Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Virheelliset Wilma-merkinnät

Vierailija
13.11.2023 |

Pojan uusi opettaja on nyt syksyn aikana laittanut useamman virheellisen Wilma-merkinnän. Kolme merkintää on tullut tekemättömistä läksyistä, vaikka tehtävät on valvotusti tehty. Opettajan mukaan hän laittoi ne joka kerta kuulemma väärälle oppilaalle. Asiattomasta käyttäytymisestä on tuli viime viikolla neljäs virheellinen merkintä. Näitä kun on alettu selvittämään, niin opettaja vaan kuittaa asian sillä, ettei oikeasti olekaan ehtinyt selvittää asiaa koulussa oppilaiden kanssa ja myöntää selvittelyn jälkeen, että merkintä hupsista vaan onkin ollut väärä. Joka kerta sama virsi ja pahoittelut päälle. 

Tämä koskee arvatenkin myös pojan luokkakavereita, ei ainoastaan meidän lasta. Tietoni mukaan ainakin yksi vanhempi on ollut rehtoriin yhteydessä, mutta asiaan ei ole tullut muutosta.

Kyseinen opettaja on onneksi vain sijainen ja oma ope tulee takaisin tammikuussa, joten yritetään se aika kestää. Sen vaan haluaisin tietää, onko tällainen hyvin yleistäkin? Toisin sanoen onko kouluissa nykyään niin kiire, ettei asioita ehditä selvittää ja merkinnät laitetaan oppilaille ihan open oman mutun perusteella ja joskus ikään kuin arpomalla?

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väärät merkinnät pitäisi poistaa sen jälkeen, kun ne on vääriksi todettu.

Vierailija
2/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wilmassa on äärimmäisen helppoa laittaa merkintä väärälle riville-> hups väärälle oppilaalle meni.



Varsinkin silloin, jos jotain on töpätty ja jokaisen oppilaan kohdalla on 2 riviä oppitunteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulussa ei tosiaan ole aikaa selvittämiselle. Samaan aikaan kun tunti loppuu alkaa usein lennosta seuraava. Välillä on 4 tuntia opetusta ilman minkäänlaisia taukoja.

Vierailija
4/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä väliä? Opettajalla on kuva oppilaasta päässään ja sitä ei paljon yhdet merkinnät tai niiden poistaminen haittaa. Se arpoo numeron tuon mielikuvansa mukaan oli merkinnät tai koenumerot mitä tahansa.

Vierailija
5/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneks tää ope ei ole jakelemassa mitään oikeutta tuomarina.... 

Hups, väärin meni

Vierailija
6/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Läksyt tekemättä- merkintä tuli, vaikka varmasti oli läksyt tehty. Myös pikkujuttuja merkitty " kynä puuttuu" - juttuja jne, joita niin ihmettelen. Eikö kouluissa opettajalla ole enää mitään vastuuta kun pitäisi kotoa käsin alkaa kynääkin tunnille etsimään. Jotenkin todella rasittavaa. Puhelin on keksitty, jos jotain suurempaa tulee, vai eikö uskalleta tai viitsitä soittaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wilma on j ä r j e t t ö m ä n hidas ja kankea käyttää. Esim. tuntimerkinnät vaativat 

1. Wilmaan kirjautumisen

2. Oppilasryhmän/luokan lukujärjestyksen avaamisen, jolloin avautuu näkymä, joka ei mahdu vaaka- tai pystysuoraan samaan näkymään.

3. Oikean oppilaan etsimisen listalta.

4. Oikean oppitunnin kohdalle siirtymisen.

Tämän jälkeen avautuu ponnahdusikkuna tuolle kyseiselle tunnille. Ikkuna peittää alleen oppilasryhmälistauksen. Tässä kohtaa et enää näe, kenen oppilaan tunnille kirjaat etkä kyllä sitä tuntiakaan. Jatkuvan kiireen keskellä vahinkoklikkauksia tulee taatusti, etenkin jos koulun "tapa" on edellyttää päivittäisiä wilmamerkintöjä myös positiivisista asioista.

Vierailija
8/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Läksyt tekemättä- merkintä tuli, vaikka varmasti oli läksyt tehty. Myös pikkujuttuja merkitty " kynä puuttuu" - juttuja jne, joita niin ihmettelen. Eikö kouluissa opettajalla ole enää mitään vastuuta kun pitäisi kotoa käsin alkaa kynääkin tunnille etsimään. Jotenkin todella rasittavaa. Puhelin on keksitty, jos jotain suurempaa tulee, vai eikö uskalleta tai viitsitä soittaa. 

