Voiko tosiaan ystävyys loppua siihen jos kannattaa eri puoluetta
Mun ystävät on demareita, vihreitä ja vasemmistolaisia, kun kerroin, että kannatan perussuomalsisia, niin ei enää pidetä yhteyttä
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos noin moni on lakannut pitämästä yhteyttä ap:hen, niin eiköhän se johdu muustakin kuin puoluekannatuksesta pelkästään, esimerkiksi olet käyttäytynyt ilkeästi muita kohtaan. Ikäviä asioita neutralioidaan sillä, että niitä kutsutaan vain "politiikaksi". Kaikilla ihmisellä on oikeus valita ystävänsä, eikä ihan kaikkea tarvitse lähipiiriltään sietää.
Mun ystävä katkaisi muhun välit, koska olin J.K. Rowlingin kanssa samaa mieltä, pidän biologista sukupuolta olemassaolevana asiana ja jaoin Rowlingin kirjoituksen. Olen vanhan ajan feministi. Tämä oli hänelle liikaa, olen kuulemma pahan puolella ja poljen toisten oikeuksia, ettei hän voi kuulemma olla tekemisissä tämän kaltaisten ihmisten kanssa.
Tosi outoa ajatella, että vasta nyt, 2000-luvulla, on löydetty se Totuus ja Oikea Moraali, johon kaikkien Oikein Ajattelevien on uskottava. Jotenkin uskonnollisen tyyppistä kiihkoa. Ja historiattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kuuntelen aika usein niin hirveää perussuomalaisten ja oikeiston haukkumista ja asiatonta pilkkaamista, että jos itseeni ottaisin, olisi välit menneet. En suutu, mutta aiemmin paljon neutraalimpi käsitykseni vasemmistosta ja vihreistä on muuttunut aika negatiiviseksi, kun se selvästi muuten kivat ihmiset avoimesti kertoo ettei perussuomalaiset ole suurinpiirtein ihmisiä ja heitä saa pilkata.
Samaahan se on toisinkinpäin, tiettyjen ihmisten taholta. Kaikki eivät ole noin fanaattisia, mutta sinun porukkasi sattuvat olemaan. Tiedän itse persuja jotka pilkkaavat koko ajan vihervasemmistoa, mutta myös sellaisia jotka eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos noin moni on lakannut pitämästä yhteyttä ap:hen, niin eiköhän se johdu muustakin kuin puoluekannatuksesta pelkästään, esimerkiksi olet käyttäytynyt ilkeästi muita kohtaan. Ikäviä asioita neutralioidaan sillä, että niitä kutsutaan vain "politiikaksi". Kaikilla ihmisellä on oikeus valita ystävänsä, eikä ihan kaikkea tarvitse lähipiiriltään sietää.
Mun ystävä katkaisi muhun välit, koska olin J.K. Rowlingin kanssa samaa mieltä, pidän biologista sukupuolta olemassaolevana asiana ja jaoin Rowlingin kirjoituksen. Olen vanhan ajan feministi. Tämä oli hänelle liikaa, olen kuulemma pahan puolella ja poljen toisten oikeuksia, ettei hän voi kuulemma olla tekemisissä tämän kaltaisten ihmisten kanssa.
Tosi outoa ajatella, että vasta nyt, 2000-luvulla, on löydetty se Totuus ja Oikea Moraali, johon kaikkien Oikein Ajattelevien on uskottava. Jotenkin uskonnollisen tyyppistä kiihkoa. Ja historiattomuutta.
Kyllä. Täällä mua pilkattiin siitä, etten kuulemma tiedä, mitä intersektionaalinen feminismi tarkoittaa. J.K. Rowling kirjoitus on yksi syistä siihen, miksi mä en sitä aatetta kannata, vaan vanhan ajan feminismiä. Tämä on joillekin ollut liikaa. Olen siis se tolkun ihminen.
Politiikasta saa lähes aina väittelyn/riidan aikaiseksi. Jos jonkun kanssa haluaa oikeasti olla ystävä, niin ei kannata puhua politiikasta sanallakaan, ja pitää omat mielipiteet visusti ominaan.
Poliittisia mielipiteitä ja vaikka mitä kestää ystäviltään aika paljon, mutta pakko myöntää että itsellänikin menisi kyllä persuissa raja.
En voisi olla ystävä väkivaltaisen rasistin kanssa.
En voisi olla ystävä taparikollisen kanssa.
Enkä voisi olla ystävä persua äänestävän kanssa.
