Nyt ihan PAKKO avautua tosta miehestä!!

Sillä on tarkoitus että äidit ja isät ovat keskenään erilaisia. Rennompi ja tiukkapipoisempi vanhempi täydentävät toisiaan. 

Mikko Alatalon Isi kasvattaa. Kuuntelepa! Erilainen ei aina ole vääränlainen.

Terveisin hövelimpi mamma.

Mitäpäs, jos ne lapset laitettaisiin sinne päiväkotiin ja sitten muuna aikana opettelette elämään joustavasti, jokaisen tahtoa kunnioittaen?

Minun sympatiani ovat kyllä ihan täysin ap:n miehen puolella. Mieshän kuulostaa vallan osallistuvalta, ihanalta isältä! Usko pois ap, että monelta mieheltä ei onnistuisi edes tuollainen.

En kestäisi, jos puolisoni olisi tuollainen kuin ap! Kamala kontrollifriikki ja nipottaja. Itse olen siis nainen, mutta tyypiltäni edustan enemmän ap:n miestä. Meillä mies taas on sitten vielä "laiskempi" kuin ap:n mies, osallistuu lasten hoitoon lähinnä justiin silloin kun minä olen töissä mutta ei silloinkaan todellakaan paista mitään pihvejä eikä keitä makarooneja, vaan syövät jotain minun valmiiksi laittamaa ruokaa. Eikä värittele värityskuvia, lapset voivat ihan keskenään väritellä jos kiinnostaa. Vastenmielinen ajatus kaikenkaikkiaan, että aikuisen pitäisi olla jokin hemmetin ohjelmatoimisto lapsille.

Oikeasti, höllää vähän.

Meilläkin on lapset kotihoidossa, meillä aikuisilla on eritavat olla lasten kanssa eikä ne ole kumpikaan huonoja. Minä jaksan muistutella ties mistä ja oikeasti nipotankin aika paljon. (ikävä myöntää).

Mieheni on sitten rennompi. Ei se ole niin justiinsa onko ne lelut lattialla, hän antaa lasten pestä itse hampaansa, jnejnejne. Kuulostaa aika samalta kuin sinun miehesi. Ja hän on hyvä isä.

Osaa tehdä ruokaa, on lasten kanssa (vaikka ei koko ajan jotakin heidän kanssaan touhuakaan mutta läsnä silti), antaa heidän kokeilla omia rajojaan jne.

Välillä vähän kateellisena katson vieressä miten rennosti hän osaa ottaa. Kyllä minäkin vielä joskus.

Jokainen juttu mitä olen kirjoittanut, on täyttä totta. Paljon paljon enemmän voisin vielä kirjoitella kaikenlaista. Tiedän, että itse olen asiassa nyt liiankin tiukkapipo, mutta koen, että miehen toiminta saanut sen aikaan. Haluaisin lapsille perussäännöt, se olisi heidän etu ja turva. Mies kuitenkin hermostuu kodin sotkeutumisesta ja lasten riehumisesta, mutta ei rautalangasta väännettynäkään ymmärrä, että itse toiminnallaan (välinpitämättömyydellään) näitä aiheuttaa.

Mies on rakas isä lapsille, läheinen ja halailee paljon. Lapset ovat isän perään. Hädän hetkellä kuitenkin äidin ja esim. yöllä tahtovat aina äidin herätessään.

Isä ei kelpaa mukaan vaikka johonkin uuteen jännittävää paikkaan tai harrastukseen. Eli äiti on se turva, isä on enempi tuollainen leikkikaveri ja sylittelijä. Ihanaa tietysti sekin.

Mutta minä koen täysin olevani yksin aikuisena ja kasvattajana. Alusta lähtien, mies on pakotettuna osallistunut, mutta omatoimisuus puuttunut niin kokonaan.

