Apua 20-vuotiaan mielenterveysongelmaisen tyttären kanssa?

Et oikeastaan voi tehdä mitään, jollei tyttö itse halua apua. Kuulostaa kurjalta, mutta se on totuus.

Aikuisen ihmisen saa pakolla hoitoon vain, jos hän on vaaraksi itselle tai muille, valitettavasti tuollaista "hidasta itsemurhaa" saa kaikessa rauhassa tehdä, eikä ketään auttavaa tahoa kiinnosta..

Toivottavasti saatte asiat ratkeamaan parhaiten päin...

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:31"]

Ongelmiensa ratkaisuksi tytär haluiaisi muuttaa lähemmäksi kavereitaan, josta saisi varmasti töitä, mutta en anna hänen muuttaa pois, koska en usko hänen pärjäävän. En pääsisi tuonne kaupunkiin häntä katsomaan niin usein. Minulla on äitinä tarve soittaa hänelle joka päivä, nähdä usein, koska pelkään hänen tekevän itselleen jotain jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Olisi kamalinta mitä voisi sattua jos hän tekisi itselleen jotain. Miten äitinä voin auttaa aikuista lastani? On kamalaa kun hän ei suostu ottamaan apua vastaan. En enää tiedä mitä tehdä.

[/quote]

Hän on 20v, milläs estät? 

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:34"]

Et oikeastaan voi tehdä mitään, jollei tyttö itse halua apua. Kuulostaa kurjalta, mutta se on totuus.

Aikuisen ihmisen saa pakolla hoitoon vain, jos hän on vaaraksi itselle tai muille, valitettavasti tuollaista "hidasta itsemurhaa" saa kaikessa rauhassa tehdä, eikä ketään auttavaa tahoa kiinnosta..

Toivottavasti saatte asiat ratkeamaan parhaiten päin...

[/quote]

Eikö tuollainen käytös jo kerro että on vaaraksi itselleen?

Älä pidä sitä enää vauvana, ei ole terveellistä henkisesti jos ei saa aikuisena itse edes päättää juoko limsaa. Ei myöskään liian pumpulissa, tietty elämän kovuus kasvattaa.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:36"]

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:31"]

Ongelmiensa ratkaisuksi tytär haluiaisi muuttaa lähemmäksi kavereitaan, josta saisi varmasti töitä, mutta en anna hänen muuttaa pois, koska en usko hänen pärjäävän. En pääsisi tuonne kaupunkiin häntä katsomaan niin usein. Minulla on äitinä tarve soittaa hänelle joka päivä, nähdä usein, koska pelkään hänen tekevän itselleen jotain jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Olisi kamalinta mitä voisi sattua jos hän tekisi itselleen jotain. Miten äitinä voin auttaa aikuista lastani? On kamalaa kun hän ei suostu ottamaan apua vastaan. En enää tiedä mitä tehdä.

[/quote]

Hän on 20v, milläs estät? 

[/quote]

Hän onneksi kunnioittaa toisten mielipidettä, tai ei tiedä oikeuksiaan.

Olen sanonut usean kerran, että et saa muuttaa, ja hän on hyväksynyt asian.

Milläs hän elää isommassa kaupungissa, missä vuokrat ovat pilvissä ellei saa sieltäkään töitä? Millä maksaa takuuvuokran?

ap

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:37"]

Älä pidä sitä enää vauvana, ei ole terveellistä henkisesti jos ei saa aikuisena itse edes päättää juoko limsaa. Ei myöskään liian pumpulissa, tietty elämän kovuus kasvattaa.

[/quote]

Tytär on lihonut lyhyessä ajassa huomattavasti, ja meidän suvun naisilla kun on se ongelma, että kiloja on todella vaikeaa saada pois. Hänen parastaan ajattelin ja minä ne ostokset tällä kertaa maksoin. Omilla rahoillaan on vapaa ostamaan vaikka 100 litraa limpparia kerralla.

