Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Älykkäänä kumppanin löytäminen on oikeasti haastavaa
En nyt kritisoi vähemmän älykkäitä, mutta jos äo on 137, se rajaa ulkopuolelle suurimman osan ihmisistä. En tiedä tapailukumppanien älykkyysosamääriä, mutta sen huomaa helposti, jos toinen on täysin eri viivalla. Käytännössä ehkä 3% vastakkaisen sukupuolen edustajista voisin kelpuuttaa älyllisen kapasiteetin suhteen, mutta moniko näistä asuu lähellä, moniko on sinkku, monenko kanssa muuten kemiat kohtaavat?
Mistä voi löytää kumppanin, jos ei halua seurustella taviksen kanssa?
Ja ei, en pidä itseäni parempana kuin muut, mutta fakta on se, että sosiaalinen kanssakäyminen on liian uuvuttavaa suurimman osan kanssa - minulle.
Kommentit (1624)
2/2
Mieheni on ns. huippuälykäs ja hän on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa voin keskustella suht. vapautuneesti ilman, että joudun rajoittamaan ulosantiani ja ajatteluani kovin paljoa, silti meillä on hänenkin kanssaan selkeä yhteisymmärrys siitä, ettei hän kykene samanlaiseen ajatteluun ja ymmärrykseen, eikä hän usko voivansa sisäistää samanlaisia tietomääriä kuin minä - silti hän on enemmän kuin tarpeeksi. En siis "saavuttanut tavoitettani" hänenkään kanssaan, mutta opin matkan varrella itsestäni paljon. Älykkyys ei ole mikään kilpailu, en ole itse tehnyt mitään sen eteen, että mieleni toimii niin kuin toimii. Äly ei ole ansaittua, vaan se on synnynnäinen ominaisuus, jota ei meriitiksi voi laskea. Silti älykkyyttä ei voi jättää huomioimatta. Meidän suhteemme toimii hyvin eroavaisuuksista huolimatta ja juuri niiden vuoksi, kun ero ei ole kuitenkaan liian suuri.
Allekirjoitan siis sen, että suuret tasoerot älykkyydessä muodostuvat toimivan suhteen esteiksi, etenkin mikäli on kyse kaikilla elämän osa-alueilla ilmenevästä ja älykkyyden rakenteen ja painottumisen eroista. Se muodostuu suhteen esteeksi jo aivan vastuukysymyksenäkin, koska esim. minä kykenisin myös vaivatta manipuloimaan* ihmisiä, ja jos älykkyydessä ym. on kovin suuri ero, lipsahdan helposti opettaja-/äiti-/esimies- tms. vastaavaan rooliin suhteessa toiseen, eikä sellainen miellytä minua parisuhteessa. Mieheni on matemaattispainotteinen ja hän on huippuälykkyydestään huolimatta onnistunut aivan hyvin parisuhteissaan ns. tavisten kanssa. Minä puolestani olen ollut ongelmissa sen vuoksi, että olen nuorempana epärealistisesti ja naiivisti toivonut toiselta osapuolelta samanlaista tietotasoa ja kyvykkyyttä kuin itseltäni. Narsistibongarit voivat varmaan todeta, että etsin ennen itseni kuvaa, mutta en sentään.. toivoin vain sitä samaa peiliä kuin muutkin, sitä josta voimme saada palautteena kuvan itsestämme rakastettuna ja arvostettuna sellaisena kuin olemme, että olisin voinut löytää jonkun joka voi ymmärtää ja tuntea minut kokonaisuudessaan kaikkine piirteineni ja osa-alueineni. Mutta se mitä löysin, on kuitenkin toiveitani enemmän, löysin itsetuntemusta, pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää, myös itseltäni itseäni kohtaan. Tätä en olisi saanut, ellen olisi hyväksynyt sitä tosiasiaa, että minun oli rajattava kumppanihakuani älykkyyden osalta lähemmäs omaa tasoani, koska kyllähän me kaikki haluamme tulla vähintään ymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ongelma on siinä, että et itse ole riittävän älykäs, ja nämä kumppanikokelaat huomaavat sen keskustellessaan kanssasi. Ainakin minulle vastaantulleet naiset, jotka ovat kertoneet edellyttävänsä kumppaniltaan älykkyyttä, jotta tämän kanssa voisi keskustella henkeviä, ovat osoittautuneet jo jutustelun alkuvaiheessa kaikkea muuta kuin älykkäiksi. En itsekään ole huippuälykäs, mutta tunnistan kyllä ihmisen, joka ei ole älykäs, mutta jostain syystä luulee olevansa. Tällä palstalla heitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ongelma on siinä, että et itse ole riittävän älykäs, ja nämä kumppanikokelaat huomaavat sen keskustellessaan kanssasi. Ainakin minulle vastaantulleet naiset, jotka ovat kertoneet edellyttävänsä kumppaniltaan älykkyyttä, jotta tämän kanssa voisi keskustella henkeviä, ovat osoittautuneet jo jutustelun alkuvaiheessa kaikkea muuta kuin älykkäiksi. En itsekään ole huippuälykäs, mutta tunnistan kyllä ihmisen, joka ei ole älykäs, mutta jostain syystä luulee olevansa. Tällä palstalla heitä on paljon.
