Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL

Vierailija kirjoitti:

Minusta Emma ja Tuomas on vaan kaikin puolin epäsopiva pari, enkä syytä kumpaakaan erityisesti suhteen epäonnistumisesta. Ehkä molemmilla oli tosin vähän väärä asenne tähän kyseiseen formaattiin.

Tuomas haki ensisijaisesti uutta kokemusta, jonka sivutuotteena saattaisi löytyä puoliso. Eli ei sitoutunut tarpeeksi prosessiin.

Emma taas pelkäsi jo ennen häitä tulevansa jätetyksi, eikä siksi uskaltanut heittäytyä tilanteeseen tunteella. Hän suorastaan alkoi petaamaan suhteen epäonnistumista oma-aloitteisesti häistä alkaen, ettei se tulisi niin shokkina myöhemmin.

Mutta toisenlaisten kumppanien kanssa he olisivat silti voineet onnistuakin. Emmalle joku luonteeltaan pehmeämpi tsempparityyppi, Tuomakselle itsevarmempi kiipeilykaveri.

Tähän voisin jatkaa, että Emma tarvitsisi mielestäni jonkun sanoissaan varovaisemman miehen, joka aidosti pitäisi hänestä ja myös näyttäisi tämän. Kehuisi ja pitäisi hyvänä. Emmalle ei sovi yhtään epävarma tilanne jossa voi tulla satutetuksi, mutta kyllähän oikeassa elämässä jos meinaa parisuhteen koskaan aloittaa, niin alun epävarmuutta pitää vaan oppia sietämään. Emman pitäisi myös opetella siihen, ettei kumppanin tehtävä ole olla hänen terapeuttinsa, vaikka tukea ja kannustusta kumppanilta voikin toivoa. Eli itsevarmuutta tarttis hankkia jostain lisää, ettei hän koko ajan pelkäisi jätetyksi tulemista, vaan uskaltaisi olla rauhassa oma itsensä ja lopettaisi kiukuttelun. Ja tosiaan se olisi hyvä muistaa, että etenkin suhteen alussa kannattaa näyttää ne parhaat puolensa, eikä heti läväyttää pelkkiä huonoja kortteja pöytään.

Tuomas tarvitsisi erittäin itsevarman naisen, joka kestää brutaalia rehellisyyttä ja tunteiden näyttämisen suoraan, eikä ota niistä itseensä. Ja olisi halukas harrastamaan yhdessä, retkeilemään yms. Toisaalta Tuomaskin voisi opetella hienotunteisuutta, eihän ihan kaikkea tarvitse suoraan täräyttää. Etenkään silloin, kun toinen on herkällä tuulella. Esim. ryhmäkeskustelun jälkeen Emma kertoi harmituksestaan ja oli silminnähden herkkänä, niin Tuomas töksäytti suunnilleen, että lopeta tuo typerä suhteen perään haihattelu kun ei tästä mitään tule, eikä osoittanut mitään myötätuntoa surullista Emmaa kohtaan. Ei siis noilla sanoilla, mutta tuo asenne oli aistittavissa jopa television välityksellä. Terapeutiksi ei tietenkään tarvitse kumppanilleen ryhtyä, mutta hieman ystävällisempi voisi ehkä joissakin tilanteissa olla.

Eihän kukaan meistä täydellinen ole, mutta tämän ohjelman osallistujilla on ainakin tässä mahtava tilaisuus oppia itsestään ja käytöksestään. Toivottavasti he uskaltavat suhtautua myös itseensä kriittisesti (siis terveellä tavalla, ei itsesyytöksiin vajoamalla) ja oppivat jotain tämän kokemuksen myötä, jotta osaavat tulevissa suhteissaan toimia kehittävämmin!

Seurustelin aikoinaan Tommin tyylisen miehen kanssa. Erittäin raskasta oli ja kun halusin enemmän suhteelta hän löi jarruja. Lopulta nostin kytkintä.

