Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raskaudesta kertominen, vielä lapsettoman näkökulma
01.08.2013 |
Kuuluuko raskaudesta kertomiseen yleensä asian salailu aivan viime tippaan ?
Itse vielä toistaiseksi (vapaaehtoisesti) lapsettomana, on ollut monesti jopa tyrmistyksen ja jollain lailla petetyksi tulemisen makua kun kaveri, sisko tms., joka ei omien sanojensa mukaan "vielä suunnittele/halua lapsia" onkin sitten seuraavassa kuussa raskaana.
Tulee jollain tavalla petetty olo ("tunnenko minä tuota ihmistä lainkaan")
Ja sitten pitäisi olla heti onnittelemassa ja hinkua kummiksi.
(ts. sitoutua loppuelämäkseen palvelemaan tämän naisen lasta kaikin tavoin, ostelemaan lahjoja, viettämään aikaa lapsen kanssa jne.)
Raskaaksi tulo ja perheen perustaminen ovat iloisia asioita, niitä vastaan en ole.
Mutta haluaisin olla "mukana juonessa" ja tietää että tällaista on näköpiirissä, eikä niin että asia vain pamahtaa kasvoilleni jostain puun takaa kun en edes tiennyt että vanhemmuutta hinguttiin.
Olisi kohteliasta kertoa läheisimmille ystäville ja esim. siskoille että nyt on ehkäisy jätetty pois.
Tulisi sellainen olo etten ole pelkkä riepunukke jota voi viskellä mielensä mukaan ja jonka elämään voi järjestää ohjelmaa kysymättä /etukäteen informoimatta.
Kommentit (51)
Mä en ymmärrä, mikä hiton ennakkovaroitus siitä raskaudesta pitäisi antaa. Eikö riitä, kun on tiedossa, että kyseessä on hedelmälliseasä iässä ja parisuhteessa elävästä ihmisestä, varoittamaan siitä että voi olla raskaus tiedossa jossain välissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 13:51"]
Ymmärrän mitä tarkoitat.
Aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi läheiselle ystävälle homoseksuaalisuudesta kertomiseen oikea tapa ei ole
"Mennä päräytinpä tuossa muuten naisen kanssa naimisiin".
[/quote]
Vähän hämmentävä kommentti. Ei mun ainakaan ole tullut informoitua kavereita omasta seksuaalisuudestani, koska eipä seksuaalisuudesta meidän porukoissa tavata erikseen keskustella. Oon ajatellut, että sittenpä asiaa selviää heille (jolleivat hoksaa jostain jo aiemmin, en nyt deittailujani varsinaisesti salaakaan joskaan en raportoikaan) kun vakiinnun jonkun naisen kanssa. Ilmeisesti tämä on kovin väärin, miksi?
ai saakutta, mahdan sitte olla paha ihminen kun vanhemmatkin saivat tietää vasta viikolla 19, mielellään olisin turpani pitänyt kiinni pidempäänkin jos olisi ollut mahdollisuus. Ensimmäisenä sai tietää sellaiset ystävät kenen kanssa (oli) on enemmän tekemisissä.
Perheestä ensimmäisenä sai tietää vanhin siskoni, ja hänkin vasta rv14 kun itse kysyi asiasta enkä kehdannut valehdella.
Sosiaalisessa mediassa saattanut sivuta aihetta, mutten niin että kukaan olisi "tajunnut". Eikä ole tarkoituskaan mainita mitään ennenkun poitsu on kartanolla.
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi mainostaa raskautumistaan/ehkäisyn poisjättämistä kenellekkään, ja kyllä, itse olin viimeiseen asti näitä "ja minähän en lasta hanki"-tyyppejä. Nyt vaan sattui nappaamaan vaikkei yritetty ja ehkäisykin oli käytössä, ja mieli muuttui.
En itse kestä vieläkään kaverini päivityksiä (on samoilla viikoilla, ei tiedä minun raskaudestani), viikon välein tulee "rv se ja se"-juttuja ja lässytetään säännöllisin väliajoin kuinka ihanaa/kamalaa/vaikeaa/mahtavaa on olla raskaana ja kun vauvva liikkuu. JA NE PIRUPERKELEEN MAHAKUVAT. Asialle omistetulla foorumilla ok, mutta henk. kohtaisesti ärsytti ihan suunnattomasti kun lapsi ei ollut millään lailla ajankohtainen (ja itse asiassa vieläkin) kun ihmiset lisäilivät kuvia mahoistaan sosiaaliseen mediaan. jos joku haluaa nähdä toisen mahan niin menkööt perhana katsomaan paikan päälle, lapsettomia ei oikeasti kiinnosta... Ainakaan minun kaveripiiristäni.
Että ei, asioista vouhkaaminenkaan ei ole hyvä, kaikkia ei vain jumaliste kiinnosta jossain naamakirjassa lukea jotain raskausmaha ja -viikkojuttuja.
Tsiisus, mikä persoona olet jos oikeasti ajattelet noin. Ostahan seuraavalle kaverillesi, joka aikoo raskautua, riistakamera makuuhuoneeseen ja kylppäriin niin et VARMASTI jää mistään paitsi.
No minä varmaan teen sitten pohjat, kun hankinlapsen ja kerroin vasta sitten kun lapsi oli meillä jo. Tein tämän jopa kahdesti.
Taidan olla ainoa, joka ap:tä vähäsen ymmärtää.
Itselläni raskautuminen kesti 5 vuotta ja senkin jälkeen tuli kaksi keskenmenoa. Ymmärrän siis sen menettämisen pelon. Tiedän kaiken siitä, miltä tuntuu, kun vihjaillaan jatkuvalla syötöllä, milloin on pulla uunissa.
Silti tajuan myös tuon ulkopuolisen tunteen, koska olin niin pitkään ulkopuolinen noissa raskautumisasioissa. Tuntui todella pahalta, että joku läheinen, jolle olin kertonut itse esim. lapsettomuuden tunteistani, infosi sitten rv 19, että raskaana ollaan ja kaikki muut ovat tienneet pari kuukautta paitsi sinä. Puhumattakaan siitä, että minulle oli koko tuon 4 kk:n ajan valehdeltu, ettei meillä ole aikomustakaan saada lisää lapsia.
