Ekaluokkalaisten tasoissa suuria eroja: lapset eivät aloita koulua samalta viivalta

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Ei kenelläkään ole kykyä antaa jakamatonta huomiota ja varauksetonta rakkautta kahdelle tusinalle tai edes yhdelle tusinalle ihmiselle samanaikaisesti. Tämä on mielipuolinen ajatus ja kertoo siitä että meidän yhteiskunta tulee romahtamaan kun äidit ja opet tähän haluaa silti uskoa.

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Minusta oppimisvaikeudet ja haasteet (esim. lukihäiriö) ei ole “yksilöllisiä tuulahduksia”, ne on haasteita elämässä jota yksilö ei voi valita, ja totta hemmetissä on varhaiskasvatuksen ja koululaitoksen yksi ydintehtävistä tunnistaa nämä yksilöt ja varmistaa omalta osaltaan heidän tuen saaminen.

Yksilöllinen tuulahdus on minulle vaikkapa sitä että “meidän kalle ei tykkää kynätehtävistä tai meidän lissu ei jaksa nousta aamulla klo. 8 kouluun”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Minusta oppimisvaikeudet ja haasteet (esim. lukihäiriö) ei ole “yksilöllisiä tuulahduksia”, ne on haasteita elämässä jota yksilö ei voi valita, ja totta hemmetissä on varhaiskasvatuksen ja koululaitoksen yksi ydintehtävistä tunnistaa nämä yksilöt ja varmistaa omalta osaltaan heidän tuen saaminen.

Yksilöllinen tuulahdus on minulle vaikkapa sitä että “meidän kalle ei tykkää kynätehtävistä tai meidän lissu ei jaksa nousta aamulla klo. 8 kouluun”.

Ei koulutuksen tehtävä ole pirstaloitua miljoonaan osaan yksilöllisten haluamisten pohjalta. Tämä on epäterve lähtökohta, koska maailma ja elämä ei ole kenenkään yksilöllisiä tarpeita varten. Elämä itsessään on haaste, ja on sairasta opettaa ihmisenaluille että kyllä se maailma sitten mukautuu meidän varhaiskasvattajien tavoin siihen mitä milloinkin satut tarvitsemaan. Se ei mukaudu eikä sen pitäisi. Kasvatuksen tehtävä on valmistaa ihmistä elämään, ei syöttää pajunköytenä sille ihmiselle että koko maailma on hänen yksilöllisyyttään varten. Se on vale, ja pudotus on kova kun kaikki paljastuu harhaksi.

Sitä paitsi oppimisvaikeudet eivät ole 100% oppilaitoksen ongelma vaan lapsen vanhempien. Jos lapsella on ongelmia, he ovat ensisijaisesti asian korjaamisesta vastuussa. Olen sitä myöten täynnä vanhempia jotka yrittävät koko ajan ulkoistaa oman vastuunsa ja vältellä omaa osuuttaan ongelmanratkaisussa. Itsehän hankkivat ne lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saisko tähänkin jonkun tasapäistävän pakkokeinon keksittyä? Lahjakas lapsi-vero?

Ainakin omassa lapsuudessani 90-luvun lopulla tämä hoidettiin niin, että opettaja huusi ja nöyryytti lahjakkaita oppilaita jos nämä tekivät jotain paremmin tai osasivat jotain mitä muut oppilaat eivät. Tuohon aikaan tasapäistäminen oli kuin pakkomielle, tiedä sitten onko siitä nykyaikana lipsuttu. Ainakaan silloin ei lahjakkaana oppilaana saanut mitään muuta tunnustusta tai tukea kuin ehkä ylimääräisiä läksyjä.

Lahjakkuus on yhä kirosana. Jos lapsi on kympin oppilas ja ahkera, osa opettajista syrjii ja näpäyttääkin. Vanhemmalle lapsesta ei sanota mitään hyvää puhumattakaan hänelle itselleen. Vaikka olisi siis käytökseltäänkin kympin oppilas.