Niin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Mulla loppui todennäköisesti seurustelusuhde, koska en paljastanut vaalisalaisuutta.
Nyt voit kertoa ketä äänestit.
Vierailija kirjoitti:
Voi. Persut on ainakin mulle sellainen puolue, että pidän sen kannattajia vaarallisina ihmisinä, jotka joskus tulevaisuudessa voi tehdä vaikka mitä hirmutekoja. Puolue, joka ei tajua ihmisarvoa.
Kyllä sosialistitkin voi... ja ovat nimenomaan tehneetkin. En kuitenkaan pitäisi Sanna Marinin tai vaikka Mauno Koiviston tyyppisiä sosialisteja kovinkaan vaarallisina. Ääriaineksia voi olla joka puolueessa, jopa Keskustassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ne ystäviä olleetkaan, kavereita vaan. ystävyys kestää mielipide-erot ja jopa auttaa ymmärtämään erilaisuutta.
No tässä on ongelmana se, että ap:n kannattaman puolueen arvot ovat todella suuressa ristiriidassa hänen ystäviensä arvojen kanssa. Demari, vasemmistolainen ja vihreä jakavat todennäköisesti monia arvoja myös keskenään, ja jokaisen noiden puolueen arvomaailmassa tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja feminismi ovat ihan perustavanlaatuisia lähtökohtia. Perussuomalaisia äänestävä ystävä sen sijaan (huolimatta siitä, ketä yksittäistä ehdokasta ehkä äänestää) antaa äänensä puolueelle, joka hyvin aggressiivisesti hyökkää noita arvoja vastaan. Minun esimerkiksi olisi vaikea kunnioittaa ystävänäni ihmistä, jolle perussuomalaisten rasistiset kannanotot ovat ok ja joka jopa kannattaa niitä. Jos hän taas väittäisi, ettei puolue ole rasistinen, hän osoittautuisi niin yksinkertaiseksi, että ihmettelen, olisiko meillä todella yhteistä jaettavaa.
En todellakaan ajattele, että politiikka on ”vain politiikkaa”. Kavereissani on kyllä kokoomusta, jopa kristillisiä kannattavia henkilöitä, mutta olemme jo sen verran kaukana arvoiltamme, että läheisiä ystäviä meistä ei varmaan voisikaan tulla. Perussuomalaisten kannattajan arvomaailma (tai sen puute) estäisi syvemmän ystävyyden hänen kanssaan. Sori - en voisi kunnioittaa ihmistä, joka tukee kaikkea sitä, mitä tuon puolueen riveistä on noussut.
Harmittaa, että ajattelet näin. Itse koen olevani poliittisesti koditon ja olen maltillisesti vasemmalla (tietyistä asioista tosin samaa mieltä oikeistolaisten ja hui, jopa persujen kanssa), mutta kyllä sitä öyhötystä on myös ihan siellä ns. suvaitsevaisella laidalla ja valitettavan paljon. Olen kokenut tuolta laidalta todella isoa vihaa, jos olen esimerkiksi eri mieltä transhoitojen sallimisesta alaikäisille tai mmuuttopolitiikasta. Ja he hyökkäävät aika aggressiivisesti erimielisiä vastaan juuri sillä verukkeella, että "me olemme parempia, meillä on oikeus tehdä näin" Ja kyllä sitä aggressiota on myös oikealla laidalla myös, en sitä sano (jä sitäkin olen kokenut), mutta ei kannata sokeutua sille oman puolen vihalle.
T: Tolkun ihminen, jolla on ystävinä niin vasemmistolaisia kuin persuja eikä ole mitään ongelmia ollut heidän kanssaan. Tuntemani persut ovat lämpimiä, asiallisia ja kivoja ihmisiä. Muutama vasemmistolainen katkaisi välit, koska en kannata intersektionaalista feminismiä ja se oli isälle niin iso periaatekysymys, etteivät vaan voineet olla "näin pahan ihmisen" kanssa tekemisissä.
Jos olet tolkun ihminen mutta sinulla on jotain intersektionalistista feminismiä vastaan, tuskin edes tiedät mitä se tarkoittaa.
Olen trans nainen ja kannatan perussuomalaisia
Kukaan cis-nainen nyt ei persuja kannattaisikaan.
Tietysti vaikuttaa. Toinenhan siinä äänestämällä "väärää" puoluetta yrittää aiheuttaa toisen elämään negatiivisia muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Poliittisia mielipiteitä ja vaikka mitä kestää ystäviltään aika paljon, mutta pakko myöntää että itsellänikin menisi kyllä persuissa raja.
