8-10 vuoden ikäero sisaruksilla
Millaisia kokemuksia teillä on n. 8-10 vuoden ikäerosta sisaruksilla?Olisin kiinnostunut sekä vanhempien että aikuisten sisarusten mielipiteistä.
Kommentit (46)
Mulla on 10 vuotta nuorempi sisarus ja se oli lapsena yhtä helvelttiä. Hoidin häntä ihan mielellään ja meillä meni ihan hyvin niin kauan, kun oltii kahdestaan.
Jos äidin läsnäollessa meille tuli kinaa, nii äiti tuli aina mulle raivoaa, kun "huudatan" siskoa. Paras oli se, kun sisko kuristi (vahingossa) mua avainnauhalla ja estin sen. Hetken päästä oli äiti raivoamassa, et mä taas kiusaan. Lisäksi koulun jälkeen mun piti huolehtia siskon ruokailut ja kotityöt ennen kuin pääsin tekemään läksyjä. Omia menoja ei ollut. Lähdin kotoa toiselle paikkakunnalle lukioon, jotta sain muuttaa. Oli kuulemma isäpuoli ollut kusessa, kun en enää tehnyt "naisten hommia".
Toisaalta sisko on aina kunnioittanut mua ja lapsena tottelikin mua paremmin kuin vanhempia. Ollaan nykyään läheisiä ja pidetään tiiviisti yhteyttä.
Minulla on 9v vanhempi sisko. Lapsena meillä ei ollut mitään yhteistä kun sisko oli jo iso ja koulussa. Nyt keski-ikäisenä ollaan jonkin verran tekemisissä, mutta ei mitään sydänystäviä. Jos ei olisi siskoni niin tuskin oltaisiin missään tekemisissä.
Miehelläni ja siskollaan on ikäeroa 8v. Ei mitään tekemistä yhdessä lapsena eikä pidä nyt keski-ikäisenäkään mitään yhteyttä siskoonsa.
Lapsemme ovat vajaan kahden vuoden ikäerolla.... miksiköhän......
Lesta perheissä normisettiä, ensin ole kuopus ja sitten hoidat kahdeksaa sisarusta. En ole lesta enää pas ka uskonno.
Vierailija kirjoitti:
Minulta myös hämärtyi jo lapsena täysin, että ketä minun pitää oikeastaan miellyttää. Vanhempia, siskoa vai veljeä. Ei ollut normaalia vanhemmat - lapset -kuviota ollenkaan.
Minulla aivan sama! Äitiin oli sisarellisempi suhde kuin vanhempaan siskoon, joka sitten pomottikin sydämensä kyllyydestä. En vieläkään tiedä miksei äiti halunnut tai viitsinyt ottaa kanssani äidin roolia, olisin valtavasti kaivannut sitä.
Mitähän se veljesi on mieltä? Puolustuskyvytön lapsi hampaissasi.