Lue keskustelun säännöt.
Hyväntuulinen teinivuosien muisteluketju -peukutusketju
Tule tänne muistelemaan mukavia asioita teinivuosistasi! Millaiset isot tai pienet jutut ovat jääneet mieleen? Mitä kaipaat? Mikä kuului teininä arkeesi? Peukku ylös = minäkin muistan tämän omista teinivuosistani, peukku alas = minulla ei ollut teinivuosina tällaista.
Iltapäivät koulupäivän jälkeen. Vanhemmat eivät olleet vielä tulleet kotiin, telkkarista katsottiin Marienhofia ja Jyrkiä, tehtiin lämpimiä voileipiä välipalaksi. Hengailtiin kavereiden kanssa aina jonkun kotona.<3
Ap
Kommentit (488)
Vierailija kirjoitti:
Tupakointi oli ihan hiton cool, moniko muistaa valokuvat tupakka huulessa poseeraneista huippumalleista?
Kun teini aloitti tupakoinnin, eivät myös tupakoivat vanhemmat sen kummemmin suuttuneet tai kieltäneet. Alkoholi oli nou nou, mutta röökiä sai vetää äiskän ja iskän silmien edessä posket lommolla :D
Kyllä!Ei tarvittu olla mitään sossutapauksia kun äiti ja tytär polttivat yhdessä . Oma äiti oli hammashoitaja ja isä eläinlääkäri, asuttiin hienossa isossa ok-talossa, meillä kakaroilla oli muotivaatteet viimeisen päälle ja kallita harrastuksia. Silti usein menin takapihalle tupakalle ihan avoimesti ja sain kohta äidistä seuraa. Lopetin esikoista odottaessa, äiti polttaa vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, mistä aloittaisin!!
Sain 15-vuotiaana ekan kännykkäni, Nokian 3110. Mulla meni puoli vuotta että tajusin mistä pienet kirjaimet löytyy tekstatessa... Tekstarin piippaus oli maailman jännittävin ääni. Koulussa tunneilla soitettiin kavereille häläreitä ja oli niin jännää tehdä se open huomaamatta.
Koululaukku oli olan yli laitettavaa mallia ja sieltä löytyi isoja, painavia koulukirjoja sekä tietty cløver vaseline-huulirasvaa ja niitä ihania hedelmänmakuisia roll on-huulikiiltoja. Fiin dödö tuoksui niin upealta, voi kun uskaltaisin käyttää sitä vieläkin :D
The Body Shop oli kova sana. Siellä tosin me maalaiset päästiin käymään vaan jos mentiin linkulla isompaan kaupunkiin. Ja junasta pystyi hyppäämään junan vielä liikkuessa ja kaikki kovikset ja maailmaa nähneet tyypit teki sitä kun juna tuli asemalle.
Huumeita ei ollut missään. Tupakkaa myytiin 16-vuotiaille. Viikonloppuisin nähtiin kavereiden kanssa joko jommankumman kotona tai oltiin ulkoilmassa tuntikausia. Seurustelevilla pareilla oli usein hopeiset sydänriipukset jotka sai keskeltä kahtia, ja niihin sai myös kaiverruttaa tyttö- tai poikaystävän nimikirjaimet. Elämä oli ihanaa, jännittävää ja niin kevyttä. Voi kun älypuhelimia ja somea ei olisi KOSKAAN keksitty.
1984 kirjoitti:
Voi, mistä aloittaisin!!
Sain 15-vuotiaana ekan kännykkäni, Nokian 3110. Mulla meni puoli vuotta että tajusin mistä pienet kirjaimet löytyy tekstatessa... Tekstarin piippaus oli maailman jännittävin ääni. Koulussa tunneilla soitettiin kavereille häläreitä ja oli niin jännää tehdä se open huomaamatta.Koululaukku oli olan yli laitettavaa mallia ja sieltä löytyi isoja, painavia koulukirjoja sekä tietty cløver vaseline-huulirasvaa ja niitä ihania hedelmänmakuisia roll on-huulikiiltoja. Fiin dödö tuoksui niin upealta, voi kun uskaltaisin käyttää sitä vieläkin :D
The Body Shop oli kova sana. Siellä tosin me maalaiset päästiin käymään vaan jos mentiin linkulla isompaan kaupunkiin. Ja junasta pystyi hyppäämään junan vielä liikkuessa ja kaikki kovikset ja maailmaa nähneet tyypit teki sitä kun juna tuli asemalle.
