Lue keskustelun säännöt.
Taas vain rumia matcheja tinderissäni
09.08.2020 |
Miksen enää saa kauniita naisia pareikseni? :/
Ei jaksa vaivautua treffeille tuollaisten kanssa
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Mihin perustuu väite että miettisin häntä enemmän kuin vaimoani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Mihin perustuu väite että miettisin häntä enemmän kuin vaimoani?
Lue itse, kuinka paljon olet hänestä kirjoittanut. Kuinka hyvin olet perillä hänen nykyisestä elämästään. Itse en tiedä yhdenkään eksäni elämästä noin paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Mihin perustuu väite että miettisin häntä enemmän kuin vaimoani?
Lue itse, kuinka paljon olet hänestä kirjoittanut. Kuinka hyvin olet perillä hänen nykyisestä elämästään. Itse en tiedä yhdenkään eksäni elämästä noin paljoa.
Vietän joka päivä tunteja aikaa vaimoni kanssa. Exästä tiedän koska meille jäi yhteisiä tuttuja. Jos kirjoitan tänne palstalle muutaman viestin, niin mitenkään et voi väittää, että käyttäisin exään enemmän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Mihin perustuu väite että miettisin häntä enemmän kuin vaimoani?
Lue itse, kuinka paljon olet hänestä kirjoittanut. Kuinka hyvin olet perillä hänen nykyisestä elämästään. Itse en tiedä yhdenkään eksäni elämästä noin paljoa.
Vietän joka päivä tunteja aikaa vaimoni kanssa. Exästä tiedän koska meille jäi yhteisiä tuttuja. Jos kirjoitan tänne palstalle muutaman viestin, niin mitenkään et voi väittää, että käyttäisin exään enemmän aikaa.
Yhteiset tutut ei selitä sitä että mukamas tiedät noin paljon hänestä, hänen ajatuksista ja tunteista. Tai sitten vain keksit päästäsi että hänellä on kurjaa. Ehkä lohduttamaan itseäsi kun hän sinut jätti.
Usko jo ettei tuo ole normaalia. Puhut ihmisestä joka on elänyt pari vuosikymmentä ilman että sinä hänen elämään kuulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-v setämies kertoo nyt omakohtaisen kokemuksen siitä miten osat vaihtuu.
Tapasin tyttöystävän 19-veenä. Oltiin yhdessä viisi vuotta. Sinä aikana molemmat päästiin yliopistoon. Molemmat oltiin perus normityyppejä ulkonäöltä. Tyttöystävä minua pyöreämpi ja epäsporttinen. Silti pidin häntä kauniina ja panostin suhteeseemme. Itse olin/olen aktiivinen liikkuja. Minusta tuli teekkari ja tyttöystävästä humanisti. Jossain vaiheessa mun teekkarius alkoi rassaamaan kun kaverit selitti että insinöörithän on ihan tylsiä ja pitää olla jännää. Kaksnelosena sitten tyttöystävä päätti potkaista mut pellolle. Hän lähti sekoilemaan ulkomaille.
Siellä deittaili ihme random jätkiä, jotka oli jotain tyyliä turistiravintolan tarjoilijoita tai vastaavia joilla naiset vaihtuu lomalentokoneen tulemisen ja menemisen tahdissa. Kyllähän hän myös vietti aikaansa mm. USA:ssa. Oli niin mahtavaa elämää ja mikäs siinä kun on nuori ja kaunis, niin aina löytyy miehiä tarjoamaan yösijaa ja seikkailua.
Itse löysin uuden tyttöystävän, joka osasi arvostaa. Uuden kanssa perustettiin perhe, laitettiin omakotitalo ja puitteet kuntoon. Lapsilla on varaa harrastaa mitä huvittaa. Osallistun perheen elämään aktiivisesti ja pystyn auttamaan harrastuksissa, läksyissä, kaverisuhteissa jne. Teekkarista kun tulee hyvin tienaava dippainssi joustavilla työajoilla. Exä tuli sitten häntä koipien välissä Suomeen ja asuu nyt yksin nelikymppisenä rupsahtaneena tätinaisena lähiökerrostalossa. Voin kuvitella että häntä hieman harmittaa äitinsä neuvot että "nuoren pitää matkustaa ja kokea eikä olla parisuhteessa".
Vastaavia tapauksia koko lähipiiri täynnä. Kakskymppisinä heitettiin poikakaverit mäkeen ja lähdettiin maailmalle sekoilemaan ja nyt ollaan yksinäisiä puutteisia tätinaisia vailla perhettä ja mitään.
Ehkä nuoremmat vois tästä ottaa jotain oppia.
Melko katkeraa settiä :D
Varmaan kun noin tarkkaan seurannut teini-iän exän menemisiä ja suhteita.
Kyllähän sitä tietoa on tullut lähipiirin kautta. Ei ole tarvinnut kaivaa. Mutta kun viimeksi hänen tuoreen kuvan näin, niin pahaksi oli mennyt ulkoisesti oikeen järkytyin. Suuret urasuunnitelmatkin oli häneltä kariutunut. Olikin melko epärealistisia. Päätynyt ankeaan työhön. Kyllähän se ero oli aikoinaan katkera paikka kun olin kovasti nähnyt vaivaa suhteen eteen. Vaan nyt en häntä takaisin huolisi mistään hinnasta. Eikä häntä huoli kukaan muukaan säädyllinen mies.