Tutkimusteni mukaan tämän ohjelman ongelma on seuraava:

Jos bibels ei keuli, niin sitten se ei keuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin myös uusimman Cmore-jakson...

.

Kati sanoi, että on epäreilua häntä kohtaan, jos toinen ei kerro olevansa asiasta eri mieltä, vaan on vaan hiljaa tai kommentoimatta. Itse olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Minusta se on kohteliaisuutta ja hienotunteisuutta, että osaa olla eriäviä mielipiteitään myös tuputtamatta. Jos niitä ei siis erikseen kysytä, kunhan joku kertoilee omia mielipiteitään. En itse ainakaan joka hetki koe edes varsinaisesti keskustelevani, jos joku jostain asiasta tarinoi. Vaikka vastaisin "niin, aivan, hmmmh" tai jotain muuta, se ei vielä tarkoita, että olen tästä asiasta täsmälleen samaa mieltä. Valehtelu on tietysti asia erikseen.

Tai se, ettei osaa vastata edes kysyttäessä. Mitä Jannellakin myös varmasti on, kuten se, että onko sulla joku vakiopaikka tässä pöydässä? "Mmmmh, nooooh.... istutaan nyt ihan miten päin vain..." (Tjsp, en muista tarkkaan miten keskustelu meni.) Itsekin olisin Katina kysynyt uudestaan, että niin siis onko vai ei, jos vähän näyttää siltä että olisi, mutta sitä ei oikein kehtaa sanoa. Edes toteamalla reippaasti, että "yleensä istun tässä, mutta ei sillä mitään merkitystä ole". 

Moni tuntuu kritisoivan Matin kiemurtelua siellä Karin juttusilla, mutta itseäni ärsytti enemmän Miran käytös. Oli jotenkin ikävä tyyli jäädä tuijottamaan sellaisella "no niin, vastaapa sinä nyt ensin, niin minä sitten kerron mielipiteeni sinun vastauksestasi" -ilmeellä. Minusta siinä on vähän sellaista alistamismeininkiä, jossa me-henki unohtuu. Sitä tosin kommunikointi tuntuu vähän olevankin heillä, yhteistyön sijasta jonkin sortin kilpailua. Ja kuten joku jo totesikin, sääli ettei Mira ollut ottanut onkeensa, vaikka niin upeasti huomasi oman käytöksensä ristiriitaisuuden aiemmin.

Nyt minä puolestani olen kanssasi eri mieltä Jannesta. Olin naimisissa 10 vuotta samanlaisen miehen kanssa, joka näytti suhtautuvan kaikkeen rennosti eikä pyydettäessäkään sanonut oikein juuta eikä jaata mihinkään. Yleensä antoi minun päättää ja oli samaa mieltä ja myötäili. KUNNES 10 vuoden jälkeen ryöpytti niskaani kaiken p*skan mitä oli takiani joutunut kestämään. Mikään ei ollut mennyt hyvin. Hän olisi halunnut tehdä toisin silloin ja silloin, mutta aina oli menty minun pääni mukaan. Olin ällikällä lyöty. Ei itsekään osannut kertoa miksei ollut puhunut, kertonut mielipiteitään tai ollut eriä mieltä. Näin vain oli käynyt. 

Samanlainen kokemus täälläkin, tosin onneksi suhteemme kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa. Miesystäväni siis oli juurikin tuollainen, joka sanoi kaikkeen joojoo ja oli samaa mieltä kaikesta. Sitten asiat menivätkin myötäillessä liian pitkälle ja häntä alkoi ahdistaa, jolloin hän alkoi syyttää minua. Minä oli pakottanut hänet yhteiselle lomamatkalle (ihan yhdessä tehtiin järjestelyt). Minä olin pakottanut hänet muuttamaan yhteen (ihan yhteistuumin katseltiin asuntoja ja käytiin näytöissä). Minä olin vaativa, manipuloiva ja määräilevä ja hän vain viaton uhri, joka oli pakotettu kaikkeen.

