Lue keskustelun säännöt.
Toinen lapsi oli tuhota avioliiton - näin siitä selvitiin
01.08.2013 |
Heippa, olen puolivuotiaan vauvan äiti ja olen viimeaikoina pohdiskellut mieheni kanssa tuleeko perheeseemme vielä toista lasta joskus. Vauvamme on suhteellisen helppo ja tyytyväinen, iloinan ja nauravainen. Miten käytännönasiat kun talossa on vauva ja esim 2-3 vuotias taapero? Onko se kovinkin uuvuttavaa? Onko teillä toisen lapsen tulo saanut suhteenne eron partaalle? Jos on niin miksi? Ja jos olette selvinneet yhdessä vaikeasta vauva ja taaperoajasta niin miten sen teitte?
Alla linkki uutisesta joka sai mieleni taas mietteliääksi..
Kommentit (27)
Meillä selvittiin sillä, että perheen perusti kaksi aikuista. Oli ymmärrystä jo sen verran että tiesi, ettei kaikkea voi aina saada heti ja että joskus on jonkun toisen kuin minun vuoro. Mies ei paennut vastuutaan enkä minä perustanut hänelle hotellia.
Lapsia on nyt 4 ja edelleen olemme yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni hankkiutui tahallaan raskaaksi ja syntyi toinen lapsi. Minä olin kovasti vastaan. Heti lapsen syntymän jälkeen äiti ”romahti”. Lapsi jäi mun huostaan ja äiti ratkaisi lapsionkelman häippäsemällä toisen miehen mukaan. Ekat kolme vuotta olivat raskaita, kun molemmat lapset (sisar 2 vuotta vanhempi) valvottivat jatkuvalla syötöllä. Nyt nuorempikin lähtee jo eskariin ja elämä tuntuu ”helpolta”. Äiti ei paljon perusta vieläkään lapsistaan, 5 viikon juuri päättyneen kesälomani aikana olivat yhden kerran äidillään yökylässä.
Lisää lapsia kannattaa hankkia, jos MOLEMMAT vanhemmat ovat sitoutuneita lapsiin. Jos toisen vanhemman suhteen on epävarmaa sitoutumisesta lapsenhoitoon, niin syntyy onkelmia. Näet pienlapsiajan aiheuttama ”paine” helposti johtaa siihen, että toinen vanhempi sitoutuu ja toinen vanhempi ”pakenee” työhön/perheen ulkopuoliseen elämään. Pitää olla perspektiiviä ja ymmärtää, että 2-3 vuotta siinä ollaan ”luijilla” ja parisuhteeseen ja ”omaan aikaan” ei juuri ole mahdollisuutta panostaa. On naurettavaa sanoa, että ”panostakaa parisuhteeseen”, koska aikaresurssia ei ole. Tosin perheet ovat tässä suhteessa hyvin epätasa-arvoisessa asemassa, osalla on isovanhempia, jotka osallistuvat lapsenhoitoon. Mun tilanne on siinä mielessä erikoinen, että oikeasti ei ollut ketään, joka olisi auttanut. Noihin kolmeen ekaa vaikeaan vuoteen kuului se, että työssäkäyntiä lukuun ottamatta olin aina lasten kanssa. Vain päiväkoti hoiti lapsia, kun olin töissä ja kukaan ei katsonut mun puolesta lapsia muuten edes sekunnin vertaa.
Rankkaa oli! Nyt kun lapset ovat isompia ja eivät valvota, tuntuu helpolta. Kynnyskysymys on mielestäni nukkuminen, niin kauan kun saa itse nukkua edes jonkinlaiset yöunet, niin kyllähän sitä jaksaa… Tässäkin suhteessa perheet ovat eriarvoisia, jotkut lapset valvottaa pieninä enemmän, jotkut vähemmän...
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 12:56"]
Lisää lapsia kannattaa hankkia, jos MOLEMMAT vanhemmat ovat sitoutuneita lapsiin. Jos toisen vanhemman suhteen on epävarmaa sitoutumisesta lapsenhoitoon, niin syntyy onkelmia.