Jotain rajaa siinä salailussakin.
Ymmärrän, ettei ehkä haluta kertoa yrittämisestä, siinä kun voi kestää pitkään (niin kuin meillä). Toisaalta se läheisille kertominen estää ne typerät utelut, kun oikeasti kertoo, että meillä on nyt tämä projekti kestänyt jo kauan. Harvoin sitä lähipiirin tuntee niin huonosti, että kertoisi sellaiselle, joka käyttäisikin tietoa aseena. Tosin itselleni osui juuri yksi tällainen henkilö, mutta toisaalta niiden muiden tuki korvasi kaikin puolin tämän yhden törppöilyt.
Nykyään ihannoidaan yksityisyyttä, parisuhteen omaa aikaa, perheen tarkkoja rajoja ja määritteitä. Sitten ollaan yksin, kun jotain pahaa tapahtuu, käsitellään se yksin ja vaaditaan sen jälkeen muiltakin, että kun minä kestin, pitää sinunkin yksin se kärsiä, äläkä ainakaan minulle tule valittamaan kurjuuttasi...
Minusta tämä malli on vääristynyt. Sain keskenmenot rv 10 ja rv16. Ekassa keskenmenosssa en ollut kertonut kenellekään ja yksin sain sitä keskenmenoani sitten itkeäkin. Ei se yksinäisyys minun oloani helpottanut. Toisessa olin kertonut kaikille heti plussan pärähtäessä, ihan siksi, että saisin tukea, jos pahin tapahtuisi. Ja sainkin. Ihan koko kylälle en uutisia ole toitottanut, mutta lähipiirille kylläkin. En koe, että pitäisi odottaa ultraan, kun se keskenmeno voi tulla senkin jälkeen tai ne huonot uutiset.
Valitettavasti ystäväpiirini ei koe asiaa niin kuin minä vaan niin kuin ilmeisesti useimmat täällä palstallakin. Tyynesti valehdellaan, ettei ole aikomustakaan raskautua, vaikka ollaan jo tukevasti raskaana ja sitten odotetaan suurta riemua ja onnittelua, kun se kriittinen ultra on ohi ja asiasta vihdoin voidaan kertoa. Minä koen tulleeni huijatuksi. Minulle on valehdeltu. Miksi minun pitäisi olla iloinen siitä, että viikkoa aiemmin kaveri käski minun myydä kaikki vauvanvarusteet ja viikkoa myöhemmin kerjää minua sittenkin perumaan kaupat? En ymmärrä tällaista ajattelua.
Kaikkea pahaa voi sattua missä vaiheessa raskautta tahansa. Kaikille ei tarvitse asiaa kuuluttaa, mutta jos oikeasti asia tulee esille läheisten kanssa, niin mikä siinä on, että on odotettava tarkalleen sen ultran ohi ja valehdeltava ja huijattava mieluummin.
En käsitä.
En siis ymmärrä sitä, että kun raskaus on jo tiedossa, niin miksi edelleen valehdella läheisille (niille tärkeille ihmisille), että vauvahaavetta ei ylipäätään edes ole. Miksi ei anneta sen tärkeän ihmisen jakaa iloista uutista? Miksi salataan ja valehdellaan ja sitten kuitenkin oletetaan, että toinen on ihan innoissaan sen jälkeen, kun uutinen tulee vihdoin ilmi? Minä koen, etten ole riittävän läheinen, jotta minulle sitä uutista voisi tai viitsittäisiin kertoa. Erityisesti ärsyttää, kun itse on jakanut näille ihmisille omia tärkeitä asioita mutta toiset vain salaavat? Jotenkin myrkyllistä toimintaa.
Minä olen sitten laittanut ns. pahan kiertämään eli nämä, jotka eivät ole jakaneet minulle tärkeitä asioitaan, vaikka minä olen toistuvasti tehnyt toisin, eivät enää saa kuulla minun asioitani myöskään nykyään. Ilmoittelen kyllä sellaisille, jotka ovat myös osoittaneet, että luottavat minuun, mutta en niille, jotka sulkevat minut omien tärkeiden asioidensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme erilaisia, mutta mikään oikeuta suoraan valehteluun läheisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen parhaillaan raskaana ja olemme suunnitelleet kertovamme perheille pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Emme asu lähellä heitä, joten eivät sitä voi nähdä mitenkään. En tiedä miksi kertoisimme aiemmin, tuntuu yksityisasialta.
Rakkahin ap.
Mietitääs tätä sun kannaltasi; oletko valmis jakamaan sukupuolielämäsi ystäviesi ja sukulaistesi kanssa? Haluatko että kuulumisten sijaan, kun tapaatte, aletaankin kyselemään että mites sen vauvan kanssa, joko ootte panneet tarpeeksi ja jos ei vaan plussaa, niin kummassa vika.
Saati sitten kun olet heti 4+1 päivänä kertonut että jihuu, plussaa!!! ME odotetaan vauvaa!! Koko suku ja ystäväpiiri tietää. Ja kas, viikolla 5+4 menee kesken, niin kuin usein käy. Suru sulla on suuri, olit niin innoissasi, ja nyt saatkin sitten selittää kaikille ystävillesi että ei, ei tuukaan. Ja joukkoon mahtuu aina joku, joka "lohduttaa" sanomalla että siinä sikiössä oli sitten vaan joku vika ja kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi.
Ja varsinkin jos sattuu olemaan vielä keskenmeno tai toinenkin takana, sitä haluaa olla vielä varmempi niin hyvin kuin suinkin voi olla, siitä että raskaus jatkuisi. Koska sen oman surun lisäksi keskenmeno on surua myös sille lähipiirille tavallaan. Läheisimmät ovat surullisia teidän puolestanne jne.
Sit on tietty vielä se juttu, että mua ei ainakaan kiinnosta yrittääkö joku vauvaa ja onko ehkäisy jätetty pois. Ja jos on niin mikä ehkäisymuoto on ollut tms.