Tämä se kyllä houkuttelee kuin paska kärpäsiä mollaamaan ihmisiä, jos sanoo itseään hyvännäköiseksi tai älykkääksi. Salamana on paikalla joku, joka haluaa takoa sinut lyttyyn. Ja toki kyseessä on henkilö, joka itse pitää itseään ylivertaisena suhteessa muihin.
En ole elämässäni kohdannut montaakaan ihmistä, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella. ÄO:ni on 157.
Olen tyytynyt siihen, etten koskaan löydä miestä, joka olisi yhtä älykäs, mutta onnekseni löysin sellaisen, jonka seurassa saan olla oma itseni. Saan tajuta ja hoksata asiat heti, olla nopeampi, ilman että mies tuntee alemmuutta. Mies sanoo usein, että älykkyys on seksikästä.
Älykkään kumppanin löytäminen on vaikeaa, jos ei ole se älykäs; mistäpä ne tunnistaisi. Omalla vähän päälle 90 ÄÖ:llä on ollut vaikea tunnistaa kuka on älykäs ja on tullut pettymyksiä, ja pari kertaa mahdollisesti älykäs löytyi, mutta ne piti mua liian tyhmänä, joka loukasi tunteitani.
Tavoite olisi löytää joku joka ajattelee mun asiat kuntoon ja tekee parempia päätöksiä. En Itse niitä oikein pysty silleen kunnolla järkeilemään. Ja on se rasittavaakin, että joku voisi ajatella mun puolesta ja mä voi sitten käydä vaikka kaupassa (kerran viikossa autolla supermarketissa). Sen pitäisi myös tehdä siivouksistakin suurin osa, kun mä en niin jaksa. Laskujen maksut ja sellaiset asioiden hoitamiset ylipäätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa heti, ketkä luulee tietävänsä, mitä älykkyys on ja ketkä tietää (omasta kokemuksesta). Älykkyys ei ole sitä, että on kiinnostunut kvanttifysiikasta tai pystyy väittelemään maailman politiikasta.
Ap ei ole älykäs, jos tapailee hölmöläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ilmoittaa älykkyysosamääränsä, mutta harva ilmoittaa mistä keskihajonnasta on kyse. Aidosti mensalaiset ainakin tietävät kyllä että on iso ero sillä mitä testiä on käytetty. Tuoreemmassa asteikko päättyy 140.
Olen älykäs mensalainen, löysin elämänkumppanini Mensasta.
En nyt kehuisi ap:ta älykkääksi, jos kehuu jollain mensan testillä. Ap:n tyhmyys vain paljastui. Ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan, että vuorovaikutus käy melkein mahdottomaksi, jos ÄO-ero on kahden keskihajonnan suuruinen eli 30 pistettä. Sen perusteella keskivertoälykäs ei sovi sinulle puolisoksi, mutta kyllä joku ÄO-120 nainen voisi hyvinkin olla sopiva, ja vähintään ÄO:n 120 omaavia on jo noin 10% ihmisistä.
Sitten on asia erikseen, että hyvin korkean älykkyysosamäärän (reilusti yli 130) omaavilla on usein lievää autismia, joka vaikeuttaa kanssakäymistä muiden kanssa. Jos ÄO-137 miehellä ei synkkaa mitenkään edes ÄO-120+ naisen kanssa, niin epäilen, että kyse ei ole vain älykkyyserosta, vaan myös lievästä autismista. Ei puolison kanssa tarvitse käydä mitään matemaattis-loogisia keskusteluita, vaan tärkeämpää on, että kommunikaatio ylipäätään pelaa, ja verbaalinen äly on siinä tärkeämpää kuin looginen päättelykyky.
Paradoksaalista, älykkään kun luulisi suorituvan tehtävästä kuin tehtävästä vaatimattomammilla henkisillä lahjoilla varustettua lajitoveriaan helpommalla.
