Miten usein vaipaton kaksivuotiaasi käy pissalla?
Oma kaksivuotiaani on ollut vaipatta heinäkuun alkupuolelta asti ja välillä tuntuu, että pissa tulee kovin harvoin. Esim tänä aamuna kävi pissalla hiukan yhdeksän jälkeen ja seuraavan kerran vasta puoli kahdentoista aikaan. Mielestäni juo kuitenkin ihan hyvin, ruuan kanssa juodun maidon määrää pitää ihan välillä rajoittaa ja vettä juo ruokailujen välillä.
Kommentit (9)
Ei tuo kuulosta mun mielestä harvalta. Kesällä hikoileekin. Oma 2-vuotiaana kävi aamulla n.9.30 ja seuraavaksi n.12:30. Ei tosin ole kovin hyvä juomaan. Ei sitä itsekään ravaa vessassa tunnin välein, eihän?
Meidän 2v. käy noin 4-5 kertaa päivässä, isoveli aikoinaan jopa harvemmin. Muistan että minua ihmetytti miten harvoin ne käy kun vaippa-aikana sitä jotenkin kuvitteli että sitä tulis ihan solkenaan.
Meidän 2-vuotias käy aamulla muutaman kerran, sitten ennen päiväunia, välipalan jälkeen ja sen jälkeen vielä muutaman kerrran, näin ainakin tuntuu, kun en kovin tarkkaan niitä laske. Ehkä siis noin 6 kertaa, riippuu tosin siitäkin, mitä on syöty ja juotu.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 13:21"]
Oma kaksivuotiaani on ollut vaipatta heinäkuun alkupuolelta asti ja välillä tuntuu, että pissa tulee kovin harvoin. Esim tänä aamuna kävi pissalla hiukan yhdeksän jälkeen ja seuraavan kerran vasta puoli kahdentoista aikaan. Mielestäni juo kuitenkin ihan hyvin, ruuan kanssa juodun maidon määrää pitää ihan välillä rajoittaa ja vettä juo ruokailujen välillä.
[/quote]Taidat murehtia vähän turhia. Jos kerran juo hyvin eikä nestettä kerry mihinkään (ei turvotusta eikä pöhötystä) niin silloinhan kaikki on kunnossa. Kaikki mitä sisään on mennyt tulee ulos.
Meidän tyttö oli jo pienenä superpidättäjä (sillä on "seurapiirirakko" edelleenkin). 2-vuotiaana saattoi kevyesti olla pissaamatta jopa 8 tuntia (eikä kyse ollut siitä, ettei olisi päässyt vessaan vaan ei vaan pissannut vaikka yritettiin käyttää potalla). Toki tuo oli epätavallinen tilanne, mutta kyllä muutenkin on aina käynyt harvakseltaan pissalla. Samanlainen on osin edelleenkin, ikää nyt 9v.
Saattaa käydä vain noin 3-4 kertaa vuorokaudessa, tietysti sen mukaan miten on juonut (eli välillä useamminkin). Aika nihkeästi hänkin juo, mutta ilmeisesti riittävästi kuitenkin, kun virtsa on suht vaaleaa. Hyvä pidätyskyky taitaa olla, kun melko isoja määriä sitten pissaa kerralla. Hyvin omapäinen on wc-käyntien suhteen, käy silloin kun oikeasti on hätä, ei suostu muuten istumaan potalla tai pöntöllä (tämä välillä raivostuttaa, kun yrittää saada hänet pissalle ennen uloslähtöä tai automatkaa tms.). Mikäs siinä sitten toisaalta, kun vahinkoja sattuu vain aniharvoin.
Just luin artikkelin, jossa lastenlääkäri sanoi, että lapsia pitäisi "pissattaa" vähintään kolmen tunnin välein päivisin. Pistää siis käymään pissalla säännöllisesti.
Rakon venytys ei tee hyvää, ja pidättely altistaa mm. infektioille. Ns. seurapiirirakosta voi olla haittaa terveydelle. Valitettavasti en muista lähdettä, joten en saa linkitettyä.
Meillä myös 2-vuotias, joka on ollut kesäkuun alusta ilman vaippaa. Aluksi kävi jopa 20 minuutin välein, jos oli juonut paljon, mutta nyt venynyt aika 1-2 tuntiin. Eli paljon juotuaan kuumana päivänä käy noin tunnin välein, muuten väli noin kaksi tuntia.
Yöllä on myös vaipatta, eli käy joskus puoli yhdeksän pissalla illalla, ja sitten herää joskus neljän aikoihin ja kampeaa potalle jonka jälkeen takaisin nukkumaan. Joskus menee koko yö pissaamatta.
Riippuu tietysti juodun nesteen määrästä. Keskimäärin mun 2v10kk käy varmaan neljä-viisi kertaa vuorokaudessa pissalla (öisin ei käy ollenkaan, nukkuu n. 11 tuntia yöunia).