Haluaisin nähdä sun ilmoituksesi että vauvaa yritetään. Muista kertoa se sitten mahdollisimman monelle, facebook on tässä oiva väline. "ME PANNAAN NYT PALJAALLA!!" vois tietty olla aika säväyttävä näky kaverin seinällä. Ettei kukaan sun kavereistasi nyt vaan sit tuntisi itseään ulkopuoliseksi sun seksielämässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:48"]
Olen parhaillaan raskaana ja olemme suunnitelleet kertovamme perheille pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Emme asu lähellä heitä, joten eivät sitä voi nähdä mitenkään. En tiedä miksi kertoisimme aiemmin, tuntuu yksityisasialta.
[/quote]
Eli perheesi ei kuulu sinulle merkittäviin ja tärkeisiin ihmisiin, joilta et haluaisi vastaavia kuulumisia kuulla ajoissa. Olisiko sinulle ok, jos isä kertoisi jääneensä eläkkeelle pari vuotta sitten, äiti kertoisi selvinneensä syövästä kertomatta siitä sinulle ja sisko mainitsisi ohimennen asunneensa viimeiset 9 kk Brasiliassa? Yksityisasioita ovat kaikki parisuhteeseen ja elämäänne liittyvät asiat, jos haluatte niitä pitää sellaisina, mutta monille perhe ja läheiset ystävät ovat niitä, joiden kanssa halutaan jakaa ne suuret asiat ja usein pienetkin.
Minä sinun siskonasi ajattelisin, ettet halua jakaa tärkeitä asioita kanssani, koska et pidä minua läheisenä ja tärkeänä. Enkä jakaisi itsekään omia tärkeitä asioitani sinun kanssasi.
Sinä tietysti päätät, kuka saa mielestäsi sen kunnian, että voi tietää asioistasi vai saako kukaan. Muut päättävät sitten, miten reagoivat sinun piiloviestintään.
Ehkä tässä myös näkee sen, miten merkityksettömäksi ovat läheiset ihmissuhteet tulleet. Näitäkin kertakulutetaan. Minulla on laaja suku ja iso ystäväpiiri. Ihan kaikki tässä piirissä eivät kuulu niihin, joiden kanssa jaan tärkeimmät asiani, mutta on noin 10 henkilöä, jotka saavat tietää elämäni kaikki tärkeät asiat, isot ja pienet. En tiedä, miten iloitset raskausuutisestasi ja nautit odotusajastasi vai istutko vain kotona murehtimassa, sujuuko kaikki hyvin, mutta väitän, että jaettu ilo on suurempi ilo.
Millä tavalla ap:n on pitänyt järjestellä omaa elämäänsä jos kaveri on tullut raskaaksi? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset nyt vaan ovat avoimempia kuin toiset. Oletko ikinä miettinyt, miten suhtaudut toisten henkilökohtaisiin iloihin ja murheisiin? Kannattaisi katsoa peiliinkin.
Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana viikolla 8. Emme ole vielä kertoneet tästä kenellekään. Ultran jälkeen teemme aiheesta varmaan julkista. Tämä kaikki on meille niin uutta, että tahdomme makustella asiaa ensin ihan keskenämme.
En koe, että olisin millään lailla tilivelvollinen raskaudestani. Puhuimme alkukesästä, ettemme vielä yritä aktiivisesti lasta, mutta sellainen saa tulla, jos on tullakseen. Pam, olin raskaana heti. En oikein olisi edes ehtinyt kertoa yrittämisestä.
Muutamalle tutulleni ei tee mieli kertoa, koska he ovat aina hyvin ylimielisiä. Esimerkiksi kun kerroin saamastani kosinnasta, eräs kaveri lyttäsi sen täysin. Hänen mukaansa emme olleet oikeasti kihloissa, koska mieheni ei ollut ostanut minulle sormusta valmiiksi :D Tätä ennen hän oli vuosia kysellyt: "Joko joko joko joko miksi ette ole vieläkään kihloissa?".
Ei tee oikein mieli kertoa raskaudesta hänelle...
Nro 27.
kohdassa "nykyään suojellaan yksityisyyttä" tms. väität että tää olisi nykyajan ongelma ettei raskaudesta kerrota.
Bull shit.
Raskaus on aina ollut yksityinen asia, sitä ei ole julkisesti riepoteltu eikä laitettu ystäville ja sukulaisille ilmoituksia että meille tulee vauva. Koska jo aiemmin tiedettiin, että kaikkea voi sattua matkan varrella. Tuossa on ollut käytännön asiaa niin kuin taikauskoakin, kun kukaan ei tiedä, ei kukaan voi puhua pahaakaan syntyvästä vauvasta ja niin sitä on suojeltu huonolta tulevaisuudelta.
Vauvoja on syntynyt maailman sivu, ja tulee syntymäänkin.
Joku roti nyt tähänkin touhuun taass.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:57"]
Rakkahin ap.
Mietitääs tätä sun kannaltasi; oletko valmis jakamaan sukupuolielämäsi ystäviesi ja sukulaistesi kanssa? Haluatko että kuulumisten sijaan, kun tapaatte, aletaankin kyselemään että mites sen vauvan kanssa, joko ootte panneet tarpeeksi ja jos ei vaan plussaa, niin kummassa vika.
Saati sitten kun olet heti 4+1 päivänä kertonut että jihuu, plussaa!!! ME odotetaan vauvaa!! Koko suku ja ystäväpiiri tietää. Ja kas, viikolla 5+4 menee kesken, niin kuin usein käy. Suru sulla on suuri, olit niin innoissasi, ja nyt saatkin sitten selittää kaikille ystävillesi että ei, ei tuukaan. Ja joukkoon mahtuu aina joku, joka "lohduttaa" sanomalla että siinä sikiössä oli sitten vaan joku vika ja kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi.
Ja varsinkin jos sattuu olemaan vielä keskenmeno tai toinenkin takana, sitä haluaa olla vielä varmempi niin hyvin kuin suinkin voi olla, siitä että raskaus jatkuisi. Koska sen oman surun lisäksi keskenmeno on surua myös sille lähipiirille tavallaan. Läheisimmät ovat surullisia teidän puolestanne jne.
Sit on tietty vielä se juttu, että mua ei ainakaan kiinnosta yrittääkö joku vauvaa ja onko ehkäisy jätetty pois. Ja jos on niin mikä ehkäisymuoto on ollut tms.