En minä häntä vauvana pidä, mutta kun olen huomannut, että hän ei jaksa. Ei jaksa pestä pyykkiä, ei jaksa viedä roskia, ei tehdä ruokaa (on loistava kokki!)
 Saa äkillisen innostuksen jos lähtee johonkin "oikeasti" (kuten sukulaisille tai kahville), pistää korkokengät ja hameen ja meikkaa kauniisti, mutta ei jaksa seurassa kauaa ja muuttuu itkuiseksi. Minusta näyttää vain, että hän ei jaksa yhtään mitään.

ap

kuulostaa kurjalta :( 

mun mielipiteitä: käy sen iltalukion ripeästi nyt ja kirjoittaa ylioppilaaksi. Sitten hakee opiskelemaan ja/tai töihin sinne toiseen kaupunkiin, missä kaveritkin ovat. teidän on ihan hyvä saada etäisyyttä toisiinne. Takuuvuokrassa voinet äitinä auttaa lapsesi oman elämän alkuun...

Jos jo lapsena on ollut ongelma (niin paljon valehtelua että perheneuvolaan on pitänyt mennä?), kysyn vaan, että minkälaista kuria tytölle on ylipäänsä pidetty silloin ja sen jälkeen?

eikö lukio-ongelmia (kiusaamista) olisi pitänyt hoitaa koulua vaihtamalla, eikä luovuttamalla eli lopettamalla?

Tuntuu kuin luovuttaminen olisi hänellä kaikkeen se ratkaisu, eli mahdollisimman helpolla olisi päästävä, siitä mistä aita on matalin. Helppoahan se on asua suvun asunnossa. Tytön olisi aika aikuistua ja hankkia työpaikka että pystyisi maksamaan oman elämisensä ja asumisensa.

Pakkohoitoon häntä et todellakaan vielä saa, kokemusta on täysi-ikäisestä manis-depressiivisestä sukulaisesta...

Itse parikymppisenä vakavista mielenterveysongelmista kärsineenä ja itsemurhaakin yrittäneenä koin ERITTÄIN AHDISTAVAKSI sen, jos vanhemmat jatkuvasti soittelivat tai tahtoivat seurata mun elämää.

Onneksi heillä oli järkeä päässä sen verran, että sain elää omaa elämääni oman jaksamiseni ehdoilla, ei väkisin tuppauduttu kylään, soiteltu jne. Tekstareita lähettelivät tiheämmin ja niihin vastailin, jos siltä tuntui. Säännöllisesti vanhempani silti kutsuivat itsensä kylään, ei tuppautumalla, vaan ehdottamalla esimerkiksi, että mitä jos käytäisiin jääkaappia täyttämässä...

Jos mutsi olisi päivittäin soitellut, niin voi hyvä jumala sentään, olis hermo mennyt alta aikayksikön. Se on hienoa, että tekee selväksi, että välittää ja tahtoo auttaa, mutta rajansa kaikella, aikuinen ihminen (nuorikin aikuinen) päättää itse, mitä tekee elämällään, kenen kanssa tahtoo olla tekemisissä ja ennenkaikkea koska, siihen ei ylihuolehtivia kontrollifriikkejä vanhempia kaivata!

Sä et pysty kontrolloimaan, tarkastamaan, vahtimaan, sä et anna tehdä sitä ja tätä. Ehkä sun pitäisi ymmärtää, että 20-votisan ollessa kyseessä tuosta kaikesta olisikin vain vahinkoa, ellei hän itse pyydä sitä. Tyttäresi ei elä elämäänsä niin kuin sinä haluaisit, mutta anna silti hänen elää sitä ihan itse.

Ymmärrän ap tuskasi, mutta tekstistäsi saa paikoin kuvan, että kontrolloin kovalla kädellä tyttäresi elämää. Miksi et vaan voisi päästää irti ja anna tytön päättää omista asioistaan. Kontrolloimalla hänen tekemisiään, jopa sen suhteen, mitä saa juoda ja mitä ei teet tilanteen vain pahemmaksi. Voin hyvin kuvitella miltä tyttärestäsi on tuntunut kaupassa, kun äiti määrää juomatkin, ei ihme, että itku pääsee. Ja varmasti on ahdistavaa kun äiti soittaa joka päivä ja tarkistaa mitä teet ja missä olet ja kenen kanssa. Kielsit tyttäreltäsi ainoan ystävän, koska SINÄ et pidä kaverista, et anna tyttären muuttaa lähelle ystäviään, koska SINUN mielestäsi tyttösi ei pärjää. 

