Olenko ainut ahdistunut koronan rajoitustoimista?

Ei ahdista mikään, suomen "rajoitukset" on melkein koko ajan olleet vain suosituksia (joita ei siis ole pakko edes noudattaa) ja ulkomaille ei tällaisessa tilanteessa olisi mitään hinkua muutenkaan, joten eipä ole mitään asiaa mistä voisi ahdistua.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minua ahdistaa se kun rajoituksia ei ole. Yhtään mitään. Kaikki vaan heiluu vapaana levittämässä koronaa.

Ei se sua ahdista vaan olet ihan oikeasti sikailkeä, ja kuvittelet etta sinulla on jokin moraalinen tai eettinen etuoikeus päättää kuka on tai saa olla iloinen.

Siis vaikka niin että jos on vanhempi, ja jonkun hoitama, niin saat ottaa ilon ja onnen nuoremmilta pois.

Muakin ahdistaa kun rajoituksia ei ole.

Kaikki vaan saa heilua tartuttamassa joka puolella.

Raskasta varoa kaikkia ihmisiä koko ajan.

Mua ei ahdista, mut vtuttaa rajoitukset. Siis eihän nyt ole mitään, mutta mahdolliset tulevat sellaiset. Jotenkin tuntuu ihan kuin taantuisi 5 vuotiaaksi ja tekee nieli tehdä juuri päin vastoin ku joku määrää. En aio enää noudattaa mitään paitsi tietysti hygieniaa.

Musta tuntuu, että jotkut haluavat rajoitukset vain rajoittamisen ilosta.

Kontrollifriikkien märkää unta tämä aika.

Jotkut ahdistuvat ihan kaikesta kun nykyään on muotia ahdistaa ja se masennus ilmiö jo vähän on hiipunut. 

Haluatko avata, että mikä siinä tuntuu ahdistavalta? Haluaisin ymmärtää paremmin. Huom. Mun ei ole tarkoitus lähteä pohtimaan, että onko tunteesi oikeutettuja (Tottakai ne ovat), mutta todennäköisesti joku muu tulee kyllä sulle aukomaan päätä jos avaudut enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minua ahdistaa se kun rajoituksia ei ole. Yhtään mitään. Kaikki vaan heiluu vapaana levittämässä koronaa.

Ei se sua ahdista vaan olet ihan oikeasti sikailkeä, ja kuvittelet etta sinulla on jokin moraalinen tai eettinen etuoikeus päättää kuka on tai saa olla iloinen.

Siis vaikka niin että jos on vanhempi, ja jonkun hoitama, niin saat ottaa ilon ja onnen nuoremmilta pois.

Iloinen? Nuorten ilo on siis kiinni ravintoloiden aukiolosta ja matkustamisesta? Mitään muuta tässä maassa ei ole tähän mennessä rajoitettu. Jo on suppeaa elämää.

Fiksut nuoret on kyllä keksineet muitakin tapoja iloita. Eikä nämä oikeat nykynuoret, eli parikymppiset edes arvosta baareissa heilumista ja matkustusta samalla tavalla kuin jo nyt vanhat (mutta nuorena itseään pitävät) milleniaalit. Niistä ryyppäminen ei ole coolia, ja lentomatkustaminen on turmiollista, koska ilmasto.

Meillä on yksi tällainen generation z:n edustaja talossa. Nauru raikaa huoneesta joka ilta. Luurit päässä istuu ja viihtyy kavereidensa kanssa virtuaalisesti. Nämä on tosi tarkkoja hygieniasta ja varovat koronan levittämisestä viimeiseen asti. Maski ei ole heille mikään ongelma, niitä on käytetty jo keväällä. Toistensa luona eivät vieraile, eikä käydä kaupungilla kuin oikeilla asioilla. Siellä ei notkuta kuten ennen. Ihmettelin heinäkuulla, että ettekö vieläkään mene mihinkään. Sain vastaukseksi, että ei se korona ole vielä mihinkään hävinnyt. Ei ole vielä aika nähdä kavereita, ja voisit se sinäkin (siis minä, äiti) pikkusen taas ryhdistäytyä sen käsihygieniasi kanssa. Ja onko ihan tosiaan pakko mennä Helsinkiin sukuloimaan, kun voi käyttää facetimea.