En voisi olla ystävä väkivaltaisen rasistin kanssa.
En voisi olla ystävä taparikollisen kanssa.Enkä voisi olla ystävä persua äänestävän kanssa.
Niin se vaan menee.
Mitäköhän nämä ihmiset tekisi mun kanssa, koska äänestin viime eduskuntavaaleissa vihreää ja eu-vaaleissa persua? :D
Vierailija kirjoitti:
Poliittisia mielipiteitä ja vaikka mitä kestää ystäviltään aika paljon, mutta pakko myöntää että itsellänikin menisi kyllä persuissa raja.
En voisi olla ystävä väkivaltaisen rasistin kanssa.
En voisi olla ystävä taparikollisen kanssa.Enkä voisi olla ystävä persua äänestävän kanssa.
Niin se vaan menee.
Minä en voisi olla vihreitä äänestävän kuplassa eläjän kanssa. Kaikki on niin ehanaa, maailma pelastuu pususelfieiden ottamisella ja pyöräilllä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihan eri laidalla poliittisesti niin kyllä.
Yhden ystävän kanssa ollaan menty enemmän ja enemmän eri suuntiin aatemaailmoissa. Ja on joitain asioita, joita ei voi hyväksyä ollenkaan vaikka muuten jonkun kanssa tulisi hyvin toimeen. Jos kaveri vaikka pitää tosi vahingollisten, ihmisoikeuksia rikkovien henkilöiden juttuja nerokkaina, se on aika hankala yrittää vain jättää huomiotta ja jatkaa kaverina oloa kuten ennenkin.
Ai vähän niin kuin demareiden Al-Tae, lelusalakuljettaja ja Husu tai vihreiden Haavisto, joka on nyt rikostutkinnassa? Jännästi sitä ei nähdä niitä oman puolen törttöilyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti ei pitäisi vaikuttaa. Tiedän muutamia pariskuntia, jotka ovat melkeinpä vastakkaista aatesuuntaa ja hyvin on liitot toimineet. Kuten kokoomus + vasemmisto jne...
Osoittaa kyllä ihmisen pikkusieluisuutta ja lapsellisuutta jos puoluekanta vaikuttaa ystävyyteen. Eli älä ap sure, ystäväsi eivät ole olleet oikeita ystäviä.Jep tästä tuli mieleen Twitterissä eräs juttu, kun siellä kohistiin persun ja feministipuolueen kannattajan parisuhteesta. Kuulemma rakastavat toisiaan syvästi tästä huolimatta. Se oli musta upea osoitus siitä, miten erimielisetkin voi nähdä toisensa ihmisinä ja vielä rakastaa sellaista. Voin yrittää kaivaa sen ketjun.
T: Se tolkun ihminen
Rakkaus onkin eri juttu, siinä jyllää muut voimat kuin kaveruus ja aatetoveruus.
Aslat järjestyy toisenlaiseen arvojärjestykseen.
Mulla on kavereina persuja, emme keskustele politiikasta ja toimii ihan hyvin. Lähimmät ystävät on sitten erikseen, tuskin ystävystyisin persun tai kristillisen kanssa. Arvomaailmat olisi liian erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti vaikuttaa. Toinenhan siinä äänestämällä "väärää" puoluetta yrittää aiheuttaa toisen elämään negatiivisia muutoksia.
Äänestys on mulle kompromissi. Mä en tunne yhtäkään puoluetta omakseni. .Jos joku muhun välit katkaisee sen takia, että "äänestin väärää puoluetta", niin joo-oo... Jos haluaa äänestää, on pakko tehdä jotain kompromisseja. Ja aika moni tekeekin eli silloin voi myös periaatteessa äänestää myös niin, että tietyt asiat voivat omalta kantilta heikentyä, mutta joku muu asia (esim. ilmastonmuutos) menee niiden edelle. Äänestäminen on mulle välillä yhtä kipuilua, kun joka puolueessa on omat vikansa.
T: Se tolkun ihminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ne ystäviä olleetkaan, kavereita vaan. ystävyys kestää mielipide-erot ja jopa auttaa ymmärtämään erilaisuutta.
