Mitä tekisit jos lapsesi olisi kehitysvammainen?

Mitä sitten jos sen vamman huomaa vasta jälkikäteen? Kyllä niitä terveitäkin lapsia annetaan myöhemmässä vaiheessa sijoitukseen/adoptioon. 

Heitän biojätteeseen.

Jos on ehdottomasti sitä kieltä, ettei lastaan voi koskaan rakastaa, oli kehitysvammainen tai ei, lienee kaikille parasta luopua lapsesta. Luulisin kuitenkin suurimman osan vanhemmista sopeutuvan ajatukseen ja arkeen lapsen kanssa. Harva lopulta luopuu lapsestaan. Edes ne joiden ehdottomasti pitäisi.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 14:42"]

Entä jos synnytät terveen lapsen, joka sairastuu/vammautuu vaikka kolme vuotiaana tai kahdeksan vuotiaana. Antaisitko lapsen silloinkin pois?

[/quote]'

Juuri näin. Fiksu pointti. Lapsi voi vammautua myös syntymän jälkeen jolloin aivojen/keskushermoston kehitys häiriintyy/pysähtyy ja lapsella todetaan kehityksen jälkeenjääneisyyttä/pysähtymistä jolloin tuloksena voi olla kehitysvamma diagnoosi. Esim. vauva/lapsuusiän myrkytykset ja infektiot, hukkuminen(hapenpuute), lapsuus/nuoruusiän pääntraumat ja jopa sosiaalinen pahoinpitely voi johtaa kehitysvammaisuuteen (henkiseen jälkeenjääneisyyteen ja kongnitiivisiin ongelmiin).

Miten silloin reagoit?

Riippuu vamman luonteesta. Lievä voisi mennä ihan hyvin, mutta miksikään omaishoitajaksi en ryhtyisi. Ei ole mun juttuni.

Sun lapsi on sun juttu.

Maailmalla saa mustan lapsen ilmaiseksi koska vaan, valkoisista joutuu pimeillä markkinoilla maksamaan satoja tuhansia. Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä onko lapsi vammainen vai ei, itsekästä ajatella lasta oman minän jatkumona ja sitten kun lapsi onkin joku murhamies niin mites sitten? Minulla on kolme tervettä poikaa, kehitysvammainen olisi ihan yhtä loistava kuin muutkin.

olen nyt rv 37+1 ja olen nähnyt tästä asiasta painajaisia.. että lapseni syntyi kehitysvammaisena ja katsoin häntä vain tyhjin silmin ja totesin etten voi rakastaa häntä. :( hrr.. stressaa ajatuskin, en ole luonteeltani mikään omaishoitaja, mutta jos lapseni syntyisi vammaisena tekisin varmasti kaikkeni hänen vuokseen. Jokainen ihminen on erilainen, miten sen normaalin nyt

voi sitten määritellä? olisin ylpeä kehitysvammaisen lapsen äiti, vaikka tilanteeseen sopeutuminen veisi varmaan hetken. 

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:28"]

Sun lapsi on sun juttu.

[/quote]

24/7 hotajana toimiminen ei ole. En ole mikään luontainen hoivaajatyyppi, ja omaishoitajan raskaat velvoitteet tuhoaisivat kyllä mielenterveyteni, jos niistä edes selviytyisin. Paljon parempaa hoitoa lapsi laitoksessa saisi.

On vaikea tietää, kuinka todellisessa tilanteessa toimisi. Sitä helposti kuvittelee ettei halua/pysty/jaksa/voi hoitaa kehitysvammaista lasta mutta kun tilanne tulee konkreettisesti omalle kohdalle, niin asia ei enää olekaan niin mustavalkoinen.

Suurelle osalle vauvan kehitysvammaisuus tulee yllätyksenä - varsinkin jos vauvalla ei ole mitään selkeitä ulkoisia piirteitä (vrt. downin syndrooma) tai kehitysvammaa ei ole raskausaikana havaittu. Meidän vauva on nyt 4kk ja olemme pari viikkoa sitten saaneet hänelle diagnoosin erittäin harvinaisesta kromosomipuutoksesta, jonka seurauksena muuten täysin terve vauva on kehitysvammainen. Tulevaisuus on vielä auki - motorinen kehitys ja esim. puhumaan oppiminen tulee olemaan haastavaa mutta on sentään mahdollista. Tähän asti vauvan hoitaminen tai hänen kehityksensä ei juurikaan ole poikennut tavallisen vauvan arjesta. En oikeastaan vielä edes miellä olevani kehitysvammaisen lapsen äiti, koska kehitysvamma ei "hallitse" eikä juurikaan vielä näy elämässämme. Harva ulkopuolinenkaan huomaa vauvassa mitään vikaa - ja kuitenkin puhutaan vaikeasti kehitysvammaisesta vauvasta. Vauvan kasvaessa kehityksen viiveestä kehitysvammaisuus tulee varmasti selkeämmin ilmi.

