Kertokaa kauhutarinoita!

Kasvoin koirien ja kissojen kanssa. Totuin niiden päästämiin ääniin. Nyt kun asun yksin, samat äänet oven takaa ovat paljon häiritsevämpiä.

Heräsin kun kuulin vaimoni rauhoittelevan lastamme itkuhälyttimen kautta. Vaihtaessani asentoa, huomasin vaimoni vieressäni.

Minä ja kaverini olimme vahtimassa hänen neljävuotiasta serkkuaan. Me halusimme tietää, ovatko puheet aiemmista elämistä ja siitä, että lapset joskus muistavat ne, totta. Niinpä aloimme kysellä pojalta kysymyksiä, joita hän ei täysin ymmärtänyt. Kysyimme, mitä hän oli ollut ennen kuin oli hän. Hämmästykseksemme hän vastasi tyynesti olleensa konduktööri, joka heilutti ihmisille junan lähtemisen merkiksi tietyllä tavalla, jonka poika toisti sujusti. Tapa oli tuttu meille konduktöörien tekemänä. Asia, joka meidät sai kuitenkin hätkähtämään oli se, ettei tämän neljävuotiaan olisi pitänyt vilkutusta osata tehdä; hän kun oli syntynyt sokeana.

up

Vanhempani ovat kuolleet ja jäämistön tavaroiden läpikäynnissä on mennyt paljon aikaa. Viime yönä näin unta, jossa vielä asuin heidän kanssaan.unessa isä oli lähtenyt matkalle ja olisi yön pois. Äidillä ja minulla oli tulossa tentti, johon meidän piti lukea.

Unessa äiti ja minä luimme tenttiin samassa huoneessa. Oli aamuyö, kun olimme vielä kirjojen parissa. Äkkiä huoneen ovi aukeni jonkin verran ja näimme miehen hahmon pimeässä eteisessä. Ääni kysyi, miksi vielä valvotte, miksi ette ole nukkumassa. Se kuulosti isältä, mutta emme nähneet hänen kasvojaan ja hänhän oli pois, matkalla.

Vastasimme, että opiskelemme koetta varten, johän mies ei sanonut mitään, vaan lähti pois ovelta. Äiti ja minä katsoimme toisiimme ja ihmettelimme, kuka se oli.

Kun heräsin, oli aamuyö, ja ajattelin, että minun näköjään todella täytyy kohta aaada päätökseen jäämistön tavaroiden järjestely.

Kerran olin vahtimassa ystävieni lapsia. Piirtelimme kaikessa rauhassa illalla kuvia, kun toinen lapsista yhtäkkiä piirsi naisen, joka roikkui köyden varassa katossa. Sitten hän kertoi: "Tämä nainen käski minun piirtää tämän kuvan. Hän haluaa sinun tietävän, että hän on tulossa hakemaan sinua. Sinun kannattaa piiloutua.

Olen töissä hautaustoimistossa. Yliluonnollisin kokemukseni liittyy kertaan, jolloin valmistelin lapsen ruumista hautajaisia varten. Yhtäkkiä tuntui, kuin joku olisi nykäissyt hiuksiani. Kuulin myös vaimeaa kikatusta, vaikka olin yksin töissä. Kaikki laitteeni sammuivat ja tuli aivan hiirenhiljaista. Saatuani kaiken valmiiksi, tunsin yhtäkkiä oudon lämmön keskivartaloni ympärillä. Se tuntui aivan siltä, kuin pieni lapsi olisi halannut minua laittaen kätensä vyötäröni ympärille.

Äiti herätti minut keskellä yötä ja sanoi, että talossa on joku. Samalla hetkellä alakerrasta kuului äitini ääni: ”Kenen kanssa sinä juttelet?"

Piilolinssien laittaminen oli hankalaa. Peilikuvani silmät pysyivät kiinni..

Kesäkuussa 1972 nainen saapui Cedar Senain sairaalaan päällään ainoastaan valkoinen, veren peittämä leninki. Tämän ei pitäisi olla millään tasolla outoa, koska ihmiset hakeutuvat sairaalahoitoon loukatessaan itsensä sairaalan lähimaastossa, mutta tässä tapauksessa oli kaksi outoa asiaa, jotka saivat naisen nähneet ihmiset pakenemaan ja jopa oksentamaan pelosta.