Haluaisin nähdä sun ilmoituksesi että vauvaa yritetään. Muista kertoa se sitten mahdollisimman monelle, facebook on tässä oiva väline. "ME PANNAAN NYT PALJAALLA!!" vois tietty olla aika säväyttävä näky kaverin seinällä. Ettei kukaan sun kavereistasi nyt vaan sit tuntisi itseään ulkopuoliseksi sun seksielämässäsi.
[/quote]
:D
Ihana tuo "me pannaan paljaalla". Päivän pelastus!
Mutta eiköhän se ap tarkoittanut niitä läheisiä ystäviä eikä koko tuttavapiiriä saatikka sitten jotain fb-tuttavuutta. Myönnän kyllä, etten itse ehkä haluaisi tietää jotain niin henkilökohtaista kuin käytetäänkö ehkäisyä vai ei, mutta toisaalta on helppo todeta, että meillä on vauva haaveissa, kun kaveripiirissä pohditaan jotain asiaan liittyvää eli esim, jonkun raskautta tai vauvauutista. Lisäksi tässä varmaan voi ihan omaa ystäväpiiriä miettien käyttää harkintaa ja kertoa asia oikeassa kohdassa oikeaan aikaan.
Plussan pärähtäessä ei ole tilivelvollinen kenellekään, mutta varmaan jo parin viikon jälkeen tekisi oikeasti mieli asiasta jotain kertoakin. Yhdelle tai kahdelle. Viimeistään kysyttäessä ei mielestäni ole oikein valehdella tai jos asiaa sivutaan, niin väittää ihan pokkana, ettei meillä ole vauva haaveissakaan. Se ei ole ihan reilua.
Jos sitten jotain käy, niin nämä läheiset, jotka tietävät, ovat myös ne lohduttajat. Eihän sitä uutista tarvitse kertoa sellaiselle, jonka tietää stressaantuvan asiasta liikaa. Mutta en kyllä ymmärrä, jos kokee muiden tuen tällaisessa tilanteessa jotenkin ahdistavana. Ei kai sitten ole kovin hyvää kaveripiiriä tai suurta luottamusta kanssaihmisen empatiataitoihin. Meidän ystäväpiirissä ei kysellä tungettelevia ja osataan olla myötätuntoisia. Jos kokee, ettei ystäväpiirissä ole tällaisia eikä siksi halua kertoa uutista, niin eikö silloin voi vastaavasti loukkaantua asiasta, jos kokee, että ystävä ei pidä minua empaattisena eikä siksi kerro näitä tärkeitä uutisia minulle ennen kuin lapsi on suunnilleen syntynyt?
Sinä nyt vaan et kuulu kenenkään niin lähipiiriin että sinulle ensimmäiseksi haluttaisi kertoa. Ja viestisi perusteella ymmärrän kyllä hyvin miksi.
Minä kerroin kahdelle läheisimmälle ystävälle että yritys on kova (he tiesivät myös aiemmasta keskenmenostani). Ensimmäisten kolmen raskauskuukaudenkin aikana kerroin vain lähimmille. Jos sinä kuuluisit tuttavapiiriini tai sukuuni, olisit luultavasti ollut se joka saa ihan itse omalla matikkapäällään huomata tai olla huomaamatta että perheeseemme on tullut joku pikkutyyppi meidän kahden lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:35"]
Taidan olla ainoa, joka ap:tä vähäsen ymmärtää.
Itselläni raskautuminen kesti 5 vuotta ja senkin jälkeen tuli kaksi keskenmenoa. Ymmärrän siis sen menettämisen pelon. Tiedän kaiken siitä, miltä tuntuu, kun vihjaillaan jatkuvalla syötöllä, milloin on pulla uunissa.
Silti tajuan myös tuon ulkopuolisen tunteen, koska olin niin pitkään ulkopuolinen noissa raskautumisasioissa. Tuntui todella pahalta, että joku läheinen, jolle olin kertonut itse esim. lapsettomuuden tunteistani, infosi sitten rv 19, että raskaana ollaan ja kaikki muut ovat tienneet pari kuukautta paitsi sinä. Puhumattakaan siitä, että minulle oli koko tuon 4 kk:n ajan valehdeltu, ettei meillä ole aikomustakaan saada lisää lapsia.
Jotain rajaa siinä salailussakin.
Ymmärrän, ettei ehkä haluta kertoa yrittämisestä, siinä kun voi kestää pitkään (niin kuin meillä). Toisaalta se läheisille kertominen estää ne typerät utelut, kun oikeasti kertoo, että meillä on nyt tämä projekti kestänyt jo kauan. Harvoin sitä lähipiirin tuntee niin huonosti, että kertoisi sellaiselle, joka käyttäisikin tietoa aseena. Tosin itselleni osui juuri yksi tällainen henkilö, mutta toisaalta niiden muiden tuki korvasi kaikin puolin tämän yhden törppöilyt.
Nykyään ihannoidaan yksityisyyttä, parisuhteen omaa aikaa, perheen tarkkoja rajoja ja määritteitä. Sitten ollaan yksin, kun jotain pahaa tapahtuu, käsitellään se yksin ja vaaditaan sen jälkeen muiltakin, että kun minä kestin, pitää sinunkin yksin se kärsiä, äläkä ainakaan minulle tule valittamaan kurjuuttasi...
Minusta tämä malli on vääristynyt. Sain keskenmenot rv 10 ja rv16. Ekassa keskenmenosssa en ollut kertonut kenellekään ja yksin sain sitä keskenmenoani sitten itkeäkin. Ei se yksinäisyys minun oloani helpottanut. Toisessa olin kertonut kaikille heti plussan pärähtäessä, ihan siksi, että saisin tukea, jos pahin tapahtuisi. Ja sainkin. Ihan koko kylälle en uutisia ole toitottanut, mutta lähipiirille kylläkin. En koe, että pitäisi odottaa ultraan, kun se keskenmeno voi tulla senkin jälkeen tai ne huonot uutiset.