Aikanaan jouduin huolehtimaan, ettei mies jätä lääkkeitä, veitsiä, saippuoita tms. lasten lähettyville tai ikkunoita vaarallisesti auki. Jouduin siis kantamaan huolta miehenkin käytöksen takia kun huolehdin pienistä kiipeilevistä ja suuhunsa kaiken laittavista lapsista.

ap

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 14:42"]

 Vastenmielinen ajatus kaikenkaikkiaan, että aikuisen pitäisi olla jokin hemmetin ohjelmatoimisto lapsille.

[/quote]

Minä olen kyllä pitänyt a) hauskana ja b) lapsen kehityksen kannalta tärkeänä ja c) olennaisena osana vanhemmuutta leikkiä JA tehdä jotain muuta yhteistä lapsen kanssa joka ikinen päivä, ainakin tähän 5v ikään saakka. Tämä ei todellakaan ole sama asia kuin toimia ohjelmatoimistona, useimmiten leikimme lapsen itse keksimiä leikkejä. Mä hankin lapsen koska nautin lasten seurasta ja leikkimisestä ja halusin viettää lapsen kanssa paljon aikaa. Jos näin ei olisi niin olisin jättänyt lapsen hankkimatta

En tarkoita, että lapsia ei saisi hankkia jos ei halua leikkiä, mutta kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla joka päivä jotain yhteistä tekemistä aikuisen kanssa, niin, että aikuinen aidosti kuuntelee lasta ja jakaa hänen todellisuuttaan.

(tämä lähes täysin OT ap:n asiaan, sori).

Onhan se nyt niin, että kyllä päiväkoti-ikäisten kanssa pitää aikuisen touhuta jotain yhdessä päivittäin. Mistä se lapsi saa muuten kokemuksia yhdessäolosta ja -tekemisestä jos omaa vanhempaa ei kiinnosta. Kouluko se on vai päiväkoti jonka tehtävä on nämä asiat tarjota? Miettikääpä itse lapsuus että teidän kanssa ei koskaan olisi tehty mitään. Ei käyty pyöräilemässä, metsässä, puuhattu jotain pihalla, pidetty siivouspäiviä, leivottu tms. Nämä kaikki on lasten arkea, jonka avulla he oppivat elämässä tarvittavia taitoja ja saavat olla yhdessä vanhemman kanssa. Jos mies ei tee mitään lasten kanssa, tämä kaikkihan jää sitten äidille, joka uupuu ja väsyy ja kokee väistämättä että mies on yksi hoidettavista lapsista muiden joukossa.

On aivan eri asia toimia ohjelmatoimistona kuin tarjota edes kerran päivässä jotain yhdessä tekemistä lapsille tai luoda ryhtiä päivään. Sitä ryhtiä kun tarvitaan tulevaisuudessa koulussa ja työssä.

Meillä on ollut vähän samaa ongelmaa, mutta oon saanut vaatimalla miehen ottamaan vastuun tietyistä asioista. Esim. sanoin että pyöräilemään opettaminen on sitten sun homma, siihen minä en puutu. Opetti nyt kesällä sitten 5-vuotiaan ajamaan ilman apurattaita ja 3-vuotiaan yleensä pyöräilemään, mutta itse ei näistä oma-aloitteisesti olisi ottanut vastuuta.