On tietysti shokki vastaanottaa tieto vauvan kehitysvammaisuudesta mutta vauva on silti meille kaikille hyvin rakas eikä hänestä luopuminen ole käynyt mielessäkään. Ehkä jos olisimme saaneet tiedon kehitysvammaisuudesta jo raskausaikana, olisi sekin ajatus saattanut mielessä käydä mutta en usko, että olisimme päätyneet raskauden keskeytykseen. Päällimmäisenä on ehkä huoli tulevaisuudesta ja siitä miten voisimme turvata lapsellemme parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä ja oppia asioita. Arki kuitenkin vie mennessään ja kehitysvammaisuus kulkee siinä mukana.

Myisin romaneille, todistetusti näille kyllä lapset kelpaa.

Jaa olen ollut kehitysvammalaitoksessa töissä ja kyllä siellä asui vaikeasti vammaisia lapsia, jotka vain vierailivat kotonaan. Vanhemmilla oli siis muita terveitä lapsia ja ihan kunnollisia vanhempia. Eli kyllä tavallaan lapsen voi "antaa pois".

Aika moni mies on ratkaissut asian avioerolla ja elatusmaksulla.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 20:52"]

Aika ankaria vastauksia. Jos ihmisellä ei ole voimavaroja (tai halua?) ottaa elämäänsä vammaista lasta, niin eikö ole parempi, että lapsi pääsee muualle? Ja tekeekö se tästä lapsesta luopuneesta henkilöstä jotenkin vähemmän yhteiskuntakelpoisen?

Entä onko tilanne eri jos luopuu terveestä lapsesta?

[/quote]

No, en ole tähän ketjuun vielä kommentoinut, mutta kyllä: tuollainen asenne ilmaisee naisen olevan huono ja epäkypsä äidiksi.

Ei se hänen yhteiskuntakelpoisuuttaan vähennä, mutta vakavasti kehottaisin jättämään lastenhankinnan väliin, jos ainoastaan täysin terveet lapset kelpaavat.

Elämä kun voi yllättää niin monella tavalla. Täysin tervekin lapsi voi sairastua tai vammautua. Kuka kykenee hylkäämään rakkaan oman lapsen kevyin perustein (ja nyt en tosiaan tarkoita sellaisia, joilla on elämäntilanteen/oman sairauden/ison lapsikatraan/lapsen äärimmäisen vaikeahoitoisuuden takia aitoja vaikeuksia selvitä hoidosta)?!

Ja lapsi voi tuottaa "pettymyksen" niin monella muullakin tavalla. Ei olekaan kiinnostunut baletista, kuten äiti. Ruma naama äidin mielestä. Väärän väriset silmät...

Fakta on, että lapsen hankkiminen on aina arpapeliä, koskaan et voi etukäteen tilata täysin 100-prosenttisesti unelmiasi vastaavaa lasta.

Joka sellaista haluaa, ostakoon nuken.

Antaisin pois.

Antaisin pois myös.. Annetaanhan terveitäkin lapsia pois. Mistä muuten ne adoptoitavat lapset tulis ellei joku niitä pois antais?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 14:32"]

Mitä tekisit jos lapsesi olisi kehitysvammainen? Jos tutkimuksissa ei olisi huomattu mitään  ja syntyessään lapsi olisikin vammainen. Voiko lapsen silloin antaa pois? Mitä jos ei halua vammaista lasta, mitä sille pitää tehdä?

[/quote]

Varaisin luonnollisesti ajan gynekologilleni mahdollisimman pikaista jälkiaborttia varten.

En todellakaan haluaisi kehitysvammaista lasta. Adoptioon antaisin.

Auts, painiskelen juuri tämän samaisen asian kanssa....ikää on 40+ ja näyttää nalli napsahtaneen. Taitaa olla parempi teettää suosiolla abortti, koska minusta ei vammaisen lapsen äidiksi ole ja riski alkaa olla aika suuri..sinänsä sääli..kolmas olisi saanut tulla..liian myöhäistä vain..

Tällaista tilannetta ei onneksi koskaan pääsisi syntymään. En tosiaankaan halua missään olosuhteissa olla kehitysvammaisen lapsen huoltaja.