Onko koskaan käynyt mielessä, että tytärtä ei kiinnosta hakea töitä, koska hän ei saa itse päättää mistään. Olet varmaan kontrolloinut tyttäresi elämää koko hänen ikänsä? Onko hän ainoa lapsesi? Miten sinut on kasvatettu, kontrolloiko sinun äitisi sinua? Miltäs se tuntui?

Kerroit tytön käyneen terapiassa valehtelun vuoksi. Mitä hän valehteli ja kuinka usein? Oliko valehtelu todella ongelma? Kannattaisi avata silmät ja antaa tytölle vähän vapautta. Pakkohoitoon et häntä saa (onneksi) ja toivottavasti tyttösi ymmärtää pian, että hänellä on oma elämänsä elettävänään ilman kontrollifriikkiä äitiä. Onko tytöllä isää, miten hän suhtautuu tilanteeseen?

Olen pahoillani, tekstistäni tuli todella tyly, tarkoituksenani oli saada silmäsi avautumaan.

Vai kiukutteli mehuhyllyllä kun ei saanut limsaa :DD olikos se tyttö nyt 20v. vai 2v.? Taitaa tytön mielenterveyden hapertumisen taustalla olla mitätöivä ja  kontrollifriikki äitiliini.

hauska provo. 

Ap, arvelen, että tässä on kaksi ongelmaa: tyttäresi henkinen pahoinvointi ja hänen pyrkimyksensä itsenäistyä. 

Äitinä sinä haluat auttaa tytärtäsi. Olet puhunut hänelle, että hän tarvitsee apua. Siitä hän on kieltäytynyt. Siihen hänellä on oikeus täysi-ikäisenä. Hän ei ole väkivaltainen eikä vaaranna itsensä tai muiden ihmisten henkeä tai terveyttä. Ketään ei voi parantaa vastoin hänen tahtoaan. Luultavasti tyttäresi on masentunut jossakin määrin. Siihen ei tosiaankaan kuole, mikäli hän ei ole itsetuhoinen. 

Tyttäresi haluaa myös itsenäistyä - se tarkoittaa: hän haluaa vapautua sinun holhouksesi alaisuudesta. Sen sinä kuitenkin haluat estää. Ja sen olet tehnytkin monin tavoin. Sinä kiellät häntä muuttamasta. Ja tyttäresi pahoinvointi vain jatkuu. Sanot myös, että onneksi tyttäresi ei tiedä omista oikeuksistaan ja hän kuuntelee toisten mielipiteitä. Haluat kontrolloida tyttäresi elämää ja olla siinä mukana päivittäin. 

Eiköhän olisi aika hellittää otettasi tyttärestäsi. Se tuntuu suorastaan kuristavalta näin ulkopuolisen näkökulmasta. Sinun olisi syytä ruveta suhtautumaan tyttäreesi niin kuin aikuiseen ihmiseen ja antaa hänen kantaa vastuu omasta elämästään. Ensimmäiseksi lakkaa valehtelemasta hänelle. Lakkaa pimittämästä häneltä tietoja. Jos hän haluaa muuttaa toiselle paikkakunnalle, et voi estää häntä. Sinä voit kuitenkin keskustella hänen kanssaan niin kuin täysi-ikäisten, täysipäisten ihmisten kanssa keskustellaan. Voisit kysyä, miten hän on ajatellut järjestää oman elämänsä uudella paikkakunnalla. Jos hänellä on vääriä tietoja tai turhan ruusuiset kuvitelmat, voit kertoa hänelle totuuden. En kuitenkaan suosittele pelottelua vaan ihan realistista tulevaisuuden kuvaa voisitte ruveta rakentamaan. Voi ollakin, että tyttäresi luopuukin muuttoaikeistaan, kun tajuaa, että (masentuneena?) ei jaksakaan hoitaa asioitaan kuntoon. Anna hänen järjestää muutto, asunto, työpaikka. Älä puutu asiaan. Älä siis jarruta häntä, mutta älä rupea järjestelemään asiota hänen puolestaankaan.