Valitettavasti ystäväpiirini ei koe asiaa niin kuin minä vaan niin kuin ilmeisesti useimmat täällä palstallakin. Tyynesti valehdellaan, ettei ole aikomustakaan raskautua, vaikka ollaan jo tukevasti raskaana ja sitten odotetaan suurta riemua ja onnittelua, kun se kriittinen ultra on ohi ja asiasta vihdoin voidaan kertoa. Minä koen tulleeni huijatuksi. Minulle on valehdeltu. Miksi minun pitäisi olla iloinen siitä, että viikkoa aiemmin kaveri käski minun myydä kaikki vauvanvarusteet ja viikkoa myöhemmin kerjää minua sittenkin perumaan kaupat? En ymmärrä tällaista ajattelua.
Kaikkea pahaa voi sattua missä vaiheessa raskautta tahansa. Kaikille ei tarvitse asiaa kuuluttaa, mutta jos oikeasti asia tulee esille läheisten kanssa, niin mikä siinä on, että on odotettava tarkalleen sen ultran ohi ja valehdeltava ja huijattava mieluummin.
En käsitä.
En siis ymmärrä sitä, että kun raskaus on jo tiedossa, niin miksi edelleen valehdella läheisille (niille tärkeille ihmisille), että vauvahaavetta ei ylipäätään edes ole. Miksi ei anneta sen tärkeän ihmisen jakaa iloista uutista? Miksi salataan ja valehdellaan ja sitten kuitenkin oletetaan, että toinen on ihan innoissaan sen jälkeen, kun uutinen tulee vihdoin ilmi? Minä koen, etten ole riittävän läheinen, jotta minulle sitä uutista voisi tai viitsittäisiin kertoa. Erityisesti ärsyttää, kun itse on jakanut näille ihmisille omia tärkeitä asioita mutta toiset vain salaavat? Jotenkin myrkyllistä toimintaa.
Minä olen sitten laittanut ns. pahan kiertämään eli nämä, jotka eivät ole jakaneet minulle tärkeitä asioitaan, vaikka minä olen toistuvasti tehnyt toisin, eivät enää saa kuulla minun asioitani myöskään nykyään. Ilmoittelen kyllä sellaisille, jotka ovat myös osoittaneet, että luottavat minuun, mutta en niille, jotka sulkevat minut omien tärkeiden asioidensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme erilaisia, mutta mikään oikeuta suoraan valehteluun läheisille.
[/quote]
Luultavasti ne jotka ovat tienneet lapsettomuudestasi, ovat halunneet säästellä sinua intopiukeudeltaan joka raskauden myötä väistämättä tulee. Jos he olisivat hehkuttaneet uutisiaan alusta asti sinulle, valittaisit siitäkin kuinka ajattelemattomia he ovat.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:03"]
Nro 27.
kohdassa "nykyään suojellaan yksityisyyttä" tms. väität että tää olisi nykyajan ongelma ettei raskaudesta kerrota.
Bull shit.
Raskaus on aina ollut yksityinen asia, sitä ei ole julkisesti riepoteltu eikä laitettu ystäville ja sukulaisille ilmoituksia että meille tulee vauva. Koska jo aiemmin tiedettiin, että kaikkea voi sattua matkan varrella. Tuossa on ollut käytännön asiaa niin kuin taikauskoakin, kun kukaan ei tiedä, ei kukaan voi puhua pahaakaan syntyvästä vauvasta ja niin sitä on suojeltu huonolta tulevaisuudelta.
Vauvoja on syntynyt maailman sivu, ja tulee syntymäänkin.
Joku roti nyt tähänkin touhuun taass.
[/quote]
Taikauskoa on ollut, ja hyviä neuvoja tarvittiin suvun naisilta, miten saadaan paha silmä pois syntyvästä vauvasta...
Kyllä suku usein tiesi, kun asuttiin samassa talossa. Kirjeitäkin kirjoitettiin ainakin omalle äidille ja omille siskoille. He kun kuuluivat perheeseen. Lapsia myös syntyi enemmän samaan perheeseen ja heitä kuoli enemmän, joten lapsen kuolemaan ei suhtauduttu samalla tavalla kuin nykyään. Keskenmenoja ei laskettu eikä mietitty.
Ei kai sitä tarvitse mitään ilmoitusta tehdä, nyt puhuttiin niistä tärkeistä ja läheisistä ihmisistä, ei koko suvusta eikä koko ystäväpiiristä. En jaa ap:n kanssa ajatusta siitä, että koko ajan pitäisi tilittää tärkeitä suunnitelmia, mutta sen kyllä jaan, että on naurettavaa valehdella ennemmin kuin kertoa sitä uutista. Jokin roti sen taikauskoisuuden kanssakin! Ei ne keskenmenot tule kertomisista, eikä se ultra takaa, että syntyy terve vauva. Jos ei ole valmis kertomaan niille todella läheisille vaan mieluummin valehtelee, niin ehkä ne läheiset eivät oikeasti ole läheisiä. Näin minä ainakin asian ajattelen.
Korostan vielä, että en tällä kertomisella tarkoita mitään rajatonta määrää ihmisiä vaan todella niitä kaikkein läheisimpiä, on sitten kyse ystävästä, siskosta tai äidistä. Näille todellakin kerrottiin myös entisaikaan, kun tarvittiin neuvoja ja apua. Onpahan jotkut äidit/isät/anopit/apet tulleet ihan paikan päälle neuvomaan, miten niitä lapsia tehdään, kun ei ole lapsenlapsia kuulunut (esim. Ranskan hovissa 1700-luvulla).
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:48"]
Olen parhaillaan raskaana ja olemme suunnitelleet kertovamme perheille pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Emme asu lähellä heitä, joten eivät sitä voi nähdä mitenkään. En tiedä miksi kertoisimme aiemmin, tuntuu yksityisasialta.
[/quote]
Eli perheesi ei kuulu sinulle merkittäviin ja tärkeisiin ihmisiin, joilta et haluaisi vastaavia kuulumisia kuulla ajoissa. Olisiko sinulle ok, jos isä kertoisi jääneensä eläkkeelle pari vuotta sitten, äiti kertoisi selvinneensä syövästä kertomatta siitä sinulle ja sisko mainitsisi ohimennen asunneensa viimeiset 9 kk Brasiliassa? Yksityisasioita ovat kaikki parisuhteeseen ja elämäänne liittyvät asiat, jos haluatte niitä pitää sellaisina, mutta monille perhe ja läheiset ystävät ovat niitä, joiden kanssa halutaan jakaa ne suuret asiat ja usein pienetkin.
