Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raskaudesta kertominen, vielä lapsettoman näkökulma
01.08.2013 |
Kuuluuko raskaudesta kertomiseen yleensä asian salailu aivan viime tippaan ?
Itse vielä toistaiseksi (vapaaehtoisesti) lapsettomana, on ollut monesti jopa tyrmistyksen ja jollain lailla petetyksi tulemisen makua kun kaveri, sisko tms., joka ei omien sanojensa mukaan "vielä suunnittele/halua lapsia" onkin sitten seuraavassa kuussa raskaana.
Tulee jollain tavalla petetty olo ("tunnenko minä tuota ihmistä lainkaan")
Ja sitten pitäisi olla heti onnittelemassa ja hinkua kummiksi.
(ts. sitoutua loppuelämäkseen palvelemaan tämän naisen lasta kaikin tavoin, ostelemaan lahjoja, viettämään aikaa lapsen kanssa jne.)
Raskaaksi tulo ja perheen perustaminen ovat iloisia asioita, niitä vastaan en ole.
Mutta haluaisin olla "mukana juonessa" ja tietää että tällaista on näköpiirissä, eikä niin että asia vain pamahtaa kasvoilleni jostain puun takaa kun en edes tiennyt että vanhemmuutta hinguttiin.
Olisi kohteliasta kertoa läheisimmille ystäville ja esim. siskoille että nyt on ehkäisy jätetty pois.
Tulisi sellainen olo etten ole pelkkä riepunukke jota voi viskellä mielensä mukaan ja jonka elämään voi järjestää ohjelmaa kysymättä /etukäteen informoimatta.
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:46"]
No ootte vähän tyhmii kyl. Mua ainaki loukkais jos kaveri ois tyyliin kolmannella kuulla raskaana ja sit vast kertois.
[/quote]
Se että sinä siis saat tietää, on tärkeämpää kuin se että pariskunta haluaa ilmoittaa raskaudesta vasta kun keskenmenon riski on minimoitu? Luuletko oikeasti että ne kaverit ei kerro siksi että saavat pitää "salaisuuden" huvikseen. Kyllä siinä on ihan useimmilla syynä se että pelätään keskenmenoa, ja sellaisen sattuessa olisi rankkaa alkaa käymään läpi tapahtunutta jokaisen kanssa jolle asia on mainittu. Ystävyyttä on sekin että ymmärtää että jotkin asiat kuuluvat vain pariskunnalle itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:46"]
No ootte vähän tyhmii kyl. Mua ainaki loukkais jos kaveri ois tyyliin kolmannella kuulla raskaana ja sit vast kertois.
[/quote]
Se että sinä siis saat tietää, on tärkeämpää kuin se että pariskunta haluaa ilmoittaa raskaudesta vasta kun keskenmenon riski on minimoitu? Luuletko oikeasti että ne kaverit ei kerro siksi että saavat pitää "salaisuuden" huvikseen. Kyllä siinä on ihan useimmilla syynä se että pelätään keskenmenoa, ja sellaisen sattuessa olisi rankkaa alkaa käymään läpi tapahtunutta jokaisen kanssa jolle asia on mainittu. Ystävyyttä on sekin että ymmärtää että jotkin asiat kuuluvat vain pariskunnalle itselleen.
[/quote]
No jopa on kumma ketju! Olen aina ajatellut, että raskauden suunnittelu ja raskaana oleminen ovat sellaisia yksityisasioista, joista ei täydy kertoa kellekään, jos ei halua.
Useampikin ystäväni on ollut raskaudessaan jo pitkällä (siis niin, ettei nähtäessä todellakaan ole enää pitänyt arvuutella, mahtaako toinen olla raskaana vaiko ei), kun olen asiasta saanut tietää. Eipä silti kertaakaan ole tullut mieleenkään loukkaantua. En tosiaankaan ymmärrä, mitä loukkaavaa siinä on, että joku ei halua tietoa raskaudestaan ensimmäisten kuukausien aikana kertoa.
