Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Tutustuin joskus suomi24 deittipalvelussa yhteen mieheen. Oltiin täydellinen mätsi, kaikki natsas. Ihan uskomaton kokemus, muutama viikko kirjoiteltiin päivittäin pitkiä kirjeitä. En ollut koskaan ollut niin rakastunut ja se oli molemminpuolista. Ilmoituksen kuvan perusteella mies oli komea.
Kun tavattiin livenä niin tajusin että miehen kuva oltiin otettu tietystä kulmasta ja tietystä ilmeestä. Livenä mies oli todella ruma. Just pystyin halaamaan miestä, mutta en pystyny pussaileen saati että olis ollu seksiä. Vaikka koitin ajatella sydämellä, että mies on sisältä täyttää kultaa, uskomattoman ihana ja just mun tyyppi kaikella tapaa.
Muutama kerta tavattiin kun halusin antaa mahdollisuuden, koska mies olisi ollut todella aarre. Mutta hänen ulkonäkönsä vaan oli sellainen ettei siitä päässyt yli.
Siinä mielessä ymmärrän EA ihmisiä, että vaikka asiantuntijat olisivat löytäneet sulle täydellisen mätsin niin ulkonäöllä on myös merkitystä vaikkei sitä myöntäiskään.
Tuomaksesta välittyi minulle ainakin Cmoren jääjaksosta sellainen kuva että pettyi Emnan ulkonäköön. Oli vaivaannuttavaa katsoa heidän hääjaksoa.
En usko että asiantuntijat epäonnistuvat parien teossa vaan hakijat antavat itsestään paperilla ja testeissä virheellisen kuvan. Vastaavat mitä luulevat olevansa tai haluaisivat olla. Ruudussa tulee ilmi todellisuus. Jos henkilö itse näkee tai myöntää viimeistään ruudussa näkemänsä todellisen minänsä itselleen (ellei todellisuus valjennut jo kuvausten aikana) siitä voi olla hyötyä tulevissa parisuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommin ja kämppiksen välinen keskustelu oli kovin väkinäistä.
Toimiiko pelkkä kämppissuhde.. meinaan vaan että heti kyllä tulee mieleen voiskos olla muutakin välillä..
Ainakin näin naisena olisin aika skeptinen jos tuleva kumppanini sanois asuvansa naisen kanssa.. En tiedä miten mies olisi ottanut jos seurusteluaikana olisin sanonut asuvani miehen kanssa. Ainakin siinä olis voinut herätä kaikenlaista mieleen. No tässä formaatissa on aika selvää että on kyse pelkistä kämppiksistä.
Kyllä pelkkä kämppissuhde toimii aivan hyvin. Itse olen kokeillut pelkän putkiremontin ajan asumista miespuolisen ystäväni kanssa ja hienosti meni, mutta olisin voinut vaikka muuttaa vakituisesti hänen luokseen ja varmaan olisi ollut hauskaa ihan kavereina. Ilmeisesti ne, jotka epäilevät pelkän ystävyyssuhteen mahdollisuutta, eivät ole koskaan olleet pelkkiä ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.
Kamala sanoa, mutta osapuolten ulkonäkö vaikuttaa. Jos oma mies olisi hyvännäköinen ja kämppis olisi kaunis, niin varmasti vaivaisi.
Kaikkeen se ulkonäkö vaikuttaakin! 8o
t. Eräs, jonka mielestä asiassa ei ole kerrassaan yhtään mitään outoa
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin joskus suomi24 deittipalvelussa yhteen mieheen. Oltiin täydellinen mätsi, kaikki natsas. Ihan uskomaton kokemus, muutama viikko kirjoiteltiin päivittäin pitkiä kirjeitä. En ollut koskaan ollut niin rakastunut ja se oli molemminpuolista. Ilmoituksen kuvan perusteella mies oli komea.