Jos hän tosiaankin muuttaa pois paikkakunnalta, hän voi aina palata takaisin entiseen, mikäli kokeilu ei onnistukaan, vai kuinka? Eikö hänellä ole valmiiksi suvun asunto odottamassa, jos hän muuttaa pois? Vai ajattelitteko pistää sen heti myyntiin, kun tyttö lähtee pois?

20-vuotias on tosiaankin sen ikäinen, että  hänen pitää päästä kokeilemaan omia siipiään. Aina ne eivät kanna. Silloin on hänen on hyvä tietää, että hänellä on aina paikka, minne palata. Toisinaan siivet kantavatkin yllättävän hyvin. 

Sinä et voi elää tyttäresi elämää. Kaikkien vanhempien pitää ennemmin tai myöhemmin annettava lapsen elää omaa elämäänsä. Puhun kokemuksesta. Olisin halunnut laittaa oman esikoiseni pulloon ja tuoda hänet kotiin, kun hän voi huonosti, mutta en tehnyt sitä kuitenkaan. Nyt hän voi paremmin ja jatkaa itsenäistä elämäänsä. 

Kuulostaa ehkä siltä että ap yrittää kontrolloida nyt, mutta on ollut aivan liian lepsu aiemmin. :(

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:48"]

Itse parikymppisenä vakavista mielenterveysongelmista kärsineenä ja itsemurhaakin yrittäneenä koin ERITTÄIN AHDISTAVAKSI sen, jos vanhemmat jatkuvasti soittelivat tai tahtoivat seurata mun elämää.

Onneksi heillä oli järkeä päässä sen verran, että sain elää omaa elämääni oman jaksamiseni ehdoilla, ei väkisin tuppauduttu kylään, soiteltu jne. Tekstareita lähettelivät tiheämmin ja niihin vastailin, jos siltä tuntui. Säännöllisesti vanhempani silti kutsuivat itsensä kylään, ei tuppautumalla, vaan ehdottamalla esimerkiksi, että mitä jos käytäisiin jääkaappia täyttämässä...

Jos mutsi olisi päivittäin soitellut, niin voi hyvä jumala sentään, olis hermo mennyt alta aikayksikön. Se on hienoa, että tekee selväksi, että välittää ja tahtoo auttaa, mutta rajansa kaikella, aikuinen ihminen (nuorikin aikuinen) päättää itse, mitä tekee elämällään, kenen kanssa tahtoo olla tekemisissä ja ennenkaikkea koska, siihen ei ylihuolehtivia kontrollifriikkejä vanhempia kaivata!

[/quote]

Mitenkäs sinulla menee tänäpäivänä? Saitko elämäsi kuntoon, koulutit itseäsi ja hankit töitä? 

Itse en ole kärsinyt mt ongelmista, mutta jos minun vanhempani olisi noin tiukkaan kontrolloinut tekemisiäni ja menemisiäni olisi niitä mt ongelmia varmasti ilmaantunut. 

Tässä lapsi ei tee hidasta itsemurhaa, vaan sinä äitinä pikkuhiljaa tukahdutat hänen elämänhalunsa kontrolloimalla hänen jokaista askeltaan. Mitä hän saa syödä, kenen kanssa liikkua, lukiokin oli varmaan sinun ideasi? Entä työpaikka? Sinä olet varmaan ehdottanut, sinun mielestäsi sopivia työpaikkoja, jossa tyttäresi "pärjää", sopiva helppoa ettei vaan rasitu. Hän kyllä vaistoaa, että sinä pahasti aliarvioit häntä, ei ihme että masentaa. Kai olet muistanut kertoa hänelle joka päivä, että hän ei pärjää? 

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:47"]

Jos jo lapsena on ollut ongelma (niin paljon valehtelua että perheneuvolaan on pitänyt mennä?), kysyn vaan, että minkälaista kuria tytölle on ylipäänsä pidetty silloin ja sen jälkeen?

eikö lukio-ongelmia (kiusaamista) olisi pitänyt hoitaa koulua vaihtamalla, eikä luovuttamalla eli lopettamalla?

Tuntuu kuin luovuttaminen olisi hänellä kaikkeen se ratkaisu, eli mahdollisimman helpolla olisi päästävä, siitä mistä aita on matalin. Helppoahan se on asua suvun asunnossa. Tytön olisi aika aikuistua ja hankkia työpaikka että pystyisi maksamaan oman elämisensä ja asumisensa.

