilta on vanhemmat kuolleet ymv.



Tsunami oli tragedia, koska siinä kuoli länimaisia ihmisiä paljon kerralla. Tsunami järkytti, koska siitä ei voinut syyttää ketään, eikä ketään ei saatu tuomiolle ja vastuulliseksi teosta. Lähes jokainen ihminen myös tunsi tsunami uhrin, vanha luokkakaveri, naapurin siskon perhe, lapsen tarha kaverin mummo, tai jopa oma läheinen menehtyi siellä.



Mutta MIKSI nämä samat ihmiset eivät NYT tälläkin hetkellä toimi kurjuudessa elävien, kuolemaa silmästä silmään katsovien hyväksi??! Siksi että he ovat jo unohtaneet, kunnes taas tulee joku tragedia tarpeeksi lähelle, jolloin sitten yliregoidaan rajusti, itketään, kerätään rahaa, ollaan niin empaattisia. Tuon vuoksi, minä en järkyttynyt tippaakaan tsunamista, mutta EN pidä itseäni siksi kylmänä ihmisenä. Myötätuntoni heille, joiden läheisiä siellä kuoli, mutta se on elämää. Ei heidän kuolemansa ole sen traagisempaa kun se että lapsi jää Espoossa auton alle.

Mutta minusta ei pidä ottaa elämää liian vakavasti, sillä kärsimys ja kuoleminenkin on vain elämää...!

Mutta siis muuten ei oikein empatiaa löydy - enää. Jossain tuolla sanottiin, että aikaisemmat kokemukset vaikuttavat. Minut on ainakin aika ankara " juoksuhauta" , jota elämäksi kutsutaan, kovettanut. Olen varmaan aina ollut narsisti minäkin, mutta nyt se on tullut lopullisesti " päälle" . Olen aika kyynärpäätyyppi, ei oikein itketä missään kissanristiäisissä ja voin vaikka pimppiäkin antaa tosta vaan, jos herra miellyttää, ja siis olen naimisissa.

Koska jotenkin on aina tuntunut, niin New Yorkin iskuissa kuin esim. Tsunamissa, että tietty prosentti näitä ikäviä juttuja kuitenkin ihan todennäköisyydenkin mukaan tulee tapahtumaan, niin ei se helvetti siitä suremisesta miksikään muutu. Se on sattuman laki. Omalle kohdalle yksi kauhea 1:1000 000 sattuma on sattunut, liekö se syynä tälle sarkasmille elämää kohtaan.

psykopaatti on kamala ihminen, joka ei tunne koskaan tekevänsä mitään väärää vaan vika on aina muissa. Psykopaatin läheiset kärsivät eniten ja ainoa keino pelastua on paeta psykopaattia. Psykopaatteja ei voida hoitaa millään terapialla, koska istunnot lähtevät aina siitä, että henkilö tunnistaa itsessään olevan ongelman. Psykopaatti ei tunnista. LÄHEISESI kärsivät, mutta psykopaattina et sitä tajua. Joskus, kun olet polkenut heidät matalaksi he tulevat pakenemaan ja niin on psykopaatti yksi, yksin niin yksin eikä ymmärrä MIKSI?



Muistanyt tämä. Sinä ET ole vahva vaan sairas eli diagnoosisi on psykopaatti. Lue nyt jo hakusanoilla psykopaatti ja narsisti...

Olen nähnyt hänen itkevän kerran -kun isoisäni kuoli. Olen aina pitänyt äitiäni maailman vahvimpana ja täydellisimpänä ihmisenä ja koettanut pyrkiä samaan. En kuitenkaan ole pystynyt, olen liian herkkä.



Tämä ristiriita sai mut hakeutumaan terapiaan, missä olen alkanut oivaltaa, että mun äidin käytös ei ole välttämättä vahvuutta vaan hän vaan kykenee sulkemaan tunteet paremmin pois pelistä. Minä en ja jos yritän, tulee ahdistusta ja muuta.