Kun tavattiin livenä niin tajusin että miehen kuva oltiin otettu tietystä kulmasta ja tietystä ilmeestä. Livenä mies oli todella ruma. Just pystyin halaamaan miestä, mutta en pystyny pussaileen saati että olis ollu seksiä. Vaikka koitin ajatella sydämellä, että mies on sisältä täyttää kultaa, uskomattoman ihana ja just mun tyyppi kaikella tapaa.
Muutama kerta tavattiin kun halusin antaa mahdollisuuden, koska mies olisi ollut todella aarre. Mutta hänen ulkonäkönsä vaan oli sellainen ettei siitä päässyt yli.
Siinä mielessä ymmärrän EA ihmisiä, että vaikka asiantuntijat olisivat löytäneet sulle täydellisen mätsin niin ulkonäöllä on myös merkitystä vaikkei sitä myöntäiskään.
Tuomaksesta välittyi minulle ainakin Cmoren jääjaksosta sellainen kuva että pettyi Emnan ulkonäköön. Oli vaivaannuttavaa katsoa heidän hääjaksoa.
Hassua, minulle on käynyt muuten samoin, mutta minulla ulkonäkö ei tullut lopulta esteeksi.
Kavahdin kovasti miehen ulkonäköä alussa ja tuskailin, miten minulla voi käydä niin huono tuuri, että juuri se täydellinen match sattuu olemaan sitten tuollainen ulkonäöltään. Tein oikein listoja kaikista hänen rumista piirteistään, kun ne ahdistivat minua niin paljon. Kirjoitin tilanteesta myös anonyymipalstalle (en tänne), jossa ihmiset kauhistelivat ja kehottivat lopettamaan tapailun, koska en selvästikään ollut yhtään rakastunut kun puhuin miehestä noin rumasti.
Jatkoin kuitenkin tapailua, koska mies oli persoonaltaan minulle niin täydellinen, että en uskonut moista enää ikinä kohtaavani tässä elämässä. Kerta kerralta huomasin olevani hieman enemmän ihastunut häneen. Ja sitten kuudennella tai seitsemännellä tapaamisella padot murtuivat ja rakastuin aivan päätä pahkaa. Tämän jälkeen mies näytti silmissäni maailman komeimmalta ja kuumimmalta urokselta! Hänen poikkeavat piirteensä tekivät hänestä vain viehättävämmän, koska vastaavaa ulkonäköä ei ole kenelläkään toisella. Hän oli siis täysin ainutlaatuisen komea, sellainen jota vastaan jollain geneerisen näköisillä miesmalleilla ei ole mitään tarjottavaa.
Tuon jälkeen olen tosi vahvasti uskonut siihen, että sisäinen kauneus merkitsee eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenlahjan kuuluu kyllä olla koru ym. Ei kallis, mutta jokun muu kuin oman harrastuksen tyrkyttäminen henkilölle, josta et tiedä mitään. Olisin itse tosi pettynyt kiipeilylahjakorttiin!
Mutta toisaalta jos tyyppi natsaa, niin eihän huomenlahjalla mitään väliä ole. Ensivaikutelmaan se voi kuitenkin vaikuttaa...
No mun mielestäni taas sopii paremmin tällaiseen formaattiin esim. just joku harrastuslahjakortti, jonka kautta voi tutustua paremmin toisen elämään ja mennä harrastamaan yhdessä, kuin joku koru lisää tuntemattomalle. Kyllä niitä koruja sitten ehtii ostella myöhemminkin, jos liitto jatkuu.
Olen täysin samaa mieltä! On myös ihan tutkittu juttu, että yhteisen tekemisen ja kokemisen kautta sitä lähentymistä tapahtuu helpommin. Juuri siihen kannattaa nyt panostaa. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Emma pohti jonkun melontaan liittyvän lahjan hankkimista tulevalle kumppanilleen, mutta miksiköhän siihen ei ole kukaan tarttunut?
