Pitääkö luottamus ansaita parisuhteessa? Vai tuleeko luottaa automaationa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka automaattisesti luotatte toiseen, niin koskeeko se kaikkia ihmisiä? Luotatte kaikkiin, jotka eivät ole osoittautuneet epäluotettaviksi? Kerrotte salaisuuset uusille ystävillenne?

Parisuhde on ihan eri asia mitä uusi tuttavuus. En muuta ystävieni kanssa yhteen muuten kuin kämppiksenä, ja se ei ole parisuhteeseen verrattavissa. Lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään syytä epäillä toisista, ovatko he sellaisia miltä vaikuttavat.

Miksi salaisuuksia pitäisi kertoa yhtään kenellekään? Jos joku on kertonut minulle jotain luottamuksella, en paljasta hänen asioitaan ulkopuolisille. Äkkiseltään en keksi itseltäni yhtään salaisuutta, mitä ne yleensä on?

Tarkoitin omia heikkouksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä ainakin olen tosi rakastunut puolisooni (oltu yhdessä n. 10v), mutta jos joku asia selvästi mielestäni vaikuttaa epäilyttävältä ja hänen selityksensä ontuvilta, en kyllä voisi uskoa häntä, siitähän tulisi tosi typerä olo! Kumppanikin on vaan ihminen kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka automaattisesti luotatte toiseen, niin koskeeko se kaikkia ihmisiä? Luotatte kaikkiin, jotka eivät ole osoittautuneet epäluotettaviksi? Kerrotte salaisuuset uusille ystävillenne?

Parisuhde on ihan eri asia mitä uusi tuttavuus. En muuta ystävieni kanssa yhteen muuten kuin kämppiksenä, ja se ei ole parisuhteeseen verrattavissa. Lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään syytä epäillä toisista, ovatko he sellaisia miltä vaikuttavat.

Miksi salaisuuksia pitäisi kertoa yhtään kenellekään? Jos joku on kertonut minulle jotain luottamuksella, en paljasta hänen asioitaan ulkopuolisille. Äkkiseltään en keksi itseltäni yhtään salaisuutta, mitä ne yleensä on?

Jos muutat yhteen, niin sinähän jo luotat siinä vaiheessa. Tarkoitin tuota edeltävää aikaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka automaattisesti luotatte toiseen, niin koskeeko se kaikkia ihmisiä? Luotatte kaikkiin, jotka eivät ole osoittautuneet epäluotettaviksi? Kerrotte salaisuuset uusille ystävillenne?

Kumppanin rinnastaminen uuteen ystävään tai ”kaikkiin ihmisiin” on yliampuvaa liioittelua ja ääriajattelua eli aika typerä kommentti ylipäänsä.

Miten kumppani eroaa uudesta ystävästä?

Kyllä sä sen joskus vielä opit.

Ok, sulta loppu argumentit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka automaattisesti luotatte toiseen, niin koskeeko se kaikkia ihmisiä? Luotatte kaikkiin, jotka eivät ole osoittautuneet epäluotettaviksi? Kerrotte salaisuuset uusille ystävillenne?

Kumppanin rinnastaminen uuteen ystävään tai ”kaikkiin ihmisiin” on yliampuvaa liioittelua ja ääriajattelua eli aika typerä kommentti ylipäänsä.

Miten kumppani eroaa uudesta ystävästä?

Kyllä sä sen joskus vielä opit.

Ok, sulta loppu argumentit.

Ei, vaan osoitit, että et ole halukas argumentoivaan keskusteluun. En heitä helmiä sioille.

En minä luota kaikkiin ihmisiin lähtökohtaisesti mutta alan lähempään romanttiseen tuttavuuteen vain niiden ihmisten kanssa jotka herättävät heti luottamukseni automaattisesti. Minulla on omasta mielestäni aika hyvä "tutka" ihmisten suhteen enkä ole juuriaakn joutunut yllättymään. Ihmiset jotka olen heti alussa luokitellut luotettaviksi, ovat yleensä aina sellaisiksi myös osoittautuneet.

Mutta ehkä tämän takia tapailuhistoriani ei ole kauhean laaja vaan sopivia miehiä on tullut eteen vain muutamia vuosien varrella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En minä luota kaikkiin ihmisiin lähtökohtaisesti mutta alan lähempään romanttiseen tuttavuuteen vain niiden ihmisten kanssa jotka herättävät heti luottamukseni automaattisesti. Minulla on omasta mielestäni aika hyvä "tutka" ihmisten suhteen enkä ole juuriaakn joutunut yllättymään. Ihmiset jotka olen heti alussa luokitellut luotettaviksi, ovat yleensä aina sellaisiksi myös osoittautuneet.