Ja siis kyllähän mies touhuaa, vaikka pelaa hetken tai piirtelee jos lapsi pyytää. Mutta eniten minua surettaa, kun ei osaa ohjata lapsia ollenkaan. Jos juoksevat pöydästä, isi jatkaa syömistä kuin ei näkisi eikä välittäisi mitään. Jos tekevät jotain yhdessäkin ja lopettavat, lapset lähtevät menemään ja isi jää yksin korjailemaan jälkiä. Tai jättää korjaamatta. Ei ollenkaan välitä, että pitäisi opettaa lapsillekin jotain: keskittymistä ja rajoja, että pelin jäljet pitää korjata pois. En välitä että kotileikit jää levälleen tai autot on pitkin lattioita, mutta pöydästä ei saa juosta kesken syönnin sinne ja tänne, seistä tuolilla ja käydä hyppimässä sohvalla kesken ruokailun, ei pelinappuloita jätetä levälleen jne. Se ihan käytännön ohjaaminen ja rajojen asettaminen. Se puuttuu mieheltä täydellisesti. Jos lapset eivät tahdo nukahtaa ja juoksentelevat pois sängystä, mies ei mene perään. Jos lapsi sanoo ettei tahdo pestä käsiä potalla käynnin jälkeen, mies antaa olla pesemättä. Kaikki tällainen. Jos alkavat tehdä palapeliä, pian lapset tyrkkivät tosiaan ja alkavat riidellä kumpi saa laittaa tms. sen sijaan että mies neuvoisi ja rajoittaisi, hän alkaa tehdä lasten palapeliä yksin keskittyneesti ja riitelijät lähtevät menemään joko toisiinsa suuttuneina tai kyllästyineinä. Mies voi tehdä pitkäänkin sitä palapeliä sitten yksinään lapsen huoneessa. Eikä mene katsomaan, mitä lapset jo touhuavat, vaikka pomppivat sängyllä ja kohta toinen tippuu jo sieltä huutamaan. Siinä vaiheessa mies tulee lastenhuoneesta äristen että mitä täällä nyt riehutaan, hohhoijaa.

Mulla oikeasti käy vähän väliä mielessä, onko tuolla miehellä kaikki ihan kotona?! :-/

Ulkona mies on aina huolehtinut lapset hyvin, ei ole isompia onnettomuuksia sattunut.

ap

No huhhuh! Mitä armeija-päiväkotia sinä ap johdat, kun sinä olet kotihoitovuorossa? :D

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 14:55"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 14:42"]

 Vastenmielinen ajatus kaikenkaikkiaan, että aikuisen pitäisi olla jokin hemmetin ohjelmatoimisto lapsille.

[/quote]

Minä olen kyllä pitänyt a) hauskana ja b) lapsen kehityksen kannalta tärkeänä ja c) olennaisena osana vanhemmuutta leikkiä JA tehdä jotain muuta yhteistä lapsen kanssa joka ikinen päivä, ainakin tähän 5v ikään saakka. Tämä ei todellakaan ole sama asia kuin toimia ohjelmatoimistona, useimmiten leikimme lapsen itse keksimiä leikkejä. Mä hankin lapsen koska nautin lasten seurasta ja leikkimisestä ja halusin viettää lapsen kanssa paljon aikaa. Jos näin ei olisi niin olisin jättänyt lapsen hankkimatta

En tarkoita, että lapsia ei saisi hankkia jos ei halua leikkiä, mutta kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla joka päivä jotain yhteistä tekemistä aikuisen kanssa, niin, että aikuinen aidosti kuuntelee lasta ja jakaa hänen todellisuuttaan.

(tämä lähes täysin OT ap:n asiaan, sori).

[/quote]

Ap:n mieshän touhuaa niiden lasten kanssa, ja myös ap päivittäin. Ap:n lapset ovat myös joinakin päivinä päiväkodissa, eivät kokonaan kotihoidossa. Tarkoitankin juuri sitä, että ei niiden lasten kanssa tarvitse KOKO AJAN mikään ohjelmatoimisto pyöriä, kuten ap tuntuu vaativan.

t. Se joka kirjoitti tuon ylemmän lainauksen

Ymmärrän ap:ta täysin. Enkä todellakaan voi käsittää miten jotkut puolustelee miehen oikeutta olla kasvattamatta. On todella raskasta olla perheen ainoa vastuunkantaja. Minkälaisia lapsista kasvaa, jos kukaan ei pidä rajoja, ohjeista tai kasvata? Ja kun mies ei sitä tee, vastuu jää ap:lle, jolloin hänen roolinsa perheessä on olla muka tiukkapipo, vaikka vaatii vain normaaleja käytöstapoja..