Ei menty.

Tuossa joku selitti, kuinka nauru raikaa kun kaverukset ovat virtuaalisesti yhdessä. Huokaus. Virtuaalinen yhdessäolo ei ole yhdessäoloa. Eristäminen muista ihmisistä on yksi kidutuksen muoto.

Minuakin ahdistaa nämä rajoitukset, ei siksi etten pääse baariin (en ole muutenkaan baarissa muutamaan vuoteen käyny) vaan esimerkiksi koulujen sulkeminen. Se on lapsille todella, todella suuri menetys, että eivät saaneet viettää aikaa ikätoveriensa kanssa. Se tekee todella pahaa lapsille ja nuorille.

Vierailija kirjoitti:

AP tässä. Minua ahdistaa eniten, etten voi tehdä työtäni täysipainoisesti. Koen rajoituksina suosituksetkin, turvavälit, maskit, yms. joita noudatan. Dystopia-fiilis minullakin. Ehkä turhaan, en tiedä, mutta minkäpä ahdistukselle voin. Eipä ole lääkkeitäkään. 

Ajattelin ehkä aloituksella hakea vertaistukea, kun ilmeisempää on ahdistua koronasta eikä rajoitussuosituksista, kuten minä.  :(

Eli sua ahdistaa, että et voi tehdä työtäsi tasapainoisesti!! Työnarkomaani?

Itse olen tottunut jo vuosia ennen koronaa hyvin pieniin ympyröihin eikä ystäviäkään ole, enkä käy kuin lenkillä ja kaupassa jne. Omat ympyrät ovat uskomattoman pienet ja tottakai välillä oikein hirvittää miten kapea oma elämä on.

Mutta ajatuksena se ahdistaa ja esim. kumppanin puolesta että entä jos meidän elämämme aikana ei edes ajatuksentasolla voi suunnitella mitään. Ei matkoja, elokuvissa käyntiä, konsertteja jne. 

Siis et voi unelmoida mistään tuollaisesta kun sellainen ei enää ole mahdollista. Tämä siis ajatuksentasolla. Elät vain kodin ja kaupan väliä loppuelämäsi. Kumppani kodin ja työn väliä. Ja itse en ole käynyt missään yli 10 vuoteen; siis matkoilla tms. mutta jos ajattelisi että lähtisi jossain käymään niin se ei ole enää mahdollista. 

Minun perheeni ja lähipiirini elämä on muuttunut oikeastaan hyvin vähän. Töissä on käyty koko ajan paria lyhyttä lomautuspätkää lukuunottamatta ja lapset päiväkodissa. Lasten harrastusten puuttuminen keväällä on ollut oikeastaan isoin muutos (nyt nekin taas jatkuvat) ja että kaverisynttäreitä ei pidetty. Asumme pienehkössä kaupungissa "maaseudulla".

Lähipiirissä myös kaikki ovat olleet töissä normaalisti, löytyy mm. tehdastyöntekijöitä, hoitajia, siivoojia ja asiakaspalvelutöitä joissa ei etätöitä pysty tekemään. Isäni tuumasi aiemmin keväällä, että hän on nyt tajunnut eläneensä suurimmaksi osaksi karanteenielämää ihan normaalistikin. Ainoa poikkeus on ollut että kirjastoon ei päässyt eikä jääkiekkoa pelattu.

Minusta tuntuu enemmänkin oudolta että elämä on kuitenkin kohtuullisen normaalia. Jos joku olisi viime vuonna kertonut, että tällaista tulee tapahtumaan, olisi se tuntunut hirveän pelottavalta. Kyllä korona itsessään pelottaa enkä sitä halua saada, mutta näillä mennään ja arjen täytyy kuitenkin pyöriä. Tilanne on varmasti kovin erilainen esim. yksinasuvalla etätöitä tekevällä ihmisellä, jolla normaalisti elämää olisi paljon kodin ulkopuolella.