Mutta ehkä tämän takia tapailuhistoriani ei ole kauhean laaja vaan sopivia miehiä on tullut eteen vain muutamia vuosien varrella.

Kiitos, tuo kiteytti hyvin sen, mitä itsekin tuolla edellä yritin selittää.

Vierailija kirjoitti:

Luottamus on kuitenkin uskon asia. Koskaan ei voi satavarmasti luottaa, ei edes itseensä.

Luotan ainakin itseeni parisuhdeasioissa, etten esim. pettäisi koskaan ja jos rakastan, se on päätös, josta en hevillä luovu. Mutta tietenkin voin muuten aiheuttaa itselleni pettymyksiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Selvennätkö siis, mitä oikein tarkoitit. Sinähän kysyit, pitääkö luottamus ansaita vai pitääkö, kun parisuhteeseen menee, luottaa automaationa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Ja tämä on totta. Kumppaniin voi luottaa liian sokeasti. Ulkopuolelta joitain tilanteita on itsekseen ihmetellyt että uskooko tuo ihan kaiken..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka automaattisesti luotatte toiseen, niin koskeeko se kaikkia ihmisiä? Luotatte kaikkiin, jotka eivät ole osoittautuneet epäluotettaviksi? Kerrotte salaisuuset uusille ystävillenne?

Parisuhde on ihan eri asia mitä uusi tuttavuus. En muuta ystävieni kanssa yhteen muuten kuin kämppiksenä, ja se ei ole parisuhteeseen verrattavissa. Lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään syytä epäillä toisista, ovatko he sellaisia miltä vaikuttavat.

Miksi salaisuuksia pitäisi kertoa yhtään kenellekään? Jos joku on kertonut minulle jotain luottamuksella, en paljasta hänen asioitaan ulkopuolisille. Äkkiseltään en keksi itseltäni yhtään salaisuutta, mitä ne yleensä on?

Jos muutat yhteen, niin sinähän jo luotat siinä vaiheessa. Tarkoitin tuota edeltävää aikaa.

Ap

Kuka hölöttää kaikki asiansa uudelle tuttavuudelle heti alkuun? Siinä ei saa kuin lörpön maineen ja toiset alkavat kartella hölösuuta.

Ihmiset etenevät nykyään usein liian nopeasti. Naimisiin mennään puolen vuoden tuttavuuksien kanssa, perhekin perustetaan.. sitten vasta huomaakin millainen tyyppi on kyseessä ja tulee ero. Itse olen aina tutustunut tyyppiin hyvin ennen kuin oikeasti suhdetta voi kutsua parisuhteeksi. Silloin tiedän jo millainen ihminen on kyseessä ja luotan häneen. Mutta raja tietty tässäkin, mitä vaan en usko, jos koittaa jossain vaiheessa selittää mustan valkoiseksi... eli vähän hankalasti esitetty kysymys siis.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset etenevät nykyään usein liian nopeasti. Naimisiin mennään puolen vuoden tuttavuuksien kanssa, perhekin perustetaan.. sitten vasta huomaakin millainen tyyppi on kyseessä ja tulee ero. Itse olen aina tutustunut tyyppiin hyvin ennen kuin oikeasti suhdetta voi kutsua parisuhteeksi. Silloin tiedän jo millainen ihminen on kyseessä ja luotan häneen. Mutta raja tietty tässäkin, mitä vaan en usko, jos koittaa jossain vaiheessa selittää mustan valkoiseksi... eli vähän hankalasti esitetty kysymys siis.

Ennen edettiin vielä nopeammin. Mutta nykynopeus johtunee siitä, että kolmikymppisillä on jo kiire perustaa perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Selvennätkö siis, mitä oikein tarkoitit. Sinähän kysyit, pitääkö luottamus ansaita vai pitääkö, kun parisuhteeseen menee, luottaa automaationa.

Aloitukseni on spontaani ja nopea, mutta ajattelin jotenkin näin: jos uusi miehesi tulee vasta aamulla kotiin ja kertoo ESIM. nukkuneensa puistossa, jotta ei herätä sinua, niin ajatteletko, että ok, niin tapahtui, vai herääkö sinulla epäluulo, että näinköhän on?

Tämäkin on nopea esimerkki, voi olla, että ajatuksenjuoksu on väärä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Selvennätkö siis, mitä oikein tarkoitit. Sinähän kysyit, pitääkö luottamus ansaita vai pitääkö, kun parisuhteeseen menee, luottaa automaationa.

Aloitukseni on spontaani ja nopea, mutta ajattelin jotenkin näin: jos uusi miehesi tulee vasta aamulla kotiin ja kertoo ESIM. nukkuneensa puistossa, jotta ei herätä sinua, niin ajatteletko, että ok, niin tapahtui, vai herääkö sinulla epäluulo, että näinköhän on?

