Mies arvosteli mun rinnat. Olen itkenyt yöni.
Reagoinko liioitellusti?
Mies pyysi mua eilen pihaan katsomaan yhtä juttua. Olin jo yöpaitasillani eikä mulla ollut rintaliivejä.
Puin pikaiseen neuletakin ja ovella naureskelin miehelle, että en kehtaa tulla kun rinnat roikkuu napaan asti.
Mies katsoi ja naurahdin vielä uudestaan, että no, roikkuuhan ne.
En kaivannut vastauksia kun mies yhtäkkiä tokas, että "no, vähän".
ETTÄ MITÄ?!
Ihan sama kun hän on joskus heittänyt olevansa pienimunainen, että olisin vastannut siihen vaan "no, vähän"
EIKÖ?
En saanut sanotuksi mitään vaan pakenin makkariin ja laitoin oven perässäni kii.
Mies tuli sinne hetken päästä ja sanoi anteeksi, mutta en vielä silloin kyennyt ajattelemaan vaan pyysin, että antaa mun nyt olla ja menee pois.
Sanoin hänellekin, tuon, että mitäpä jos minä kommentoisin hänen ulkoisia ominaisuuksiaan noin?
Ei vastannut ja yritti sanoa, että oma kommenttinsa oli vitsi ja kun vilkaisin häntä silmiin niin tarkensi, että vitsi oli huono sellainen.
Kun mies poistui makkarista, annoin hänelle hänen peittonsa ja tyynynsä mukaan Ja jäin yksin makkariin itkemään.
Tässä kohtaa kaipasin, että mies tulisi ja pyytäisi nyt anteeksi kun olin saanut hetken olla ja pystyisin kuuntelemaan hänen puolensa asiasta.
Nytpä ei mies vaivautunutkaan enään. Makoili vaan sohvalla kun ei olisi mitään ollutkaan. Oli kyllä tietoinen siitä miten pahasti loukkasi mua.
On nimittäin niin, että oma äitini on aina hokenut minulle, että rintani ovat häpeän asia. Tiedän ettei äitini ollut ihan terve, kehu aina itseään ja mun piti arvostella hänen kroppaansa kuinka on taas viime viikolta kiinteytynyt kovasti yhden jumpan jäljiltä. On siis elossa yhä, mutta ei minulle.
Aikanaan tapasin mieheni ja olin 3 lapsen yh ja mieheni lapseton ja minua jonkin verran nuorempi. Tuolloin äitini kommentoi ihan kysymättä, että mun rintoja voisi mieheni hiukan pelästyä. JUST!
Okei, ne ei ole pystyssä, mutta eipä ne nyt kovin eriskummallisetkaan ole muiden naisten rintavarustukseen verrattuna. Olen tätä tarkkailua ohimennen tehnyt vuosia ja päätynyt tulokseen, että omani on omani ja ne kelpaa. Niistä on lapsemme saanut ruokansa jne.
Olen siis koittanut hyväksyä itseni ja alkaa nähdä todellisuuden enkä sitä minkä äitini näki.
En ole koskaan saanut keneltäkään muilta moitteen sanaa itsestäni vaan pelkkiä kehuja. Oma minäkuvani on vasta nyt , 32-vuotiaana ollut tervehtymään päin. Niitä saamiani kehuja en ole ottanut tosissani aiemmin, en edes nuorena kun minut olisi haluttu kuuluisaan mallitoimistoon malliksi. Pyysivät äidiltäni lupaa hakea minut kuvausmatkalle jne. Äitini ei kannustanut ja pelästyin sekä laitoin lankapuhelimen seinästä irti.
Olen kertonut tämän miehelleni ja nimenomaan rinnoistani, jotta tietäisi eikä tälläisiä tilanteita tulisi kuin nyt on.
Koitan pitää reliteettiset narut käsissäni enkä antaa taas sijaa sille, että näkisin itseni jälleen äitini silmin. Ne hänen sanat kaikui eilen mielessäni kun itkin.
Kaikkein pahimmalta tuntui se, että mieheni ei puhu vieläkään mitään. Ihan kuin lisätä ei enään kiinnostaisi, että lepynkö vai en. Olemme käyneet tässä hyvin lähellä eroa, mutta ihan muiden asioiden vuoksi. Minä olen päättänyt arvostaa miestäni enemmän ja muutenkin korjata hiljalleen asioita mitkä ovat lähes kaataneet liittomme. Rakkaus ei ole koskaan loppunut eikä kolmansia osapuolia asiassa ole. Elämme vaan 2 vuotta liian rankkoja aikoja, lapsemme sairastui ja minä itsekin, pilkan paljon asioita liian pienellä ajalla yhteen perheeseen kannettavaksi. Siksi loukkasi kun minusta mieheni oli kylmempi kuin koskaan ennen minua kohtaan.