Minä sinun siskonasi ajattelisin, ettet halua jakaa tärkeitä asioita kanssani, koska et pidä minua läheisenä ja tärkeänä. Enkä jakaisi itsekään omia tärkeitä asioitani sinun kanssasi.
Sinä tietysti päätät, kuka saa mielestäsi sen kunnian, että voi tietää asioistasi vai saako kukaan. Muut päättävät sitten, miten reagoivat sinun piiloviestintään.
Ehkä tässä myös näkee sen, miten merkityksettömäksi ovat läheiset ihmissuhteet tulleet. Näitäkin kertakulutetaan. Minulla on laaja suku ja iso ystäväpiiri. Ihan kaikki tässä piirissä eivät kuulu niihin, joiden kanssa jaan tärkeimmät asiani, mutta on noin 10 henkilöä, jotka saavat tietää elämäni kaikki tärkeät asiat, isot ja pienet. En tiedä, miten iloitset raskausuutisestasi ja nautit odotusajastasi vai istutko vain kotona murehtimassa, sujuuko kaikki hyvin, mutta väitän, että jaettu ilo on suurempi ilo.
[/quote]
Kuuluu toki, mutta perheemme tuntevatkin meidät niin hyvin, että kerromme elämämme tärkeistä asioista yleensä vasta kun kaikki on varmaa. Ehkä luit väärin, mutta toistan nyt itseäni ja sanon, että tarkoituksemme on toki kertoa etukäteen perheillemme, pari kuukautta on minusta varsin pitkä aika valmistautua henkisesti itse lapsen syntymään. Toiset kertovat heti plussattuaan, toiset lähempänä syntymään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.
Ei tulisi mieleenkään toitottaa tuoreesta raskaudesta sukulaisille tai ystäville. Ei olisi mitään kammottavampaa kuin joutua mahdollisesti kertomaan huonot uutiset vähän myöhemmin. En toisaalta osaisi myöskään kuvitella pitkittäväni kertomista 12. viikon yli. Siinä vaiheessa on pahin riski jo ohi.
Ymmärrän kritisoijia niissä tapauksissa, joissa pariskunta on valehdellut, ettei lapset kiinnosta. Sellaiseen ei ole syytä. Lähipiiri kyllä tietää, että haluamme lapsia, mutta tarkempiin kysymyksiin olen vastannut, ettei ole uutisia asian tiimoilta kerrottavana. En ole vielä raskaana, joten en ole vielä päättänyt, mitä vastaisin, jos joku läheinen ihan sattumalta kysyisi ihan alkuraskaudesta tilannetta. Kyselyitä ei toisaalta onneksi ole kauhean usein tullut, joten ehkä tuolta säästyy.
Sitä en ymmärrä, että joku kokisi velvollisuudeksi kertoa ehkäisyn poisjäämisestä. Eipä tuo meilläkään putkeen mene. Ylipainon takia en ovuloi, joten en taatusti käy kenellekään huutelemaan tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:35"]
Taidan olla ainoa, joka ap:tä vähäsen ymmärtää.
Itselläni raskautuminen kesti 5 vuotta ja senkin jälkeen tuli kaksi keskenmenoa. Ymmärrän siis sen menettämisen pelon. Tiedän kaiken siitä, miltä tuntuu, kun vihjaillaan jatkuvalla syötöllä, milloin on pulla uunissa.
Silti tajuan myös tuon ulkopuolisen tunteen, koska olin niin pitkään ulkopuolinen noissa raskautumisasioissa. Tuntui todella pahalta, että joku läheinen, jolle olin kertonut itse esim. lapsettomuuden tunteistani, infosi sitten rv 19, että raskaana ollaan ja kaikki muut ovat tienneet pari kuukautta paitsi sinä. Puhumattakaan siitä, että minulle oli koko tuon 4 kk:n ajan valehdeltu, ettei meillä ole aikomustakaan saada lisää lapsia.
Jotain rajaa siinä salailussakin.
Ymmärrän, ettei ehkä haluta kertoa yrittämisestä, siinä kun voi kestää pitkään (niin kuin meillä). Toisaalta se läheisille kertominen estää ne typerät utelut, kun oikeasti kertoo, että meillä on nyt tämä projekti kestänyt jo kauan. Harvoin sitä lähipiirin tuntee niin huonosti, että kertoisi sellaiselle, joka käyttäisikin tietoa aseena. Tosin itselleni osui juuri yksi tällainen henkilö, mutta toisaalta niiden muiden tuki korvasi kaikin puolin tämän yhden törppöilyt.
Nykyään ihannoidaan yksityisyyttä, parisuhteen omaa aikaa, perheen tarkkoja rajoja ja määritteitä. Sitten ollaan yksin, kun jotain pahaa tapahtuu, käsitellään se yksin ja vaaditaan sen jälkeen muiltakin, että kun minä kestin, pitää sinunkin yksin se kärsiä, äläkä ainakaan minulle tule valittamaan kurjuuttasi...
Minusta tämä malli on vääristynyt. Sain keskenmenot rv 10 ja rv16. Ekassa keskenmenosssa en ollut kertonut kenellekään ja yksin sain sitä keskenmenoani sitten itkeäkin. Ei se yksinäisyys minun oloani helpottanut. Toisessa olin kertonut kaikille heti plussan pärähtäessä, ihan siksi, että saisin tukea, jos pahin tapahtuisi. Ja sainkin. Ihan koko kylälle en uutisia ole toitottanut, mutta lähipiirille kylläkin. En koe, että pitäisi odottaa ultraan, kun se keskenmeno voi tulla senkin jälkeen tai ne huonot uutiset.
