Lue keskustelun säännöt.
Elämänmuutos ja kateellinen vaimo
Maza
09.08.2020 |
Tuli pyöreitä vuosia täyteen jokunen aika sitten ja työterveydessä oli perinpohjaisempi määräaikaistarkistus. Tulokset oli karuja. Kyllähän peili ja vaaka oli antanut selkeitä signaaleja siitä mitä oli odotettavissa vaan sitä on aika hyvä pettämään itseään. Ainahan viisikymppisillä äijällä on vähän mahaa, sitä on vain raskastekoisempaa mallia jne. No, painoindeksi huiteli kolmenkympin tienoilla, maksa-, sokeri- ja rasva-arvot oli viitearvojen yläpuolella - eikä ihan vähän. Lekuri luki kovat madonluvut. Tätä menoa diabetes on vain ajan kysymys, pumppuvika todennäköinen ja maksasairaus mahdollinen. Pari viikkoa meni murheen alkossa ja sitten päätin että perkele. Nyt meininki muuttuu. Ja muuttuihan se. Toista vuotta siinä meni ja koville otti mutta painoa on nyt normaalin verran, veriarvot kohdallaan ja kunto kova. Eikä tästä olisi tullut v....akaan ilman ammattitaitoista kunto-ohjaajaa ja ravitsemusterapeuttia. Eikä paluuta entiseen ole, sen verran parempi olo on nyt.
Ongelmana on nyt vaimo, joka on samassa jamassa kuin minä pari vuotta sitten. Paitsi että minkäänlaista halua omaan elämänmuutokseen hänellä ei ole. Sen sijaan saan kuulla jatkuvaa vittuilua kunto- ja terveysintoilustani ja ruikutuksia siitä etten enää rakasta häntä tällaisena läskinä. Ja totta puhuen se suklaata ahmiva, uliseva sohvavalas on alkanut vituttamaan. Ei lihavuuden tai rapakunnon takia vaan sen takia että siippa ei tee asialle mitään. Sillä kitinään ja itsesääliin käytetyn energian määrällä olisi tippunut jo useampi kilo. Olen useampaan kertaan ehdottanut, että aloittaisi saman projektin kuin minä. Olen luvannut olla tukena ja maksaakin projektin. Ei, ”ei siitä mitään tule”.
Mitä helvettiä tässä tekisi? Alkaa kohta kärsivällisyys loppua.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän APtä hyvin. Ikävä tilanne. Minulla sama, mutta niin, että mies ei halua eikä koskaan tulekaan liikkumaan kuntoilumielessä. Paino nousee, ruoka maistuu ja harrastuksia ei ole. Tekee kyllä fyysistä työtä paljon, mutta ei se kuntoa kasvata eikä lihomista estä. Pikkuhiljaa arvostus on alkanut kaikkoamaan ja lähinnä ärsyttää toisen olemus. Ei ruoki rakkauden tunnetta enää. Lenkkeilen ja hiihdän, käyn salilla aina yksin. Vietän vapaa-aikaa aina yksin, miestä ei kiinnosta yhtään yhteinen aika. Siivoan talon ja teen ruuat yms. huushollaukset. Mutta olisipa vain rinnalla kumppani, jonka kanssa voisi jakaa yhteisiä liikunnan iloja.
Sama tilanne. Yritittekö tehdä kompromissin ja sopia yhteisestä liikuntahetkestä vapaapäivänä? Fyysisesti rankan työn jälkeen ei moni jaksa harrastaa liikuntaa. Entä jos kokeilisitte molemmille uutta harrastusta? (Tanssi, keilaus, pyöräily... ei tarvi olla kummankaan intohimo) Olen itse ehdottanut näitä, muttei mies innostunut.[/quote
Olen yrittänyt kannustaa ja myös pakottaa. Ei siitä mitään tule. Voi olla, että kuulostan pessimistiseltä, mutta todellisuudessa tämä on realismia. Uusi harrastus ei ole mahdollinen, asutaan vielä aika maaseudullakin kaukana palveluista. Oikeastaan tajusin tämän lopullisuuden siinä vaiheessa, kun hän vain totesi lakonisesti, että on hiihtonsa hiihtänyt tähän ikään mennessä. Niin, ja ei olla edes lähelläkään vanhuutta. Tämä liikkumattomuus on toki vain yksi asia, mutta eipä noilla muillakaan osa-alueilla hurraamista ole. Harmittaa vain, kun paljon näen aktiivisia kuntoileva pariskuntia, mutta onnekseni osaan olla myös yksin. Ottaisin eron, jos se olisi mahdollista. Olen nykyään usein hyvin tyytymätön kotona ollessani ja siitä kärsivät kaikki. Mies ei puutu harrastuksiini, mutta en usko hänen niitä kovin arvostavankaan. Ap:tä neuvoisin ottamaan asian vakavasti puheeksi vaimonsa kanssa.
