en jaksa enää tavata joitakin lapsellisia ystäviä

Tällaisia äitejä löytyy valitettavasti omastakin kaveripiiristä, eikä symbioosihärvääminen välttämättä ainakaan vähene lapsen tultua taaperoikään. Paha heille on mitään sanoa, mutta kyllähän se ystävyyttä hankaloittaa. Yhtä ärsyttävästi käyttäytyviä isiä en tunne ainuttakaan. 

Niinpä. Minä olen ainakin huomannut, että se hypistely ja leikittäminen vain kiihtyy, kun lapsi on sitten sellaisessa iässä, että ilmeilee itse takaisin ja voi jotain yrittää sanoakin. Sitä on tosiaan ihan pelottavaa katsoa. En minä sitä sano, ettei lasta saisi mitenkään huomioida, kyllä minäkin ne lapset huomioin, kun äitinsä mukana tulevat. Mutta kun se äiti sitten vain leikittää ja ilmeilee ja läpyttelee sitä lasta, joka muuten varmasti istuisi ihan tyytyväisenä rattaissaan ja leikkisi leluillaan. Tai ei kai se sitten istuisi, kun on opetettu siihen, että äiti on koko ajan viihdykkeenä.

Meillä oli vierailulla tällainen perhe vasta. Tai no, isä on normaali, osaa puhua muustakin kuin lapsesta ja näyttää siltä, että kuuntelee myös muiden juttuja. Äiti taas on omistautunut lapselleen. Hän on olemassa siksi, että tuolla pienellä uhmiksella olisi kaikki mahdollisimman täydellisesti koko ajan. Puheet ovat pelkkää lapsijuttua ja ollessaan muiden seurassakin hän keskittyy koko ajan lapseen. Tarvitseeko sanoakaan, että lapsi saa aivan kaiken ja siitä huolimatta vänisee koko ajan. He olivat meillä kolme päivää ja oltiin koko porukka enemmän kuin helpottuneita kun tämä joukko läksi kotiinsa. Tai no, se isä olisi kyllä voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Hänkin olisi varmasti ollut loman tarpeessa.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[/quote]

Olet missannut koko viestin pääasian. Olen surullinen siitä, että jotkut ovat niin kiinni lapsessaan, etteivät kykene enää kohtaamaan muita ihmisiä hetkeäkään normaalilla tavalla. 

Jos minä en saa ystävältäni enää vaivalla sovittujen lyhyiden tapaamisten aikana edes katsekontaktia enkä yhtään järkevää lausetta, kun todellakin ihan koko aika kuluu lasta tuijotellessa, leikittäessä ja taputellessa, niin hän on sitten entinen ystävä.

Minusta ihminen edelleenkin tarvitsee ystäviä, vaikka olisikin lapsia. Lapsilla tulee jonain päivänä tosiaan omat ystävät, koulu ja lopulta kotikin, ja silloin aika on mennyt jo meidän ystävyytemme ohi. Olen vain surullinen, koska loppujen lopuksi tämä on menetys meille kaikille. Myös sille lapselle.

Itsekkäät ihmiset ovat itsekkäitä vanhempinakin. He ja lapsensa ovat maailman keskipiste. Ihan kuten he ja bileensä olivat maailman keskipiste v. 2005.

mä en jaksais tollasia kavereita katsella yhtään..

Miksi he edes tulevat treffeille, jos siinä saattaa symbioosi särkyä?

Tutulta tuntuu. Tuttavaperhe on sellainen, puhutaan omista lapsista ihan vierailun alusta asti. jos aihe sivuaa muuta, on se sitten kuitenkin jotain HEIDÄN perheeseen liittyvää. Koskaan ei kysytä esimerkiksi "mitä teille  kuuluu?" 

Valitettavasti aika moni lapsiperheellinen on tätä sorttia. Tekis mieli löytyä et mikä niihin fiksuihin aikuisiin menee, kun alkavat noin käyttäytyä.

Kyllä mäkin voin jättää lapset isälleen, mutta huolehdin koko ajan, miten niillä menee :P En voi sille mitään, olen kuitenkin lasteni äiti! Ja kun lapset ovat mukana, todellakin seuraan katseella, ettei satu mitään. Kuitenkin kanssani voi jutella myös ihan niitä aikuistenkin juttuja (mitä ikinä niillä tarkoitatkaan) mutta silti samalla tarkasti seuraan, ettei lapsille satu mitään.