Näissä viesteissä ihmetyttää aina se, miten vanhemmat omasta mielestään tietävät lapsensa olevan käytökseltään kympin oppilas. Miten on mahdollista, että todistuksessa on käytöksestä kymppi mutta vanhempainvarteissa tulee pelkkiä haukkuja? Näissä keskusteluissahan käydään arvosanat yksitellen läpi, ja kun käsitellään sitä kymppiä, on tosi vaikea kuvitella, että opettaja siinä alkaisi moittia lasta. Hänhän kyseenalaistaisi samalla oman arviointikykynsä. Jos taas käsitys lapsen "kympin käytöksestä" perustuu vanhempien omaan arvioon ja siihen, mitä lapsi vanhemmilleen kertoo, en antaisi tälle paljonkaan painoarvoa. Ainahan lapset ovat selitelleet omaa käytöstään kotona parhain päin, ja jos vanhemmat sokeasti uskovat lasta, oppii tämä kyllä manipuloimaan vanhempiaan.

On myös hyvä huomata, että vaikka lapsi olisi lahjakas ja ahkera, voi tämä samalla olla sosiaalisilta taidoiltaan heikko. Monet koulussa hyvin pärjäävät lapset saattavat olla hyvinkin ilkeitä heikompia koulutovereita kohtaan. Tällöin opettaja puuttuu käytökseen, ei osaamiseen, mutta lapsesta, joka ei itse tajua käytöstään, voi tuntua siltä, että opettaja näpäyttää häntä hänen osaamisensa vuoksi.

Vanhempien on hyvä muistaa, että lapsi, vaikkakin kuinka lahjakas, on kuitenkin vain lapsi, kun taas opettaja on koulutettu ammattilainen ja aikuinen. Lapsi tulkitsee tilanteita eri tavoin kuin aikuinen ja saattaa kokea tulleensa kohdelluksi väärin tilanteessa, jossa aikuisen harkintakyvyn mukaan on toimittu oikein. Näinhän on kotonakin: lapsi saattaa suuttua kovastikin vanhemman asettamista rajoista. Vanhemmat, jotka liittoutuvat lapsensa kanssa koulua vastaan, tekevät lopulta karhunpalveluksen lapselleen.

Mitä ihmettä sinä kehität?

Ensinnäkin yksi ope ei sitä käytösnumeroa anna.

Ja toiselseen myös opettajat ovat ihmisiä.

Esimerkiksi ujo lapsi saattaa saada murskapalautetta jos se luokanvalvoja ei ymmärrä ujoja ihmisiä. Hän saattaa jopa suuttua ja ottaa henk koht kun lapsi vetäytyy liian aggressiivista lähestymistä.

Juuri näin. Olen tuo, joka kirjoitti, että lahjakkaita usein yhä syrjitään. Tämä toki on vain pieni kokemus muutamasta tuntemastani lapsesta ja erityisesti erään, jonka tunnen hyvin läheisesti. Ja siis kympin käytösnumero ei ollut oletukseni, vaan se mikä läheiseni todistuksessa

oli. Eli siis mikään ilkeä lapsi ei ole kyseessä. Mutta juuri tuo ylläoleva kirjoitus osoittaa, miten kympin lapsia syrjitään. Jo ennakkoluulo, että kympin lapsi on usein ilkeä huonompia kohtaan, on surullinen. Kokemani mukaan oikeasti älykkäät lapset eivät ole ilkeitä. Introverttejä kylläkin usein. Äly ja hyvä käytös korrelloivat pääsääntöisesti, jos ei ole esimerkiksi neurologisia ongelmia. Mutta älykäskin lapsi on vaan lapsi, joka tarvitsee kannustusta ja kauniita sanoja itsestään. Ei sellaista kommentointia, että on ongelma, jos hän etenee nopeasti. Tai että hän on ongelma, jos osaa jotain enemmän kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Sun tarttee sitten valittaa sinne opetushallitukseen. Muista laittaa näiden ideoidesi pedagogiset lähteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Mistä sinä tämän tiedät?

Vierailija kirjoitti:

Eli koko varhaiskasvatushömpötys on potaskaa.