Ei rakkautta saa, jos vain odottaa, ainoaa oikeaa prinssiä tai prinsessaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ffff kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä että älykkäänä naisena on ollut vaikea löytää kumppania. Moni mies kokee minut uhkaavana, ikään kuin olisi kamala loukkaus "hävitä" väittelyssä naiselle - tai siltä se ilmeisesti tuntuu kun nainen esittää hyviä vasta-argumentteja eikä vain myötäile.
Joskus miehet jäävät katsomaan hämmästyneenä eivätkä tiedä miten päin olisivat.
Moni mies ei halua parisuhdetta, joka koostuu jatkuvasta väittelemisestä ja vääntämisestä. Mies haluaa joko johtaa tai mennä tossun alle.
Surullista kirjoitti:
Kyllä sitä älykkyyttä tarvitaan. Ajatellaan vaikkapa tällä hetkellä koronan tilannetta. Meillä on aikuisia ihmisiä, jotka uskovat kaiken maailman salaliittoteorioihin... siis aikuisia ihmisiä.
Itse kävin muutama vuosi sitten treffeillä naisen kanssa, joka vaikutti kaikin tavoin hyvältä naisystävämateriaalilta. Istuimme päivällisellä viihtyisässä ravintolassa, keskustelu soljui mukavasti eteenpäin, kunnes tämä kaunis, aiemmin älykkäältä vaikuttanut nainen alkaa täysin odottamatta puhumaan jessestä ja jumalasta ja kaiken maailman höpönhöpöstä!
Ja nyt siis kyseessä aikuinen nainen, joka oletettavasti pystyy kuitenkin itsenäisesti asumaan ja ilmeisesti työssäkin käymään.
Vieläkin menee kylmät väreet pitkin selkärankaa, kun ajattelen noita järjettömiä lauseita, jotka hiljentävät kyllä tehokkaasti minkä tahansa keskustelun.
Kun ihminen on riittävän älykäs, hän ymmärtää myös, että "salaliittoteoria" on mielivaltainen termi, jota käyttämällä annetaan ymmärtää, että voidaan todeta ilman syvempää tarkastelua, mikä on totta ja mikä ei. Suostuisitko väittelyyn "salaliittoteorioista" Juha Ahvion kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan, että vuorovaikutus käy melkein mahdottomaksi, jos ÄO-ero on kahden keskihajonnan suuruinen eli 30 pistettä. Sen perusteella keskivertoälykäs ei sovi sinulle puolisoksi, mutta kyllä joku ÄO-120 nainen voisi hyvinkin olla sopiva, ja vähintään ÄO:n 120 omaavia on jo noin 10% ihmisistä.
Sitten on asia erikseen, että hyvin korkean älykkyysosamäärän (reilusti yli 130) omaavilla on usein lievää autismia, joka vaikeuttaa kanssakäymistä muiden kanssa. Jos ÄO-137 miehellä ei synkkaa mitenkään edes ÄO-120+ naisen kanssa, niin epäilen, että kyse ei ole vain älykkyyserosta, vaan myös lievästä autismista. Ei puolison kanssa tarvitse käydä mitään matemaattis-loogisia keskusteluita, vaan tärkeämpää on, että kommunikaatio ylipäätään pelaa, ja verbaalinen äly on siinä tärkeämpää kuin looginen päättelykyky.
No ei tietenkään vuorovaikutus käy mahdottomaksi, mutta älykkäämmän on osattava sovittaa oma kommunikaationsa toisen osapuolen tasolle. Parisuhdemielessähän se ei tietenkään olisi sopivaa. Omalla kohdallani tämä esim. ilmenee sellaisena suojelevana käytöksenä vähemmän älykkäiden kohdalla, en tuo esiin omaa älyäni, ja koitan varjella muita siltä, että he ehkä tuntisivat itsensä huonommaksi, saati nolatuksi missään tilanteissa. Olen aina kokenut, että minulla on älyni myötä myös suurempi vastuu kanssaihmisistäni. On minun vastuullani ymmärtää muita paremmin sen sijaan, että heidän pitäisi ymmärtää minua.
Kumppanin / puolison kohdalla tilanne on toinen ja ymmärtämisen pitää olla vastavuoroista ja tasa-arvoista.
"Sitten on asia erikseen, että hyvin korkean älykkyysosamäärän (reilusti yli 130) omaavilla on usein lievää autismia, joka vaikeuttaa kanssakäymistä muiden kanssa."