Ei kaikki ole tuollaisia. Mutta tunnistavan rasittavan tyypin.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 09:38"]

Kyllä mäkin voin jättää lapset isälleen, mutta huolehdin koko ajan, miten niillä menee :P En voi sille mitään, olen kuitenkin lasteni äiti! Ja kun lapset ovat mukana, todellakin seuraan katseella, ettei satu mitään. Kuitenkin kanssani voi jutella myös ihan niitä aikuistenkin juttuja (mitä ikinä niillä tarkoitatkaan) mutta silti samalla tarkasti seuraan, ettei lapsille satu mitään.

[/quote]

Seuraaminen on eri asia kuin se, että lapsille koko ajan lässytetään. Ei voi kysyä mitään kuulumisia tai kertoa omiaan, ei edes puhua järkevillä koko lauseilla edes siitä lapsestakaan. Alkaa tulla mitta täyteen, kun muutama päivä sitten viimeksi oltiin sovittu tapaaminen. Mä en ole edes varma, näinkö yhtä mun "ystävistä" silmästä silmään koko aikana, kun hän oli koko ajan kääntyneenä sen lapsensa puoleen. Ihan koko ajan.

En mäkään oikein jaksaisi tuollaista. Tuohon on ihan sama kun menisi jonnekin leikkipuistoon istumaan, ihan yhtä hyvin siellä voi vierestä katsella, kun jotkut hyysäävät lastensa parissa. Jotenkin kaverit, joita ei ole mahdollista nähdä ikinä ilman lapsia ja joiden lapset ovat niin huomiotavieviä, ettei heidän kanssaan oikeasti pysty montaakaan lausetta vaihtamaan keskeytyksettä, jäävät aika paitsioon, koska ei heidän näkemisestään ole kertakaikkiaan mitään iloa. Sääli sinällään, mutta ystävyys on antamista ja saamista. Tuskin sille äidillekään on paljon iloa minun seurastani, jos joka tapauksessa keskittyy 90 % lapseensa silloinkin.

En pidä tätä minään ihan pakollisena tilanteena kuitenkaan, koska tunnen myös paljon ystäviä, joiden lapsi ei enää pikkuvauva-iän jälkeen roiku kiinni napanuorassa. Ymmärrän, että jos on pikkuvauva, jota joutuu imettämään koko ajan, ei lasta voi jättää isänsä hoitoon - toisaalta useimmilta äideltä kyllä sen jälkeen kun vauva on asetettu rinnalle aikuisten juttujen jutteleminen ja keskustelukumppanin normaali huomioiminen onnistuu ihan ongelmitta (verrattuna vaikka kahvitteluun mukana täysin vahdittava, äänekäs ja vilkas vähän vanhempi lapsi).

En nyt tietenkään äitiyden takia halua ketään syrjiä, mutta en mä jaksaisi nähdä myöskään ystävää, joka aina nähdessämme ottaa mukaan koiransa ja höösää tämän kanssa koko tapaamisen. Tai joka ei pystyisi lähtemään minnekääni ilman miestään, ja seurassakin kuhertelisi suurimman osan ajasta kaksin miehensä kanssa. Tai jonka puhelin soisi taukoamatta, niin että yhtäkään lausetta ei saisi loppuun asti ennenkuin hänen huomionsa olisi taas muualla ja suurin osa yhteisestä ajasta menisi siihen, kun katson vierestä kun hän puhuu puhelimessa.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 09:04"]

Itsekkäät ihmiset ovat itsekkäitä vanhempinakin. He ja lapsensa ovat maailman keskipiste. Ihan kuten he ja bileensä olivat maailman keskipiste v. 2005.

[/quote]

Niin, ja itse nämä tyypit luulevat olevansa nyt vanhempina maailman parhaita ihmisiä, eivät enää yhtään itsekkäitä... Ja ******, ovat vain ovelasti piilottaneet itsekkytensä salonkikelpoiseen muotoon.

Ymmärrän hyvin, että ap:tä surettaa tämä tilanne.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:39"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[/quote]

Olet missannut koko viestin pääasian. Olen surullinen siitä, että jotkut ovat niin kiinni lapsessaan, etteivät kykene enää kohtaamaan muita ihmisiä hetkeäkään normaalilla tavalla. 

