8-10 vuoden ikäero sisaruksilla

18 lisää vielä noista reissuista, että isoveli ei 15-16 vuotta täytettyään enää lähtenyt mukaan mihinkään. Ihana tuollainen tilanne, että isompi suojelee pienempää, meillä sellaista ei koskaan ollut. Luulen, että sukupuolilla oli tuossa suuri merkitys. Jos minulla olisikin isosisko, olisi tilanne saattanut olla toisenlainen. Nyt olen toki erittäin iloinen ainoasta sisaruksestani ja olemme hyvissä ja läheisissä väleissä. :)

[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 19:48"]

Liian suuri ikäero, mikäli kyse on valinnasta.

[/quote]

Miten asiaan vaikuttaa se, onko kyseessä valinta vai ei? Ikäero on ihan yhtä suuri kummassakin tapauksessa.

Meillä lapsuudenkodissa n 10 vuoden ikäero, aikuisena ollaan erittäin hyvissä väleissä.

Eiköhän näissäkin isoin juttu ole se kemian toimiminen. Itse olen läheinen ja olen ollut oikeastaan aina sen 9v vanhemman kanssa, sen sijaan 7v ja 5v vanhemmaun kanssa olemme etäisempiä. En muuten ymmärrä, miten joku voi todeta, ettei ole viettänyt samaa lapsuutta 10v vanhemman sisaruksen kanssa. Muistan erittäin hyvin yhteiset kesälomamatkat ja rippijuhlat. Lukioaika ja siskoni silloiset poikaystävät ovat edelleen hauska muisteltavaa. Käytiin yhdessä esim. linnanmäellä ja Korkeasaaressa koko sisarusporukka ja poikaystävä ja tämän sisko ja hauskaa oli. 

10v ikäero ei ole edes suuri, koska useimmiten se vanhempi on kotona 10v yhtäaikaa pienemmän kanssa ja sinä ajassa ehtii muodostua hyvä sisarussuhde, jos kemiat toimii. Ehkä 15v alkaa olla jo niin iso iäero, ettei yhteistä lapsuutta löydy kuin pari hassua vuotta. Serkuillani on tuo ikäero ja ovat hyvissä väleissä ja ihan normaalissa sisarussuhteessa mutta ehkä ovat sitten vähemmistönä tässä asiassa.

[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 20:06"]

Miten asiaan vaikuttaa se, onko kyseessä valinta vai ei? Ikäero on ihan yhtä suuri kummassakin tapauksessa.

[/quote]

Se ero, että on tapauksia, joissa iso ikäero on helpompi ymmärtää. Omalla kohdallani isosiskoni kuoli auto-onnettomuudessa 9-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin minä synnyin - vanhempani eivät halunneet jäädä yksilapsiseksi perheeksi. Minua ei mitä todennäköisimmin olisi jos noin ikävästi ei olisi käynyt, äitini on tämän avoimesti kertonut (sanonut, että tuolloin rakenteilla olleen omakotitalomme suunnittelussa ei oltu osattu ajatella, että taloon tulisi vielä vauva). 18

Mä olen se vanhin. Sisarukset on mua 2, 4, 9 ja 12 vuotta nuorempia. Olen aina ollut se piika noille nuoremmille ja siitä syystä lähdin kotoa heti kun aloitin opiskelut että saisin elää omaa elämääni. Onhan se kivaa välillä VAPAAEHTOISESTI tehdä pikkuisten kanssa jotain mutta kun ei se vaan mene niin kun vanhemmilla on jo ikää ja eivät he enää jaksa samalla tavalla. Mun mielestä isompaa sisarusta ei saa laskea hoitoavuksi missään tilanteessa. On todella raskasta jo kymmenenvuotiaana kantaa vastuuta toisesta ihmisestä vaikka kyse onkin pienistä asioista aikuisille. 

Rakastan sisaruksiani ja en ole katkera juurikaan mutta omillani on ikäeroa 3vuotta ja se on juuri hyvä. En ymmärrä miksei anneta elää lapsuutta ilman isoja taakkoja. Oikeasti, jos se nuorempi sisarus loukkaantuisi tai jopa kuolisi kun isompi on vahtivuorossa niin se trauma ei ikinä katoa. Ei semmoista voi lapsiltaan vaatia!

Kiitos ja anteeksi.

Siinä, suojeleeko isompi sisarus pienempää suloisella tavalla, on uskoakseni käsitys siitä, tarvitseeko hänen tehdä niin. Nimittäin jos vanhemmat pitävät isompaa lasta automaattisena lapsenvahtina, hän helposti kokee pikkusisaruksen seuran pakollisena pahana eikä vapaaehtoisesti rupea esittelemään muumimaailmaa tai muuta sellaista vaan livistää karkuun aina kuin mahdollista. Tämä pikkusisaruksen seuran vastenmielisyys näkyy sitten aikuisiälläkin. Voisi sanoa, että "Ei kukko käskien laula".

Vierailija kirjoitti:

En missään tapauksessa toivoisi omille lapsilleni tuollaista ikäeroa. Vanhemmille varmasti helpompi kuin lyhyempi ikäero, mutta sen esikoisen kustannuksella.

 

Tätä en käsitä. Kaikissa ikäeroissa on huonot puolet. Liian pienikin ikäero vie esikoiselta. Onnellinen saa olla jos saa kaksi lasta.

Mulla ja mun veljellä on 9 vuotta ikäeroa.Ja siis ollaan tosi läheisiä!Lapsena vahdin usein häntä mutta omasta tahdosta.Saattaa olla aluksi vähän tukalaa kun ei saa pariin vuoteen enää niin paljoa huomiota mutta kyllä se helpottuu :).