Me ostetaan mieheni kanssa pääosin ”toiminnallisia” lahjoja toisillemme. Ei välitetä turhasta tavarasta ja koruina käytössä vain kihlasormukset. Yhteinen aika ja tekeminen on meille tärkeintä ja että pääsee jakamaan kokemuksia toisen kanssa.Jos Tuomas on kertonut haluavansa kumppanin, joka rohkeasti uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tykkäisi samanlaisesta aktiivisesta elämäntyylistä, niin tuollainen lahjakorttihan on mitä parhain lahja.
Ohjelman tekijöiden mokahan se on, jos valitsevat sellaisen vaimon, joka ei halua mitään uutta tehdä, vaikka sitä ominaisuutta on kumppanilta yhtenä tärkeimmistä toivottu!
Tökeröä ostaa lahjakortti omaan harrastukseensa. Yhteinen tekeminen on aivan hyvä lahja, mutta paljon tyylikkäämpää olisi ollut ostaa se johonkin itselle uuteen lajiin, ja lahjan idea olisi ollut "ensimmäinen yhteinen kokemus" eikä "harrastan kiipelyä, mennään siis kiipeilemään". Toki voi käydä niin että toinen onkin kokeillut uutta lajia, mutta se on kuitenkin pienempi paha kuin ostaa lahja käytännössä katsoen itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä koko ohjelma on eettisesti väärin. Tuohon ohjelmaan osallistuu ihmisiä, jotka etsii elämänkumppania ja ihan tosissaan ovat menossa naimisiin.. kuvittelevat että jotkut "asiantuntijat" muka tietää paremmin. OIkeasti ohjelmaan vaan haetaan draamaa ja etsitään ehkä yksi semmonen oikeasti sopiva mätsi, ja loput on tahallaan haettu sellaisia mitkä ei olekaan ihan niin hyviä mätsejä. Että saataisiin draamaa. Käytetään hyväksi hyväuskoisia kilpailijoita
Täysin samaa mieltä! Hyväksikäyttöä viihteen kustannuksella. Sitten vielä tämä julkisuus näkökanta, että julkisuudessa ruoditaan kaikki osallistujat päästä varpaisiin. Onko osallistujille kerrottu, mitä elämä tulee olemaan kun taviksesta nouset kaikkien palstojen yhteiseksi omaisuudeksi+ Ns. asiantuntijat esiintyy ohjelmassa parinmuodostuksen huippuosaajina, mutta huteja tulee. Parisuhteessa on aina se ihmeellinen kemia, josta kukaan ei voi tietää, niin kuin täällä on monta kertaa todettu. Mielestäni asiantuntijoiden mukana olo on perusteltu ainoastaan siinä, että ne auttaa osallistujia eteenpäin pattitilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
En usko että asiantuntijat epäonnistuvat parien teossa vaan hakijat antavat itsestään paperilla ja testeissä virheellisen kuvan. Vastaavat mitä luulevat olevansa tai haluaisivat olla. Ruudussa tulee ilmi todellisuus. Jos henkilö itse näkee tai myöntää viimeistään ruudussa näkemänsä todellisen minänsä itselleen (ellei todellisuus valjennut jo kuvausten aikana) siitä voi olla hyötyä tulevissa parisuhteissa.
Tämä juuri, itse voin sanoa, että olen tuntenut vetoa ulkonäöllisesti monenlaisiin ihmisiin, enkä sanoisi olevani nirso. Mutta ihastumiseen vaaditaan aika paljon enemmän ja siihen vaikuttavat monet asiat, joita ei edes tiedosta välttämättä. Tässä formaatissa pitäisi varmaan lähteä sillä mielellä ettei edes odota ihastuvansa. Aika masentavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin joskus suomi24 deittipalvelussa yhteen mieheen. Oltiin täydellinen mätsi, kaikki natsas. Ihan uskomaton kokemus, muutama viikko kirjoiteltiin päivittäin pitkiä kirjeitä. En ollut koskaan ollut niin rakastunut ja se oli molemminpuolista. Ilmoituksen kuvan perusteella mies oli komea.