Kynä puuttuu merkintä tarkoittaa, että huoltajan pitää seuraavalle päivälle laittaa kynä mukaan. Kuluvan koulupäivän osalta tilanne on jo menetetty. Kouluilla ei ole enää näiden säästötalkoiden jälkeen lainakyniä. Ainakin omasta luokastani ne on jo pöllitty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän armoa. Wilma on käytettävyydeltään surka ja on äärettömän helppoa laittaa merkintä väärälle oppilaalle.

Vierailija
10/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rehtoriin vaan yhteyttä, virheitä sattuu mutta ei jatkuvasti, silloin on jo kyse huolimattomuudesta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rehtoriin vaan yhteyttä, virheitä sattuu mutta ei jatkuvasti, silloin on jo kyse huolimattomuudesta...

Kyllä niitä virheitä tulee ihan jatkuvasti. Varsinkin silloin, jos työnantaja ei ole antanut opettajille sellaista laitetta, jolla wilman tuntitaulukko mahtuu ruutuun oppilaslistan kanssa.

Vierailija
12/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksikään opettaja ei halua laittaa wilma-merkintöjä. Esimies pakottaa ja vanhemmat vaativat.

Wilman käyttö on opettajalle tosi hankalaa, turvallisuussyistä sinne pitää kirjautua uudestaan 10 minuutin välein. Tuntimerkinnän tekemistä varten pitää klikkailla pari kymmentä sivua auki. Ja ne merkinnät tosiaan menevät helposti väärälle riville.

Kynä on yksi tyhmä esimerkki. Kun "opiskeluvälineet puuttuu" niin silloin puuttuvasta kynästä on se merkintä tehtävä.

Väärät merkinnät harmittavat kaikkia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
14/16 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Läksyt tekemättä- merkintä tuli, vaikka varmasti oli läksyt tehty. Myös pikkujuttuja merkitty " kynä puuttuu" - juttuja jne, joita niin ihmettelen. Eikö kouluissa opettajalla ole enää mitään vastuuta kun pitäisi kotoa käsin alkaa kynääkin tunnille etsimään. Jotenkin todella rasittavaa. Puhelin on keksitty, jos jotain suurempaa tulee, vai eikö uskalleta tai viitsitä soittaa. 

Näin koulun vinkkelistä kynä puuttuu-merkintä ei ole pikkujuttu, vaikka kotoa käsin se voi siltä tuntua. Oppilaalle annetaan koulusta kynä, joten kenenkään ei sitä tarvitse kotoa etsiä. Jos joka tunti alkaa sillä, että joltain kuudelta oppilaalta puuttuu se kynä, eikä lainakyniäkään ole, niin kyllä siinä jo osa tunnista menee, kun niitä kyniä yritetään kalastella toisilta oppilailta jne. Esim. kokeessa se syö kaikkien koeaikaa. Kenellekään ei tule mieleen yrittää elokuviin ilman lippua, terveyskeskukseen ilman kelakorttia jne. Mutta koulu on kumma laitos, kun opiskelemaan voi mennä ihan huoletta ilman välineitä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

uppista

Vierailija
16/16 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rehtoriin vaan yhteyttä, virheitä sattuu mutta ei jatkuvasti, silloin on jo kyse huolimattomuudesta...

Sitten on kouluja joissa yhteydenotto johtajaan ei hyövää mitään, suattaapi alkaa semmottii paasaamista tulemaan takaisin.Selittää ja länkyttää omia.

Täällä on niin erikoinen tyyppi johtajana, huhheijakkaa.Koulunsa omat opet luimistelee sen tyypin edessä.Yrittää ulkopuolisillekkin syöttää pajunköyttä mut ei uppoo tietyille.

Kääntää asian kuin asian, tai yrittää kääntää, näytämään koulunpuolelta oikein tehdyksi mut tietäjät tietää, näin se on.

Tuimailmeinen tyyppi, ei ketään koskaan ole maininnut häntä kivaksi.

Vaikee saada henkilökuntaa koululle, MIKSI?

Tietäjät tietää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kahdeksan