Näin. 5-vuotiaan syksyn vasussa pohdittiin että miten saisiin lapsi kiinnostumaan kynähommista, ja vinkkasin, että kotona lukutaidostaan innostuneen lapsen saa houkuteltua helposti tehtäviin joissa pitää lukea ensin ohje (tyyliin "väritä suurin kenkä siniseksi" jne.). Kevään vasussa sama ope selitti että lapsi tunnistaa jo hyvin kirjaimet ja oman nimensä, johon vähän hämilläni että niinhän se, kun on lukenut jotenkin jo vuoden, ja tämä oli opelle aivan uusi uutinen. Seuraavana päivänä oli luetuttanut lapsella jonkun kirjan ja äimisteli vielä uudemman kerran että se tosiaan lukee sujuvasti.

Samoin yksi päivä sain raportin että lasta jännittää kiivetä puolapuille niin pitäisi harjoitella vaikka rullatun maton päällä kävelyä että saisi varmuutta tilanteisiin joissa jalat ei ole maassa - keskustelun aikana lapsi oli kiipeilytelineen katolla jonne ei edes saisi mennä. Lasta jännittää se näytösluontoinen jonossa meneminen ja taitojen esittely kaikkien tuijottaessa, ei itse kiipeily.

Lapsen äännevirheitä, änkytystä, pelissähuijaamistaipumusta tai liikkuessa iskevää kylkipistosta (jonka lapsi kotona valitti vaikeuttavan hippaleikkejä) eivät olleet huomanneet ennen kuin sanoin (yritin siis kysyä päikyn näkemystä/arviota/vinkkejä).

On tullut fiilis että ne ei siellä ole kärryillä lasten osaamisesta tai haasteista eikä hirveästi ehdi tehdä oppimisen tueksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Sun tarttee sitten valittaa sinne opetushallitukseen. Muista laittaa näiden ideoidesi pedagogiset lähteet.

No en minä nyt kuitenkaan tuulimyllyjen kanssa rupea. Tiedän että ihan turhan kanssa kun ylenneet pedagogioppineet pääsee vauhtiin. Annan vain p-skan räjähtää pikkuhiljaa heidän käsiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Ehkä ne harrastukset tekivät hänestä normaaliälyisen, kivan ja kohteliaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Harrastuksilla ei ole tekemistä koulumenestyksen kanssa toisin kuin tässä keskustelussa ap väittää. Alle kouluikäinen ei tarvitse harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Harrastuksilla ei ole tekemistä koulumenestyksen kanssa toisin kuin tässä keskustelussa ap väittää. Alle kouluikäinen ei tarvitse harrastuksia.

Pienten lasten harrastusta ohjanneena toivoisi ohis tässä että vanhemmat ei järkkäisi niille lapsille niitä niin monta. Eivät pysty keskittymään yhteenkään kunnolla. On meinaan alalle kouluttautuneelle aika turhautunutta opettaa samaa asiaa viikosta toiseen sille lapselle jolla on 6 harrastusta kun ei se ole niitä harjoitellut sen edellisen session jälkeen itsenäisesti ollenkaan. Kivat mulle. Samaa murmelipäivää minulle vain. Ei se raha sitä korvaa. Turhauttaa. Lopetin kun en jaksanut. Vanhemmat että ooh miten nyt ei ja mikä on ja olit niin huippu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Mistä sinä tämän tiedät?