Eli mun äiti hallitsee itsensä paremmin kuin minä, hyvä vai huono, en tiedä. Monet itkut olen kyllä äitini vuoksi itkenyt; vaikka rakastan häntä, hänen itsekkyytensä ja empatiakyvyn puutteensa turhauttavat välillä suuresti. Ehkä just mun äidin takia musta on taas tullut yliempaattinen ja hyvä luovija. Ettei turhaan lyö päätään seinään. Tästä piirteestä yritän kuitenkin päästä eroon.

Mun terapeutti on muuten sanonut, ettei tiedä auttaisiko terapia mun äitiä ollenkaan, kun ei itse tiedosta ongelmaa.

Mä itkeä tillitän aivan liiankin usein ja muutkin tunteet on valtaisia. Oi, oisimpa enemmän kaltaisesi.

lapsiasi sekä mahdollista työyhteisöäsi.

Kyllä, tunnistan itseni ap:n kirjoituksesta mutta että psykopaatti, heko heko!! Sehän olis aika siistiä tahdon t-paidan missä lukee selässä että varokaa psykopaatti edellänne!!

Ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla. Älykkyyttäkin on montaa eri sorttia ei se mensan jäsenyys kaikkea kerro.

Toinen mies, toinen nainen. Kumpikaan ei hirveästi tunne mitään, ja etenkin miehellä myötätunto on selvästi esittämistä. Hän tuntuu tosin joskus olevan oikeasti hukassa ja pulassa asian kanssa, kun ei OSAA välittää ja esittää, että asioilla on väliä, ja saa siitä ikävää palautetta.

Molemmat ovat hyvin tunnekylmiä, nainen tosin ei välitä asiasta pätkääkään, hän ei edes esitä empaattista, ei tajua yhtään, miksi pitäisi ottaa huomioon mitään muiden hömpötyksiä. Mies on enemmän laskelmoiva psykopaatti, nainen vain hyvin realisti. Kumpikin aika yksinäinen ihminen, kun eivät halua miellyttää ketään, eivätkä tosiaan TIEDÄ miltä muista tuntuu tai pitäisi tuntua. Eivätkä sitä, miten muiden ihmisten ongelmiin pitäisi reagoida.

Voiko empaattisuutta ja tunteiden ilmaisua opetella? Onko mahdollista alkaa tuntea enemmän? Voiko psykopaatti parantua? Tai voiko oikeasti tiedostaa ongelmaansa?



ap

siitä on jotakin hyötyä.

kaaos tms.

Jos, niin mielestäni kyse ei ole tunteettomuudesta, vaan pelkästään tavasta suhtautua elämään.



Me suomalaiset olemme minusta aika synkkämielistä porukkaa ja taipuvaisia alakuloisuuteen. Välillä tuntuu, että hyödynnämme kaikki kuolemantapaukset ynnä muut saadaksemme rypeä kurjuudessamme.



Mieheni on kotoisin Espanjasta, ja minusta siellä suurin osa ihmisistä suhtautuu elämään vähän kuin sinä: turha jäädä suremaan tapahtuneita, vaan nautitaan elämän hyvistä asioista. Tämä ei tarkoita, että ei oltaisi surullisia esim. kuoleman johdosta tai tuettaisi toisia vaikeina aikoina, mutta katse suunnataan eteenpäin ja ajatellaan, mitä hyvää on vielä jäljellä. Etelä-Eurooppalaisia kuitenkaan harvoin pidetään tunteettomina tai psykopaatteina ;-)

Onko sinulle siis nyt käynyt niin, että kulttuurit kolahtelevat yhteen? Löysitkö miehestäsi kenties psykopaatin vai voitko todellakin väittää, että kaikki etelämaalaiset ovat kuin miehesi ja me suomalaiset olemme kaikki samanlaisia? Onko miehesi siis jokseenkin tylsä kansansa edustaja? Mikä on tyypillinen etelämaalainen ja mikä on tyypillinen suomalainen entäpä savolainen? Se kiero valehteleva savolainen. Hyi. Tai vaikkapa mustaamakkaraa pureva tamperelainen...