Pitääkö minun tasapuolisuuden nimissä hoitaa kaikki lapsenlapseni?
Olen noin viisikymppinen mummo jolla on vähän alle kouluikäinen ja vastasyntynyt lapsenlapsi. Kun tämä vanhempi lapsi syntyi pojallani ja miniälläni oli (ja on edelleenkin) monenlaista ongelmaa elämänhallinnassa. Ovat työttömiä ja olutkin maistuu. Miniälläni oli myös synnytyksen jälkeinen masennus. Jotenkin ajauduin silloin hoitamaan tätä lasta paljon (monta kertaa viikossa/ lähes kaikki viikonloput/ loma-ajat) ja olen jatkanut sitä kaikki nämä vuodet. Ikää kun tulee väsynkin välillä mutta tästä lapsesta on tullut niin rakas, että enemmän koen saaneeni kun menettänyt häntä hoitaessani.
Mutta sitten ongelmaani. Tyttäreni ja hänen miehensä saivat odotetun ja harkiten tehdyn vauvan. Heillä omat asiat erittäin hyvin. Ovat työssä käyviä omistavat asuntonsa, ei ongelmia raha-asioissa, ei alkoholiongelmaa jne. Ovat harrastaneet/matkustelleet/ käyneet kulttuuririennoissa ja kavereidensa kanssa kaikenlaisissa tapahtumissa. Kun odotusaikana sanoin että nyt teille alkaa sitten erilainen elämänjakso kun vauva tulee niin tyttäreni sanoi jo silloin että: " Miksi elämämme muuttuisi, meillähän on tuttu ja turvallinen hoitaja lapsellemme jatkuvasti" Ymmärsin hänen tarkoittavan minua mutta pidin asiaa "vitsinä" mutta nyt kun vauva on alle kuukauden ikäinen he toisivat hänet viikonlopuksi hoitoon minulle. Kun kummastelin että miksi näin pienenä niin tyttäreni sanoi että näin pienestähän siinä olet "Eetunkin" hoitanut ja tasapuolisuuden nimissä sinun pitää hoitaa myös meidän vauvaa saman verran tai olet tosi puolueellinen äiti!
No lupasin hoitaa pikkuista mutta en ymmärrä miksi minun oletaan hoitavan "hyvään perheeseen" syntynyttä lapsenlastani saman verran kun paljosta perushoivastakin valílle jäänyttä vanhempaa lapsenlastani.
Näinkö tasan "nallekarkkien" on todella mentävä? Minulla on vielä kaksi muutakin lasta joten näinkö minun loppuelämäni kuluu..
Kommentit (168)
Ole rehellinen tilanteesta, äläkä kaunistele poikasi perheen tilannetta. Olen nähnyt vastaavan tilanteen, mikä herätti katkeruutta, koska enemmän hoivaa vaativan perheen tilanteesta ei hiiskuttu mitään edes sisaruksille, vaikutti vain siltä, että mummo hoiti yhtä perhettä jatkuvasti, ja muille väitettiin kaiken olevan hyvin.
Eli kerro ihan suoraan, että hoidit tuota yhtä, koska tilanne oli oikeasti vakava, ja autatte muitakin sitten joskus kohtuudella. Ja yhtä paljon, jos tilanne on joskus yhtä paha, toivottavasti ei ole. Minä uskon, että suoralla ja rehellisellä puheella on paras vaikutus.
Mutta hieman kummalliselta tuntuu, että normaali tasapainoinen äiti olisi tuomassa kuukauden ikäistä viikonlopuksi hoitoon, ei olisi itselle tullut mieleenkään tuossa vaiheessa. Enkä ottaisi kuin todellisessa hädässä.
Minä sinuna ap juttelisin tyttären kanssa. Sano hänelle selvästi, että rakastat lapsiasi yhtä paljon ja silloin tällöin voit auttaa häntäkin lasten hoidossa, mutta että koet, että autat lapsia heidän yksilöllisen tarpeen mukaan. Avuntarve EI ole jotain, joka on sama määrä kaikilla, ja jos kaikki eivät saa täsmälleen yhtä paljon, se muka olisi jotenkin puolueellista.
Ensi sijassa sinä sitä paitsi autat "Eetua", jotta hän saisi edes jotenkuten normaalin lapsuuden, et poikasi perhettä!
Tee selväksi tyttärellesi, että et yksinkertaisesti jaksa loppuelämääsi neljän lapsen lasten täyspäiväisenä hoitajana.
Loukaantukoon, jos loukkaantuu, HÄN on siinä nyt väärässä.