Valitettavasti ystäväpiirini ei koe asiaa niin kuin minä vaan niin kuin ilmeisesti useimmat täällä palstallakin. Tyynesti valehdellaan, ettei ole aikomustakaan raskautua, vaikka ollaan jo tukevasti raskaana ja sitten odotetaan suurta riemua ja onnittelua, kun se kriittinen ultra on ohi ja asiasta vihdoin voidaan kertoa. Minä koen tulleeni huijatuksi. Minulle on valehdeltu. Miksi minun pitäisi olla iloinen siitä, että viikkoa aiemmin kaveri käski minun myydä kaikki vauvanvarusteet ja viikkoa myöhemmin kerjää minua sittenkin perumaan kaupat? En ymmärrä tällaista ajattelua.
Kaikkea pahaa voi sattua missä vaiheessa raskautta tahansa. Kaikille ei tarvitse asiaa kuuluttaa, mutta jos oikeasti asia tulee esille läheisten kanssa, niin mikä siinä on, että on odotettava tarkalleen sen ultran ohi ja valehdeltava ja huijattava mieluummin.
En käsitä.
En siis ymmärrä sitä, että kun raskaus on jo tiedossa, niin miksi edelleen valehdella läheisille (niille tärkeille ihmisille), että vauvahaavetta ei ylipäätään edes ole. Miksi ei anneta sen tärkeän ihmisen jakaa iloista uutista? Miksi salataan ja valehdellaan ja sitten kuitenkin oletetaan, että toinen on ihan innoissaan sen jälkeen, kun uutinen tulee vihdoin ilmi? Minä koen, etten ole riittävän läheinen, jotta minulle sitä uutista voisi tai viitsittäisiin kertoa. Erityisesti ärsyttää, kun itse on jakanut näille ihmisille omia tärkeitä asioita mutta toiset vain salaavat? Jotenkin myrkyllistä toimintaa.
Minä olen sitten laittanut ns. pahan kiertämään eli nämä, jotka eivät ole jakaneet minulle tärkeitä asioitaan, vaikka minä olen toistuvasti tehnyt toisin, eivät enää saa kuulla minun asioitani myöskään nykyään. Ilmoittelen kyllä sellaisille, jotka ovat myös osoittaneet, että luottavat minuun, mutta en niille, jotka sulkevat minut omien tärkeiden asioidensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme erilaisia, mutta mikään oikeuta suoraan valehteluun läheisille.
[/quote]
Luultavasti ne jotka ovat tienneet lapsettomuudestasi, ovat halunneet säästellä sinua intopiukeudeltaan joka raskauden myötä väistämättä tulee. Jos he olisivat hehkuttaneet uutisiaan alusta asti sinulle, valittaisit siitäkin kuinka ajattelemattomia he ovat.
[/quote]
Niin, syyllistetäänpä sitä lapsetonta vielä tästäkin. Eihän sille voi mitään kertoa, kun sitten se valittaisi ja raivoaisi, että hehkutetaan liikaa. Hankala ihminen, jonka omaksi parhaaksi on kaikki, mitä me päätämme...
Vai voisiko ehkä kuitenkin kohdella sitä ihmistä ihan normaalilla tavalla, ehkä hitusen hillitä sitä omaa hehkutusta tai ainakin niin, ettei tölväilisi siinä sivussa sitä lapsetonta (et voi kuvitella, mikä onni tämä on tai jos olisin sinä, tekisin varmaan itsemurhan, kun tämä on niin iihaanaaa)? Ja annettaisiin sen lapsettoman itse päättää, mitä hän kestää ja mitä ei eikä päätetä sitä hänen puolestaan? Raskaus kun on asia, joka pistää silmään... Ei sitä voi oikein jättää kertomatta eikä se asia mitenkään helpotu, vaikka siitä kertoisikin vasta, kun asian on kuullut kiertoteitä muualta tai itse on tajunnut ihan toista katsomalla.
Tökeröin tekosyy kertomatta jättämiseen on tosiaan se, että kun tämä on varmaan sinulle niin raskasta, niin jotenkin se sitten on vähemmän raskasta, kun kerrotaan myöhemmin...
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 16:35"]
Taidan olla ainoa, joka ap:tä vähäsen ymmärtää.
Itselläni raskautuminen kesti 5 vuotta ja senkin jälkeen tuli kaksi keskenmenoa. Ymmärrän siis sen menettämisen pelon. Tiedän kaiken siitä, miltä tuntuu, kun vihjaillaan jatkuvalla syötöllä, milloin on pulla uunissa.
Silti tajuan myös tuon ulkopuolisen tunteen, koska olin niin pitkään ulkopuolinen noissa raskautumisasioissa. Tuntui todella pahalta, että joku läheinen, jolle olin kertonut itse esim. lapsettomuuden tunteistani, infosi sitten rv 19, että raskaana ollaan ja kaikki muut ovat tienneet pari kuukautta paitsi sinä. Puhumattakaan siitä, että minulle oli koko tuon 4 kk:n ajan valehdeltu, ettei meillä ole aikomustakaan saada lisää lapsia.
Jotain rajaa siinä salailussakin.
Ymmärrän, ettei ehkä haluta kertoa yrittämisestä, siinä kun voi kestää pitkään (niin kuin meillä). Toisaalta se läheisille kertominen estää ne typerät utelut, kun oikeasti kertoo, että meillä on nyt tämä projekti kestänyt jo kauan. Harvoin sitä lähipiirin tuntee niin huonosti, että kertoisi sellaiselle, joka käyttäisikin tietoa aseena. Tosin itselleni osui juuri yksi tällainen henkilö, mutta toisaalta niiden muiden tuki korvasi kaikin puolin tämän yhden törppöilyt.
Nykyään ihannoidaan yksityisyyttä, parisuhteen omaa aikaa, perheen tarkkoja rajoja ja määritteitä. Sitten ollaan yksin, kun jotain pahaa tapahtuu, käsitellään se yksin ja vaaditaan sen jälkeen muiltakin, että kun minä kestin, pitää sinunkin yksin se kärsiä, äläkä ainakaan minulle tule valittamaan kurjuuttasi...
Minusta tämä malli on vääristynyt. Sain keskenmenot rv 10 ja rv16. Ekassa keskenmenosssa en ollut kertonut kenellekään ja yksin sain sitä keskenmenoani sitten itkeäkin. Ei se yksinäisyys minun oloani helpottanut. Toisessa olin kertonut kaikille heti plussan pärähtäessä, ihan siksi, että saisin tukea, jos pahin tapahtuisi. Ja sainkin. Ihan koko kylälle en uutisia ole toitottanut, mutta lähipiirille kylläkin. En koe, että pitäisi odottaa ultraan, kun se keskenmeno voi tulla senkin jälkeen tai ne huonot uutiset.