Aika kovaa katkeruutta kun oikein selität itsellesi että varmasti suunnitelmat kariutui ja pitää nykyään työtään ankeana.
Taisit ottaa aika pahasti itseesi siinä erossa, oletko käsitellyt näitä asioista tai edes kertonut vaimollesi miten kiinnostunut olet tästä exästä?Se on niin mahtavaa feikata ettei ole mitään tunteita ja että ihmisiä voi hyväksikäyttää haluamallaan tavalla ja sitten pilkata tunteellisia ihmisiä. Sellainen ajattelu on narsisteille tyypillistä. Se että ihmisellä on tunteet ja se että ihminen on rehellinen on minusta arvokkaampaa kuin moinen feikkaaminen.
Tunteellisella tasolla olen asian käsitellyt ja päässyt siitä yli. Tiedollisella tasolla olisi kiva jos tästä jälkipolvet saisivat jotain oppia meiltä vanhemmilta.
Oppia mitä? Että pitää nuorena jäädä suhteeseen jossa ei halua olla?
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....
Kovasti sinä häntä mietit. Paljon enemmän kuin ihanaa vaimoasi.
Mihin perustuu väite että miettisin häntä enemmän kuin vaimoani?
Lue itse, kuinka paljon olet hänestä kirjoittanut. Kuinka hyvin olet perillä hänen nykyisestä elämästään. Itse en tiedä yhdenkään eksäni elämästä noin paljoa.
Vietän joka päivä tunteja aikaa vaimoni kanssa. Exästä tiedän koska meille jäi yhteisiä tuttuja. Jos kirjoitan tänne palstalle muutaman viestin, niin mitenkään et voi väittää, että käyttäisin exään enemmän aikaa.
Yhteiset tutut ei selitä sitä että mukamas tiedät noin paljon hänestä, hänen ajatuksista ja tunteista. Tai sitten vain keksit päästäsi että hänellä on kurjaa. Ehkä lohduttamaan itseäsi kun hän sinut jätti.
Usko jo ettei tuo ole normaalia. Puhut ihmisestä joka on elänyt pari vuosikymmentä ilman että sinä hänen elämään kuulut.
Huomaatko että yrität tässä vaihtaa aihetta. Kun kerroin rehellisesti että miten tässä on käynyt, niin sinä lähdet rakentamaan tarinaa siitä että minä en olisi normaali ihminen. Kerroin rehellisesti kuinka asiat on. Kuinka itsekäs ja omiin etuihin lyhytaikaisesti tähtäävä toiminta johtaa lopulta siihen, että asut yksin surkeassa kämpässä, vaikka sinusta piti tulla suuri tähti ja kaikkia muita mahtavampi. Että toisten ihmisten käyttäminen omien pyrkimysten välineenä ei yleensä johda kovin hyvään lopputulokseen.
En minä toki voi sitä tietää että mitä hän päivittäin tuntee. Jos siis joku täällä palstalla haluaa valita kyseisen elämäntyylin niin siitä vaan. Mutta jos taas tahtoo saada lapsia ynnä muuta (elämää vielä 40 ikävuoden jälkeen), niin voihan tuosta myös ottaa oppia. Minun käsitykseni hänestä seurustelun aikana kuitenkin oli se, että hän ei suunnitellut päätyvänsä yksinäiseksi vanhapiiaksi lähiökerrostaloon pienellä palkalla.
Ja kun noin kovasti lähdet kaivamaan keksittyjä juttuja mun persoonasta, niin kerroppa täällä itsestäsi jotain henkilökohtaista. Vai onko sinusta siihen?
Mä oon just tuollainen inhottava uravela. Kissakin muuten löytyy 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon just tuollainen inhottava uravela. Kissakin muuten löytyy 😂
Se koira ärähtää, johon kalikka kalahtaa. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon just tuollainen inhottava uravela. Kissakin muuten löytyy 😂
Se koira ärähtää, johon kalikka kalahtaa. 😂
Mitä vielä, oon onnellinen ettei tarvi miellyttää kotona ketään muuta paitsi kissaa. Kotitöistäkään ei synny murhetta kun tilaan viikkosiivouksen jonka maksan täysin itse.
Ex-tyttöystäväni panosti itsekkyyteen ja omaan uraan. Lapset olisi hänelle ollut kauhistus. Nehän olisi jarruttanut uraa. Sen sijaan hän halusi kilpailla työ- ja kouluelämässä. Hän halusi olla kaikkein paras. Hänelle mies oli jotain minkä saa helposti pokattua yhdeksi yöksi tai lyhytsuhteeseen jos tarvetta tulee. Miksi siis panostaa parisuhteeseen. Nyt nelikymppisenä ei enää miehiä saa mistään ja urakin kosahti. Ulkomailla vietetyt yliopistovuodet valmistivat häntä tekemään perusduunia jonka palkalla saa pikkukämpän lähiökerrostalosta.
Minä panostin nuorena jo ihmisiin ja ennen kaikkea hyviin ihmissuhteisiin. Opiskelu työ ja ura tulivat vasta toisella sijalla. Vaikka kaikki ei mennyt täydellisesti, niin nyt mulla on ihanat lapset ja empaattinen ihana vaimo. Ja mikä ironisinta, niin urakin on kulkenut huomattavasti parempaa latua kun tuolla kilpailuhenkisellä exällä ihan itsestään.
Että tässä se oppi....