Kun tavattiin livenä niin tajusin että miehen kuva oltiin otettu tietystä kulmasta ja tietystä ilmeestä. Livenä mies oli todella ruma. Just pystyin halaamaan miestä, mutta en pystyny pussaileen saati että olis ollu seksiä. Vaikka koitin ajatella sydämellä, että mies on sisältä täyttää kultaa, uskomattoman ihana ja just mun tyyppi kaikella tapaa.
Muutama kerta tavattiin kun halusin antaa mahdollisuuden, koska mies olisi ollut todella aarre. Mutta hänen ulkonäkönsä vaan oli sellainen ettei siitä päässyt yli.
Siinä mielessä ymmärrän EA ihmisiä, että vaikka asiantuntijat olisivat löytäneet sulle täydellisen mätsin niin ulkonäöllä on myös merkitystä vaikkei sitä myöntäiskään.
Tuomaksesta välittyi minulle ainakin Cmoren jääjaksosta sellainen kuva että pettyi Emnan ulkonäköön. Oli vaivaannuttavaa katsoa heidän hääjaksoa.
Joskus näkee pareja joilla selvästi kemia säteilee ihanasti ulospäin. Ihan kuin samasta puusta veistettyjä. Esim. Tiina ja Samuel joskus edellisellä kaudella.
Totta, vaivaantuneisuudenkin ulkopuolinen huomaa heti. En ole nähnyt hääjaksoa, mutta odotan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenlahjan kuuluu kyllä olla koru ym. Ei kallis, mutta jokun muu kuin oman harrastuksen tyrkyttäminen henkilölle, josta et tiedä mitään. Olisin itse tosi pettynyt kiipeilylahjakorttiin!
Mutta toisaalta jos tyyppi natsaa, niin eihän huomenlahjalla mitään väliä ole. Ensivaikutelmaan se voi kuitenkin vaikuttaa...
No mun mielestäni taas sopii paremmin tällaiseen formaattiin esim. just joku harrastuslahjakortti, jonka kautta voi tutustua paremmin toisen elämään ja mennä harrastamaan yhdessä, kuin joku koru lisää tuntemattomalle. Kyllä niitä koruja sitten ehtii ostella myöhemminkin, jos liitto jatkuu.
Olen täysin samaa mieltä! On myös ihan tutkittu juttu, että yhteisen tekemisen ja kokemisen kautta sitä lähentymistä tapahtuu helpommin. Juuri siihen kannattaa nyt panostaa. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Emma pohti jonkun melontaan liittyvän lahjan hankkimista tulevalle kumppanilleen, mutta miksiköhän siihen ei ole kukaan tarttunut?
Me ostetaan mieheni kanssa pääosin ”toiminnallisia” lahjoja toisillemme. Ei välitetä turhasta tavarasta ja koruina käytössä vain kihlasormukset. Yhteinen aika ja tekeminen on meille tärkeintä ja että pääsee jakamaan kokemuksia toisen kanssa.Jos Tuomas on kertonut haluavansa kumppanin, joka rohkeasti uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tykkäisi samanlaisesta aktiivisesta elämäntyylistä, niin tuollainen lahjakorttihan on mitä parhain lahja.
Ohjelman tekijöiden mokahan se on, jos valitsevat sellaisen vaimon, joka ei halua mitään uutta tehdä, vaikka sitä ominaisuutta on kumppanilta yhtenä tärkeimmistä toivottu!
Tökeröä ostaa lahjakortti omaan harrastukseensa. Yhteinen tekeminen on aivan hyvä lahja, mutta paljon tyylikkäämpää olisi ollut ostaa se johonkin itselle uuteen lajiin, ja lahjan idea olisi ollut "ensimmäinen yhteinen kokemus" eikä "harrastan kiipelyä, mennään siis kiipeilemään". Toki voi käydä niin että toinen onkin kokeillut uutta lajia, mutta se on kuitenkin pienempi paha kuin ostaa lahja käytännössä katsoen itselleen.