On hänelläkin ja meillä jokaisella on omat epäkohtamme joita emme halua kaikille kuuluttaa tai näyttää/puhua.
On miehellänikin, enkä koskaan häntä hänen heikolla kohdallansa ruotisi, koska tiedän kuinka vahingollista se voi itsetunnolle olla. Toisekseen MINÄ en näe miehessäni mitään vikaa, rakastan häntä.
Mutta nyt mieheni kai näkee minussa ja tarkoittaako tämä sitä, että rakkaus on vähentynyt?
Tämä olisi nyt ihan pakko saada selvitettyä ja niin ettei se jää mieleen kummittelemaan jos meinaa, että tulevasta ja seksielämästä tulee mitään.
Mulla meni hei 6 vuotta riisua liivit mieheni edessä seksin aikana, saunassa kyllä varhemmin. Tämä oli mulle iso edistys ja pelkään, että nyt mentiin takapakkia.
Tahtoisin asiallisia vastauksia siitä, että miten te ottaisitte tämän asian?
Te joilla on terve itsetunto omien rintojenne suhteen? Jotta voisin pyrkiä toimimaan kuten ne naiset jotka ovat sinut oman etuvarustuksensa kanssa.
Vai aiheuttaisiko vastaava kaikille naisille pahan mielen ja miten luulette, kuinka selviäisitte asiasta? Vaikuttaisiko tällainen suhteessanne johonkin?
Tai oletteko te loukanneet joskus miestänne vastaavasti? Miksi ja mitä siitä seurasi?
Kommentit (125)
Minustakin sinun ap kuuluu pyytää anteeksi mieheltäsi ylireagointia ja omasta sängystä pois ajamista. Hän on jo pyytänyt sinulta, joten hänen puoleltaan asia on kunnossa.
Eka kysyy mielipidettä ja sitten järkyttyy kun saa vastaukseksi mielipiteen? Voiko noin ääliötä ihmistä olla. :D
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:37"]
Miksi AP menee kerjäämään verta nenästä, jos rinnat ovat muutenkin arka paikka? Tätä en voi käsittää. Ja vielä monta kertaa.. jos mies sitten äkkipikaa haluaa päästä hankalasta tilanteesta eroon vastaamalla "Vähän", niin iski vyön alle ja loukkasi pahimmalla mahdollisella tavalla? Ei teitä feminatseja voi käsittää. No, onneksi ei tarvitsekaan.
[/quote]
Oletko tyhmä? Eihän ap ollut edes vaatinut mitään vastausta, vaan mies oli oma-aloitteisesti arvostelemassa asiasta, jonka tietää olevan herkkä paikka.
Taas kerran miehen ääliömäisyys kaadetaan naisen harteille. Nyt ei saisi edes loukkaantua aiheesta.
Tää on hauska esimerkki miesasiamiehestä: melkein kaikki tässä ketjussa ovat sanoneet, että ap ylireagoi, ja pitäneet miehen toimintaa ihan ymmärrettävänä.
Ap puolestaan vaikuttaa enemmänkin herkältä ja traumatisoituneelta ihmiseltä, joka kaipaa tukea, kuin miltään natsilta joka haluaisi käskyttää miehiä. Vai voitko rehellisesti mitenkään lukea hänen toimintansa niin, että hän haluaa tahallaan manipuloida ja pompottaa miestä?
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:37"]
Miksi AP menee kerjäämään verta nenästä, jos rinnat ovat muutenkin arka paikka? Tätä en voi käsittää. Ja vielä monta kertaa.. jos mies sitten äkkipikaa haluaa päästä hankalasta tilanteesta eroon vastaamalla "Vähän", niin iski vyön alle ja loukkasi pahimmalla mahdollisella tavalla? Ei teitä feminatseja voi käsittää. No, onneksi ei tarvitsekaan.