Ensinnäkin nainen ei näyttänyt ihmiseltä. Hän oli enemmänkin kuin mannekiini, mutta silti hän vaikutti ihmiseltä sujuvan käytöksensä ja liikkuvuutensa vuoksi. Hänen kasvonsa olivat virheettömät kuin mannekiinilla: hänellä ei ollut kulmakarvoja ja hänen kasvonsa oli peitetty vahvalla meikillä. Toinen yksityiskohta taisi pelottaa huoneessa olevia ihmisiä kuitenkin vielä enemmän. Sairaalaan saapuneella naisella oli kissanpentu suussaan niin tiukasti, että hänen hampaitaan ei voinut nähdä, ja kissanpennusta valuva veri roiskui yhä ympäri hänen leninkiään ja lattioita. Yhtäkkiä hän repäisi kissanpennun pois suustaan ja vain hetkeä myöhemmin menetti tajuntansa kaatuen maahan.

Sairaalan pääovista saapumisestaan lähtien nainen oli ollut täysin ilmeetön ja rauhallinen - edes rauhoittavan lääkkeen valmistelu ei saanut häntä hätkähtämään. Lääkärien mielestä oli parasta sitoa nainen kiinni sairaalasänkyyn siksi aikaa, että virkavalta saapuisi paikalle. Nainen ei laittanut vastaan. Kukaan työntekijöistä ei onnistunut saamaan ilmeetöntä naista sanomaan sanaakaan, ja suurin osa heistä tunsi olonsa epämiellyttäväksi, jos heidän täytyi katsoa naista kohden tarpeettoman kauan.

Vaikka mannekiininainen ei vaikuttanut välittävän rauhoittavista lääkkeistä, päätti hän yllättäen alkaa taistella vastaan raivoisalla voimalla. Kahden henkilökunnan jäsenen täytyi pitää naisesta kiinni, kun hän nosti vartaloaan sängystä ilmettäkään väräyttämättä.

Lopulta, taistelun voitettuaan, nainen käänsi tunteettomat silmänsä erästä mieslääkäriä kohden ja teki jotain odottamatonta. Hän hymyili. Tämä teko sai naislääkärin kiljaisemaan ja pakenemaan kauhuissaan. Naisen suusta nimittäin paljastui - normaalin hammasrivistön sijasta - lähes piikkejä muistuttavia, pitkiä hampaita. Mannekiininainen oli tainnut pohtia tarkkaan seuraavaa siirtoaan...

Mieslääkäri jäi tuijottamaan naista hetkeksi ennen kuin avasi suunsa: "Mikä helvetti sinä olet?"

Nainen taivutti päätään lähemmäs olkapäätään kuin miestä tarkkaillen, yhä hymyillen.

Aika ei tuntunut kuluvan ja se katse tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta mieslääkäri kuuli ääniä käytävältä - vartijat lähestyivät huonetta. Ehkä liian myöhään. Samalla sekunnilla nainen nimittäin hyökkäsi eteenpäin ja upotti hampaansa miehen kaulaan, lopulta repien irti hänen kaulavaltimonsa. Mies kaatui lattialle henkeään haukkoen, hukkuen omaan vereensä.

Silloin ilmeetön nainen nousi ylös sängyltä ja kurottautui miestä kohti. Hänen kasvonsa siirtyivät aina lähemmäs, ja mieslääkäri tunsi elämän pakenevan kehostaan.

Nainen nojautui miehen suuntaan kuiskatakseen hänen korvaansa: "Minä.. Olen.. Jumala."

Kun mies oli siirtymässä tuonpuoleiseen, täyttyivät hänen silmänsä pelolla viimeisen kerran. Hän ei voinut kuin katsoa vierestä, kun nainen tervehti vartijoita - tervehti omalla tavallaan surmaten heidät julmasti yksi kerrallaan.

Paennut naislääkäri selviytyi ja nimesi mannekiininaisen Ilmeettömäksi Naiseksi.

Sen koommin häntä ei ole nähty.

Tammikuussa 2006 kuuluisan psykiatrin asiakas piirsi kuvan miehestä, jonka hän oli nähnyt toistuvasti unissaan. Useammin kuin kerran kyseinen mies oli antanut naiselle yksityiselämään liittyviä neuvoja. Naisen mukaan hän ei ollut koskaan tavannut miestä.