Huumeita ei ollut missään. Tupakkaa myytiin 16-vuotiaille. Viikonloppuisin nähtiin kavereiden kanssa joko jommankumman kotona tai oltiin ulkoilmassa tuntikausia. Seurustelevilla pareilla oli usein hopeiset sydänriipukset jotka sai keskeltä kahtia, ja niihin sai myös kaiverruttaa tyttö- tai poikaystävän nimikirjaimet. Elämä oli ihanaa, jännittävää ja niin kevyttä. Voi kun älypuhelimia ja somea ei olisi KOSKAAN keksitty.
Onneksi teknologia on kehittynyttä niin ei olla jääty sinne 1980-luvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pullo keskiolutta ja bensalitra maksoivat saman, 4,80 markkaa.
Kun filmikameran filmi tuli täyteen, se laitettiin valmiiseen kuoreen, ja pudotettiin Anttilan musiikkiosastolla olevaan säiliöön. Filmi kävi jossain kehitettävänä, ja kuvat sai hakea sieltä musiikkiosaston kassalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tamagotchi-villitys. Se ainakin osuu omin teinivuosiin 90-luvun lopulle. Mulla ei ollut, että jäin siitä paitsi. Koulussakin nuo piippaili oppilaiden taskuissa vähän väliä.
Tuohon muutenkin hauska tarina. Myöhemmin 2000-luvun alussa muisteltiin serkun kanssa kun Daze-yhtye teki Tamagotchi-nimisen kappaleen. Tuli fiilis, että se pitää saada kuulla. Ei ollut Youtubea vielä eikä spotifyta joten ei voitu sieltä etsiä eikä tainnut edes kummallakaan olla koneita kotona vielä silloin. Sitten epätoivoisesti kierreltiin kirppareita jos joku kokoelma löytyisi mistä tuo kappale löytyy, mutta ei tärpännyt. Lopulta serkku päätyi paikallisradioon ja toivoi kyseisen kappaleen ja niin tuokin piina päättyi. Tuohon aikaan vielä sitten nauhoitettiin se C-kasetille. Nyt vaan tahtoo naurattaa kuinka vaivaa nähtiin tuon kappaleen löytämiseen.
Puhallettava nojatuoli.
Olin onneni kukkuloilla kun yli kymmenen vuotta vanhempi siskoni osti minulle sellaisen lahjaksi..
Kännykkätelineet joita myytiin vaikka minkälaisia: mulla oli korkokengän näköinen teline.
Pollux-kerho heppakirjoineen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään muulla ollut niin, että olette nyt aikuisena hankkineet itsellenne jotain sellaista mitä hirveästi halusitte teininä mutta ette koskaan saaneet?
Minä olen ostanut aika paljon klassisia nuortenkirjoja, sellaisia jotka kestävät hyvin aikaa. Vanhemmillani oli sellainen ajatusmaailma, että he kyllä lukivat melko paljon, mutta he eivät pitäneet kirjojen ostamista omaksi tarpeellisena, kun kaiken sai kirjastosta.
Lisäksi hankin tunnelmavaloksi suolalampun, jonka voi katsoa juontavan juurensa teiniaikaan. Tykkäsin teininä hirveästi erilaisista tunnelmavaloista, ja olisin halunnut laavalampun, mutta vanhempieni mielestä se oli turhake. Enää en ihan sille lämmennyt, mutta halusin jotain samantyyppistä valoa antavaa.
Lisäksi hankin pinkit tennarit, hopeisen käsilaukun ja muhkean tekoturkistakin. :D
Omalla kohdalla oli myös paljon sitä, että olisin halunnut jonkin asian tietyn värisenä, mutta äitini ylipuhui minut ottamaan jonkin järkevämmän (ja usein tylsemmän) värin, vaikka se ei ollut sitä minkä olisin eniten halunnut. Nyt aikuisena mulla on ollut mm. kirkkaan pinkki polkupyörä, kun nykyään ajattelen, että otan tasan sen värin joka itseä miellyttää. :D
Hieman sama asia varmaan, kun minut puettiin lapsena ja varhaisteininä iloisiin, kirkkaisiin ja sieviin väreihin ja kuoseihin tyyliin taivaansininen, mintunvihreä ja kaikki kukkakuosit. Luin paljon kirjoja ja olisin halunnut olla dramaattinen sankaritar, joka pukeutuu esim. "myrkynvihreään" tai "verenpunaiseen". Teininä sitten olinkin kuin espanjalaiseksi naamioitunut peruna punamustissa ja mustissa kuteissani. Pidän kaikista väreistä enkä välitä sopivatko ne minulle vai eivät, kunhan tuottavat iloa. Mun pyörä on myrkynvihreä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatte varmaan että radio-ohjelmat loppuivat klo 23 tai viimeistään keskiyöllä Maamme lauluun. Silloin käännettiin radion nuppi toiseen asentoon ja kuunneltiin keskiaalloilta ulkomaisia asemia, Radio Luxemburgia tai BBC Radio Onea.