[/quote]
Olet kuin äitisi. Haet kehut rintojasi kohtaan vain hieman eritavalla. Sanot että rintasi roikkuvat ja olisit halunnut miehesi kiistävän rintojen roikkumisen ja vielä kehuvan päälle kuinka kauniit rintasi ovat. Miehesi sanoikin oman roikkumisliioittelusi asemasta totuuden, eli kertoi rintojen roikkuvan vähän.... jota myöhemmissä viesteissä itsekin kororostat. Loukkaannuit kun miehesi ei lähtenyt totuuden sijasta asiaa muuksi muuttamaan. Olisiko äitisi loukkaantunut jos hänen vartaloaan ei olisi aiheettomasti kehuttu?
Asiahan on hirmuisen tärkeä, jos nainen määrittelee itsensä rintavarustuksensa kautta. Mutta eihän tasapainoinen, normaali nainen niin tee. Eihän? Rintojen tarkoitus on ruokkia jälkikasvua, mutta ihana seksiä tihkuva kulttuurimme on kääntänyt tarkoituksen niin, että nykyajan naiset eivät viitsi imettää, kun rinnat riipahtaa. Oikeasti naiset, lakatkaa ajattelemasta niitä rintojanne, kuin niillä mitattaisiin teidän arvonne, vaan keskittykää siihen, että olette rentoja, itsevarmoja ja onnellisia ihmisinä. Tiedän, että ulkonäköpaineet ovat nykyään kovat, mutta mielestäni teette vaan itsestänne uhreja, kun ruokitte sitä olemalla turhamaisia.
T: mies
voi jestas,oiskin elämä noin helppoa,että voisi vetää herneet nekkuun rintojen roikkumis kommentista!!!
oon 4 lapsen yh,ja tissini roikkuu taatusti enemmän kun sulla,mutta mitä väliä sillä on? eletty elämä vaan näkyy kropassa,ja sillä siisti!
kannattas varmaa käsitellä äiti-suhdetta enemmän kuin riippuvia rintoja...
Ap on hullu, hanki elämä tuollaisen pelleilyn sijaan. Säälin todella miestäsi.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:40"]
Oletko tyhmä? Eihän ap ollut edes vaatinut mitään vastausta, vaan mies oli oma-aloitteisesti arvostelemassa asiasta, jonka tietää olevan herkkä paikka.
[/quote]
Minusta on vastauksen vaatimista, jos kysyy samaa asiaa kaksi kertaa. Mies ei ollut oma-aloitteinen.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:41"]
Asiahan on hirmuisen tärkeä, jos nainen määrittelee itsensä rintavarustuksensa kautta. Mutta eihän tasapainoinen, normaali nainen niin tee. Eihän? Rintojen tarkoitus on ruokkia jälkikasvua, mutta ihana seksiä tihkuva kulttuurimme on kääntänyt tarkoituksen niin, että nykyajan naiset eivät viitsi imettää, kun rinnat riipahtaa. Oikeasti naiset, lakatkaa ajattelemasta niitä rintojanne, kuin niillä mitattaisiin teidän arvonne, vaan keskittykää siihen, että olette rentoja, itsevarmoja ja onnellisia ihmisinä. Tiedän, että ulkonäköpaineet ovat nykyään kovat, mutta mielestäni teette vaan itsestänne uhreja, kun ruokitte sitä olemalla turhamaisia.
T: mies
[/quote]
Hieman ohi aiheesta, mutta mua ihmetyttää miksi joillakin on voimakas tarve lisätä loppuun sukupuolensa. Aivan kuten tässäkin tapauksessa.
Luuletko "mies", että edustat jokaisen miehen mielipidettä? Vai luuletko, että sukupuolesi antaa kommentillesi automaattisesti suuremman auktoriteetin (mies tulee ja sanoo miten asia on)?
Sukupuolittuneet asenteet ovat tarpeettomia. Kannattaa lähestyä asiaa parisuhdedynamiikan ja yksilöiden välisten vuorovaikutussuhteiden avulla.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:40"]
Tää on hauska esimerkki miesasiamiehestä: melkein kaikki tässä ketjussa ovat sanoneet, että ap ylireagoi, ja pitäneet miehen toimintaa ihan ymmärrettävänä.
Ap puolestaan vaikuttaa enemmänkin herkältä ja traumatisoituneelta ihmiseltä, joka kaipaa tukea, kuin miltään natsilta joka haluaisi käskyttää miehiä. Vai voitko rehellisesti mitenkään lukea hänen toimintansa niin, että hän haluaa tahallaan manipuloida ja pompottaa miestä?
