Mies arvosteli mun rinnat. Olen itkenyt yöni.

Reagoinko liioitellusti?

Mies pyysi mua eilen pihaan katsomaan yhtä juttua. Olin jo yöpaitasillani eikä mulla ollut rintaliivejä.

Puin pikaiseen neuletakin ja ovella naureskelin miehelle, että en kehtaa tulla kun rinnat roikkuu napaan asti.

Mies katsoi ja naurahdin vielä uudestaan, että no, roikkuuhan ne.

En kaivannut vastauksia kun mies yhtäkkiä tokas, että "no, vähän".

ETTÄ MITÄ?!

Ihan sama kun hän on joskus heittänyt olevansa pienimunainen, että olisin vastannut siihen vaan "no, vähän" 

EIKÖ?

En saanut sanotuksi mitään vaan pakenin makkariin ja laitoin oven perässäni kii.

Mies tuli sinne hetken päästä ja sanoi anteeksi, mutta en vielä silloin kyennyt ajattelemaan vaan pyysin, että antaa mun nyt olla ja menee pois.

Sanoin hänellekin, tuon, että mitäpä jos minä kommentoisin hänen ulkoisia ominaisuuksiaan noin?

Ei vastannut ja yritti sanoa, että oma kommenttinsa oli vitsi ja kun vilkaisin häntä silmiin niin tarkensi, että vitsi oli huono sellainen.

Kun mies poistui makkarista, annoin hänelle hänen peittonsa ja tyynynsä mukaan Ja jäin yksin makkariin itkemään.

Tässä kohtaa kaipasin, että mies tulisi ja pyytäisi nyt anteeksi kun olin saanut hetken olla ja pystyisin kuuntelemaan hänen puolensa asiasta.

Nytpä ei mies vaivautunutkaan enään. Makoili vaan sohvalla kun ei olisi mitään ollutkaan. Oli kyllä tietoinen siitä miten pahasti loukkasi mua.

On nimittäin niin, että oma äitini on aina hokenut minulle, että rintani ovat häpeän asia. Tiedän ettei äitini ollut ihan terve, kehu aina itseään ja mun piti arvostella hänen kroppaansa kuinka on taas viime viikolta kiinteytynyt kovasti yhden jumpan jäljiltä. On siis elossa yhä, mutta ei minulle.

Aikanaan tapasin mieheni ja olin 3 lapsen yh ja mieheni lapseton ja minua jonkin verran nuorempi. Tuolloin äitini kommentoi ihan kysymättä, että mun rintoja voisi mieheni hiukan pelästyä. JUST!

Okei, ne ei ole pystyssä, mutta eipä ne nyt kovin eriskummallisetkaan ole muiden naisten rintavarustukseen verrattuna. Olen tätä tarkkailua ohimennen tehnyt vuosia ja päätynyt tulokseen, että omani on omani ja ne kelpaa. Niistä on lapsemme  saanut ruokansa jne.

Olen siis koittanut hyväksyä itseni ja alkaa nähdä todellisuuden enkä sitä minkä äitini näki.

En ole koskaan saanut keneltäkään muilta moitteen sanaa itsestäni vaan pelkkiä kehuja. Oma minäkuvani on vasta nyt , 32-vuotiaana ollut tervehtymään päin. Niitä saamiani kehuja en ole ottanut tosissani aiemmin, en edes nuorena kun minut olisi haluttu kuuluisaan mallitoimistoon malliksi. Pyysivät äidiltäni lupaa hakea minut kuvausmatkalle jne. Äitini ei kannustanut ja pelästyin sekä laitoin lankapuhelimen seinästä irti. 

Olen kertonut tämän miehelleni ja nimenomaan rinnoistani, jotta tietäisi eikä tälläisiä tilanteita tulisi kuin nyt on.

Koitan pitää reliteettiset narut käsissäni enkä antaa taas sijaa sille, että näkisin itseni jälleen äitini silmin. Ne hänen sanat kaikui eilen mielessäni kun itkin.

Kaikkein pahimmalta tuntui se, että mieheni ei puhu vieläkään mitään. Ihan kuin lisätä ei enään kiinnostaisi, että lepynkö vai en. Olemme käyneet tässä hyvin lähellä eroa, mutta ihan muiden asioiden vuoksi. Minä olen  päättänyt arvostaa miestäni enemmän ja muutenkin korjata hiljalleen asioita mitkä ovat lähes kaataneet liittomme. Rakkaus ei ole koskaan loppunut eikä kolmansia osapuolia asiassa ole. Elämme vaan 2 vuotta liian rankkoja aikoja, lapsemme sairastui ja minä itsekin, pilkan paljon asioita liian pienellä ajalla yhteen perheeseen kannettavaksi. Siksi loukkasi kun minusta mieheni oli kylmempi kuin koskaan ennen minua kohtaan.

On hänelläkin ja meillä jokaisella on omat epäkohtamme joita emme halua kaikille kuuluttaa tai näyttää/puhua.

On miehellänikin, enkä koskaan häntä hänen heikolla kohdallansa ruotisi, koska tiedän kuinka vahingollista se voi itsetunnolle olla. Toisekseen MINÄ en näe miehessäni mitään vikaa, rakastan häntä.

Mutta nyt mieheni kai näkee minussa ja tarkoittaako tämä sitä, että rakkaus on vähentynyt?

Tämä olisi nyt ihan pakko saada selvitettyä ja niin ettei se jää mieleen kummittelemaan jos meinaa, että tulevasta ja seksielämästä tulee mitään.

Mulla meni hei 6 vuotta riisua liivit mieheni edessä seksin aikana, saunassa kyllä varhemmin. Tämä  oli mulle iso edistys ja pelkään, että nyt mentiin takapakkia.

Tahtoisin asiallisia vastauksia siitä, että miten te ottaisitte tämän asian?

Te joilla on terve itsetunto omien rintojenne suhteen? Jotta voisin pyrkiä toimimaan kuten ne naiset jotka ovat sinut oman etuvarustuksensa kanssa. 

Vai aiheuttaisiko vastaava kaikille naisille pahan mielen ja  miten luulette, kuinka selviäisitte asiasta? Vaikuttaisiko tällainen suhteessanne johonkin? 

Tai oletteko te loukanneet joskus miestänne  vastaavasti? Miksi ja mitä siitä seurasi?