Tämä on hiukan vastaavaa kuin minkä dilemman kanssa minä painiskelen. Minulla on autismikirjon lapsi ja normaali lapsi. Ihan selvää on, että autismikirjolainen vaatii nyt ja aina hamaan hautaani asti paljon apua ja tukea, ja sitä on inhimillisyyden nimissäkin jo pakko minun hänelle antaa (minkä lisäksi hän tietysti on myös rakas lapsi, kuten normaali lapsenikin). Järjestän toki omaa aikaa normaalilapsellekin, mutta väistämättä vähemmän käytän aikaa ja energiaa häneen kuin tuohon erityislapseen. Mutta niin se vain ON, tarve on niin erilainen ja kutakin on autettava tarpeen, ei "taulukon" mukaan
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:33"]
En minäkään haluaisi olla ap:n tytär, sillä ap:n tytär tuntuu olevan jotakuinkin tyhmä.
[/quote]
Minä vähän epäilen ap:n tyttären kykyä ymmärtää tilannetta ikinä.
Eli palkitset hulttiot, mutta syrjit menestyvää. Juupa.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:46"]
Eli palkitset hulttiot, mutta syrjit menestyvää. Juupa.
[/quote]
"Eetusta" tuossa kysymys on, ei ap:n hulttiosta pojasta. Koeta jo ymmärtää.
Minusta olet tehnyt karhunpalveluksen kaikille. Pojan perheen ei ole tarvinnut edes yrittää. Ja nyt käytännössä rankaiset tytärtäsi, joka on huolehtinut asioistaan.
Eetulle olisi ollu paljon enemmän apua siitä, että ap olisi keskittynyt kasvattamaan sen poikansa ja pakottanut ryhdistäytymään. Esim vaikka ls-ilmoitusten voimalla.
Jep. Jos autat yhtä naapuriasi, sinun pitää auttaa kaikkia.
Jos autat liikuntakyvytöntä mummoasi hoitamaan kotiaan, sinun pitää käydä siivoamassa myös toisen mummosi ja miehen mummojen luona, halusivat apua tai ei - muuten olet puolueellinen.
Sama suuremmassa mittakaavassa: jos valtio antaa toimeentulotukea jollekulle, minulle pitää antaa sama raha, vaikka olenkin duunissa ja ansaitsemme miehen kanssa 6 tonnia kuussa nettona. Muuten kansalaiset asetetaan eriarvoiseen asemaan...
HALOO!!
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:54"]
Minusta olet tehnyt karhunpalveluksen kaikille. Pojan perheen ei ole tarvinnut edes yrittää. Ja nyt käytännössä rankaiset tytärtäsi, joka on huolehtinut asioistaan.
[/quote]
Jos tuo kuukauden ikäistä vauvaa äidilleen hoitoon, kun äiti hoiti aikoinaan "Eetuakin" niin en menisi sanomaan että tyttärellä(kään) on asiat kunnossa.
Mun lapseni oli 1. kertaa isovanhemmillaan yltä, kun oli melkein 2 v. Tutut porukat, välimatkaa 2 km.
Hyvä ikä. Vähän pienempänäkin olisi saanut mennä, mutta ei ollut aihetta!
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:57"]
Jep. Jos autat yhtä naapuriasi, sinun pitää auttaa kaikkia.
Jos autat liikuntakyvytöntä mummoasi hoitamaan kotiaan, sinun pitää käydä siivoamassa myös toisen mummosi ja miehen mummojen luona, halusivat apua tai ei - muuten olet puolueellinen.
Sama suuremmassa mittakaavassa: jos valtio antaa toimeentulotukea jollekulle, minulle pitää antaa sama raha, vaikka olenkin duunissa ja ansaitsemme miehen kanssa 6 tonnia kuussa nettona. Muuten kansalaiset asetetaan eriarvoiseen asemaan...
HALOO!!
[/quote]
19 ja 20 ovat siis sitä mieltä, että ap:n ei olisi pitänyt auttaa pientä poikaa, lapsensa lasta laisinkaan, vaan jättää se viranomaisten tehtäväksi?
21 esitti erinomaisen vertauksen: " jos valtio antaa toimeentulotukea jollekulle, minulle pitää antaa sama raha, vaikka olenkin duunissa ja ansaitsemme miehen kanssa 6 tonnia kuussa nettona. Muuten kansalaiset asetetaan eriarvoiseen asemaan..."
Tasapuolisuus ei merkitse sitä, että mittatikulla jaetaan täsmälleen samat asiat kaikille.
No tyttärelle on selkeästi näytetty, että se on hyväksyttyä.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:56"]
Eetulle olisi ollu paljon enemmän apua siitä, että ap olisi keskittynyt kasvattamaan sen poikansa ja pakottanut ryhdistäytymään. Esim vaikka ls-ilmoitusten voimalla.
