Lue keskustelun säännöt.
Koetko ensisijaisesti olevasi suomalainen, eurooppalainen vai maailmankansalainen?
07.08.2020 |
Itse olen ensisijaisesti suomalainen, mutta myös hyvin identifioidun eurooppalaiseksi. Maailmalla matkatessa se eurooppalaisuus korostuu, ja olen vähemmän suomalainen ja enemmän eurooppalainen.
Kommentit (77)
Kulttuuri-identiteetiltäni olen lähinnä länsieurooppalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmankansalainen. En tunne itseäni suomalaiseksi.
1. Kotiseutuidentiteetti
2. pohjoismaalaisuus
3. suomalaisuus
4. eurooppalaisuus
Kaikkien näiden yli ajavat koulutustaustaan, harrastuksiin ja ammatinvalintoihin liittyvät identiteetit. Koen keskimäärin enemmän yhteenkuuluvuutta samalla koulutustaustalla varustetun ihmisen kanssa kuin samalta seudulta olevan kanssa.
Tässä tärkeysjärjestyksessä: maapallolla asuva olento, ihminen, suomalainen, eurooppalainen, maailmankansalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen.
Eurooppalainen en tunne olevani yhtään, saati maailmankansalainen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen minä. Muut ihmiset ovat muita ihmisiä. En ole oikein ikinä ymmärtänyt vouhkaamista johonkin kuulumisesta. Urheilujoukkueiden tai syntymämaan kannatukset ovat hiukka outoa puuhaa.
*Olen [puoli]suomalainen kosmopoliitti.Koko
maailma on minun olohuoneeni.
Rakastan ja vaalin kotimaatani;
omaa kieltäni ja
kulttuuriani syvästi - samalla arvostaen
omastani eriäviä. Ulkomaiset ystävät;
heidän perspektiivinsä ja energiansa
koen hyvin rikastuttavina arjessani,
koska ne resonoivat vanhaa kulttuuria,
minun isäni sukujuuria. Tuntuu tutulta ja
ah, niin kotoisalta.
Pidän erityisen paljon keskieurooppalaisista
sekä hillityistä, kohteliaista aasialaisista.
En tarkemmin suosikkimaitani nimeä.
n40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eurooppalainen. Saattaa olla ikäkin kyseessä, oon syntynyt 2000-luvulla, mutta netin kautta sitä on tullut kasvettua kavereiksi muilla mailla asuvien kanssa. En koulukiusattuna lapsena löytänyt Suomesta sitä omaa porukkaa, vaan se tärkein yhteisö muodostui nimenomaan muiden eurooppalaisten kanssa, ja yhteisön pohjalta on rakentunut myös identiteetti.
Sama, tosin olen sua vanhempi. Asun ulkomailla ja täällä koen olevani eurooppalainen. Toisin kuin moni luulee, suomalaisuus ei ole kovin tunnettua edes Euroopan länsilaidalla. Paikallisille taidan olla vaan joku jostain oudosta maasta jota eivät tunnista.
Suomessa petyin siihen että en tuntunut kelpaavan millekään porukalle. Isovanhempani ovat kaikki eri puolilta Suomea joten mihinkään heimoon en suoraan kelvannut. Olisi pitänyt asua samassa kylässä koko ikänsä ja olla kokonaan sieltä kotoisin. Koulussa sain kuulla näyttäväni "väärältä" pituuden ja värityksen suhteen ja myöhemmin selvisi että vaikka suku onkin Suomesta pääosin niin esivanhemmissa on myös muualta tulleita.
Haluaisin olla suomalainen mutta heille en kelpaa. Muualla Euroopassa taas tuntuu siltä etten sovi ollenkaan siihen suomalaisen muottiin jota mulle tarjotaan (siis jos tietävät jotain Suomesta) ja noin muuten olen vaan joku epämääräisen etninen akselilla Pohjoismaat-Puola-Saksa-joku. Eniten siis tuntuu yleiseurooppalaiselta. Tai euraasialaiselta.