Ennen morsiamet on ostaneet juuri liput oman suosikkiartistin keikalle tai festareille. Ja miehet korun, koska se on ollut sponsoroitu lahja. Ville viime kaudella oli teettänyt hajuveden, mikä oli tosi ihana lahja ajatuksena (siis vaikka en olisi pitänyt edes koko tuoksusta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenlahjan kuuluu kyllä olla koru ym. Ei kallis, mutta jokun muu kuin oman harrastuksen tyrkyttäminen henkilölle, josta et tiedä mitään. Olisin itse tosi pettynyt kiipeilylahjakorttiin!
Mutta toisaalta jos tyyppi natsaa, niin eihän huomenlahjalla mitään väliä ole. Ensivaikutelmaan se voi kuitenkin vaikuttaa...
No mun mielestäni taas sopii paremmin tällaiseen formaattiin esim. just joku harrastuslahjakortti, jonka kautta voi tutustua paremmin toisen elämään ja mennä harrastamaan yhdessä, kuin joku koru lisää tuntemattomalle. Kyllä niitä koruja sitten ehtii ostella myöhemminkin, jos liitto jatkuu.
Olen täysin samaa mieltä! On myös ihan tutkittu juttu, että yhteisen tekemisen ja kokemisen kautta sitä lähentymistä tapahtuu helpommin. Juuri siihen kannattaa nyt panostaa. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Emma pohti jonkun melontaan liittyvän lahjan hankkimista tulevalle kumppanilleen, mutta miksiköhän siihen ei ole kukaan tarttunut?
Me ostetaan mieheni kanssa pääosin ”toiminnallisia” lahjoja toisillemme. Ei välitetä turhasta tavarasta ja koruina käytössä vain kihlasormukset. Yhteinen aika ja tekeminen on meille tärkeintä ja että pääsee jakamaan kokemuksia toisen kanssa.Jos Tuomas on kertonut haluavansa kumppanin, joka rohkeasti uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tykkäisi samanlaisesta aktiivisesta elämäntyylistä, niin tuollainen lahjakorttihan on mitä parhain lahja.
Ohjelman tekijöiden mokahan se on, jos valitsevat sellaisen vaimon, joka ei halua mitään uutta tehdä, vaikka sitä ominaisuutta on kumppanilta yhtenä tärkeimmistä toivottu!
Tökeröä ostaa lahjakortti omaan harrastukseensa. Yhteinen tekeminen on aivan hyvä lahja, mutta paljon tyylikkäämpää olisi ollut ostaa se johonkin itselle uuteen lajiin, ja lahjan idea olisi ollut "ensimmäinen yhteinen kokemus" eikä "harrastan kiipelyä, mennään siis kiipeilemään". Toki voi käydä niin että toinen onkin kokeillut uutta lajia, mutta se on kuitenkin pienempi paha kuin ostaa lahja käytännössä katsoen itselleen.
Niin, kieltämättä siitä tulee vähän itsekeskeiset fibat. Varsinkin kun Tuomas "vitsinä" sanoi jotenkin niin, että hän hoitelee asian niin, että Emma alkaa harrastamaan myös kiipeilyä.
Outo nimi tämä Juudit. Liittyykö jotenkin juutalaisiin eli onko Juudit juutalainen?
Ei hyvännäköisen miehen velvollisuus ole pelastaa kaikki ei-kauniit naiset. Elämä vain menee niin, että kauniilla naisilla riittää vientiä. Miehenä kiinnitän naisessa huomiota fiksuuden lisäksi kauniiseen ulkonäköön. En ole mikään hyväntekijä siten, että haluaisin pakosta ei-miellyttävän naisen.