Jos minä en saa ystävältäni enää vaivalla sovittujen lyhyiden tapaamisten aikana edes katsekontaktia enkä yhtään järkevää lausetta, kun todellakin ihan koko aika kuluu lasta tuijotellessa, leikittäessä ja taputellessa, niin hän on sitten entinen ystävä.

Minusta ihminen edelleenkin tarvitsee ystäviä, vaikka olisikin lapsia. Lapsilla tulee jonain päivänä tosiaan omat ystävät, koulu ja lopulta kotikin, ja silloin aika on mennyt jo meidän ystävyytemme ohi. Olen vain surullinen, koska loppujen lopuksi tämä on menetys meille kaikille. Myös sille lapselle.

[/quote]

Kyllä sitä sinä olet missannut koko jutun:)

Juuri nytkin sinä määrittelet hyvää äitiyttä ja ennustat kaverin lapsen tulevaisuutta pelkän oman elämänkokemuksesi ja käsityksesi mukaan.

Harmittaako sinua kovasti sitten, jos sillä sinun kaverisi lapsella elämä meneekin hyvin ja se äidin huolenpito on ollutkin hyväksi?

Edelleen. Käännä katseesi omaan lapseesi ja nauti siitä. Uskon, että saat elämästäsi enemmän irti, kuin huolehtimalla kavereidesi kasvatuksesta.

Kun pääset irti tuollaisesta negatiivisesta ennustelusta ja toisten elämän määrittelystä, voi olla, että kaverisi ehkä haluavat katsoa sinua enemmän silmiin ja viihtyvät seurassasi.

ehkä syy siihen, etteivät he haluakaan olla sinun kanssasi läsnä, löytyy sinusta itsestäsi ja asenteestasi

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:39"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[/quote]

Olet missannut koko viestin pääasian. Olen surullinen siitä, että jotkut ovat niin kiinni lapsessaan, etteivät kykene enää kohtaamaan muita ihmisiä hetkeäkään normaalilla tavalla. 

Jos minä en saa ystävältäni enää vaivalla sovittujen lyhyiden tapaamisten aikana edes katsekontaktia enkä yhtään järkevää lausetta, kun todellakin ihan koko aika kuluu lasta tuijotellessa, leikittäessä ja taputellessa, niin hän on sitten entinen ystävä.

Minusta ihminen edelleenkin tarvitsee ystäviä, vaikka olisikin lapsia. Lapsilla tulee jonain päivänä tosiaan omat ystävät, koulu ja lopulta kotikin, ja silloin aika on mennyt jo meidän ystävyytemme ohi. Olen vain surullinen, koska loppujen lopuksi tämä on menetys meille kaikille. Myös sille lapselle.

[/quote]

Kyllä sitä sinä olet missannut koko jutun:)

Juuri nytkin sinä määrittelet hyvää äitiyttä ja ennustat kaverin lapsen tulevaisuutta pelkän oman elämänkokemuksesi ja käsityksesi mukaan.

Harmittaako sinua kovasti sitten, jos sillä sinun kaverisi lapsella elämä meneekin hyvin ja se äidin huolenpito on ollutkin hyväksi?

Edelleen. Käännä katseesi omaan lapseesi ja nauti siitä. Uskon, että saat elämästäsi enemmän irti, kuin huolehtimalla kavereidesi kasvatuksesta.

Kun pääset irti tuollaisesta negatiivisesta ennustelusta ja toisten elämän määrittelystä, voi olla, että kaverisi ehkä haluavat katsoa sinua enemmän silmiin ja viihtyvät seurassasi.

ehkä syy siihen, etteivät he haluakaan olla sinun kanssasi läsnä, löytyy sinusta itsestäsi ja asenteestasi

[/quote]

Lopeta jo, idioottikin tajuaa, että oleet juuri tällainen lapsen saatuaan ei enää normaaliin kanssakäymiseen kykenevä -äiti ja yrität verhota itsesi puolustamisen ap:n mollaamiseen :) Itse lapsettomana ymmärrän, mistä ap puhuu, sillä erotuksella, etten ystäväpiirissäni nyt ihan noin pahoja tapauksia ole. Ja kaikkiin ystävieni lapsiin jopa haluan tutustua, joten asia ei niin paljoa minua vaivaa. Koita ap ottaa yksi tapaaminen siltä kantilta, että olet treffeillä lapsen kanssa, et äidin ;)

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:19"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:39"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[/quote]

Olet missannut koko viestin pääasian. Olen surullinen siitä, että jotkut ovat niin kiinni lapsessaan, etteivät kykene enää kohtaamaan muita ihmisiä hetkeäkään normaalilla tavalla. 