Muutaman päivän ajan potilaan piirtämä kuva pysyi unohduksissa psykiatrin pöydällä, kunnes toinen potilaskin tunnisti miehen unistaan. Tämäkin potilas toisti aiemman sanat: hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä miestä.

Tapauksesta kiinnostunut psykiatri päätti kopioida kuvia miehestä kollegoilleen ja mielenkiintoista olikin se, että heidänkin potilaansa tunnistivat miehen unistaan. Muutaman kuukauden sisällä jo neljä ihmistä olivat tunnistaneet miehen heidän uniensa toistuvana vierailijana. Kaikki potilaat kutsuivat häntä nimellä tuo mies.

Tammikuusta 2006 tähän päivään asti ainakin 2000 ihmistä ympäri maailman ovat tunnistaneet tämän miehen juurikin unistaan. Tällä hetkellä miehen nähneiden ihmisten välillä ei ole minkäänlaista linkkiä tai yhteyttä mikä selittäisi, että miksi juuri nämä ihmiset ovat nähneet kyseisen miehen. Kaikista mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kukaan ei ole tunnistanut tämän miehen kasvoja oikeassa elämässä - siis hänet voi nähdä vain unissaan.

Tässä linkissä kuva tästä miehestä ja muutakin tietoa. http://www.thisman.org/

Kävelimme vanhan hautausmaan läpi lapseni kanssa. Yhtäkkiä hän sanoi - tuolla on pikkuveljeni. Muistutin häntä siitä, ettei hänellä ole veljeä, johon hän totesi - Se olikin silloin, kun se toinen nainen oli äitini.

Serkullani oli 2-vuotias tytär ja hän odotti parhaillaan toista lasta. Eräänä päivänä pikkutyttö meni halaamaan äitinsä mahaa ja totesi - pikkuveli on kipeä. Muutaman päivän kuluttua serkkuni sai keskenmenon.

5-vuotias tyttäreni kysyi minulta kerran, miten pitkä aika on siihen, että hän täyttää 23 vuotta. Vastauksen kuultuaan hän totesi - Toivottavasti en silloin kuole. Niin tapahtui nimittäin viimeksi, kun täytin 23.

3-vuotias poikani lauloi piirrellessään laulua. En muistanut kuulleni sitä koskaan, joten kysyin missä hän on sen oppinut. Hän vastasi - Se nainen makuuhuoneessani opetti sen minulle.

Poikani kertoi nähneensä isoisänsä pihalla korjaamassa pyörää. Todellisuudessa he eivät olleet koskaan edes tavanneet, sillä isäni kuoli ennen hänen syntymäänsä..

lisää👻👻👻👻

Olipa kerran yksin asuva nuori nainen, joka sulki puhelimen yöksi, ja laittoi sen yöpöydälle alkaessaan nukkumaan. Aamulla herätessään hän avasi puhelimen, ja puhelimen galleriassa oli viime yönä otettu kuva hänestä nukkumassa.

Olin laittamassa tytärtäni nukkumaan, kun hän kysyi minulta pelokkaalla äänellä, miksi lattiatuulettimen luona on kuollut mies, joka tuijottaa häntä. Huoneessa ei ollut ketään muita kuin me kaksi. En vieläkään voi sietää sitä tuuletinta.

Kerran aamulla en löytänyt mistään kahvimukiani. Etsin kaikkialta minne olisin ylipäätään voinut sen laittaa. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkää kun mietin olisiko joku käynyt asunnossani. Mietin sitäkin kummitteleeko. Join kahvit toisesta mukista ja lähdin mieli levottomana töissä. Töissä mietin kuumeisesti asiaa ja muistin lämmittäneeni jäähtynyttä kahvia mikrossa. Sieltä en ollut etsinyt mukiani. Kotiin tultua löysin mikrosta mukini täynnä kylmää kahvia. Oli aikamoinen helpotus. Tämä oli taas niitä hetkiä kun selittämättömältä tuntuvaan asiaan löytyi selitys. Kummitusten suhteen uskon ettei kuolleilla ole mahdollisuutta vaikuttaa tämän maailman asioihin. Jumala ei päästä rajan takaa ketään elävien maailmaan henkenäkään.