En siis väitä, että Jannen kanssa kävisi näin; joillakin ihmisillä ei tietenkään ole oikein mitään vahvaa kantaa mihinkään. Viime jaksossa tosin jo tuli esiin tapauksia, jossa Jannella oli ollut mielipide asiaan, ei sanonut sitä ja vasta myöhemmin totesi todellisen kantansa. Mistä siis Katin pitäisi vastaisuudessa tietää, että milloin Jannelle asivat ovat oikeasti yhdentekeviä ja milloin hän ei vain uskalla/jaksa/osaa sanoa mielipidettään?

Olen täysin samaa mieltä ja Katin kanssa samanhenkinen ihminen tämän suhteen. En jaksaisi yhtään ihmistä, joka ei sano suoraan, jos on eri mieltä asioista. Siis ei tietenkään tarvitse joka pikkuasiaan kommentoida väkisin, mutta kun kyse on yhteisistä asioista joilla on molemmille merkitystä, niin kyllä viimeistään silloin pitäisi saada suunsa auki.

Nämä joojoo-tyypit tosiaan vielä helposti syyttävät muita siitä, että eivät itse uskalla avata suutaan. Selitys on esim. "ei voi sanoa eriävää mielipidettä kun toinen suuttuu siitä ja tulee riita". Tämä siltikin, vaikka toinen ei ole yhtään aggressiivinen vaan ihan tavallinen ei-vihanhallintaongelmainen ihminen. Ja riidan sijaan tuloksena olisi normaali väittely / keskustelu, jossa osapuolet argumentoivat oman näkemyksensä puolesta asiallisesti. Mutta kun pelätään pienintäkin konfliktia, vaikka tilanteeseen ei liittyisi mitään väkivaltaisuutta tai sellaista, mitä nyt oikeasti kannattaakin jo pelätä. Ja sitten tietysti jos toinen on väkivaltainen tai uhkaava näissä tilanteissa, niin kannattaisi ehkä vakavasti harkita joko terapiaa tai eroa.

Ehkä näiden ihmisten vanhemmat ovat vetäneet raivarit jos heille on sanottu vastaan ja kotona on lennellyt astiat tms, ja tämän takia tällaisten ihmisten jälkeläisistä tulee niin tajuttoman pelokkaita ja sulkeutuneita? Tai taustalla on väkivaltainen parisuhde? En tiedä, tuo mielipiteiden hautominen on turhauttavaa joka tapauksessa normaalille kumppanille, joka haluaisi vaan kuulla toiselta rehellisen mielipiteen asioihin, jos hänellä kerta sellainen on.

Mun miehen menneisyydestä löytyy tuollainen raivopäinen exä, joka on tehnyt hallaa hänen keskustelutaidoilleen. On niin konfliktipelkoinen, että sulkeutuu täysin, jos on jotain keskusteltavaa. En siis itse keskustele huutamalla tai tavaroita paiskomalla, riittää pelkkä pieni negatiivinen väre tai normaali näkemyserosta aiheutuva tarve keskustelulle, niin on vaikea nyhtää mitään mielipidettä. Tavallisista asioista tai syvällisemmistäkin asioista puhuminen luonnistuu ihan normaalisti, jos ei ole tosiaan kyseessä mikään tilanne, että "nyt keskustellaan" :D Onneksi tuosta on pikkuhiljaa päästy eteenpäin, koska asiat saa huomattavasti helpommin ja nopeammin selvitettyä, kun molemmat sanovat mielipiteensä :)

Se niksi onkin siinä, että kuka uskaltaa tuollaiselle persoonalle mitään sanoa. Jos sanoisiko niin saisi kuulla kunniansa . Katin tavasta ja persoonasta, huomaa tyhmempikin että kannataa olla hiljaa. Pulma on myös tuon vellihousun joka joutuu nöyristelemään, ihastuksissaan . Näin siinä käy kun on säilynyt😄sinkkuna tuon ikäiseksi. Kortteja ei ole kovinkaan montaa kädessä. Säälittävä yhtälö, mutta näyteltävä on loppuun asti.