Jos minä en saa ystävältäni enää vaivalla sovittujen lyhyiden tapaamisten aikana edes katsekontaktia enkä yhtään järkevää lausetta, kun todellakin ihan koko aika kuluu lasta tuijotellessa, leikittäessä ja taputellessa, niin hän on sitten entinen ystävä.

Minusta ihminen edelleenkin tarvitsee ystäviä, vaikka olisikin lapsia. Lapsilla tulee jonain päivänä tosiaan omat ystävät, koulu ja lopulta kotikin, ja silloin aika on mennyt jo meidän ystävyytemme ohi. Olen vain surullinen, koska loppujen lopuksi tämä on menetys meille kaikille. Myös sille lapselle.

[/quote]

Kyllä sitä sinä olet missannut koko jutun:)

Juuri nytkin sinä määrittelet hyvää äitiyttä ja ennustat kaverin lapsen tulevaisuutta pelkän oman elämänkokemuksesi ja käsityksesi mukaan.

Harmittaako sinua kovasti sitten, jos sillä sinun kaverisi lapsella elämä meneekin hyvin ja se äidin huolenpito on ollutkin hyväksi?

Edelleen. Käännä katseesi omaan lapseesi ja nauti siitä. Uskon, että saat elämästäsi enemmän irti, kuin huolehtimalla kavereidesi kasvatuksesta.

Kun pääset irti tuollaisesta negatiivisesta ennustelusta ja toisten elämän määrittelystä, voi olla, että kaverisi ehkä haluavat katsoa sinua enemmän silmiin ja viihtyvät seurassasi.

ehkä syy siihen, etteivät he haluakaan olla sinun kanssasi läsnä, löytyy sinusta itsestäsi ja asenteestasi

[/quote]

Lopeta jo, idioottikin tajuaa, että oleet juuri tällainen lapsen saatuaan ei enää normaaliin kanssakäymiseen kykenevä -äiti ja yrität verhota itsesi puolustamisen ap:n mollaamiseen :) Itse lapsettomana ymmärrän, mistä ap puhuu, sillä erotuksella, etten ystäväpiirissäni nyt ihan noin pahoja tapauksia ole. Ja kaikkiin ystävieni lapsiin jopa haluan tutustua, joten asia ei niin paljoa minua vaivaa. Koita ap ottaa yksi tapaaminen siltä kantilta, että olet treffeillä lapsen kanssa, et äidin ;)

[/quote]

Miksi minun pitäisi lopettaa. Kun lapseni olivat pieniä, tapasin näitä sinunlaisia naisia, jotka väreilivät negatiivista auraa. Heidän mielestään kukaan muu ei osannut kasvattaa lapsia. Milloin muut olivat liikaa kiinni lapsissaan tai eivät välittäneet. Ei niistä lapsista mitään tule jne..

Heillä aika meni muiden asioiden ruotimiseen ja oma elämä jäi elämättä .

Ihan oikeasti. Mieti, että mitä se sinua oikeasti liikuttaa, jos ystäväsi kasvattavat lapsensa eri tavalla kuin sinä. Erilaisuutta on hyvä oppia sietämään. Kun lapsesi menevät kouluun, heitä kasvatetaan siellä eri tavoin kuin sinä haluat. 

Ja kaikki eivät vain halua alkaa moittimaan ja haukkumaan ystäviään. Sitä juuri meinaan sillä negatiivisella auralla, mikä ehkä sinusta hohkaa ympärillesi. Mihin ihminen tarvitsee vihamiehiä, kun hänellä on ystäviä. Tämä taitaa päteä sinuun.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:33"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:19"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:39"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 08:24"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 07:33"]

Minulla on siis useampia ystäviä, joilla vuoden kahden ikäisiä lapsia. Nyt on kuitenkin niin, että osaa näistä ei enää jaksa tavata. 

En tiedä, onko vika lapsissa vai vanhemmissa vai molemmissa. Mutta on sellaisia, että ensinnäkään niitä ei saa hetkeksikään minnekään ilman lasta, vaikka lapsilla on isätkin. Ja kun lapset on mukana, niin niiden kanssa pyöritään ja häärätään ihan koko ajan. Yhtään mitään aikuisten juttuja ei pysty puhumaan, kun huomio ja puheet on ihan koko ajan niissä lapsissa. Vaikka lapsi istuu rattaissa, niin tuijotetaan sitä, miten se nyt sitten syö, mitä se sanoo, mitä se katsoo jne. Ihan koko ajan.