Esikoinen on 30 ja juniori on 9 v. Ei ongelma.

Tuntemissani perheissä eivät tietenkään ole kokeneet kasvaneensa yhdessä, mutta sisarus on rakas tottakai. Uusiperheissä sisarpuoli isolla ikäerolla tai pienelläkään ei tuppaa olemaan kovin kiinnostava saata rakas. Poikkeuksena kuitenkin tiedän "ydinperhemäisiä" uusioperheitä, joissa kaikilla lapsilla on vain yksi yhteinen koti. Sellaisissa tuppaa ne sisarpuolet olemaan tasavertaisempia ja välittävän toisistaankin paljon enemmän.

Iso hoitaa pientä.

Olen sisarsarjan vanhin ja nuorin sisarus on minua 10 vuotta nuorempi.

Jouduin vanhimpana ja tyttönä aivan liikaa nuorempia hoitamaan ja kantamaan vastuuta asioista, joista lapsen ei pitäisi joutua huolehtimaan.

Pitkään en halunnut omia lapsia lainkaan, ja lapsuuden kotoakin lähdin hyvin nuorena.

Lapseni tein yli kolmikymppisenä, vain kaksi lasta ja ikäeroa lapsilla vain vuosi.

Meillä tämä on toiminut hyvin. Lapset ovat aina tasavertaisessa asemassa, lapset eivät hoida lapsia.

Nyt lapseni ovat teinejä, omatoimisia, reippaita, ihania, fiksuja nuoria. Kumpikin tykkää ruoanlaitosta ja leipomisesta, se on kivaa kun saa halutessaan ja rauhassa tehdä. Osaavat myös siivota tarvittaessa jne.

Mutta tärkeintä on, että saavat olla nuoria, viettää aikaa kavereiden kanssa, keskittyä koulunkäyntiin, harrastuksiin.

Kumpikaan ei ole tainnut vauvoja tai pikkulapsia edes nähdä lähietäisyydeltä ja hyvä niin.

Olisin tehnyt itsemurhan varhaisteininä ilman nuorempia sisariani, eli onneksi minulla oli lähellä ikääni. Normaalissa perheessä tuo 10 ikäero on ok, ei vaan toisiaan mitään yhteistä kuin vasta pidemälle aikuisikään.

Sisareni on 8 ja veljeni 11 vuotta minua vanhempi. Veljeni kanssa en ole koskaan ollut läheinen ja aikuisina olemme hyvin vieraita toisillemme. Sisareni kanssa olemme enemmän yhteyksissä mutta ei hänkään tärkeä ihminen elämässäni. Lapsuudessa asuimme pienellä paikkakunnalla josta lähdettiin opiskelemaan aina muualle peruskoulun jälkeen ja se vaikutti varmasti paljon. Jos jotain merkityksellistä tapahtuu niin olen yhteydessä äitiini tai ystäviini en sisaruksiini ellei asia koske heitä.

Mun serkuilla (siis siskokset jotka setäni lapsia) on 9 tai 10 vuotta ikäeroa. He ovat aina olleet läheisiä, nytkin aikuisena (iät 40 v molemmin puolin) soittelevat viikottain toisilleen ja ovat toisetensa lasten kummeja.

Vierailija kirjoitti:

Iso hoitaa pientä.

Ei pidä yleistää. Isommalla sisaruksella voi ja saa olla omia kavereita. Minä ainakin pidän tiukasti kiinni siitä, että vanhempi saa rauhassa olla ja leikkiä ystäviensä kanssa tai olla rauhassa itsekseen. Minä hoidan pienemmän.

Iläeroa 8 vuotta.

Riippuu hyvin paljon sisarusten luonteista ja persoonasta, millaiseksi roolit muodostuvat. 

Sisareni on minua liki kymmenen vuotta vanhempi. Jos olisin saanut lapsia, niin en ikinä tuollaisella enkä vähän pienemmälläkään ikäerolla. Omaan elämääni tuo sisarussuhde on vaikuttanut äärettömän paljon. Olen aina tuntenut, ettei minua oikein ole ihmisenä edes olemassa. Jos ikäeroa olisi ollut vähemmän, olisimme voineet olla tasavertaisempia. Tosin perheemme oli muutenkin sitä lajia, jota nyt hienosti sanottaisiin dysfunktionaaliseksi.

Minulla on 6 vuoden ikäero siskoon ja 10 vuoden ikäero veljeen.

Se ei ollut hyvä. Vanhemmat teki sen mokan, että "ylensivät" nämä sisarukseni rinnalleen eli "hoitamaan" ja samalla "komentamaan".

Tämä ihmeellinen ei-rinnasteinen sisaruus jatkuu nyt aikuisenakin, he ei edelleenkään osaa olla kanssani tasavertaisia, vaan kiusaavat, sekaantuvat, sättivät ja pomottavat ihan kaikessa aina.

Minulta myös hämärtyi jo lapsena täysin, että ketä minun pitää oikeastaan miellyttää. Vanhempia, siskoa vai veljeä. Ei ollut normaalia vanhemmat - lapset -kuviota ollenkaan.

He myös kiusasivat ihan estoitta, koska vanhemmat olivat vain niin tyytyväisiä kun pääsivät itse helpolla.

Pikkuveljeni on 7.5 vuotta nuorempi ja oltiin tosi läheisiä. Vanhemmat erosi kun olin teini, se aika oli melko hankalaa itselleni ja purin sen veljeeni, joka oli liian nuori käsittelemään asiaa ja kärsi ihan turhaa. Meni vähän asian sivusta, mutta tosiaan tuollainen ikäero oli oikein hyvä