Itsevarma ihminen uskaltaa sanoa, vaikka vastassa olisikin napakka väittely. Ei pelkkää argumentointia voi pelätä niin paljon, ettei uskalla sanoa mielipidettään. Onko siinä suurin pelko se, että saattaa vaikka "hävitä" väittelyn, kun omat mielipiteet olikin huonosti perusteltuja? Surkeaa, jos näin. Kyllähän mielipiteitään pitää myös osata puolustaa, jos sellaisia on.

Sitten toki jos keskustelun sävy menee ihan aggressiiviseksi, niin siihen voi aina todeta, että keskustelen aiheesta asiallisesti tai en ollenkaan. Ja ehkä harkita, kannattaako aggressiivisen tyypin kanssa olla yhdessä ollenkaan. Johtaa vielä väkivaltaan pitkässä juoksussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juudit tekee juuri niin kuin ei pitäisi. Kokemattomuus paistaa läpi. Kun mies sanoo ettei tunne vetoa, Juudit lupasi jäädä odottelemaan ja koskettelemaan jospa kipinä vielä syttyisikin. Huomaa niin selvästi, että Tommi sanelee säännöt ja Juudit tekee kaiken Tommin ehdoilla. Eihän hän voi muutakaan tehdä. Mutta ehkä Tommin kiinnostus voisi herätä paremmin, jos Juudit ei suostu Tommin ehtoihin, vaan tekisi oman mielensä mukaan. Eli ei olisi niin itsestäänselvyys.

Juuri näin. Näin tämän olen koko ajan nähnyt.

Surullista mutta totta. Perinteisissä parisuhdesäännöissä on kai edelleen vissi perä… Kuten että miehen tulisi hieman jahdata naista. Jos nainen ottaa sen pois mieheltä, mies alitajuntaisesti pettyy. Nyt kun on menty naimisiin heti, niin Juuditin täytyisi silti löytää joku keino, ettei olisi niin ”helppo nakki.” Salakavalasti se, että Juudit on kasvatettu olemaan (yltiö)ymmärtäväinen ja osaansa tyytyvä nyt sotii hieman häntä vastaan parisuhteen muodostamisessa.

Miten sinä voit tietää, miten tai mihin Juudit on kasvatettu. Taitaa olla oletusta vain.

Mutta tosiaan, tällainen tilanne on erittäin haastava. Pärjäisiköhän kukaan muukaan paremmin. Tavallaanhan sellaisen keinotekoisen jahtaustilanteen luominen olisi peliä ja pelaaminen ei sovi kaikkien kuvioihin. En itsekään kannata sitä. 

Naiset haluavat tässä ohjelmassa luolamiehen ja miehet seksikkään naisen, mutta kun niiden luolamiesten ja seksikkäiden naisten ei tarvitse hakeutua tähän ohjelmaan, koska heillä on jo kumppaniehdokkaita yllin kyllin. Tämä olisi hyvä tiedostaa, jos ohjelmaan lähtee mukaan.

Olen tehnyt samankaltaisen analyysin Emmasta ja Tuomaksesta kuin täällä joku edellä. Eli uskon, että he ovat päätyneet sänkyyn alkuvaiheessa. Tuomas ei ole ollut kiinnostunut Emmasta missään vaiheessa, mutta on kuitenkin ryhtynyt sänkypuuhiin. Tästä on tietenkin aiheutunut riitaa myöhemmin, kun vastapuolena on herkkä Emma. Katsojille ei ole vain haluttu näyttää kaikkea.