WTF???
Autisteja on varmasti ihan yhtä lailla tyhnemmissäkin, ei liity mitenkään älykkyyteen
Vierailija kirjoitti:
Moni ilmoittaa älykkyysosamääränsä, mutta harva ilmoittaa mistä keskihajonnasta on kyse. Aidosti mensalaiset ainakin tietävät kyllä että on iso ero sillä mitä testiä on käytetty. Tuoreemmassa asteikko päättyy 140.
Olen älykäs mensalainen, löysin elämänkumppanini Mensasta.
Tarpeeksi älykäs hoksaa, että tulos 157 on saatu vanhalla asteikolla.
Vaikka itse olisi matemaattisesti älykäs, se ei tarkoita etteikö voisi viihtyä esim musikaalisesti ja sosiaalisesti lahjakkaamman kanssa. Tai ihan vaan käytännöllisemmän. Tai assertiivisemman.
Pitääkö kumppanin olla kirjaviisas vai sydämeltään viisas?
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö kumppanin olla kirjaviisas vai sydämeltään viisas?
Ihan mitä itse haluat, älykkyyteen nuo ei liity.
1/2
Surffasin ketjun läpi sivun sieltä, viestin täältä, enkä ollut väärässä; tämäkin keskustelu - kuten suurin osa älykkyyttä koskevista keskusteluista, on suurelta osalta älykkyyskäsitteestä inttämistä ja älykkyystestien mitätöimispuheita. Kannan korteni kekoon siitä asetelmasta, että olen yksi heistä, jotka tietävät olevansa älykkäitä ja esim. itse tunnistan aloituksen ongelman, mutta en silti usko meitä olevan oikeasti kovin paljon.
Olen nainen ja aivoni on kiinnostanut ammattilaisiakin vuosien varrella, joten minulla on hyvin luotettava käsitys vertautuvuudestani muuhun väestöön älykkyyden ja kykyprofiilin osalta. Tein teini-ikäisenä virallisessa yhteydessä testin, jossa sain tutkijan mukaan kaikkien aikojen huipputuloksen Suomessa siihen mennessä mitatuista ja sen myötä he halusivat testata myös älykkyyttäni tarkemmin jne. Myöhemmin olen muissa yhteyksissä eri syistä tullut testattua useammankin kerran. Äo:ni sekä suoriutumiseni useilla mitattavilla osa-alueilla laajoissakin testeissä sijoittuu parhaan 1% - 0,1% välimaastoon, ja täytän virallisesti myös The Triple Nine Societyn kriteerit. Mutta ei tästä sen enempää, vaan aiheeseen.
Olen nuorena ollut suhteissa kumppanien kanssa, jotka ovat olleet ilmeisen keskivertoja älykkyyden saralla. Ne suhteet ovat olleet hyvin hankalia. En mene sen tarkemmin yksityiskohtiin, mutta jälkikäteen analysoituna on ollut helppo todeta ongelmien kulminoituneen juurikin älykkyyseron suuruuteen, koska tietotaso, päättely, logiikka ym. arkielämässä käytettävät kognition työkalut ovat olleet niin yhteensopimattomat, ettei mikään tunne voinut toimia välikappaleena niiden yhteensovittamisessa. Lopulta erään pitkäaikaisen suhteen päätyttyä päätin, etten enää ala suhteeseen kuin sellaisen henkilön kanssa, joka todella on samalla tasolla kanssani kaikella tavalla.
Pysyin pitkään sinkkuna omasta tahdostani ja yritin etsiä sopivaa kumppania mm. netin deittipalstoilta, hyvinkin rajaavalla ja täsmällisellä haulla. Älykkyys oli minun tärkein kriteerini, joskaan ei tietenkään suoria äo vaatimuksia, mutta siten muotoillulla ilmoituksella, että sen ymmärrys vaati kohtuullista älyä. Odotin kärsivällisesti, että josko löytyisi se joku, joka jujuni bongaa. Muutamia löytyi hieman sinnepäin, mutta kiinnostuksen kohteet eivät useinkaan olleet linjassa. Kaikkiaan aikaa kului peräti kahdeksan vuotta - niihin mahtui toki deittailua ja muutama lyhyempi suhde, mutta ei siltikään sellaista kohtaamista henkisellä tasolla, mitä etsin. Lopulta kuitenkin palattuani jälleen kerran nettideittailuun, kirjoitti eräs mies - nykyinen mieheni minulle pitkän kirjeen ja tiesin, että etsintäni oli päättynyt.