Tämäkin on nopea esimerkki, voi olla, että ajatuksenjuoksu on väärä.

Ap

Uusi mieheni ei voi tulla aamulla kotiin, koska minulla ei olisi uuden miehen kanssa yhteistä kotia.

En osaa kuvitella puolisoani tulemassa aamulla kotiin (mistä?) ja kertomasta nukkuneensa puistossa jotta ei herättäisi minua. Me sovimme aina etukäteen, milloin palataan tai missä tavataan. Jos tuollaista tapahtuisi niin tottakai ihmettelisin ja haluaisin kuulla, millä ihmeen logiikalla hän noin päätti toimia. Mutta mitä muuta voisin tehdä? Ottaa eron, koska selitys ei ole uskottava?

Meillä luottamus näkyy mm. siinä, että vietämme paljon aikaa erillään, vaikka avoliitossa olemmekin. Minulla on työmatkoja, molemmilla on lomamatkoja (minä tykkään matkustaa yksin, mies kavereiden kanssa), viimeksi viime viikonloppuna mies oli kaverillaan koko viikonlopun ja minä lomailin muualla Suomessa. Meidän suhteemme perustuu keskinäiseen luottamukseen eikä kumpikaan ole näiden vuosien aikana kömpinyt kotiin vasta aamulla, jos on sovittu, että tullaan illalla.

En olisi parisuhteessa, jos en luottaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Selvennätkö siis, mitä oikein tarkoitit. Sinähän kysyit, pitääkö luottamus ansaita vai pitääkö, kun parisuhteeseen menee, luottaa automaationa.

Aloitukseni on spontaani ja nopea, mutta ajattelin jotenkin näin: jos uusi miehesi tulee vasta aamulla kotiin ja kertoo ESIM. nukkuneensa puistossa, jotta ei herätä sinua, niin ajatteletko, että ok, niin tapahtui, vai herääkö sinulla epäluulo, että näinköhän on?

Tämäkin on nopea esimerkki, voi olla, että ajatuksenjuoksu on väärä.

Ap

Uusi mieheni ei voi tulla aamulla kotiin, koska minulla ei olisi uuden miehen kanssa yhteistä kotia.

En osaa kuvitella puolisoani tulemassa aamulla kotiin (mistä?) ja kertomasta nukkuneensa puistossa jotta ei herättäisi minua. Me sovimme aina etukäteen, milloin palataan tai missä tavataan. Jos tuollaista tapahtuisi niin tottakai ihmettelisin ja haluaisin kuulla, millä ihmeen logiikalla hän noin päätti toimia. Mutta mitä muuta voisin tehdä? Ottaa eron, koska selitys ei ole uskottava?

Meillä luottamus näkyy mm. siinä, että vietämme paljon aikaa erillään, vaikka avoliitossa olemmekin. Minulla on työmatkoja, molemmilla on lomamatkoja (minä tykkään matkustaa yksin, mies kavereiden kanssa), viimeksi viime viikonloppuna mies oli kaverillaan koko viikonlopun ja minä lomailin muualla Suomessa. Meidän suhteemme perustuu keskinäiseen luottamukseen eikä kumpikaan ole näiden vuosien aikana kömpinyt kotiin vasta aamulla, jos on sovittu, että tullaan illalla.

Luotat mieheesi, koska hän tekee mitä lupaa. Eikö luottamuksesi johdu, että hän on ansainnut luottamuksesi?

Parempi esimerkki uudesta miehestä, tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa aloittaja ihmettelee, kun mies piilottelee (ei työ) puhelintaan, vaikka mies tietää hänen salasanansa. Jos uusi miehesi piilottelisi puhelinta, aina kääntäisi sen piiloon, kun tulet lähelle. Luotatko automaationa, ettei hänellä ole mitään salattavaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehdot eivät ole järkevät. Ei parisuhde ole jotain, mihin mennään. Parisuhde syntyy, kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa olla yhdessä. Jos ei ole luottamusta, ei voi rakastua.

Sen takia en vastannut äänestykseen.

Kyllä minä voin ihastua, vaikka en tunne toista ihmistä. Meillä oli vetovoimainen veret seisauttava ensi tapaaminen. Siitä se lähti, vaikka eihän järjellä toiseen voinut luottaa, kun tätä ei tuntenut.