Miten tämä voi olla tämmöistä? On minulla muitakin ystäviä, joilla on lapsia. Ne lapset voi jättää muutamaksi tunniksi isän kanssa kotiin. Ja jos ne lapset on mukana kaupungilla, niin ne on nimenomaan vain mukana. Kyllä niistä huolehditaan, mutta ei joka halvatun hetki tuijoteta ja hypistellä ja leikitetä.

Miten nuo lapsetkaan kehittyy tervejärkisiksi, kun meno on koko ajan tuollaista?!

[/quote]

Kannattaa opetella elämään elämää niin, ettei joka asiasta väännä murhetta itselleen.

Minun kuopuskin on jo 25v ja voin sanoa, että niistä kaikista kasvaa ihan hienoa aikuisia, vaikka niiden takia hössötettäisiinkin. 

Sinunlaiset äidit ovat siinä suhteessa rasittavia, että jos kaikki eivät toimi, kuten sinä, odotat kieli pitkällä, että menispä niillä lapsilla huonosti ja eipä niistä tulis mitään, kun ne mammat toimii ihan eri tavalla kuin minä. Ruokit negatiivista ajattelua kavereitasi ja oudompia kohtaan ja kulutat aikaasi juoruamalla muista ja miettimällä heidän elämästään pahoja asioita.

Suosittelen ihan oikeasti kääntymään mieluummin omien lasten puoleen ja osoittamaan heille rakkautta. Aika menee nopeampaa kuin uskotkaan ja kohta huomaat, että lapsesi lentävät pesästä ja niin ne kavereidenkin lapset ja niistä tulee hienoja aikuisia, vaikka olet koko 20 vuotta mustamaalannut mieltäsi ajattelemalla, ettei niistä lapsista mitään tule, kun ne äidit tekee niin ja näin.

Ainoa, mitä tuolla negatiivisella ajattelulla vahingoitat, on sinä itse ja omat lapsesi, joille opetat tuon saman ajattelun.

Tänä aamuna käännyt mieluummin katsomaan omaa lastasi ja ihmettele, kuinka suloinen ja ihana se on. Ihana, kun se on siinä, eikä eksyneenä kylmissään missään metsässä.

silloin huomaat, että ehkä niillä muiden kasvatustavoilla ei olekaan enää niin merkitystä

[/quote]

Olet missannut koko viestin pääasian. Olen surullinen siitä, että jotkut ovat niin kiinni lapsessaan, etteivät kykene enää kohtaamaan muita ihmisiä hetkeäkään normaalilla tavalla. 

Jos minä en saa ystävältäni enää vaivalla sovittujen lyhyiden tapaamisten aikana edes katsekontaktia enkä yhtään järkevää lausetta, kun todellakin ihan koko aika kuluu lasta tuijotellessa, leikittäessä ja taputellessa, niin hän on sitten entinen ystävä.

Minusta ihminen edelleenkin tarvitsee ystäviä, vaikka olisikin lapsia. Lapsilla tulee jonain päivänä tosiaan omat ystävät, koulu ja lopulta kotikin, ja silloin aika on mennyt jo meidän ystävyytemme ohi. Olen vain surullinen, koska loppujen lopuksi tämä on menetys meille kaikille. Myös sille lapselle.

[/quote]

Kyllä sitä sinä olet missannut koko jutun:)

Juuri nytkin sinä määrittelet hyvää äitiyttä ja ennustat kaverin lapsen tulevaisuutta pelkän oman elämänkokemuksesi ja käsityksesi mukaan.

Harmittaako sinua kovasti sitten, jos sillä sinun kaverisi lapsella elämä meneekin hyvin ja se äidin huolenpito on ollutkin hyväksi?

Edelleen. Käännä katseesi omaan lapseesi ja nauti siitä. Uskon, että saat elämästäsi enemmän irti, kuin huolehtimalla kavereidesi kasvatuksesta.