[/quote]
Ehdottomasti näin. Ja varmistakaa nyt hyvänen aika, että kumppanillanne on myös jotenkuten realistinen käsitys siitä, mitä tämä elämänmuutos tulee sisältämään, mitä vaikutuksia sillä ja miten pysyvä se on. Sitoutuminen on merkityksetöntä, jos ei tiedä, mihin on sitoutumassa. Etenkin monet miehet ovat näistä asioista erittäin tietämättömiä ja osa valitsisi toisin, jos olisivat vaivautuneet ottamaan asioista selvää.
t. lapseton mies
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 12:56"]
Kynnyskysymys on mielestäni nukkuminen, niin kauan kun saa itse nukkua edes jonkinlaiset yöunet, niin kyllähän sitä jaksaa… Tässäkin suhteessa perheet ovat eriarvoisia, jotkut lapset valvottaa pieninä enemmän, jotkut vähemmän...
[/quote]
Komppaan. Naapurin kahden lapsen äiti on paljon väsyneempi kuin minä, kuuden lapsen (6kk-6v) äiti ja merkittävin selittävä tekijä on se, että mä saan nukkua riittävästi. Meidän lapset on nukkuneet satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta 8kk iästä yöt läpi.
Meillä on mielestäni todella hyvä suhde, mutta halusimme lapsille ison ikäeron (3-4 vuotta, no nyt tulee kyllä 5 vuotta, mikä sekin on ihan ok). Esikoinen nukkui todella huonosti, emmekä ole mitään reippauden perikuvia luonteeltamme kumpikaan.
Nykyään monet tekevät tosi pienellä ikäerolla 2 tai 3:kin lasta, mikä on ok jos haluaa ja jaksaa, mutta haluaisin tuoda esiin, että kannattaa oikeasti miettiä omia voimavarojaan tässä asiassa, eikä lähteä heti tekemään kakkosta vaan siksi, että kaikki muutkin. Isolla ikäerolla ehtii myös keskittyä lapseen ja omaan vanhemmuuteensa ihan eri tavalla - mulla on ollut todella hauskaa esikoisen kanssa kaikki nämä vuodet (no, paitsi niinä valvottuina öinä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on nuorimmat lapset 1v3kk ikäerolla ja olihan se alku aika väsyttävää ja inhottavinta oli se, että kavereita ei päivisin ollut, koska sain lapset hiukan aikaisemmin kuin mitä ystäväpiirin vauvabuumi oli. Mies oli paljon työmatkoilla ja teki pitkää päivää, tosin tällä hetkellä matkustelee vielä enemmän mutta lapsetkin ovat jo 19v, 11v ja 10v.
Me yritettiin pyhittää viikonloput perheelle eli tehdiin porukalla kaikkea, kavereita kutsuttiin meille kun ei itse jaksettu lähteä välttämättä mihinkään ja jos joskus lähdettiin esim. baariin niin sitten lapset menivät hoitoon ja itse varattiin hotskuhuone ja oltiin muka minilomalla viereisessä kaupungissa ;D On meilläkin ollut yksi isompi kriisi mutta se ei johtunut lapsista vaan ihan meistä kahdesta aikuisesta. Onneksi saatiin asiat selvitettyä ja ollaan mietitty josko viel neljäs lapsi... uuh :D
Minulle on äitiydessä ollut rankinta tukiverkon puute. Tukiverkolla tarkoitan ystäviä tai sukulaisia, joille voisi edes joskus soittaa ja purkaa ahdistustaan/väsymystään, ilman että mitätöidään tai aletaan selittää, miten naapurin Maija,la on varmasti paljon rankempaa. Tällaisten ihmissuhteiden ylläpito, joista on turhaan toivonut tukiverkkkoa, on ihan äärimmäisen kuluttavaa. Kun en nyt kuitnkaan haluaisi kokonaan eristäytyä muista ihmisistä.