Eli lopettakaa se täysin turha kommentointi siitä, että ulkonäköä ei saisi arvostella.
Kati on kaunis ja fiksu. Sen näkee kaikki, mutta kateelliset jatkavat louskutustaan ja yrittävät saada hänet näyttämään jotenkin huonolta kun sarjassa on muita ehkä ei niin kauniita ihmisiä.
En tiiä miks mut mulle tulee jatkuvasti Jannesta mieleen Ewan McGregor 😁
Tämä biisi on muuten niin totta. Näinkin voi käydä 😁
Olen kulkenut noissa kaljakuppiloissa
ja vanhat silmät verestää.
Tietämättä minkä taakseen jättää
aina löytää edestään.
Tässä viskimaassa olen unelmaani
aina turhaan perännyt.
Ja vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa monen vierestä oon herännyt.
Eiks oo kumma kuinka likööri ja enkelikööri
saa vaihtaan näkökulmaa mut.
Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa niitten vieressä oon aamut.
Ja kun pidellen päätäni
vierestä näätäni
herään, mietin mitä taas tein
Ja kuinka monta aamua
odottaa mua samanlaisin haastein.
Kun mä aloitan illan olen valikoiva
kahden jälkeen mikä tahansa käy
Ja vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa miksi aamuisin muita ei näy?
Eiks oo kumma kuinka likööri ja enkelikööri
saa vaihtaan näkökulmaa mut.
Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa niitten vieressä oon aamut.
Ja mun ainoa aatteeni on
oonko vaatteeni kaikki jo kerännyt.
Ja vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa monen vierestä oon herännyt.
Eiks oo kumma kuinka likööri ja enkelikööri
saa vaihtaan näkökulmaa mut.
Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa niitten vieressä oon aamut.
Ja mun ainoa aatteeni on
oonko vaatteeni kaikki jo kerännyt.
Ja vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa monen vierestä oon herännyt.
Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa monen vierestä oon herännyt.
Vierailija kirjoitti:
Outo nimi tämä Juudit. Liittyykö jotenkin juutalaisiin eli onko Juudit juutalainen?
No mitäpä tosiaan veikkaat? Oletko esim. lestadiolaisista kuullut ikinä?
Huomenlahjasta:
Kuuntelin eilen Anniinan ja Villen Podcastia (Mankeloi, löytyy Spotifystä), ja siinä puhuivat huomenlahja-asiasta ja näkökulmana se, että kun toista ei tunne YHTÄÄN, ei voi ostaa lahjaa täysin sitä toista ajatellen. Ville oli teettänyt Anniinalle hajuveden ns sokkona, siinä toki olis ollut mahdollisuus mennä täysin mönkään mutta joka tapauksessa ajatus vain juuri hänelle tehdystä tuoksusta olisi ilahduttanut vaikka tuoksu sinänsä ei olisi toiminutkaan. Anniina taas teki Villelle "Anniina Survival Kitin" jossa oli mm. kotiavain ja lahjakortti Anniinan ravintolaan ja Villen mielestä se oli ollut hyvä idea.
En mä nyt näe, että lahjakortti omaan tärkeään harrastukseen olisi huono idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenlahjan kuuluu kyllä olla koru ym. Ei kallis, mutta jokun muu kuin oman harrastuksen tyrkyttäminen henkilölle, josta et tiedä mitään. Olisin itse tosi pettynyt kiipeilylahjakorttiin!
Mutta toisaalta jos tyyppi natsaa, niin eihän huomenlahjalla mitään väliä ole. Ensivaikutelmaan se voi kuitenkin vaikuttaa...
No mun mielestäni taas sopii paremmin tällaiseen formaattiin esim. just joku harrastuslahjakortti, jonka kautta voi tutustua paremmin toisen elämään ja mennä harrastamaan yhdessä, kuin joku koru lisää tuntemattomalle. Kyllä niitä koruja sitten ehtii ostella myöhemminkin, jos liitto jatkuu.