No tässä on ongelmana se, että ap:n kannattaman puolueen arvot ovat todella suuressa ristiriidassa hänen ystäviensä arvojen kanssa. Demari, vasemmistolainen ja vihreä jakavat todennäköisesti monia arvoja myös keskenään, ja jokaisen noiden puolueen arvomaailmassa tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja feminismi ovat ihan perustavanlaatuisia lähtökohtia. Perussuomalaisia äänestävä ystävä sen sijaan (huolimatta siitä, ketä yksittäistä ehdokasta ehkä äänestää) antaa äänensä puolueelle, joka hyvin aggressiivisesti hyökkää noita arvoja vastaan. Minun esimerkiksi olisi vaikea kunnioittaa ystävänäni ihmistä, jolle perussuomalaisten rasistiset kannanotot ovat ok ja joka jopa kannattaa niitä. Jos hän taas väittäisi, ettei puolue ole rasistinen, hän osoittautuisi niin yksinkertaiseksi, että ihmettelen, olisiko meillä todella yhteistä jaettavaa.
En todellakaan ajattele, että politiikka on ”vain politiikkaa”. Kavereissani on kyllä kokoomusta, jopa kristillisiä kannattavia henkilöitä, mutta olemme jo sen verran kaukana arvoiltamme, että läheisiä ystäviä meistä ei varmaan voisikaan tulla. Perussuomalaisten kannattajan arvomaailma (tai sen puute) estäisi syvemmän ystävyyden hänen kanssaan. Sori - en voisi kunnioittaa ihmistä, joka tukee kaikkea sitä, mitä tuon puolueen riveistä on noussut.
Harmittaa, että ajattelet näin. Itse koen olevani poliittisesti koditon ja olen maltillisesti vasemmalla (tietyistä asioista tosin samaa mieltä oikeistolaisten ja hui, jopa persujen kanssa), mutta kyllä sitä öyhötystä on myös ihan siellä ns. suvaitsevaisella laidalla ja valitettavan paljon. Olen kokenut tuolta laidalta todella isoa vihaa, jos olen esimerkiksi eri mieltä transhoitojen sallimisesta alaikäisille tai mmuuttopolitiikasta. Ja he hyökkäävät aika aggressiivisesti erimielisiä vastaan juuri sillä verukkeella, että "me olemme parempia, meillä on oikeus tehdä näin" Ja kyllä sitä aggressiota on myös oikealla laidalla myös, en sitä sano (jä sitäkin olen kokenut), mutta ei kannata sokeutua sille oman puolen vihalle.
T: Tolkun ihminen, jolla on ystävinä niin vasemmistolaisia kuin persuja eikä ole mitään ongelmia ollut heidän kanssaan. Tuntemani persut ovat lämpimiä, asiallisia ja kivoja ihmisiä. Muutama vasemmistolainen katkaisi välit, koska en kannata intersektionaalista feminismiä ja se oli isälle niin iso periaatekysymys, etteivät vaan voineet olla "näin pahan ihmisen" kanssa tekemisissä.
Jos olet tolkun ihminen mutta sinulla on jotain intersektionalistista feminismiä vastaan, tuskin edes tiedät mitä se tarkoittaa.
Olen trans nainen ja kannatan perussuomalaisia
Kukaan cis-nainen nyt ei persuja kannattaisikaan.
Minä kannatan! En halua puolustaa naista alistavaa barbaarista, kivikautista kulttuuria, missä myös seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan kuolemantuomiolla.
Helkkarin huono provo.
Kaksi ensimmäistä lausettavasi ovat äärimmäisen pahasti ristiriidassa keskenään.
Ensin sanot kannattavasi ja samaan hengenvetoon väität ettet halua puolustaa naisten alistamista.
go figure, persurtrolli ei ole järjen jättiläinen. Valkoinen heteromies se kyllä saattaa hyvinkin olla.

Tää on mulle ongelma vassareissa ja vihreissä. Osa siellä kyllä uskaltaa näistäkin avata suunsa (esim. Eva Tawasoli, huikea nainen!), mutta liian usein näkee sitä valkopesua ja demareiden riveistä on jopa paljastunut isl*mistikytköksiä. Tämä ei tunnu olevan ongelma noille, vaikka itse sanovat, etteivät voi olla ihmisoikeuksien polkijoiden kanssa tekemisissä. Persuissa taas on se ongelma, että siellä on niitä Hankamäen kaltaisia sovinisteja ja idiootteja. Ei nykyään voi kannattaa naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia niin, että tuomitsee sekä persujen naisvihaa että isl*min naisivihan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ne ystäviä olleetkaan, kavereita vaan. ystävyys kestää mielipide-erot ja jopa auttaa ymmärtämään erilaisuutta.