Ja vuosikymmen oli??
En ole tuo kirjoittaja, mutta muistelen itse et 80-luvun lopulla tuli Maamme-laulu keskiyöltä ja sitten tuli jotain kauhuklassista aamuun asti. Siis sellaista klassista, mikä soi kauhuelokuvissa musiikkina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dingo oli muutaman vuoden tosi kova juttu (ja edelleen tykkään!), käytiin 13-vuotiaana keikoilla ja festareilla Dingon perään kirkumassa. Oli sifonkihuivit, nahkahanskat, pinssit, paidat, julisteet, kasetit ja kaikki!
Teinikalenteri oli tärkeä, ja siihen liimailtiin tarroja ja kirjoiteltiin kaikenlaista. Aivan aarteita, on mulla tallella vieläkin. Niistä tuli kamalan paksuja kun kaikkea piti arkistoida sinne.
Me ihailtiin yhden kaverin kanssa jenkkiautoja, ja vilkuteltiin kaikille ohiajaville amerikanraudoille. Oltiin tosi kovia olevinamme :) . Ja jos joku tööttäsi tai vilkutti takaisin niin sehän vasta oli tapaus.
Ja sitten oli ne ihastukset, vuotta vanhemmat pojat, joita kytättiin ja ajeltiin fillarilla kotiensa ohitse, jos vaikka näkisi. Ja sitten soitin ja pelkäsin ja toivoin että poika vastaisi puhelimeen. Joskus jos äitinsä vastasi, pyysin että pääsisikö tuo ihastus puhelimeen. Ja sitten toki luuri kiinni kun ei kehdannut puhua mitään.
Toisen kaverin kanssa käytiin seurakunnan nuorisokerhossa, oltiin onnesta sekaisin kun joku aikuinen (ihastus)mies soitti kitaraa ja lauloi Mamban kappaleita. Aa että, se oli hienoa. Iltaisin keitettiin teetä ja syötiin salaattia, ja taas kuunneltiin Mambaa.
Sitten oli pojat ja boxit! Modeemilla soitettiin boxiin, nettisivujen esiasteeseen. Siellä saattoi chattailla poikien kanssa ja oli niin jännää! Aina sai vääntää vanhempien kanssa että sai soittaa modeemilla, koska silloin puhelin oli varattuna. Siksi sain yleensä vasta myöhään illalla. Ja niistä piireistä itse asiassa löysin ensimmäisen poikaystävän, josta tulikin ensimmäinen aviomies myös.
Pyöräiltiin aina paljon, käytiin järvessä uimassa, kaverilla oli hevosia, joten välillä kävin hänen kanssaan ajamassa ravureita.
Elämä oli ihanaa ja kaikki tunteet tuntui suurilta.
Kaikenlaisiin tapahtumiin ja illanistujaisiin valmistautuminen oli maagista. Muistan hyvin sen tunteen, kun kävelin talvi-iltana jännittyneenä jonkun kaverin luo meikkaamaan ja laittamaan hiuksia ja toivoin, että ihastukseni olisi paikalla - eikä koskaan ollut. Kaveriporukassa kaikki oltiin kohtalaisen kilttejä, joten seuranpito oli usein vain istuskelua, juttelua ja musiikin kuuntelua, ei välttämättä oltu edes kenenkään luona, vaan jossain leikkipuiston pihassa tai uimarannalla. Jollain saattoi olla siideriä tai kaljaa pari tölkkiä, kotiinkin tultiin usein ennen puoltayötä.