Olen täysin samaa mieltä! On myös ihan tutkittu juttu, että yhteisen tekemisen ja kokemisen kautta sitä lähentymistä tapahtuu helpommin. Juuri siihen kannattaa nyt panostaa. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Emma pohti jonkun melontaan liittyvän lahjan hankkimista tulevalle kumppanilleen, mutta miksiköhän siihen ei ole kukaan tarttunut?
Me ostetaan mieheni kanssa pääosin ”toiminnallisia” lahjoja toisillemme. Ei välitetä turhasta tavarasta ja koruina käytössä vain kihlasormukset. Yhteinen aika ja tekeminen on meille tärkeintä ja että pääsee jakamaan kokemuksia toisen kanssa.Jos Tuomas on kertonut haluavansa kumppanin, joka rohkeasti uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tykkäisi samanlaisesta aktiivisesta elämäntyylistä, niin tuollainen lahjakorttihan on mitä parhain lahja.
Ohjelman tekijöiden mokahan se on, jos valitsevat sellaisen vaimon, joka ei halua mitään uutta tehdä, vaikka sitä ominaisuutta on kumppanilta yhtenä tärkeimmistä toivottu!
Tökeröä ostaa lahjakortti omaan harrastukseensa. Yhteinen tekeminen on aivan hyvä lahja, mutta paljon tyylikkäämpää olisi ollut ostaa se johonkin itselle uuteen lajiin, ja lahjan idea olisi ollut "ensimmäinen yhteinen kokemus" eikä "harrastan kiipelyä, mennään siis kiipeilemään". Toki voi käydä niin että toinen onkin kokeillut uutta lajia, mutta se on kuitenkin pienempi paha kuin ostaa lahja käytännössä katsoen itselleen.
Minun mielestäni ihan sama onko lahjakortti lajiin jota toinen harrastaa tai ihan kokonaan uuteen. Olisi jopa ehkä kivempi sellainen että toinen on harrastaja, koska silloin saisi oppia ja sen varjolla paremmin tutustua. Minun mieheni opetti minua ihan jo tapailuvaiheessa pelaamaan tennistä, siinähän sitä spontaania läheisyyttä tulee ja näkee myös hyvin toisen luonteenlaatua. Ehkä siinä vaiheessa alkaisin loukkaantua jos KAIKKI lahjat olisi sitä oman harrastuksen tuputtamista.
Juudit tulee kait suoraan raamatusta kuten moni muukin nimi hieman eri muunnelmin, kuten nyt vaikka Saara, Mikael, Ruut, Luukas jne. Ja juutalainen tausta tietysti näillä nimillä.
Ulkonäön ei tarvitse olla täydellinen, mutta sellainen semi ok kuitenkin. Ihminen viehättää jos luonne, huumorintaju, arvot yms. natsaa - sanalla sanoen tulee hyvin juttuun. Silloin jotkut ns. ulkonäköpuutteet menettävät merkityksensä. Vastaavasti pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pötkitä. Kun homma ei toimi, siitä alkaa löytämään virheitä ja oikein etsimään niitä alkuaan niin täydellisestä lookista - ja niitä virheitähän löytyy kaikilta.
Tässä ohjelmassahan on hyvä onnistumisprosentti, joka kaudelta lienee edelleen yksi pari yhdessä. Monessa vastaavassa prosentit lähenee nollaa. Vaikka ei mätsäisikään, ohjelmasta voi saada paljon hyvää evästystä tulevia suhteita varten. Tässä on ikään kuin pakko sukeltaa sinne syvään päähän ja ottaa selviää niistä todellisista tunteistaan, arvoistaan ja kipupisteistään.
Kaikkea tekin täällä mietitte :'D
Tuohan kertoo vain, että sinulla olisi jonkin sortin ongelma asian kanssa, eikä miehelläsi tai hänen kämppiksellään.