Pakkohoitoon häntä et todellakaan vielä saa, kokemusta on täysi-ikäisestä manis-depressiivisestä sukulaisesta...

[/quote]

Pienenä tosissaan eleli haavemaailmassa, ja valehteli paljon pienistä, ihan uskottavista asioista, kuten "näin kotimatkalla jonkun valkoisen noutajan, jota sain silittää" tai "Niinalle tuli kuvaamataidon tunnilla sormeen haava." Entisen puolisoni puolesta kuri ollut välillä kovaakin, paljon aresteja, muttei ruumiillista väkivaltaa. Viikkorahaa ei ole koskaan saanut juuri tuon valehtelunsa takia vaan jos jotain ollaan tarvittu, sitä ollaan ostettu, myös "turhaa" kohtuudella, kuten lehtiä, levyjä tai vanhemmiten meikkejä. Tyttö aina ollut hyvä perustelemaan tarpeensa, mutta kaikkea ei ole saanut sormiaan räpsäyttämällä. Minä taas olin "ärsyttävä kyylä", koska esimerkiksi varmistin aina kavereiden vanhemmilta saako meidän tyttö tulla teille tänään leikkimään ettei muksut vaan ole keskenään sopineet. Teini-ikäisenä ei saanut mennä bileisiin joissa alkoholia, ja tyttö hyväksynyt sen. Silti tupakoinut jonkun verran omien sanojensa. Itse en ole ikinä polttanut eikä entisenikään, enkä ymmärrä miten en ole sitä huomannut.

Koulunvaihtoa mietittiin, mutta tytär opiskeli paljon sellaisia aineita, joita ei muissa maakunnan lukioissa tarjottu, ja hän oli motivoitunut kyseisten aineiden suhteen. Olisi pitänyt olla aikoinaan tarkempi koulukiusaamisasian suhteen. Ollut koulukiusattu ensimmäisestä luokasta lähtien, mutta ei ole koskaan siitä välittänyt vaan pisti takaisin, lähinnä verbaalisin keinoin. Tästä syystä koulua ei kiinnostanut puuttua asiaan. En jotenkin osannut olla tarpeeksi tiukkana, ja hyväksyin tyttäreni takaisinkiusaamisen sillä syyllä, että tuli usein kotiin silmä mustana ja huuli auki. Otti aina turpaansa ja huusi "etkö parempaan pysty" sun muuta provosoivaa. Yläasteella väkivalta loppui, mutta henkinen kiusaaminen tytärtäni kohtaan ilmeisesti jatkui hänen yrittäessä panostaa kouluun. Tytär asui lukioajat isänsä luona minun muutettua muutamankymmenen kilometrin päähän. Tytär tahtoi itse jäädä lähemmäs kaupunkia.

Luovuttaminen tosissaan on hänelle hyvin ominaista. Jos hän haluaa jotain, mutta hän ei onnistu tavoitteissaan, hän yhtäkkiä vaihtaa mielipidettä ja väittää kirkkain silmin että "ei se olisi häntä kiinnostanutkaan." Ei kestä häviämistä. Lapsuuden haaveammattisuunnitelmat kariutuivat fyysisen puutteen vuoksi, tämä taisi olla aikanaan kova kolaus, eikä ole vieläkään toipunut. Ei ole löytänyt kivaa opiskelupaikkaa ammattikoulunkaan puolelta.

ap

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 19:54"]

Ymmärrän ap tuskasi, mutta tekstistäsi saa paikoin kuvan, että kontrolloin kovalla kädellä tyttäresi elämää. Miksi et vaan voisi päästää irti ja anna tytön päättää omista asioistaan. Kontrolloimalla hänen tekemisiään, jopa sen suhteen, mitä saa juoda ja mitä ei teet tilanteen vain pahemmaksi. Voin hyvin kuvitella miltä tyttärestäsi on tuntunut kaupassa, kun äiti määrää juomatkin, ei ihme, että itku pääsee. Ja varmasti on ahdistavaa kun äiti soittaa joka päivä ja tarkistaa mitä teet ja missä olet ja kenen kanssa. Kielsit tyttäreltäsi ainoan ystävän, koska SINÄ et pidä kaverista, et anna tyttären muuttaa lähelle ystäviään, koska SINUN mielestäsi tyttösi ei pärjää. 