Kerroimme muuten itse toisesta raskaudestani lähisukulaisillemmekin vasta ollessani neljännellä kuulla. Ensimmäinen raskauteni oli ollut ns. riskiraskaus, joten emme halunneet toisen kohdalla aiheuttaa toisille turhaa stessiä/pelkoa siitä, miten tuolla kertaa alkuraskaus mahtoi edetä. (Sitä stressiä riitti heillekin sitten vielä kuukausiksi, sillä toinen raskauteni osoittautui ensimmäistäkin vaikeammaksi.) Emmepä tajunneet, että tuossa "salailussa" olisi voinut olla jonkun mielestä jotain väärää.
Ehkäpä on ymmärrettävää, jos on eka ollut riskiraskaus, että se kertominen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toisaalta en ymmärrä sellaista tarkoituksellista salaamistakaan, missä pitää valehdella, jotta salaisuus ei paljastu.
Minulla kohtukuolema sai tajuamaan, ettei ole mitään riskirajaa eikä riskien minimoimista vaan se huono onni voi kohdata milloin tahansa, myös sen lapsen syntymän jälkeenkin. Siten siis voitaisiin jatkaa samaa riskien minimoimislogiikkaa ja todeta, että pienillä lapsilla on suurempi riski kuolla kuin suuremmilla lapsilla, joten pitäisiköhän salata se lapsi, jotta ei pahoiteta sukulaisten mieliä eikä jouduta kertomaan ikäviä uutisia.
Elämässä on kyse riskeistä. On onnea ja epäonnea, surua ja iloa. Jos ei osaa nauttia iloista eikä ainakaan jakaa niitä, niin mahtaa olla yksinäistä surra. Koko elämä on silloin riskien minimoimista ja pelkoa.
En ole sanomassa, että pitäisi kertoa raskautumisaikeista tai raskaudestakaan kenellekään, jos ei tahdo, mutta ehkä voisi olla hyvä miettiä, miksi asiaa pitää pakonomaisesti salata eikä sitä uskalleta kertoa, kun voi se huono onni kohdata. Se huono onni voi kohdata milloin vain. Voit olla se tilastopoikkeuskin. Lapsesi voi syntyä keskosena tai vammaisena. Mitä vaan voi tapahtua. Eikö siitä raskaudesta silti kannattaisi iloita, vaikka lopputulos voi mahdollisesti olla huonokin? Eikö eläminen tässä ja nyt ole parempaa kuin jatkuva huonon onnen odottaminen?
Läheisten tuki on iso voimavara. Itse haluan ystävilleni edustaa tukea ja turvaa, en uhkaa ja pelkoa. En lörpöttele raskausuutisistani ihan jokaiselle vastaantulevalle ja ekat pari viikkoa on varmistettu, että jotain todellista on tapahtumassa, mutta joka kerta olen asiasta kertonut tärkeimmille ennen perinteistä ultraa (ekassa rv 9, tokassa rv 7 ja kolmannessa heti, kun plussa pärähti), ja muillekin sitten ultran jälkeen. Tekstiviestillä olen sitten kertonut ne huonot uutiset. Ei se ole ollut mitenkään rankkaa. Rankempaa olisi salata, miksi olen niin surullinen ja poissa tolaltani.
Ei kai mitään tarvitse kertoa kenellekään, jos ei halua. Mutta aika yksinäistä sellainen elämä on. Silloin ei kyllä näe läheisiä voimavarana vaan taakkana.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 19:56"]
Ehkäpä on ymmärrettävää, jos on eka ollut riskiraskaus, että se kertominen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toisaalta en ymmärrä sellaista tarkoituksellista salaamistakaan, missä pitää valehdella, jotta salaisuus ei paljastu.
Minulla kohtukuolema sai tajuamaan, ettei ole mitään riskirajaa eikä riskien minimoimista vaan se huono onni voi kohdata milloin tahansa, myös sen lapsen syntymän jälkeenkin. Siten siis voitaisiin jatkaa samaa riskien minimoimislogiikkaa ja todeta, että pienillä lapsilla on suurempi riski kuolla kuin suuremmilla lapsilla, joten pitäisiköhän salata se lapsi, jotta ei pahoiteta sukulaisten mieliä eikä jouduta kertomaan ikäviä uutisia.