Jos Tommi ei syty Juuditista tuon urkuilunkaan jälkeen, niin ei taida syttyä milloinkaan. Luulisi, että tuollaisen talentin näkeminen toisessa alkaisi kuumottaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta Emma ja Tuomas on vaan kaikin puolin epäsopiva pari, enkä syytä kumpaakaan erityisesti suhteen epäonnistumisesta. Ehkä molemmilla oli tosin vähän väärä asenne tähän kyseiseen formaattiin.

Tuomas haki ensisijaisesti uutta kokemusta, jonka sivutuotteena saattaisi löytyä puoliso. Eli ei sitoutunut tarpeeksi prosessiin.

Emma taas pelkäsi jo ennen häitä tulevansa jätetyksi, eikä siksi uskaltanut heittäytyä tilanteeseen tunteella. Hän suorastaan alkoi petaamaan suhteen epäonnistumista oma-aloitteisesti häistä alkaen, ettei se tulisi niin shokkina myöhemmin.

Mutta toisenlaisten kumppanien kanssa he olisivat silti voineet onnistuakin. Emmalle joku luonteeltaan pehmeämpi tsempparityyppi, Tuomakselle itsevarmempi kiipeilykaveri.

Yrittääkö nuo ohjelmassa olevat ammattilaiset löytää mätsejä, vai yhdistetäänkö tahallaan keskenään epäsopivia pareja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin myös uusimman Cmore-jakson...

.

Kati sanoi, että on epäreilua häntä kohtaan, jos toinen ei kerro olevansa asiasta eri mieltä, vaan on vaan hiljaa tai kommentoimatta. Itse olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Minusta se on kohteliaisuutta ja hienotunteisuutta, että osaa olla eriäviä mielipiteitään myös tuputtamatta. Jos niitä ei siis erikseen kysytä, kunhan joku kertoilee omia mielipiteitään. En itse ainakaan joka hetki koe edes varsinaisesti keskustelevani, jos joku jostain asiasta tarinoi. Vaikka vastaisin "niin, aivan, hmmmh" tai jotain muuta, se ei vielä tarkoita, että olen tästä asiasta täsmälleen samaa mieltä. Valehtelu on tietysti asia erikseen.

Tai se, ettei osaa vastata edes kysyttäessä. Mitä Jannellakin myös varmasti on, kuten se, että onko sulla joku vakiopaikka tässä pöydässä? "Mmmmh, nooooh.... istutaan nyt ihan miten päin vain..." (Tjsp, en muista tarkkaan miten keskustelu meni.) Itsekin olisin Katina kysynyt uudestaan, että niin siis onko vai ei, jos vähän näyttää siltä että olisi, mutta sitä ei oikein kehtaa sanoa. Edes toteamalla reippaasti, että "yleensä istun tässä, mutta ei sillä mitään merkitystä ole". 

Moni tuntuu kritisoivan Matin kiemurtelua siellä Karin juttusilla, mutta itseäni ärsytti enemmän Miran käytös. Oli jotenkin ikävä tyyli jäädä tuijottamaan sellaisella "no niin, vastaapa sinä nyt ensin, niin minä sitten kerron mielipiteeni sinun vastauksestasi" -ilmeellä. Minusta siinä on vähän sellaista alistamismeininkiä, jossa me-henki unohtuu. Sitä tosin kommunikointi tuntuu vähän olevankin heillä, yhteistyön sijasta jonkin sortin kilpailua. Ja kuten joku jo totesikin, sääli ettei Mira ollut ottanut onkeensa, vaikka niin upeasti huomasi oman käytöksensä ristiriitaisuuden aiemmin.