Kun pääset irti tuollaisesta negatiivisesta ennustelusta ja toisten elämän määrittelystä, voi olla, että kaverisi ehkä haluavat katsoa sinua enemmän silmiin ja viihtyvät seurassasi.

ehkä syy siihen, etteivät he haluakaan olla sinun kanssasi läsnä, löytyy sinusta itsestäsi ja asenteestasi

[/quote]

Lopeta jo, idioottikin tajuaa, että oleet juuri tällainen lapsen saatuaan ei enää normaaliin kanssakäymiseen kykenevä -äiti ja yrität verhota itsesi puolustamisen ap:n mollaamiseen :) Itse lapsettomana ymmärrän, mistä ap puhuu, sillä erotuksella, etten ystäväpiirissäni nyt ihan noin pahoja tapauksia ole. Ja kaikkiin ystävieni lapsiin jopa haluan tutustua, joten asia ei niin paljoa minua vaivaa. Koita ap ottaa yksi tapaaminen siltä kantilta, että olet treffeillä lapsen kanssa, et äidin ;)

[/quote]

Miksi minun pitäisi lopettaa. Kun lapseni olivat pieniä, tapasin näitä sinunlaisia naisia, jotka väreilivät negatiivista auraa. Heidän mielestään kukaan muu ei osannut kasvattaa lapsia. Milloin muut olivat liikaa kiinni lapsissaan tai eivät välittäneet. Ei niistä lapsista mitään tule jne..

Heillä aika meni muiden asioiden ruotimiseen ja oma elämä jäi elämättä .

Ihan oikeasti. Mieti, että mitä se sinua oikeasti liikuttaa, jos ystäväsi kasvattavat lapsensa eri tavalla kuin sinä. Erilaisuutta on hyvä oppia sietämään. Kun lapsesi menevät kouluun, heitä kasvatetaan siellä eri tavoin kuin sinä haluat. 

Ja kaikki eivät vain halua alkaa moittimaan ja haukkumaan ystäviään. Sitä juuri meinaan sillä negatiivisella auralla, mikä ehkä sinusta hohkaa ympärillesi. Mihin ihminen tarvitsee vihamiehiä, kun hänellä on ystäviä. Tämä taitaa päteä sinuun.

[/quote]

Anteeksi, mutta en ymmärrä pätkääkään, miten kirjoittamasi liittyy aiheeseen? Ap on harmissaan siitä, että jotkut hänen ystävistään eivät enää näe ympärilleen ja minä taas ymmärrän hänen harmistuksensa. Kumpikaan meistä ei kritisoinut kenenkään tapaa kasvattaa lapsia. Ja todellakin, jos sinun mielestäsi, se että minä HALUAN tutustua ystävieni lapsiin ja olen heistä kiinnostunut, tarkoittaa sitä, että jakelen jotain negatiivista energiaa, niin katsoppa peiliin :) Ilmaisetko sinä lapsille tunteesi lyömällä heitä, vai oletkohan mahdollisesti ymmärtänyt jotain hyvin, hyvin väärin? Ja edelleen, olen lapseton, opettele lukemaan.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 07:24"]

Meillä oli vierailulla tällainen perhe vasta. Tai no, isä on normaali, osaa puhua muustakin kuin lapsesta ja näyttää siltä, että kuuntelee myös muiden juttuja. Äiti taas on omistautunut lapselleen. Hän on olemassa siksi, että tuolla pienellä uhmiksella olisi kaikki mahdollisimman täydellisesti koko ajan. Puheet ovat pelkkää lapsijuttua ja ollessaan muiden seurassakin hän keskittyy koko ajan lapseen. Tarvitseeko sanoakaan, että lapsi saa aivan kaiken ja siitä huolimatta vänisee koko ajan. He olivat meillä kolme päivää ja oltiin koko porukka enemmän kuin helpottuneita kun tämä joukko läksi kotiinsa. Tai no, se isä olisi kyllä voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Hänkin olisi varmasti ollut loman tarpeessa.

[/quote] Voi kun tuon naisen mies joskus katsoisi lapsen perään, niin äiti voisi hengähtää ja jutella muiden kanssa.

Kannattaisi kysyä suoraan,onko tultu kaupungille lasta hyysämään vai kaveria tapaamaan.Kyllä se lapsi kestää sen jos aikuiset juttelee ja istuu vieressä.Toisilla on vaan tarve eittää mailman parasta äitiä vaikka oikeasti sellaista ei ole olemassakaan.Suurin osa äideistä hoitaa lapsensa hyvin ja silti pitää kaveri suhteita yllä,voisit ehdottaa tapaamista sellaiseen paikkaan,mihin ei saa lapsia viedä(en nyt tarkoittanut mitään kapakkaa,joten älä käsitä väärin).