Onko koskaan käynyt mielessä, että tytärtä ei kiinnosta hakea töitä, koska hän ei saa itse päättää mistään. Olet varmaan kontrolloinut tyttäresi elämää koko hänen ikänsä? Onko hän ainoa lapsesi? Miten sinut on kasvatettu, kontrolloiko sinun äitisi sinua? Miltäs se tuntui?

Kerroit tytön käyneen terapiassa valehtelun vuoksi. Mitä hän valehteli ja kuinka usein? Oliko valehtelu todella ongelma? Kannattaisi avata silmät ja antaa tytölle vähän vapautta. Pakkohoitoon et häntä saa (onneksi) ja toivottavasti tyttösi ymmärtää pian, että hänellä on oma elämänsä elettävänään ilman kontrollifriikkiä äitiä. Onko tytöllä isää, miten hän suhtautuu tilanteeseen?

Olen pahoillani, tekstistäni tuli todella tyly, tarkoituksenani oli saada silmäsi avautumaan.

[/quote]

Minulla on myös toinen lapsi, tyttäreni sisarus on vaikeasti kehitysvammainen. Jäi lapsena tosi vähälle huomiolle, epäilen ettei koskaan ole oppinut ymmärtämään, että äiti rakastaa. Meidän perheessä  ei osoitettu tunteita, halaaminen koettiin kiusalliseksi. Mun moka mutta en silloin ymmärtänyt asioita paremmin hoitaa. Vammainen lapsi söi kaikki voimavarat.

Minusta näyttää, että tyttäreni paikallinen kaveri käyttää häntä vain hyväkseen. Tytär lainasi rahaa, maksoi ravintolaillallisia. Hyväksi häntä on käytetty ennenkin, mutta ei tunnista riskejä. Haluaa uskoa ihmisistä hyvää ja kaunista, toisen mahdollisuuden, etc. Nyt tämä kaveri ei ole kuulemma näyttäytynyt kuukauteen poikaystäväkiireidensä vuoksi, ja en tiedä onko minulla lupaa olla tyytyväinen.

Tytär on tehnyt työharjoitteluja niin vanhainkodissa kuin, mutta työkkäri ei suostunut tukemaan työkeikkoja koska tytöllä ei ole aikomustakaan suunnata sos. terv.-alalle. Uskon kyllä että kouluttamattoman on vaikeampi saada töitä tänäpäivänä kuin esimerkiksi minun ollessani hänen ikäinen. Hän on sinänsä nirso, puhelinmyyntiin ei aio suostua koskaan, eikä baarityöhön, koska tarvitsee säännölliset työajat erään sairauden vuoksi. Ruokakaupoissa on kuulemma liikaa työvoimaa. En voi antaa hänelle listaa työpaikoista että haet tänne ja tänne. CV on tietenkin naurettava koulutuksen ja kokemuksen puutteen vuoksi.

Valehtelu oli tosissaan niin pieniä asioita eikä sinänsä ongelma, mutta tuntui pahalta, kun kaikki sanomansa voisi periaatteessa olla keksittyä. Vapauden anto pelottaa juurikin hieman naiivin, hyväuskoisen ja uhkarohkean luonteen vuoksi. Häntä koipien välissäkin saa aina tulla kotiin, mutta pelkään, että vielä yksikin kolaus on jo liikaa.

Sekin tuli tässä mieleen, että se oli juuri minun tyttäreni, joka soitti tänään ja pyysi kahville. Viimeeksi oltiin puhuttu lauantai-iltapäivästä, kun kysyin haluaako tyttö lähteä mukaan lavatansseille miesystäväni ja minun kanssa. Ei halunnut.

Onko meillä joku kaksisuuntainen riippuvuussuhde? Huolestuuko tyttö, kun äiti ei ole pariin päivään soittanut? Olenko juuri tiheillä soitoillani tehnyt hallaa tyttärelleni?

ap

Joo-o, ihan kiva provo taas vaihteeksi. Keksitty tarina, hoh hoijaa!