Nyt minä puolestani olen kanssasi eri mieltä Jannesta. Olin naimisissa 10 vuotta samanlaisen miehen kanssa, joka näytti suhtautuvan kaikkeen rennosti eikä pyydettäessäkään sanonut oikein juuta eikä jaata mihinkään. Yleensä antoi minun päättää ja oli samaa mieltä ja myötäili. KUNNES 10 vuoden jälkeen ryöpytti niskaani kaiken p*skan mitä oli takiani joutunut kestämään. Mikään ei ollut mennyt hyvin. Hän olisi halunnut tehdä toisin silloin ja silloin, mutta aina oli menty minun pääni mukaan. Olin ällikällä lyöty. Ei itsekään osannut kertoa miksei ollut puhunut, kertonut mielipiteitään tai ollut eriä mieltä. Näin vain oli käynyt. 

Samanlainen kokemus täälläkin, tosin onneksi suhteemme kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa. Miesystäväni siis oli juurikin tuollainen, joka sanoi kaikkeen joojoo ja oli samaa mieltä kaikesta. Sitten asiat menivätkin myötäillessä liian pitkälle ja häntä alkoi ahdistaa, jolloin hän alkoi syyttää minua. Minä oli pakottanut hänet yhteiselle lomamatkalle (ihan yhdessä tehtiin järjestelyt). Minä olin pakottanut hänet muuttamaan yhteen (ihan yhteistuumin katseltiin asuntoja ja käytiin näytöissä). Minä olin vaativa, manipuloiva ja määräilevä ja hän vain viaton uhri, joka oli pakotettu kaikkeen.

En siis väitä, että Jannen kanssa kävisi näin; joillakin ihmisillä ei tietenkään ole oikein mitään vahvaa kantaa mihinkään. Viime jaksossa tosin jo tuli esiin tapauksia, jossa Jannella oli ollut mielipide asiaan, ei sanonut sitä ja vasta myöhemmin totesi todellisen kantansa. Mistä siis Katin pitäisi vastaisuudessa tietää, että milloin Jannelle asivat ovat oikeasti yhdentekeviä ja milloin hän ei vain uskalla/jaksa/osaa sanoa mielipidettään?

Mä taas olen ollut se osapuoli, jolle on sanottu "no olisit sanonut" ja "mikset sitten tehnyt mitä haluat". Mutta kun mä sanoin, moneen kertaan, ja toinen oli niin täynnä sitä omaa asiaansa, ettei halunnut kuulla. Puhui päälle, suostutteli, taivutteli, manipuloi. Niin ajattelin, että ehkä se on hänelle niin tärkeää; ehkä hän on oikeassa ja minä väärässä; ehkä tämä on niitä hetkiä, mistä sanotaan että parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja. Kestän nyt tämän kompromissin, kun se on hänelle niin tärkeää. Hän varmaan arvostaa sitä, kun tietää mitä oikeasti haluaisin tehdä, ja sitten toisessa asiassa hän varmaan tulee puolestaan vastaan.

Sitten tulee toinen kompromissi, sitten vielä, ja vielä. Väsyn. Koska voitaisiin tehdä niin kuin minä haluan? Koska hän tekisi kompromissin?

Kunnes hän sanoo, että minähän suostuin näihin kaikkiin. Oma vikani kun en sanonut. Kun en pitänyt puoliani. Mistä hän olisi tiennyt. MITÄ?!? Hän ei siis ole kiinnittänyt koko aikanakaan mitään huomiota siihen, mitä olen ja mitä halusin, vain siihen että hän sai puhuttua minut hiljaiseksi. Minä sanoin, hän ei kuunnellut.

Joten ero, ja tosiaan tuli sekin hänelle ihan yllätyksenä, vaikka sanoin monta kertaa. Nykyinen mies kuuntelee, eli ei kyse etten sanoisi.

Vierailija kirjoitti:

Naiset haluavat tässä ohjelmassa luolamiehen ja miehet seksikkään naisen, mutta kun niiden luolamiesten ja seksikkäiden naisten ei tarvitse hakeutua tähän ohjelmaan, koska heillä on jo kumppaniehdokkaita yllin kyllin. Tämä olisi hyvä tiedostaa, jos ohjelmaan lähtee mukaan.