Lapsi viettää meillä yhden viikonlopun joka kuukausi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Minä hyväksyn että varhaiskasvatus on oikeasti keskiarvoyksilön oppimistarpeita palvelevaa hoitoa jonka tarkoituksena on kompensoida viriketyhjiötä joka syntyy kun omat läheiset on töissä. Mutta silloin sitä ei pidä markkinoida jonain välttämättömyytenä lapsen normaalin kehityksen tueksi sekä lääkkeenä lapsen kaikkiin oppimishaasteisiin. Klassikko on esim. tämä että hitaasti puhumaan oppiva päiväkotiin... voin kertoa, että ei siellä päiväkodissa ole aikuista joka ehtii lasta kunnolla kannustamaan, kohtaamaan ja _kuuntelemaan_. Ei toki aina kotonakaan, ja joskus päikky on parempi mutta ei mitenkään automaattisesti, todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Tämä nimenomaan olisi se ideaali. Että lapsia ei kohdella luokkana ja massana vaan yksilöinä. Jokainen tulee erilaisesta perheestä, on persoonana tai taidoiltaan hieman erilainen kuin toinen, äärilaidoissa erot ovat suuria. Tämän kunnioittaminen on tärkeää nimen omaan asenteena. Että et ole taakka etkä huono, jos olet taidoiltasi huonompi tai parempi kuin suurin osa. Että luokkaan mahtuu jokainen sellaisena kuin on. Että luokkalaisia ei välttämättä yhdistä muu kuin se, että he ovat samalla luokalla. Kauhistuin jonkun kirjoitusta, jossa lähtökohtana oli, että lahjakkaat ovat ilkeitä. Toivottavasti ei ollut opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Harrastuksilla ei ole tekemistä koulumenestyksen kanssa toisin kuin tässä keskustelussa ap väittää. Alle kouluikäinen ei tarvitse harrastuksia.

Pienten lasten harrastusta ohjanneena toivoisi ohis tässä että vanhemmat ei järkkäisi niille lapsille niitä niin monta. Eivät pysty keskittymään yhteenkään kunnolla. On meinaan alalle kouluttautuneelle aika turhautunutta opettaa samaa asiaa viikosta toiseen sille lapselle jolla on 6 harrastusta kun ei se ole niitä harjoitellut sen edellisen session jälkeen itsenäisesti ollenkaan. Kivat mulle. Samaa murmelipäivää minulle vain. Ei se raha sitä korvaa. Turhauttaa. Lopetin kun en jaksanut. Vanhemmat että ooh miten nyt ei ja mikä on ja olit niin huippu.

Voi ei. Ei pienen lapsen kuulu harrastaa lajispesifisti, tavoitteellisesti tai itsenäisesti harjoitellen. Hyvä että vaihdoit hommaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Minä hyväksyn että varhaiskasvatus on oikeasti keskiarvoyksilön oppimistarpeita palvelevaa hoitoa jonka tarkoituksena on kompensoida viriketyhjiötä joka syntyy kun omat läheiset on töissä. Mutta silloin sitä ei pidä markkinoida jonain välttämättömyytenä lapsen normaalin kehityksen tueksi sekä lääkkeenä lapsen kaikkiin oppimishaasteisiin. Klassikko on esim. tämä että hitaasti puhumaan oppiva päiväkotiin... voin kertoa, että ei siellä päiväkodissa ole aikuista joka ehtii lasta kunnolla kannustamaan, kohtaamaan ja _kuuntelemaan_. Ei toki aina kotonakaan, ja joskus päikky on parempi mutta ei mitenkään automaattisesti, todellakaan.

Minua suoraan sanottuna yrjöttää kaikki sanavalinnat utopistien pakkodystopiasanastosta tyyliin "oppimisen tukeminen", "oppimisen haasteet", "kohtaaminen" etc. Nuo on kuin jollekin jälkeenjääneille suunniteltua hoitosanastoa. Lapset ei mene rikki siitä että niitä kohtelee normaalisti eikä kuin jotain teho-osastopotilaita. Kasvatuksen pitäisi valmentaa lapsia vähitellen kohti aikuisuutta. Nykyään tuntuu enemmän olevan tavoitteena että yhteiskuntaa valmennetaan kohti lapsen ikuista keskenkasvuisuutta ja sen "haasteiden tukemista". No kyllä kieltämättä tuetaan koko ajan meidän paapomaassa että haasteet pysyisi läsnä aina ja iäti. Ei niin että niistä selvittäisiin vaan että niistä tulee x:ännes perheenjäsen hautaan asti. Ettei vain elämä kävisi liian sujuvaksi ja pedagtyypit hallinnossa jäisi ilman työpaikkaa kun heidän diibadaabasauvaa ei kaivatakaan kaitsemaan.