No tässä on ongelmana se, että ap:n kannattaman puolueen arvot ovat todella suuressa ristiriidassa hänen ystäviensä arvojen kanssa. Demari, vasemmistolainen ja vihreä jakavat todennäköisesti monia arvoja myös keskenään, ja jokaisen noiden puolueen arvomaailmassa tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja feminismi ovat ihan perustavanlaatuisia lähtökohtia. Perussuomalaisia äänestävä ystävä sen sijaan (huolimatta siitä, ketä yksittäistä ehdokasta ehkä äänestää) antaa äänensä puolueelle, joka hyvin aggressiivisesti hyökkää noita arvoja vastaan. Minun esimerkiksi olisi vaikea kunnioittaa ystävänäni ihmistä, jolle perussuomalaisten rasistiset kannanotot ovat ok ja joka jopa kannattaa niitä. Jos hän taas väittäisi, ettei puolue ole rasistinen, hän osoittautuisi niin yksinkertaiseksi, että ihmettelen, olisiko meillä todella yhteistä jaettavaa.
En todellakaan ajattele, että politiikka on ”vain politiikkaa”. Kavereissani on kyllä kokoomusta, jopa kristillisiä kannattavia henkilöitä, mutta olemme jo sen verran kaukana arvoiltamme, että läheisiä ystäviä meistä ei varmaan voisikaan tulla. Perussuomalaisten kannattajan arvomaailma (tai sen puute) estäisi syvemmän ystävyyden hänen kanssaan. Sori - en voisi kunnioittaa ihmistä, joka tukee kaikkea sitä, mitä tuon puolueen riveistä on noussut.
Harmittaa, että ajattelet näin. Itse koen olevani poliittisesti koditon ja olen maltillisesti vasemmalla (tietyistä asioista tosin samaa mieltä oikeistolaisten ja hui, jopa persujen kanssa), mutta kyllä sitä öyhötystä on myös ihan siellä ns. suvaitsevaisella laidalla ja valitettavan paljon. Olen kokenut tuolta laidalta todella isoa vihaa, jos olen esimerkiksi eri mieltä transhoitojen sallimisesta alaikäisille tai mmuuttopolitiikasta. Ja he hyökkäävät aika aggressiivisesti erimielisiä vastaan juuri sillä verukkeella, että "me olemme parempia, meillä on oikeus tehdä näin" Ja kyllä sitä aggressiota on myös oikealla laidalla myös, en sitä sano (jä sitäkin olen kokenut), mutta ei kannata sokeutua sille oman puolen vihalle.
T: Tolkun ihminen, jolla on ystävinä niin vasemmistolaisia kuin persuja eikä ole mitään ongelmia ollut heidän kanssaan. Tuntemani persut ovat lämpimiä, asiallisia ja kivoja ihmisiä. Muutama vasemmistolainen katkaisi välit, koska en kannata intersektionaalista feminismiä ja se oli isälle niin iso periaatekysymys, etteivät vaan voineet olla "näin pahan ihmisen" kanssa tekemisissä.
Jos olet tolkun ihminen mutta sinulla on jotain intersektionalistista feminismiä vastaan, tuskin edes tiedät mitä se tarkoittaa.
Tiedän, olen pyörinyt noissa piireissä vuosia. Pidän aatetta kahtia jakavana ja repivänä aatteena, en tasa-arvoon pyrkivänä. On siinä hyviäkin asioita, mutta liian paljon sellaista, mistä en tykkää. Kannatan vanhan ajan feminismiä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja osin niiden takia kannatan tiukempaa mmuuttopoliitikkaa.
T: Se tolkun ihminen
Katsoin jokin aika sitten netistä, mitä tarkoittaa intersektionaalinen feminismi, mutta olen jo unohtanut. Katsoin uudestaan. Se on moniperustaista syrjintää, esim. että mustaihoista naista syrjitään sekä etnisen taustan että sukupuolen vuoksi. No näinhän varmaan usein on, ja se on hyvä huomata. Mutta ilmeisesti asiaan paneutuneet henkilöt, jotka haluavat parantaa maailmaa tältä osin, ovat luoneet siitä erityisen kiihkeän ja repivän aatteen, vai mikä siinä on ongelma?
Jos joku kannattaa persuja, on väkisinkin omaa perhettäni ja meidän turvallisuuttamme vastaan. Miksi ihmeessä kaveeraisin sellaisen henkilön kanssa? Ei kyse ole siitä, etteikö mielipide-eroja (mahdollisesti suuriakin sellaisia) voisi olla, mutta jos kerran on meitä ja perusoikeuksiamme vastaan, niin miksi ihmeessä edes haluaisi olla kaveri?