Olenko yrittänyt tehdä kompromisseja asiassa? Olisin valmis mihin vain, mutta tämä on asia, johon miestä ei vain voi saada mukaan. Itse asiassa en ole koskaan nähnyt hänen ottavan yhtä ainutta juoksuaskelta! Koko suku samanlaisia, liikunta tms ei ykkösjuttuja. Olisi pitänyt ymmärtää tämä jo siinä vaiheessa kun yhteen mentiin, että liian erilaiset arvomaailmat on meillä. Hän ei tule tässä asiassa yhtään vastaan. Fakta on, että lihavan ihmisen katsominen ei naurata yhtään, koska se elämänasenne heijastuu yhteen ja toiseenkin asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olennaisin kysymys on se, että ennen kuin itse sait tämän kuntoiluinnostuksen, elittekö aika samalla lailla kumpikin?
Ja olitteko tyytyväisiä elämäänne ja toisiinne?
Koska kuullostaa siltä, että sä olet hurahtanut kuntoilun ja terveellisen elämän maailmaan tosi kovasti ja se on kyllä vähän kuin uskonto joillekin. Ja jotenkin sun tekstistäsi kuuluu läpi se, ettet kunnioita vaimoasi nykyisenlaisena.
Minä esim. haluan elämääni iloisia ja kivoja asioita, joita voi tehdä pakottomasti. Pyrin liikkumaan säännöllisesti ja syömään monipouolisesti mutta ajatus jostain ravitsemusterapeuteista ja kuntovalmentajista tuntuu ihan vieraalta ja omituiselta. Siis ymmärrän että joku voi sellaisesta nauttia, itse en.
Toisekseen, ei sun vaimon terveystilanne ole välttämättä sama kuin sinulla, vaika olisikin ylipainoa. Esim. meillä mulla kaikki arvot priimaa, eikä edes sisäelinten ympärillä rasvaa (muusta syystä magneettikuvauksissa tuli esille) vaikka ylipainoa ollut reilusti. Miehellä taas normaalipainossakin korkeaa verenpainetta ym.
Joten vaimosi voi olla terveempi kuin sinä, toki kunto on huonompi, mutta kunto ei nouse jos pakotetaan liikkumaan eikä sellainen ulkoapäin pakotettu elämänmuutos yleensä toimi.
AP, kuullostat aika ikävästi suhtautuvan vaimoosi, joten en ihmettele jos hän ei pidä edes sun muutoksesta, saati että haluaisi itse muuttua.
Eihän toi aloittaja mitenkään pahasti sanonut! Kuka siinä on sairas jos toinen tekee elämäntapamuutoksen lähestulkoon sairastuneena ja toinen teilaa sen? Vaimo ikään kuin sanoo, että tykkäisin susta läskinä sydänsairaana diabeteksen kanssa, en terveenä ja onnellisena hyvässä kunnossa.
Vaimo on kuin alkoholisti jonka mielestä kohtuukäyttöön siirtynyt puoliso pitää repiä takaisin samaan sairaaseen elämäntyyliin. Ei kukaan entiselle pirinistillekään sano, että ehkä se sun nistipuoliso otti sun huumevalistuksen pahasti ja btw se voi olla terveempikin kuin sinä.
Tuntuu siltä, että lihavuus ja siihen usein liittyvät epäterveet elämäntavat ovat jokin pyhä lehmä. Kaikkea muuta riippuvuusongelmaa saa ja pitää arvostella, mutta kun kyse on ruoan mättämisestä suuhun bmi:n kolkutellessa ylipainon puolella tätä ei ole oikeutta arvostella elämänhallintaongelmana!