Jos sääntöjä kaipaat niin sitten hoitoon vaan. Tai ainakin kerhoon, jotta perhe saa rytmistä kiinni.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 14:06"]

Raivostuttaa niin miehen tyyli että pakko purkaa taas tätä ahdistusta tänne. Meillä lapset tosi vähän päiväkodissa koska voimme vuorotella työvuorojen kanssa, vanhempi lapsi on 5v. Ajatuksena ihana että paljon kotona, mutta käytäntönä mietin että lapsille olisi tavallaan parempi olla päiväkodissa kuin isän kanssa. Isommalle ainakin.

Pahimpia miehen iltavuorot ja jos toisella lapsella vaikka nuhaa tai sateista että eivät mene ulkoilemaan. Ulkoilu pelastaakin paljon, siinähän lapset saavat purettua energiaa positiivisella tavalla ja virikettä. Mutta sisällä olo. Lapset heräävät seiskalta ja saavat katsoa aamuohjelmia sen minkä jaksavat. Mies notkuu kahvinsa kanssa ja tutkii mainoksia. Joskus puoli kympiltä hampaitten pesu, viisivee saa pestä itse.. Sitten lapset riekkuvat keskenään, mies sanoo että meneehän hänellä aika kun laittaa ruokaa. Keittää makaronit ja paistaa pihvit, mutta siinähän olisi vaikka miten aikaa pelata lasten kanssa, touhuta jotain muuta fiksua, mutta mies keittelee kahveja, istuskelee sohvalla pihalle tuijotellen, leikkailee varpaan kynsiään.. on kalsareissa kun minä tulen kotiin. Lapset saavat sotkea kotona, yksi leikki jää kesken kun toinen alkaa, ei mitään jämäkkyyttä että pitäisi siivota asia pois ennen seuraavaa. Eilen olin ottanut värityskuvia että voivat väritellä jos sateista. Kysäisin olivatko tehneet, mies tokaisi että "eipä niitä näkyny kiinnostavan, mä tossa värittelen". MIES oli värittänyt kaikessa rauhassa lasten värityskuvan! Vittu miksei vaikka pelaa jotain jos lapset eivät halua väritellä vaan yksinään "leikkii" siinä. Ja lapset senkin aikaa säätävät keskenään, tukat harjaamatta. Olin niin raivoissani kun tulin kotiin, loppupäivän sitten keksin fiksuja juttuja lapsille että saavat virikettä ja opetan sääntöjä että ruokapöydästä ei juosta kesken kaiken pois jne.. mies antaa lasten painella kaikessa rauhassa ja menee telkkarin ääreen syöttämää jos lapset eivät ole malttaneet ollenkaan istua pöydässä.

Mä en kestä ton miehen kanssa enää, oikeesti!!! :(((

[/quote]

laittaa ruokaa. Keittää makaronit ja paistaa pihvit

laittaa ruokaa. Keittää makaronit ja paistaa pihvit

laittaa ruokaa. Keittää makaronit ja paistaa pihvit

laittaa ruokaa. Keittää makaronit ja paistaa pihvit

Ei tuo ole ruokaa. Köyhien orjien bulkkimättöä vain. Syötättekö lapsillenne tuollaista "ravintoa"

Ohis kysyy että mikä sitten kelpaa ruoaksi?

Nojoo. Mä ymmärrän sua ap. Mulla on jonkun verran iltavuoroja, tuun klo 22 maissa kotiin, pimee kämppä, täällä katotaan jotain leijonakuningasta ja syödään jäätelöä. Keittiö on hävityksen kauhistus, ei yökkäriä, ei hammaspesua, sauna ollu koko illan päällä.. Aamulla herätys eskariin. Minä oon sit se natsimutsi joka sammuttaa telkun ja alkaa komentaa.

Eikä muutenkaan herkkua alkaa iltavuoron jälkeen korjailemaan näitten porsastelua (varsinkin kun sen keittiönkin on siivonnut jo kerran ennen töihinlähtöä)

Mut onhan noi ihania, kuiteski.