Ahdistaa ainoastaan se, ettei vieläkään ennaltaehkäistä riittävästi. Nyt mitään rajoituksia ei ole, ihmiset matkustavat, ovat karanteenissa jos siltä tuntuu, töihin voi mennä ulkomailta tullessa jne Isot tapahtumat sallitaan, kaikenmaailman kissanristiäisetkin on pidettävä, koska niin voi tehdä. Nyt on toinen aalto alkanut ja luvattu matalakynnys testeihin pääsyyn ilmeisesti loppuu, ennen kuin kunnolla edes alkoi, koska testejä ei ole riittävästi. Monilla ei ole varaa/ halua ostaa maskeja. Jos toinen aalto on tuhoisampi, niin saa nähdä mihin tämä vielä johtaa.

Meitä ihmisiä on kahden tyyppisiä. Toisia ahdistaa pienetkin rajat tai säännöt. Toisia taas ahdistaa rajattomuus ja säännöttömyys. Kumpikaan puoli ei ymmärrä toista.

Kyllä kai jokainen tajuaa, että rajattoman ajanvietekulutuksen ja maan äärestä toiseen tehtävän hupimatkailun aika alkaa olla ohi, oli koronaa tai ei. Aikansa kutakin. Nyt siirrytään uuteen aikaan. Sen sijaan, että mietitään, mitä tapahtuu kuukauden päästä, pitäisi nostaa vähän katsetta ja miettiä, mitä tehdään vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden päästä. Riittääkö ruoka, vesi, luonnonvarat, energia. Millaisia töitä tehdään ja kuka niistä maksaa. Millaista arkielämä on.

Ei mua ne rajoitukset ole ahdistaneet, ottaneet vain jossain määrin päähän. Enemmän mua ahdistaa esim työajat. Erityisesti maanantaiaamuisin, kun ei millään jaksaisi nousta sängystä ylös. 

Kertokaahan te koronasta vöyhkäävät, että mikä siinä taudissa teitä oikein pelottaa?

Onhan noita flunssia ollut iät ja ajat.

Ettei vaan olisi julkisuuden luomaa joukko hysteeriaa.

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa. Minua ei kiinnosta pätkääkään elänkö vai kuolenko joten korona ei pelota, mutta rajoitustoimet ahdistaa voimakkaasti.

Jos sinua et pätkääkään kiinnosta eläminen, niin sittenhän voit liikkua ihan missä vaan vailla huolta. Mene vaikka sairaalan käytäville haahuilemaan. Saat ehkä jonkun taudin ja poistut täältä. 

Vai olisiko sittenkin niin, että sinua kuitenkin kiinnostaa eläminen aika paljonkin?

Minulla olisi ollut nyt viikonloppuna tapaaminen vanhojen lapsuusystävien kanssa eri kaupungissa. Olin vielä illalla innoissani lähdössä, mutta jotenkin niin kolahti kun kehotettiin miettimään, onko matkustaminen juuri nyt välttämätöntä. Ei, minulla ei ole koronaoireita eikä ole heilläkään, koen että riskit olisivat pienet; mutta niin varmaan kokevat ne kaikki xxx muutakin, jotka matkustavat tänä viikonloppuna jonnekin ja kohtaavat matkansa aikana lukemattomia muita ihmisiä. Ja jossain kuitenkin joku on sairas, ja altistuneita etsitään. Joten tein vaikean päätöksen perua osaltani tapaamisen. Mistä minä tiedän tapaammeko me enää, jos ensi kesänä joku meistä vaikka olisi estynyt, poissa tms., olisiko tämä ollut "välttämätöntä" kuitenkin tavata juuri nyt... Mutta lähtö alkoi aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin iloa, joten tein tämän päätöksen. Vedoten kuitenkin häpeäkseni työkiireisiin (joudun toisinaan vkl töihin). :(

Ei liittynyt varsinaisesti asiaan, mutta halusin avautua jonnekin asiasta. Jos tytöt luette niin sori... :/