Myöhemmin olen viettänyt melko railakastakin seuraelämää, mutta tilanne on kääntynyt poispäin: saatan mennä töistä suoraan baariin tai juhliin ja ryypätä pilkkuun asti. Nimenomaan se valmistautuminen ja jännittäminen on se, minkä muistan teiniajoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on välillä ikävä 2000-luvun alun pissismuotia. :D Mun tyypillinen asu ja meikki yläasteella: vaaleansininen kajal ja pastellipinkki glitterhuulikiilto, liikaa ripsaria, liian vähän kulmakarvoja, rannerenkaan kokoiset korvarenkaat, Miss Sixtyn farkut joista jenkkakahvat tursuilivat ulos ja levenevät lahkeet olivat rispaantuneet. Seppälän söpö pastellinvärinen t-paita yletti hädin tuskin vyölle ja nousi aina korviin kun vähänkin nosti käsiä. :D Fiorellasta joku ihan yhtä lyhyt vetskaripusero siihen päälle. Vyönä tietysti vaaleanpunainen "nahka"vyö timangein koristellulla sydämen muotoisella soljella, laukkuna pikkiriikkinen muovi"nahkainen" pastelliliila putkikassi, sellainen kainalolaukku johon mahtui ehkä just pieni pinkki lompakko, Nokia 1100b ja kotiavaimet. Kenkinä jotkin hölmön ison näköiset skeittikengät. Eastpakin tai Dakinen reppu. Hiukset blondattu, yleensä ponnarilla tai nutturalla. Kesällä vaaleanpunaiset aurinkolasit. Talvella lyhyt pilottimallinen takki joka paljasti ne tursuilevat jenkkakahvat eikä siis tod mitään pipoo daa.
Sä kuvailit just mun pikkusiskon 100-prosenttisen täydellisesti! Nauroin täällä pissat housussa :D
Vierailija kirjoitti:
90 luvun alku ja legendaarinen Köyliön Lallintalo.
KYLLÄ! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yves Rocher
Miten teillä muuten lausuttiin tämä?
Yves tai Yves Rokher :D
Sevrefeuille. Rikhe kreme. Pomme dapi jne. Eli lausuttiin ihan kylmiltään. Myöhemmin opettelin lausumaan ön avril yn suaar ja iiv roscheer..
Mä sain yhden mun kaverin uskomaan, että se lausutaan Yves Rohher. Tietysti sille naurettiin koulussa tämän vuoksi. Anteeksi Ira! :-/
Kotona kaikilla oli omat alun perin tyhjät VHS-kasetit, joihin kukin nauhoitti omat ohjelmansa. Jos menit nauhoittamaan ilman lupaa toisen kasetille niin, että siltä katos esim. joku suosikkielokuva, niin valtava perheriita oli valmis. Äiti nauhoitti romanttisia elokuvia, pikkusisko Simpsoneita ja mä Hercule Poirottia.
Muistan, kun saatiin kerran koko perhe tyhjät VHS-kasetit lahjaksi joltain sukulais- tai kaveriperheeltä ja oltiin tosi onnellisia siitä, kun kaikkien vanhat kasetit alkoi olla täynnä tärkeitä ohjelmia ja vanhemmat oli liian pihejä ostamaan lisää kasetteja.
Sitten oli muistaakseni jonkinlainen VHS-nauhurin puhdistuskasettikin, mutta koskaan ei selvinnyt, oliko siitä itse asiassa mitään hyötyä.
Sitä olen miettinyt, ymmärtääköhän nykynuoriso sitä, miten iso merkitys entisaikojen teineille oli noilla erilaisilla pukeutumistyyleillä, jotka on tässä jo aiemmin mainittukin. Jos et sattunut olemaan kaunis/suosittu/jne., niin se pukeutumistyyli oli vähän niin kuin panssari, jonka sisällä koulua oli mukavampi käydä eikä niin helposti tullut leimatuksi luuseriksi. Mulla oli hevarilook käytössä läpi yläasteen ja lukion. Valtavan kokoiseksi tupeerattu tukka (vrt. sukkahousuhevibändit), mustat pillifarkut ja musta nahkatakki, johon oli liimattu kiinni metallibändien lätkiä. Aika monet niistä oli sellaisia, jotka oli pelkästään uskottavuutta lisäämässä. En usko, että ihan oikeasti koskaan kuuntelin esim. Sepulturaa, mutta niiden merkki oli näkyvällä paikalla takissa. Kotona sitten salaa kuuntelin lähinnä Metallican kaupallista poppiheviä, kun musta albumi oli just julkaistu silloin, eikä siitä saanut puristien mielestä tykätä.
90 luvun alku ja legendaarinen Köyliön Lallintalo.