Minkälainen on katkerin ihminen kenet tiedät?
Tuli mieleen kun omassa lähikaupassa on myyjä josta oikein huokuu sellainen viha ja katkeruus kaikkia ja kaikkea kohtaan. Keski-ikäinen nainen, joka käyttäytyy kuin mikäkin pahainen teini. Katsoo kaikkia asiakkaita nenänvartta pitkin, piiloveetuilee ja olen kuullut kun juoruilee ilkeään sävyyn toisen myyjän kanssa. Välttelen aina hänen kassaansa jos mahdollista, koska tekee ilmeisesti tahallaan aina kaikkien päivästä hiukan inhottavamman mitä se muuten olisi.
Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia tuon kaltaisista ihmisistä. Usein taitaa katkeruuden takana olla sellainen että jumiudutaan johonkin asemaan minkä ajatellaan olevan itsensä alapuolella. Usein ollaan laiskoja mutta ei mitenkään vähä-älyisiä, kuvitellaan että pelkällä älyllä pitäisi päästä arvostettuun asemaan. Jos näin ei käy vaan jäädään vaikka kaupan kassalle töihin, katkeroidutaan ja käyttäydytään muita kohtaan ilkeästi. Tuo on vain yksi päätelmä, joten kertokaa omia kokemuksianne katkeruudesta.
Kommentit (27)
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveysongelmien vuoksi. Entinen ystäväni kertoi, että minä en hänen mielestään ansaitse miestäni enkä sitä elintasoa, mikä minulla silloin oli.
Hänen mielestään HÄN olisi ansainnut saada rakastavan, hyvän miehen ja paremman elintason, koska hän sentään oli yrittänyt tehdä elämälleen jotakin.
Nykyään tämä nainen työskentelee sairaanhoitajana! Miettikää, millainen ihminen teitä saattaa olla vastassa silloin, kun olette muutenkin heikommassa tilassa kuin tavallisesti.
Katkeruuden perikuva on cat-stone-mom (sens uuri kiertona näin englanniksi).
En myös mene ikinä yhteen lähikauppaan, kun tiedän siellä olevan töissä yhden edellä kuvaillun tyylisen tyypin. Ennemmin odotan vaikka nälässä kotona tiettyyn kellonlyömään asti(on aina tehnyt samaa vuoroa,en ole nähnyt ikinä muulloin sitä siellä)tai menen muualle kauppaan. Jotenkin siitä huokuu just sellainen halveksunta ja ei tervehdi tai ainakaan katso päin ikinä ja oeln myös kuullu huttavan muilleki ntyöntkeijöille, puistattava on.
Myös eräät sukulaiset ovat hyvin katkeria,kateellisia muiden vähästäkin onnesta vaikka itse näennäisesti ainakin menestyneet. Vihaavat kai just sellaisia jotka osaavat nauttia pienistäkin asioista, kun itse eivät osaa, vaan kaikki muiden hyvä on muka niiltä aina pois. Suureen ääneen toitottavat päinvastaista ja haukkuvat muita katkeraksi, jos joku sortuu joskus valittamaan (heille) suurien, pitkään kestäneiden vastoinkäymisetne jälkeen.
No, itse olen piilokatkera. En hauku enkä arvostele ketään, olen empaattinen ja helposti.lähestyttävä. Mutta mielessäni erittäin kateellinen ja katkera kaikille, jotka saavat tehdä tietokoneella työtä, istua toimistossa jne. Etenkin jos ovat itseäni vähemmän koulutettuja.
Vierailija kirjoitti:
No, itse olen piilokatkera. En hauku enkä arvostele ketään, olen empaattinen ja helposti.lähestyttävä. Mutta mielessäni erittäin kateellinen ja katkera kaikille, jotka saavat tehdä tietokoneella työtä, istua toimistossa jne. Etenkin jos ovat itseäni vähemmän koulutettuja.
Kannattaisiko tehdä asialle jotain?
Tokkopa kateutta kuitenkaan. Suomessa nyt vain jostain syystä arvostetaan nimenomaan kotimaista korkeakoulutusta enemmän kuin ulkomailta haettua, vaikka kuinka olisi Harvardin paperit.
Mikä muuten on "maakuntayliopisto"?