Musta tuntuu, etten koe mitään rakkautta ja kunnioitusa miestäni kohtaan kun tuntuu, ettei se ole kunnolla aikuinen enkä voi tavallaan luottaa. Kun lapset pikkuisina valvottivat, mies valvoi telkkaria tuijotellen ja minä lasten takia, kun olivat kipeitä mies kuorsasi ja minä huolehdin, kun uhmaikäinen sai uhmisraivareita mies meni vessaan ja jätti hommansa lapsen kanssa kesken ja mun vastuulle... nyt sitten ei kasvata ja opeta peruskäytöstapoja. Leikkii lapsena lasten kanssa kun on virkeä ja hyvin nukkunut, mutta se aikuisuus puuttuu. Saattaa uhmakkaalle lapselle alkaa lapsellisella äänellä puhumaan "älä kiusaa isiä, ei saa olla tuhma isille". Lapset vaan innostuvat kiusaamaan miestä ja mies suuttuu. Se ei älyä, mitä on olla aikuinen ja vanhempi suhteessa lapseen. ap

Minun mielestä et ole liian tiukkapipoinen. Kyllä pitää olla jonkinlainen rytmi arjessa. Eikä miehesi voi jättää tiskejä ja lelujen korjaamisia sinun hommaksi.

Sekin on omituista, että miehen rentous muka täydentää naisen järjestelmällisyyttä. Sehän vain tekee äidistä sen tyhmän pahiksen. Itse en suostuisi yksin ottamaan vastuuta elämän asioiden opettamisesta ja hoitamisesta, ja hyvä ettei ap:kaan. Molempien täytyy nähdä vaivaa, ettei lapsista tule ihan pellossa kasvaneita.

Mitä sitten teen miehen suhteen? Hän on minuun kurkkua myöten kyllästynyt, että hän tekee tavallaan ja _hänellä ei ole mitään ongelmia ja hänellä menee hyvin lasten kanssa_ (lapsista viis miten heillä asiat menee, mies ei osaa sellaista ajatella). Mies ei ole halukas keskustelemaan mistään, menee vaan omaan kuoreensa ja ärisee mulle. ap

Mä muuten kirjoitin joskus aikanaan tänne miehestäni, kun hän oli sitä mieltä että kipeitä lapsia ei tosiaankaan tarvitse yöllä seurailla ja huolehtia koska "Afrikassakin miljoonat lapset viruvat malarian kourissa viikko tolkulla niin mitään hätää näilläkään yön aikana ole, katotaan tilanne aamulla". Ja meidän molemmat lapset olivat sellaisia, että kuume huiteli nelissäkympissä aina kun tauti iski (ja olivat paljon kipeinä alle 2v!) ja heitä todellakin piti lääkitä säännöllisesti. Sain siis todella paljon ja todella uuvuksiin valvoa ja huolehtia yksinäni, monta vuotta.... kärsin niistä valvomisista yhäkin. Mies mulle tokaisee, että "kun on tarpeeksi väsynyt niin kyllä silloin nukkuu, sä et ole sitten riittävän väsynyt" kun valvoin syntyneitten omien unihäiriöiden takia, onneksi jo nyt lasten suhteen kun päässyt helpommalla öisin olen pikkuhiljaa taas oppinut nukkumaan paremmin. Mutta yhäkin yksinäni huolehdin jos lapsilla jotain hätää öisin.

ap

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 20:34"]

Minun mielestä et ole liian tiukkapipoinen. Kyllä pitää olla jonkinlainen rytmi arjessa. Eikä miehesi voi jättää tiskejä ja lelujen korjaamisia sinun hommaksi.

Sekin on omituista, että miehen rentous muka täydentää naisen järjestelmällisyyttä. Sehän vain tekee äidistä sen tyhmän pahiksen. Itse en suostuisi yksin ottamaan vastuuta elämän asioiden opettamisesta ja hoitamisesta, ja hyvä ettei ap:kaan. Molempien täytyy nähdä vaivaa, ettei lapsista tule ihan pellossa kasvaneita.

[/quote]

Täysi komppi tälle.. Minulla on ollut samanlaisia ongelmia miehen kanssa. Eivätkä ne kokonaan ole vieläkään poistuneet. Kyllä rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan on kovilla, jos toinen ei ole aikuinen ja ota vastuutaan.