Elämässä on kyse riskeistä. On onnea ja epäonnea, surua ja iloa. Jos ei osaa nauttia iloista eikä ainakaan jakaa niitä, niin mahtaa olla yksinäistä surra. Koko elämä on silloin riskien minimoimista ja pelkoa.
En ole sanomassa, että pitäisi kertoa raskautumisaikeista tai raskaudestakaan kenellekään, jos ei tahdo, mutta ehkä voisi olla hyvä miettiä, miksi asiaa pitää pakonomaisesti salata eikä sitä uskalleta kertoa, kun voi se huono onni kohdata. Se huono onni voi kohdata milloin vain. Voit olla se tilastopoikkeuskin. Lapsesi voi syntyä keskosena tai vammaisena. Mitä vaan voi tapahtua. Eikö siitä raskaudesta silti kannattaisi iloita, vaikka lopputulos voi mahdollisesti olla huonokin? Eikö eläminen tässä ja nyt ole parempaa kuin jatkuva huonon onnen odottaminen?
Läheisten tuki on iso voimavara. Itse haluan ystävilleni edustaa tukea ja turvaa, en uhkaa ja pelkoa. En lörpöttele raskausuutisistani ihan jokaiselle vastaantulevalle ja ekat pari viikkoa on varmistettu, että jotain todellista on tapahtumassa, mutta joka kerta olen asiasta kertonut tärkeimmille ennen perinteistä ultraa (ekassa rv 9, tokassa rv 7 ja kolmannessa heti, kun plussa pärähti), ja muillekin sitten ultran jälkeen. Tekstiviestillä olen sitten kertonut ne huonot uutiset. Ei se ole ollut mitenkään rankkaa. Rankempaa olisi salata, miksi olen niin surullinen ja poissa tolaltani.
Ei kai mitään tarvitse kertoa kenellekään, jos ei halua. Mutta aika yksinäistä sellainen elämä on. Silloin ei kyllä näe läheisiä voimavarana vaan taakkana.
[/quote]
No eipä ole minun elämäni raskasta tai ilotonta, vaikka olekin ottanut hyvin toisenlaisen linjan noissa kertomisissani kuin sinä.
Ihmisillä on erilaisia ilon ja onnen lähteitä elämässään: toinen ehkä tarvitsee ns. yhteisöllisyyttä ja haluaa jakaa elämäsä ilot ja surut isonkin joukon kanssa; toinen ehkä kaipaa elämäänsä vain muutamaa tärkeää ihmistä ja haluaa pitää ns. omat asiansa vain pienen joukon tiedossa.
Kannattaisi myös muistaa, että raskaus on kahden ihmisen asia. En kertonut raskausuutisia heti kun itse halusin ja lapsen sukupuolikin pidettiin salaisuutena isän toiveesta. Hän halusi pitää lapsen saamista enemmän "meidän juttuna" ja kunnioitin ja olin ihan hyvillänikin tästä ajatuksesta. Kertoi minulle, että isääkin kiinnostaa ja että hän haluaa jo raskausaikana rakentaa meistä kolmesta perhettä omine juttuinemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:06"]
:D
Ihana tuo "me pannaan paljaalla". Päivän pelastus!
Mutta eiköhän se ap tarkoittanut niitä läheisiä ystäviä eikä koko tuttavapiiriä saatikka sitten jotain fb-tuttavuutta. Myönnän kyllä, etten itse ehkä haluaisi tietää jotain niin henkilökohtaista kuin käytetäänkö ehkäisyä vai ei, mutta toisaalta on helppo todeta, että meillä on vauva haaveissa, kun kaveripiirissä pohditaan jotain asiaan liittyvää eli esim, jonkun raskautta tai vauvauutista. Lisäksi tässä varmaan voi ihan omaa ystäväpiiriä miettien käyttää harkintaa ja kertoa asia oikeassa kohdassa oikeaan aikaan.