Ap

Huoh, yritetään näin:

Kun tapasin nykyisen puolisoni ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tässä on mies, johon haluan tutustua. Hän herätti kiinnostukseni, hän oli haluttava ja kaikkea sitä, mitä olin etsimässä. Se, että mielestäni luottamuksen pitää olla parisuhteen lähtökohta ei tietenkään tarkoita, että minä sillä silmäyksellä vuodatin hänelle kaiken elämästäni ja luotin häneen kuin kiveen. Ei, vaan siitä alkoi seurustelu, jonka aikana opin tuntemaan häntä koko ajan paremmin. Mutta sen seurustelun, parisuhteen, pohjana oli ajatus, että minun ei tarvitse epäillä sitä, mitä tämä mies sanoo tai esittää olevansa tai tekevänsä. Eli luottamus siihen, että hän on aito. En odottanut hänen ansaitsevan luottamustani millään tietyillä teoilla, en edes keksi mitkä sellaisia tekoja voisivat olla. Enkä ymmärrä, miksi olisin alkanut seurustella ihmisen kanssa, joka ensitapaamisesta alkaen olisi herättänyt minussa epäilyksen tai tunteen, että en voi luottaa häneen.

Hmmm, nyt puhumme hieman eri asioista, en ajatellut asiaa tuolta kannalta. Minun kysymykseni lähti liikkeelle tuosta ketjusta, jonka aloittajalle ystävä oli sanonut, että tämä luottaa mieheensä liian sokeasti.

Ap

Selvennätkö siis, mitä oikein tarkoitit. Sinähän kysyit, pitääkö luottamus ansaita vai pitääkö, kun parisuhteeseen menee, luottaa automaationa.

Aloitukseni on spontaani ja nopea, mutta ajattelin jotenkin näin: jos uusi miehesi tulee vasta aamulla kotiin ja kertoo ESIM. nukkuneensa puistossa, jotta ei herätä sinua, niin ajatteletko, että ok, niin tapahtui, vai herääkö sinulla epäluulo, että näinköhän on?

Tämäkin on nopea esimerkki, voi olla, että ajatuksenjuoksu on väärä.

Ap

Uusi mieheni ei voi tulla aamulla kotiin, koska minulla ei olisi uuden miehen kanssa yhteistä kotia.

En osaa kuvitella puolisoani tulemassa aamulla kotiin (mistä?) ja kertomasta nukkuneensa puistossa jotta ei herättäisi minua. Me sovimme aina etukäteen, milloin palataan tai missä tavataan. Jos tuollaista tapahtuisi niin tottakai ihmettelisin ja haluaisin kuulla, millä ihmeen logiikalla hän noin päätti toimia. Mutta mitä muuta voisin tehdä? Ottaa eron, koska selitys ei ole uskottava?

Meillä luottamus näkyy mm. siinä, että vietämme paljon aikaa erillään, vaikka avoliitossa olemmekin. Minulla on työmatkoja, molemmilla on lomamatkoja (minä tykkään matkustaa yksin, mies kavereiden kanssa), viimeksi viime viikonloppuna mies oli kaverillaan koko viikonlopun ja minä lomailin muualla Suomessa. Meidän suhteemme perustuu keskinäiseen luottamukseen eikä kumpikaan ole näiden vuosien aikana kömpinyt kotiin vasta aamulla, jos on sovittu, että tullaan illalla.

Luotat mieheesi, koska hän tekee mitä lupaa. Eikö luottamuksesi johdu, että hän on ansainnut luottamuksesi?

Parempi esimerkki uudesta miehestä, tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa aloittaja ihmettelee, kun mies piilottelee (ei työ) puhelintaan, vaikka mies tietää hänen salasanansa. Jos uusi miehesi piilottelisi puhelinta, aina kääntäisi sen piiloon, kun tulet lähelle. Luotatko automaationa, ettei hänellä ole mitään salattavaa?

Ap

Meillä on aina, alusta alkaen ollut itsestäänselvää, että kännykät ja muut laitteet ovat henkilökohtaisia. Minun laitteeni ovat salasanan takana ja tiedän, että myös mieheni kännykkä on, koska hän on joskus tuskaillut sen avaamisen kanssa. Uskoisin, että myös hänen läppärinsä on salasanan takana, olisi ainakin älytöntä ellei siinä sellaista olisi.

Ja mitä luottamiseen tulee niin sitähän minä yritin jo edellä selittää, että en koskaan olisi alkanut seurustella mieheni kanssa, ellei minulla olisi ollut usko siihen, että hän tekee mitä lupaa. Jos hän olisi vaikka jo toisille treffeille tullut pahasti myöhässä tai keksinyt jonkun ilmeisen tekosyyn miksi ei yhtäkkiä pääsekään, niin mielenkiintoni olisi todennäköisesti lopahtanut. Ei se minusta ole mitään erityistä luottamuksen ansaitsemista, että pitää lupauksensa. Se on lupausten pitämistä.