Valitettavasti ystäväpiirini ei koe asiaa niin kuin minä vaan niin kuin ilmeisesti useimmat täällä palstallakin. Tyynesti valehdellaan, ettei ole aikomustakaan raskautua, vaikka ollaan jo tukevasti raskaana ja sitten odotetaan suurta riemua ja onnittelua, kun se kriittinen ultra on ohi ja asiasta vihdoin voidaan kertoa. Minä koen tulleeni huijatuksi. Minulle on valehdeltu. Miksi minun pitäisi olla iloinen siitä, että viikkoa aiemmin kaveri käski minun myydä kaikki vauvanvarusteet ja viikkoa myöhemmin kerjää minua sittenkin perumaan kaupat? En ymmärrä tällaista ajattelua.
Kaikkea pahaa voi sattua missä vaiheessa raskautta tahansa. Kaikille ei tarvitse asiaa kuuluttaa, mutta jos oikeasti asia tulee esille läheisten kanssa, niin mikä siinä on, että on odotettava tarkalleen sen ultran ohi ja valehdeltava ja huijattava mieluummin.
En käsitä.
En siis ymmärrä sitä, että kun raskaus on jo tiedossa, niin miksi edelleen valehdella läheisille (niille tärkeille ihmisille), että vauvahaavetta ei ylipäätään edes ole. Miksi ei anneta sen tärkeän ihmisen jakaa iloista uutista? Miksi salataan ja valehdellaan ja sitten kuitenkin oletetaan, että toinen on ihan innoissaan sen jälkeen, kun uutinen tulee vihdoin ilmi? Minä koen, etten ole riittävän läheinen, jotta minulle sitä uutista voisi tai viitsittäisiin kertoa. Erityisesti ärsyttää, kun itse on jakanut näille ihmisille omia tärkeitä asioita mutta toiset vain salaavat? Jotenkin myrkyllistä toimintaa.
Minä olen sitten laittanut ns. pahan kiertämään eli nämä, jotka eivät ole jakaneet minulle tärkeitä asioitaan, vaikka minä olen toistuvasti tehnyt toisin, eivät enää saa kuulla minun asioitani myöskään nykyään. Ilmoittelen kyllä sellaisille, jotka ovat myös osoittaneet, että luottavat minuun, mutta en niille, jotka sulkevat minut omien tärkeiden asioidensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme erilaisia, mutta mikään oikeuta suoraan valehteluun läheisille.
[/quote]
Luultavasti ne jotka ovat tienneet lapsettomuudestasi, ovat halunneet säästellä sinua intopiukeudeltaan joka raskauden myötä väistämättä tulee. Jos he olisivat hehkuttaneet uutisiaan alusta asti sinulle, valittaisit siitäkin kuinka ajattelemattomia he ovat.
[/quote]
Ei minulle ainakaan ole raskauteni myötä tullut mitään intopiukeutta. Suhtaudun tähän ihan neutraalisti.
Alue: Aihe vapaa
En pysty samastumaan ap:hen kyllä yhtään. Mistä ystäväsi tai muut läheisesi voisivat etukäteen tietää, että juuri sinä olet sellainen hienotunteinen ihminen, joka ei kysele "no joko tärppäsi"? Lukemattomat ihmiset kun ovat utelijoita, ja liian monet hedelmällisessä iässä olevat naiset ovat joutuneet heidän kanssaan tekemisiin.
Vaikka et mitään ääneen utelisikaan, monet kokisivat outona intiimialueelle tunkeutumisena jo sen, ettö joku toinen ylipäätään tietää vauvan yrityksestä. Minusta se tuntuisi samalta, kuin yrityksestä tietävä ystävä olisi makuuhuoneessa vieressä katselemassa petipuuhia.
Vauvan yritys on herkkää, vaikeaa, tunnepitoista ja monelle raastavaa aikaa, koska vauvaa toivoessa jokainen kuukausi ilman tärppiä on yhtä piinaa. Näitä tunteita on lähes mahdoton jakaa sellaisen kanssa, joka ei itse ole raskautta yrittänyt tai kokenut. Kokemusta on. Vaikka he olisivat kuinka läheisiä ja ymmärtäväisiä, niin heidän on mahdotonta täysin käsittää niitä tunteita. Heiltä saa kuulla "kyllä se pian tärppää, rentoudu vaan äläkä stressaa"-tyylisiä latteuksia, joita kuullessaan tekisi mieli mennä hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä. Heidän on myös mahdotonta ymmärtää, miksi jo muutaman kuukauden yritys tuntuu pitkältä, koska he eivät ole itse koskaan toivoneet raskautta.
Raskauden alettua heille on taas turha yrittää avautua esim. keskenmenopeloista, koska heidän mielestään ne ovat turhaa stressaamista, ja pitäis vaan "yrittää nauttia raskaudesta".
Ihmiset siis suojelevat itseään pitämällä herkkään intiimialueeseen kuuluvat asiat itsellään.
Minulla on kokemusta myös siitä, että vaikka kuinka olen yrittänyt kertoa plussatestistä vain niille kaikkein luotettavimmille ystäville, sana väkisinkin leviää. Nämä raskautta kokemattomat eivät pysty ymmärtämään sitäkään, miksi jollekulle on tärkeää, ettei tieto leviä kenellekään alun riskialttiina aikana. Hehän ajattelevat vain, että ilouutista on ilo jakaa.
Näet itsesi jollakin tavalla tapahtumien keskipisteenä: ystävä tulee raskaaksi, sinua pyydetään kummiksi. Sinä olet kuitenkin sivuhahmo. Sillä, joka raskautta yrittää, on yksinoikeus päättää siitä, koska hän haluaa kertoa ja kenelle. Tärkeämpää kuin ottaa huomioon jokaisen ystävän tunteet, on osata suojella omiaan. Maailma repii rikki liian avoimet ja luottavaiset ihmiset.