[/quote]
Tämäkin pitää paikkansa. Mikä on Eetun perheen tilanne nyt? Eihän se lasta juuri auta että on välillä kotoa pois, jos kuitenkin pitää palata kurjiin kotioloihin.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:56"]
Eetulle olisi ollu paljon enemmän apua siitä, että ap olisi keskittynyt kasvattamaan sen poikansa ja pakottanut ryhdistäytymään. Esim vaikka ls-ilmoitusten voimalla.
[/quote]
Kuvitteletko aidosti, että kaikki syrjäytyneet ja ongelmaiset on kasvatettu vaan huonosti, kasvatettu syrjäytymään? Sulla ei liene kamalasti elämänkokemusta ja viisautta, jos noin luulet.
Kun tilanne on huono ja lapsi syntyy, on hiton myöhäistä vaatia isoäitiä kasvattamaan aikuista miestä. Lastensuojeluilmolla voidaan varmistaa lähinnä se, että pikku "Eetua" ei pääse jatkossa enää mummo auttamaan mitenkään.
Ap on kuin juopon vaimo. Juuri tuollainen vääränlainen hyysääminen mahdollistaa sen juopottelun yms
Katselin 20 vuotta vastaavaa kuviota miehen siskojen kanssa. Mistään ei tullut mitään. Kun miehen äiti kuoli, mitä tapahtuikaan? Tyttäret alkoivat vähitellen kokata, siivota, hoitaa lapsensa, tienata rahaa jne.
Kun oli pakko.
ei toki tarvitse hoitaa, mutta pahalta se varmasti tyttärestäsi tuntuu, ei siis pelkästään se, että hän ei saa hoitoapua, vaan se, että poikasi lapsi näyttää olevan sinulle se tärkein lapsenlapsi. Vaikka et sitä tarkoittaisi, niin tuollaiselta se kuitenkin hleposti tuntuu.
Jos olisin sinä, tekisin tyttärelle selväksi, että hänen lapsensa on myös tärkeä, että tahdot luoda häneen hyvän suhteen ja tietenkin joskus myös hoitaa häntä. Mutta voit hyvin myös sanoa, että et oikein jaksaisi ihan yhtä paljon enää pientä lasta hoitaa kuin olet hoitanut poikasi lasta, että se on kuitenkin aika uuvuttavaa.
Ja voisit vaikka vähän kehua tytärtäsi, sanoa että hänellä on niin hieno oma perhe ja parisuhde, ja että hän on niin hyvä äiti, että ilolla odotat sitä, että saat luoda hänen lapseensa sellaisen "tavallisen" mummo-suhteen, jossa saat vain nauttia lapsenlapsesta, sinun ei tarvitse ottaa vastuuta eikä kasvattaa. Että sellaista suhdetta et ole saanut luotua poikasi lapseen, ja kaipaat sellaista.
Tämä voisi auttaa siihen, ettei tyttäresi tuntisi pahaa mieltä ja mustasukkaisuutta siitä, että sinä välität enemmän poikasi lapsesta kuin hänen lapsestaan. Tai siis siitä, että hänestä tuntuu tuolta, totuushan se välttämättä ole.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 14:56"]
Eetulle olisi ollu paljon enemmän apua siitä, että ap olisi keskittynyt kasvattamaan sen poikansa ja pakottanut ryhdistäytymään. Esim vaikka ls-ilmoitusten voimalla.
[/quote]
Tämäkin pitää paikkansa. Mikä on Eetun perheen tilanne nyt? Eihän se lasta juuri auta että on välillä kotoa pois, jos kuitenkin pitää palata kurjiin kotioloihin.
[/quote]
itse asiassa auttaa. Eetulla on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, koska hänellä on koko lapsuuden ajan turvallinen ja rakastava mummi. Jos hänellä ei olisi yhtään turvallista aikuista elämässään, olisi se paljon huonompi lähtökohta kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.
Tai sitten Eetu jatkaa luuseriperinnettä ja mummo hyysää hänestä tismalleen samanlaisen vätyksen kuin pojastaan.
Mielestäni olet kasvattanut ainakin 2 lastasi huonosti. Toinen on luuseri ja toisella ihme käsitys äitiydestä.
Olet myös itse luonut tilanteen jossa nyt olet. Niin makaa kuin petaa.
Voit sanoa ei. Tyttäresi varmasti suuttuu mutta jos on fiksu niin ymmärtää.
Meillä mummo hoitaa vain yhden poikansa lapsia usein koska he tarvitsevat eniten apua. Meille muille sisaruksille ok. Mummo kutenkin on käytettävissä tosi tarpeessa, esim kun meille syntyy nyt toinen niin lupautunut tulla esikoisen luo ja järjestää lomaa siihen.