Plussan pärähtäessä ei ole tilivelvollinen kenellekään, mutta varmaan jo parin viikon jälkeen tekisi oikeasti mieli asiasta jotain kertoakin. Yhdelle tai kahdelle. Viimeistään kysyttäessä ei mielestäni ole oikein valehdella tai jos asiaa sivutaan, niin väittää ihan pokkana, ettei meillä ole vauva haaveissakaan. Se ei ole ihan reilua.
Jos sitten jotain käy, niin nämä läheiset, jotka tietävät, ovat myös ne lohduttajat. Eihän sitä uutista tarvitse kertoa sellaiselle, jonka tietää stressaantuvan asiasta liikaa. Mutta en kyllä ymmärrä, jos kokee muiden tuen tällaisessa tilanteessa jotenkin ahdistavana. Ei kai sitten ole kovin hyvää kaveripiiriä tai suurta luottamusta kanssaihmisen empatiataitoihin. Meidän ystäväpiirissä ei kysellä tungettelevia ja osataan olla myötätuntoisia. Jos kokee, ettei ystäväpiirissä ole tällaisia eikä siksi halua kertoa uutista, niin eikö silloin voi vastaavasti loukkaantua asiasta, jos kokee, että ystävä ei pidä minua empaattisena eikä siksi kerro näitä tärkeitä uutisia minulle ennen kuin lapsi on suunnilleen syntynyt?
[/quote]
Miten saitkin nuo tummennetut samaan vastaukseen ämpättyä..! ;D
Tungetteleva en ole lainkaan, mutta törkeää, että ihmiset eivät kerro totuutta kun kyselen heidän yksityisasioistaan! Vinkkinä vaan, että siinä se vastaus tulikin jo sinulle. Myös aiemmissa vastauksissa (27 vai kuka se olikaan) esiintyi sama ilmiö; ei tulisi mieleenkään udella, mutta kun olen kysellyt kavereilta niin...
Oikeasti, katsokaa peiliin!
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 17:06"]
:D
Ihana tuo "me pannaan paljaalla". Päivän pelastus!
Mutta eiköhän se ap tarkoittanut niitä läheisiä ystäviä eikä koko tuttavapiiriä saatikka sitten jotain fb-tuttavuutta. Myönnän kyllä, etten itse ehkä haluaisi tietää jotain niin henkilökohtaista kuin käytetäänkö ehkäisyä vai ei, mutta toisaalta on helppo todeta, että meillä on vauva haaveissa, kun kaveripiirissä pohditaan jotain asiaan liittyvää eli esim, jonkun raskautta tai vauvauutista. Lisäksi tässä varmaan voi ihan omaa ystäväpiiriä miettien käyttää harkintaa ja kertoa asia oikeassa kohdassa oikeaan aikaan.
Plussan pärähtäessä ei ole tilivelvollinen kenellekään, mutta varmaan jo parin viikon jälkeen tekisi oikeasti mieli asiasta jotain kertoakin. Yhdelle tai kahdelle. Viimeistään kysyttäessä ei mielestäni ole oikein valehdella tai jos asiaa sivutaan, niin väittää ihan pokkana, ettei meillä ole vauva haaveissakaan. Se ei ole ihan reilua.
Jos sitten jotain käy, niin nämä läheiset, jotka tietävät, ovat myös ne lohduttajat. Eihän sitä uutista tarvitse kertoa sellaiselle, jonka tietää stressaantuvan asiasta liikaa. Mutta en kyllä ymmärrä, jos kokee muiden tuen tällaisessa tilanteessa jotenkin ahdistavana. Ei kai sitten ole kovin hyvää kaveripiiriä tai suurta luottamusta kanssaihmisen empatiataitoihin. Meidän ystäväpiirissä ei kysellä tungettelevia ja osataan olla myötätuntoisia. Jos kokee, ettei ystäväpiirissä ole tällaisia eikä siksi halua kertoa uutista, niin eikö silloin voi vastaavasti loukkaantua asiasta, jos kokee, että ystävä ei pidä minua empaattisena eikä siksi kerro näitä tärkeitä uutisia minulle ennen kuin lapsi on suunnilleen syntynyt?