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:37"]
Miksi AP menee kerjäämään verta nenästä, jos rinnat ovat muutenkin arka paikka? Tätä en voi käsittää. Ja vielä monta kertaa.. jos mies sitten äkkipikaa haluaa päästä hankalasta tilanteesta eroon vastaamalla "Vähän", niin iski vyön alle ja loukkasi pahimmalla mahdollisella tavalla? Ei teitä feminatseja voi käsittää. No, onneksi ei tarvitsekaan.
[/quote]
[/quote]
Ei Ap olekaan feminatsi, mutta on saanut tuekseen muutaman sellaisen tässä keskustelussa :)
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:40"]
Oletko tyhmä? Eihän ap ollut edes vaatinut mitään vastausta, vaan mies oli oma-aloitteisesti arvostelemassa asiasta, jonka tietää olevan herkkä paikka.
[/quote]
Minusta on vastauksen vaatimista, jos kysyy samaa asiaa kaksi kertaa. Mies ei ollut oma-aloitteinen.
[/quote]
Vai niin. Ja tämä oikeuttaa mielestäsi toisen mielipahan tuottamisen? Asiassa, joka on hänen tiedossaan ja tiedossa on myös, että aihe on hyvin sensitiivinen ja henkilökohtainen.
Mitäpä jos mies olisikin sanonut:"voi rakas! Tiedän, mitä stressaat ja se harmittaa minua. Rinnoissasi ei ole mitään vikaa, ne ovat luonnolliset ja sellaisina kauniit."
Mies ei valehtelisi tässäkään tapauksessa.
Tuo kuvailemasi tilanne on juuri sellainen, jonka voisin kuvitella käyvän meillekin mieheni kanssa. Ja minä ylireagoisin ja ottaisin itseeni. Kun todellisuudessa kuitenkin olisi varmaan niin että tuollaisessa tilanteessa miehellä ei ole pätkääkään mielessä se asia, että "rinnat roikkuvat, voi kamalaa", niin mies sitten saattaa tokaista jotain vastaukseksi naisen kommenttiin mitään sen enempää miettimättä.
Minusta tuntuu, että se on vain naisen pään sisällä tuo turha itsetarkkailu, ja tuollainen kommentti omista rinnoista tulee tavallaan yllätyksenä miehelle kesken muiden touhujen. Miehethän eivät tunnetusti ole aina välkyimmästä päästä tällaisessa tilanteessa, ei ainakaan oma mieheni. Siksi olen ainakin itse yrittänyt päästä eroon oman ulkonäköni kommentoinnista miehelleni. On vain uskottava, että riitän tällaisena, jos mieskään ei mitään kommentoi.
Eli ymmärrän kyllä reaktiosi, mutta uskon että miehesi kommentti ei ollut mitenkään harkittu. Sopikaa asia, ottakaa opiksi ja jatkakaa eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:40"]
Oletko tyhmä? Eihän ap ollut edes vaatinut mitään vastausta, vaan mies oli oma-aloitteisesti arvostelemassa asiasta, jonka tietää olevan herkkä paikka.
[/quote]
Minusta on vastauksen vaatimista, jos kysyy samaa asiaa kaksi kertaa. Mies ei ollut oma-aloitteinen.
[/quote]
Vai niin. Ja tämä oikeuttaa mielestäsi toisen mielipahan tuottamisen? Asiassa, joka on hänen tiedossaan ja tiedossa on myös, että aihe on hyvin sensitiivinen ja henkilökohtainen.
Mitäpä jos mies olisikin sanonut:"voi rakas! Tiedän, mitä stressaat ja se harmittaa minua. Rinnoissasi ei ole mitään vikaa, ne ovat luonnolliset ja sellaisina kauniit."
Mies ei valehtelisi tässäkään tapauksessa.
Olet oikeassa, tuo olisi ollut fiksumpi vastaus. Pitää ottaa kuitenkin huomioon konteksti ja ympäristö, jossa mies tokaisi vastauksensa. Ja miksi piti mennä kerjäämään vastausta herkkään aiheeseen? Laittoi vielä miehen nukkumaan erilleen -ap:n olisi syytä nöyrtyä ja pyytää anteeksi.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 11:41"]
T: mies
[/quote]
Hieman ohi aiheesta, mutta mua ihmetyttää miksi joillakin on voimakas tarve lisätä loppuun sukupuolensa. Aivan kuten tässäkin tapauksessa.
Luuletko "mies", että edustat jokaisen miehen mielipidettä? Vai luuletko, että sukupuolesi antaa kommentillesi automaattisesti suuremman auktoriteetin (mies tulee ja sanoo miten asia on)?
