Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mun haluton mieheni ja pahin koskaan kuulemani loukkaus.

Vierailija
20.07.2013 |

Viimeisimmästä seksiyritelmästä on puoli vuotta. Tänään herätessäni kerroin nähneeni ihanaa unta, ja kun mies lopulta tajusi että uni oli ollut eroottinen, alkoi vaivautuneesti pussailemaan ja hipelöimään mun tissejä. Suutuin aivan järjettömästi eikä mies meinannut millään tajuta, että kun mitään ei koskaan tapahdu mun yrityksistä huolimatta, en ehkä ihan lämmöllä osaa ottaa vastaan tuollaista hikisen yön jälkeen aamuhengityksen kanssa - etenkin kun kokemuksesta tiedän sen päättyvän pariin käteenvetoliikkeeseen ja sitten "ei enää, meen suihkuun". Saatiin aikaan sota.

Liikkuvasta autosta edes seksistä puhumisesta lukkoon menevä mieheni ei pääse karkuun, joten siellä sitten iskin. EN JAKSA ENÄÄ. 7 viime vuoden aikana seksiksi laskettavaa toimintaa on ollut korkeintaan parikymmentä kertaa, suuseksiä en ole saanut koskaan. Miehestä tämä on ihan ok kun hänkään ei multa sitä vaadi. Päätin kerrankin puhua suoraan ja tämä osa keskustelua meni näin:

minä: "Eli ei tässä enää muuta voi päätellä kuin että mua ei voi panna eikä nuolla."

mies: "Kyllä sua voi panna."

Mua ei oo koskaan loukattu noin pahasti, eikä se edes tajunnut sanojaan. Lopulta sanoin sille ja vastaus oli "Kyllä sua varmaan voi nuollakin."

Siinä se istui ja väitti, että harvassa on miehet jotka suuseksiä naisille antaa. Meni hiljaiseksi kun sanoin että kaikki kaverini sitä ovat saaneet. Kertokaa nyt ihmeessä monta kumppania teillä on ollut ja moneltako ootte suuseksiä saaneet?

Kommentit (91)

Vierailija
1/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihan tarpeeksi monta ja kaikki ovat nuolleet. Nykyinen mieheni osaa nuolla mut 7taivaaseen monta kertaa yhen session aikana

Vierailija
2/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai sinä raivostuit, kun se miesparka yritti jotakin lähestymistä puolen vuoden jälkeen? Oletko ihan tosissasi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumppaneita on ollut kymmeniä ja jokainen on antanut/olisi antanut jos niin halusin.

Sanottakoot nyt vielä, että itse en tykkää oikein antaa suuseksiä miehelle, mutta koska tiedän hänen nauttivan siitä suunnattomasti, teen niin kuitenkin. On kuitenkin ihana nähdä, miten kumppani nauttii.

Noh, seksi on meilläkin aika pannassa nykyään. En jaksa edes enää vongata, se kun käy itsetunnon päälle -> saan aina kieltävän vastauksen. Ei auta muu kuin tottua siihen, että seksiä on sen 3-5 vuodessa.

Vierailija
4/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vajaa parisenkymmentä eikä tuo ole ollut yhdellekään ongelma.

Vierailija
5/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kuulostaa, että teidän kommunikointi on ollut aika nihkeää jo kauan. Ehkä jo alusta asti? Ette vain ole osanneet vaatia parempaa?

Vierailija
6/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jopa yhden illan jutut ovat nuolleet, vaikken sitä todellakaan ole olettanut. Myös kaikki mun kaverit saa suuseksiä parisuhteessaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:20"]

Ai sinä raivostuit, kun se miesparka yritti jotakin lähestymistä puolen vuoden jälkeen? Oletko ihan tosissasi?

[/quote]

Ei näin. Lähestymistä on ollut, mutta tosiaan aina loppuu tuohon pariin käteenvetoliikkeeseen, joka on ainoa jota miehelleni saan tehdä. Hellyyttä ja rakkautta on päivittäin kun joku taas sitä kohta kysyy. Mikään ei vaan koskaan etene seksiin asti.

 

Vierailija
8/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nro 8 siis ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mikä tässä nyt oli se pahin koskaan kuulemasi loukkaus?

Vierailija
10/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:22"]

Kumppaneita on ollut kymmeniä ja jokainen on antanut/olisi antanut jos niin halusin.

Sanottakoot nyt vielä, että itse en tykkää oikein antaa suuseksiä miehelle, mutta koska tiedän hänen nauttivan siitä suunnattomasti, teen niin kuitenkin. On kuitenkin ihana nähdä, miten kumppani nauttii.

Noh, seksi on meilläkin aika pannassa nykyään. En jaksa edes enää vongata, se kun käy itsetunnon päälle -> saan aina kieltävän vastauksen. Ei auta muu kuin tottua siihen, että seksiä on sen 3-5 vuodessa.

[/quote]

Millaista teillä on muuten? Meillä sitä hellyyttä ja muuta mun halut herättävää on useinkin, mutta kun ei etene niin ei etene.