[/quote]
Miten saitkin nuo tummennetut samaan vastaukseen ämpättyä..! ;D
Tungetteleva en ole lainkaan, mutta törkeää, että ihmiset eivät kerro totuutta kun kyselen heidän yksityisasioistaan! Vinkkinä vaan, että siinä se vastaus tulikin jo sinulle. Myös aiemmissa vastauksissa (27 vai kuka se olikaan) esiintyi sama ilmiö; ei tulisi mieleenkään udella, mutta kun olen kysellyt kavereilta niin...
Oikeasti, katsokaa peiliin!
[/quote]
Tai asiaa sivutessa...
Se lausehan jatkui. Kysyttäessä esim. tarvitsetko näitä lastenvaatteita vai myynkö ne? En kysy ihmisten lisääntymisaikeista muuten kuin vain tarjoamalla jotain omaani, kun on ollut tapana kaveripiireissä lainata.
Kaikenhan voi täällä ymmärtää ihan niin kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 19:56"]
Minulla kohtukuolema sai tajuamaan, ettei ole mitään riskirajaa eikä riskien minimoimista vaan se huono onni voi kohdata milloin tahansa, myös sen lapsen syntymän jälkeenkin. Siten siis voitaisiin jatkaa samaa riskien minimoimislogiikkaa ja todeta, että pienillä lapsilla on suurempi riski kuolla kuin suuremmilla lapsilla, joten pitäisiköhän salata se lapsi, jotta ei pahoiteta sukulaisten mieliä eikä jouduta kertomaan ikäviä uutisia.
Elämässä on kyse riskeistä. On onnea ja epäonnea, surua ja iloa. Jos ei osaa nauttia iloista eikä ainakaan jakaa niitä, niin mahtaa olla yksinäistä surra. Koko elämä on silloin riskien minimoimista ja pelkoa.
[/quote]
Koskaan lopputulos ei ole varmaa, se on totta. Mutta riskien todennäköisyyksien vaihtelu raskauden edetessä on totinen seikka.
Sinulle perheen kanssa surun läpikäyminen voi olla voimistava tekijä, kaikille se ei sitä ole. Minulle olisi todella rankkaa, jos jokaisen kanssa pitää käydä pakolliset voivottelut ja keskustelut, yäk.
Älä viitsi heittää olkiukkoja syntyneen lapsen salaamisesta, tiedät ettei kukaan täällä sellaista ole ehdottamassa :(. Kyse on siitä, että missä vaiheessa riski on pienentynyt sen verran, että pariskunta kokee luontevaksi kertoa asiasta muille. Jotkut kertovat jo yrittämisen alkamisesta, tämä heille suotakoon. Mutta antakaa myös vähän myöhemmin kertovien toimia niin kuin heille on parhaaksi.
Minä kerroin svulleni raskaudesta vasta kun lapsi oli syntynyt. Oli ihanaa olla rauhassa synnytyslaitoksella vain oman perheen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kerroin joillekin lähimmille ystäville raskaudesta ekalla kolmanneksella, ja jotkut heistä asennoituivat niin, että onpa yllättävää kun nyt jo kerrot. Tuntuu olevan yleinen normi, että vasta 12. viikon jälkeen kerrotaan.
Ja vaikka kerroin niille lähimmille ja luotettavimmille vain, niin arvatkaapa, säilyikö asia vain heidän tietonaan? Ei todellakaan. Heistä oli niin kutkuttavan ihanaa jakaa iloista uutista ihan vaan parille tyypille eteenpäin. Sain tosissani pelätä, että esimerkiksi esimieheni saa kuulla uutisen ennen kuin ehdin sen hänelle kertoa, ja niin sekopää en sentään ollut, että olisin pahimman keskenmenoriskin aikana alkanut raskaudestani työpaikalla kuulutella.
Alue: Aihe vapaa
No ootte vähän tyhmii kyl. Mua ainaki loukkais jos kaveri ois tyyliin kolmannella kuulla raskaana ja sit vast kertois.