Yli puolet aikuisista on vielä ylipainoisia. Ymmärrän jos lihominen johtuu jostain sairaudesta tai siihen liittyvästä lääkinnästä, koska se on aivan eri asia. Kyllä pitäisi kuitenkin ottaa järki käteen näissä asioissa ja lakata olemasta niin herkkähipiäinen arvostelusta.
Itse ihmettelen miksei enää esim. puhuta painonhallinnasta ja huomioida itse painonnousua ja tehdä sille jotain jos viisi kiloa on yhtäkkiä tarttunut vaikka vyötärölle. Ennen oli aivan normaalia "vahtia linjojaan" kuten ranskalais- ja italialaisnaiset edelleen tekevät. Nykyään se on jokin syömishäiriön merkki.
En edes lue näitä pskasatujasi. Aikuinen nainen 🤦🏻♀️
MIehen pitää tehdä kaikki ja kaikkensa ,silloin nainen voi laihduttaa,ehkä, ja jos epäonnistuu niin miehen syytä sekin.
Mutta jos toisinpäin,niin mies laihduttaa itse ne kilonsa koska itse ne söikin,ei siitä muiden tarvi kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Kehotan AP:n vaimoa liittymään meihin: LÄLLY ry eli LäskiÄläLihojasiLaihdutaYhtään ry.
Meiltä saa vertaistukea.
Tuossa nimessä sana "Lihojasi" pitää korvata sanalla "Laardejasi" niin sitten se on oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP palaa vielä asiaan. Pisteyttäjät, Duodecimiin ja oletmitäsyöt - viittaajat voi laittaa kommenttinsa sinne minne ne kuuluu. Mahdollisimman syvälle ja mieluiten poikittain.
Mitä noihin laihdutus- ym. formaatteihin tulee, olen minä niitä jokusen katsellut. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että se bootcamp-meininki on aivan perseestä. Minäkin aloitin treenaamisen omine nokkineni siinä harhaluulossa että tuloksia tulee kun treenaa lujaa. Lopputuloksena oli tervanjuontitreenit joiden jälkeen oli paha olo ja useamman päivän lihaskipu. Työkaveri suositteli kunto-ohjaajaa. Homma menee niin että tapaamme 4-6 viikon välein, joka tapaamisessa käydään läpi uusi ohjelma. Lisäksi laitan kuulumisia sähköpostilla vähintään kerran kahdessa viikossa, niiden perustella ohjelmaa säädetään jos tarvis. Maksoi 150 € / kerta, nyt 125 € (vakkarialennus ja ihan omasta pussista maksetaan). Kustannusvaikutus on +/- nolla kun rahaa ei enää mene punkkuun, olueen eikä mässyihin. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen olin aika epäuskoinen. Eihän tässä voi mitään tuloksia tulla kun kuntosalikertoja oli 2 viikossa, kumpikin kestoltaan kolme varttia lämmittelyineen. Muuten ohjelmaan kuului lähinnä kävelyä. Mutta nyt voi todeta että tämä oli juuri oikea tapa aloittaa.
Koska usealla kommentoijalla tuntuu olevan sisälukuongelmia, korostan että vaimon lihavuus EI MINULLE OLE SINÄNSÄ ONGELMA. Voin ihan hyvin elää sohvavalaan kanssa. Ongelma on siinä että se sohvavalas ei ITSE hyväksy tilannetta mutta ei halua/kykene tehdä asialle mitään. Minkä takia minä kuuntelen jatkuvaa ruikutusta ja ilkeilyä.
Mitä ruoanlaittoon tulee, syömme lähes yksinomaan minun tekemääni ruokaa. Sen lisäksi vaimo mättää sokerilimuja, suklaata, keksejä, pullaa yms. Kävin tässä iltapäivällä pitkällä lenkillä. Lähtiessäni rouva löhösi sohvalla Netflixin ääressä, kun palasin reilun kahden tunnin kuluttua tilanne oli täsmälleen sama. Eli aikaa kyllä hänellä(kin) on. Muksutkin on jo sen verran isoja että niiden perään ei juuri tarvitse katsoa.
Siinä vaiheessa kun alkaa haukkumaan puolisoaan ei selkeästi enää kunnioita toista. Silloin kannattaa mielummin erota, oli mies, nainen, lihava tai juoppo.