 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko se mies koskaan osannut rakastella? Miten päädyitte edes yhteen? Oliko alkuaikoina intohimoinen? Jos olette jo vuosia olleet kierteessä, jossa sinä kitiset ja mies pakenee ja tuntee huonommuutta, siitä on vaikeata päästä ulos.

 

Oletko kysynyt mistä mies itse pitäisi?

Vierailija
12/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:23"]

Nyt kuulostaa, että teidän kommunikointi on ollut aika nihkeää jo kauan. Ehkä jo alusta asti? Ette vain ole osanneet vaatia parempaa?

[/quote]

Kommunikoinnin suhteen seksistä puhuminen on ainoa hankaluuksia aiheuttanut asia. Mies menee ihan lukkoon. Tämä on ainoa ongelmamme.

Miehestä en tiedä, mutta mä en kokemattomuuttani ole aiemmin osannutkaan vaatia mitään. Iän myötä mulle on tullut haluja kokeilla uutta, mutta meillä ei saa enää edes sitä vanhaa.

 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No miksi sitä suuseksiä pitäisi saada?! Miksi miehen pitäisi nuolla jotain haisevaa tussua..?

Vierailija
14/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:17"]

suuseksiä en ole saanut koskaan. Miehestä tämä on ihan ok kun hänkään ei multa sitä vaadi.

[/quote]

Miehesi on oikeassa. Ihan tasa-arvoista tuo on, ei mikään syy suuttua toiselle.

Muutenkaan en ymmärrä miksi kuvittelet että sinulla on oikeus vaatia seksiä, ja vielä tietynlaista seksiä, kun olet aikaisemmin torjunut miehen ehdottelua.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:32"]

Siis mikä tässä nyt oli se pahin koskaan kuulemasi loukkaus?

[/quote]

Mulle se oli se, että mua voi kyllä panna (mitä sitäkään ei tapahdu) mutta nuolla ei.

 

ap

 

Vierailija
16/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:34"]

Onko se mies koskaan osannut rakastella? Miten päädyitte edes yhteen? Oliko alkuaikoina intohimoinen? Jos olette jo vuosia olleet kierteessä, jossa sinä kitiset ja mies pakenee ja tuntee huonommuutta, siitä on vaikeata päästä ulos.

 

Oletko kysynyt mistä mies itse pitäisi?

[/quote]

Totta kai olen kysynyt mistä pitäisi! Kiertelee ja kaartelee, kunnon vastausta ei tule. Ei meillä ole koskaan mikään maatamullistava seksielämä ollut. Omalta osaltani pistän sen täysin sen piikkiin, että olin melko kokematon kun parikymppisenä aloitimme suhteen. Silloin seksiä oli parisen vuotta mutta sitten kaikki kuivui kokoon.

 

ap

 

Vierailija
17/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:17"]

minä: "Eli ei tässä enää muuta voi päätellä kuin että mua ei voi panna eikä nuolla."

mies: "Kyllä sua voi panna."

Mua ei oo koskaan loukattu noin pahasti, eikä se edes tajunnut sanojaan.

[/quote]

En minäkään tajua. Mikä se "pahin koskaan kuulemani loukkaus" on tässä?

 

Vierailija
18/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:35"]

No miksi sitä suuseksiä pitäisi saada?! Miksi miehen pitäisi nuolla jotain haisevaa tussua..?

[/quote]

Tähän en osaa oikein mitään vastata. Haluaisin tietää millaista se on. Jälkimmäiseen lauseeseen voin sanoa, että mun mielestä ei pitäisikään. Huolehdin hygieniastani.

 

ap

 

Vierailija
19/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:35"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:17"]

suuseksiä en ole saanut koskaan. Miehestä tämä on ihan ok kun hänkään ei multa sitä vaadi.

[/quote]

Miehesi on oikeassa. Ihan tasa-arvoista tuo on, ei mikään syy suuttua toiselle.

Muutenkaan en ymmärrä miksi kuvittelet että sinulla on oikeus vaatia seksiä, ja vielä tietynlaista seksiä, kun olet aikaisemmin torjunut miehen ehdottelua.

 

[/quote]

Luitko tekstini loppuun? Se miehen "ehdottelu" olisi edennyt tasan siihen pariin käteenvetoliikkeeseen ja homma olisi loppunut siihen. Näillä vuosilla osaan sen jo sanoa.

Mutta logiikallasi saan kyllä vaatia mieheltä sitä että hän tyydyttäisi mut edes käsillään? Sitähän mä saan sentään minuutin, pari tehdä silloin tällöin hänelle.

 

ap

 

Vierailija
20/91 |
20.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:38"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:17"]

minä: "Eli ei tässä enää muuta voi päätellä kuin että mua ei voi panna eikä nuolla."

mies: "Kyllä sua voi panna."

Mua ei oo koskaan loukattu noin pahasti, eikä se edes tajunnut sanojaan.

[/quote]

En minäkään tajua. Mikä se "pahin koskaan kuulemani loukkaus" on tässä?

 

[/quote]

Mulle oli kamala loukkaus, että mies jätti sen suuseksin kokonaan huomioitta vaikka tietää mun siitä vuosia haaveilleen. 

 

ap

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kuusi