En häpeä suomalaisuutta ja tulen aina olemaan suomalainen. Mutta en ala höpisemään jostain Joulupukista aina kun alkuperämaani tulee ilmi.
Tuosta listasta puuttui se vaihtoehto, jota itse yhä enemmän koen olevani, nimittäin lajitoveri elolliselle luonnolle (elotontakaan unohtamatta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*1. rivi koko-sanan
edestä puuttuu välilyönti.
-sama
Vaikka minulla on suomalainen suku, suomalaiset vanhemmat ja olen Suomessa syntynyt tunnen itseni saksalaiseksi, koska asuin siellä yli 40 vuotta. Maailmankansalainen en edes haluaisi olla, mitä järkeä siinä olisi. Lähinnä seuraavaksi eurooppalainen. Italiassa asun jo 15 vuotta. Suomalaiseksi en osaa identitöityä enää ollenkaan kun suomalaiset ovat niin erilaisia kuin mannereurooppalaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta listasta puuttui se vaihtoehto, jota itse yhä enemmän koen olevani, nimittäin lajitoveri elolliselle luonnolle (elotontakaan unohtamatta).
Tämä hurmasi. n40+
Minä tunnen olevani ties mikä - kait maailmankansalainen - koska DNA:kin tämän kertoo ja vähimmässä määrin suomalainen. Olen vaikka mitä koko Euroopan alueelta - länsi- ja itäisempi Eurooppa - en venäläinen. Isovanhempani laskettiin kosmopoliiteiksi joten kait mekin jotenkin. Samaistun kuitenkin kristityksi ja heitähän on lähinnä koko Euroopan alueella ja Egyptissä koptit.
Eurooppalainen. Mutta se johtuu paljolti siitä etten ole syntyperäinen suomen kansalainen vaikka (kaksois)kansalaisuuden myöhemmin sain. Jo lapsena ja nuorena tuli oltua paljon Euroopassa sukulaisilla ja tutuilla ja muuten vaan pitkin ja poikin.
Olen ensisijaisesti suomalainen, mutta identifioidun myös pohjoismaalaiseksi. Esimerkiksi ulkomailla ruotsalaiset, norjalaiset, jne tuntuvat läheisimmiltä kun kreikkalaiset karvaranteet ja myös urheilussa kannatan pohjoismaita.
Aikaisemmin tunsin läheisyyttä myös puolisoni kotimaahan Saksaan, mutta se on hiipumassa kun maa Merkelin ja ennen kaikkea Scholzin ansiosta on koko ajan paskempi ja paskempi maa Suomelle sekä suomalaisille.
Ihan oma itseni olen. En rakenna identiteettiäni minkään ryhmän kautta.
Itsekin yritän olla ennen kaikkea maailmankansalainen, mutta se ei ole minulle helppoa, ja usein tunnen olevani epävarma siitä, onnistunko hahmottamaan mitä globaalit intressit olisivat. Eurooppalaisen rooliin asettuminen tuntuu paljon helpommalta. Eli itse olisin ehkä käytännössä ensiksi eurooppalainen, sitten maailmankansalainen. Itsekin näkisin mielelläni yhtenäisemmän maailman, mutta en ole vanha, enkä pidä itseäni hippinä. Eikä maailman yhtenäistyminen ole mielestäni pelkkää utopiaa, vaan ihan järkevä ja mahdollinen (ja jopa todennäköinen) kehityskulku. Esimerkiksi Euroopassahan valtioiden väliset rajat ovat huomattavasti häilyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Valtiotason hallinnan ja ajattelun katoaminen ei ehkä ole realistista ellei puhuta ihan kaukaisimmasta tulevaisuudesta, mutta ei sen minusta tarvitse täysin kadotakkaan. Valtiotason ajattelu on ehkä nykyään yleistä, mutta historiallisesti se ei ilmeisesti ole mikään ihmisluonnon perustaso, ja on ehkä parannusta vanhempaan ajatteluun, jonka korkein taso saattoi olla heimo- tai kylätaso.