Sukupuolittuneet asenteet ovat tarpeettomia. Kannattaa lähestyä asiaa parisuhdedynamiikan ja yksilöiden välisten vuorovaikutussuhteiden avulla.
[/quote]
En luule, että edustan kaikkien miesten mielipidettä. Kuten sinäkin varmasti ymmärrät, ettet sinäkään edusta kaikkien naisten mielipidettä. Sikäli kun kaikki kirjoittavat tänne omia mielipiteitään, joten onko edes järkevää kysyä tuollaista?
Olen siinä käsityksessä, että naiset pyrkivät ulkonäöllään miellyttämään vastakkaista sukupuolta, eli miehiä. Siksi laitoin sukupuolen tuohon loppuun. Myös sen takia, että tämä foorumi taitaa olla pitkälti naisvaltainen, allekirjoituksella varmistin, että minua ei pidetä hippifemakkona ;)
Jotenkin tuntuu että tahallasi vedit herneen nenään allekirjoituksesta ja yritit ymmärtää sen väärin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Loppuun heitit vielä pseudoälykkään kommentin, jossa ei ollut mitään sisältöä. Eikö yleinen ajatusmaailma naisen ihanneulkonäöstä ole nimenomaan sukupuolittunut asenne?
"Kannattaa lähestyä asiaa parisuhdedynamiikan ja yksilöiden välisten vuorovaikutussuhteiden avulla."
Kerropas nyt miten sitä pitää lähestyä kun tunnut tietävän? Se että turhamainen suhtautuminen ulkonäköönsä ja "ynnynnyy, mää oon ruma" "heeei, et oo, sä oot kaunis"-dialogit on jotain olennaista mitä jokaisen naisen on saatava parisuhteesta?
Tätä forumia kun lukee niin oikeesti tulee ymmärtäneeksi millaisen helmen olen naisekseni saanut.
Aivan järkyttävän pitkä sepustus aivan järkyttävän mitättömän asian takia!
Mielestäni tuo tilanne kuulostaa siltä, että oikeasti halusit miehesi kumoavan väitteesi. Halusit hänen kehuvan sinua ja vedit herneet kun hän ei ymmärtänyt tehdä näin. Toistelet täällä monessa kohtaa, että "rinnat riippuu, mutta eihän ne nyt navassa kenelläkään riipu", eihän miehesi sanonutkaan rintojesi roikkuvan navassa asti vaan sinä itse sanoit niin. Miehesi totesi niiden olevan VÄHÄN riippuvat, ei paljon. Taisit vain itse loukata itseäsi omilla sanoillasi ja kun mies ei kumonnut puheitasi loukkaannuit. Eli kyllä sinä siinä ylireagoit.
Etköhän ylireagoinut? Sanoit, että rinnat roikkuu navassa. Mies sanoi, että "roikkuuhan ne vähän", joka on siis pehmeä ilmaisu siitä, että sulla ei oo kattoa kohti nousevat silikonit, mut ei navassakaan roikkuvat. Ei varmasti tarkoittanut mitään elämää suurempaa tuossa.
Itsetunto-ongelmat ap:lla ovat niin megalomaanisia, että suosittelen jotain terapiaa. Kolmekymppinen aikuinen nainen itkee jotain tissijuttua kuin kakara, ja kiirehtii heti kehumaan olevansa kuitenkin kauniimpi kuin muut naiset kun mallitoimistosta asti soitellaan.
Ei jumalauta. Voisitkohan sä alkaa miettiä itseäsi muutenkin kuin objektina? Noin hillitöntä miellyttämisentarvetta ja herkkänahkaisuutta ei voi kutsua enää millään lailla normaaliksi. Jos vielä tuon ikäisenä roikut äidissäsi ja miehesi pitää ylistää kauneuttasi, elät jossain harhoissa.
Aattele nyt, sä olet yli 30. Ulkonäön puolesta jokainen vuosi on alamäkeä. Ihmisen pitää löytää muuta sisältöä elämään. Luuletko sä että joku jutta urpilainen nyyhkii tissejään miehelleen illat pitkät? Joku suhteellisuudentaju tekisi sullekin hyvää.
Biologia sanelee, että rinnnat muuttuvat - ja oota vaan vaihdevuosia jotka tuo vielä ekstrat lisää. Jos et hyväksy olevasi ihminen, luuta ja nahkaa, hanki kumitissit. Lopeta kuitenkin toi murrosikäinen piehtaroiminen.