Ilmeisesti rahkeet ei riitä niihin luolamiehiin ja misseihin.

Vierailija kirjoitti:

Naiset haluavat tässä ohjelmassa luolamiehen ja miehet seksikkään naisen, mutta kun niiden luolamiesten ja seksikkäiden naisten ei tarvitse hakeutua tähän ohjelmaan, koska heillä on jo kumppaniehdokkaita yllin kyllin. Tämä olisi hyvä tiedostaa, jos ohjelmaan lähtee mukaan.

Juuri näin. Tai jos jompi kumpi on vielä vapaana, on joku muu merkittävä ongelma vuorovaikutuksessa.

Kyllä ihmisen pitää kuvitella pahimmatkin vaihto- ehdot kun uskaltaa hakeutua tuollaiseen pakkonaittamisohjelmaan.

Itsetunnoltaan epävarman ihmisen ei pidä mennä. Se pitää tajuta, eli pitää tajuta realiteetit.

Kaiken päälle pitää kestää loputon ihmisten arvostelu ( netissä) ja oleminen arvostelun kohteena. Ei riitä, että yrität selviytyä kunnolla kumppanisi kanssa .

Olet kuin näyteikkunassa kansalle, kun ohjelma tulee ulos. Ja sekin lienee totta, että ohjelma leikataan jopa epäedullisessa valossa joidenkin kohdalta, kun pitää saada draamaa kehiin. Katsojien käsitys saadaan sen perusteella, mitä annetaan ulos. Ei sen perusteella, mitä pariskunta on kaikkiaan tehnyt ja kokenut 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin myös uusimman Cmore-jakson...

.

Kati sanoi, että on epäreilua häntä kohtaan, jos toinen ei kerro olevansa asiasta eri mieltä, vaan on vaan hiljaa tai kommentoimatta. Itse olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Minusta se on kohteliaisuutta ja hienotunteisuutta, että osaa olla eriäviä mielipiteitään myös tuputtamatta. Jos niitä ei siis erikseen kysytä, kunhan joku kertoilee omia mielipiteitään. En itse ainakaan joka hetki koe edes varsinaisesti keskustelevani, jos joku jostain asiasta tarinoi. Vaikka vastaisin "niin, aivan, hmmmh" tai jotain muuta, se ei vielä tarkoita, että olen tästä asiasta täsmälleen samaa mieltä. Valehtelu on tietysti asia erikseen.

Tai se, ettei osaa vastata edes kysyttäessä. Mitä Jannellakin myös varmasti on, kuten se, että onko sulla joku vakiopaikka tässä pöydässä? "Mmmmh, nooooh.... istutaan nyt ihan miten päin vain..." (Tjsp, en muista tarkkaan miten keskustelu meni.) Itsekin olisin Katina kysynyt uudestaan, että niin siis onko vai ei, jos vähän näyttää siltä että olisi, mutta sitä ei oikein kehtaa sanoa. Edes toteamalla reippaasti, että "yleensä istun tässä, mutta ei sillä mitään merkitystä ole". 

Moni tuntuu kritisoivan Matin kiemurtelua siellä Karin juttusilla, mutta itseäni ärsytti enemmän Miran käytös. Oli jotenkin ikävä tyyli jäädä tuijottamaan sellaisella "no niin, vastaapa sinä nyt ensin, niin minä sitten kerron mielipiteeni sinun vastauksestasi" -ilmeellä. Minusta siinä on vähän sellaista alistamismeininkiä, jossa me-henki unohtuu. Sitä tosin kommunikointi tuntuu vähän olevankin heillä, yhteistyön sijasta jonkin sortin kilpailua. Ja kuten joku jo totesikin, sääli ettei Mira ollut ottanut onkeensa, vaikka niin upeasti huomasi oman käytöksensä ristiriitaisuuden aiemmin.

Nyt minä puolestani olen kanssasi eri mieltä Jannesta. Olin naimisissa 10 vuotta samanlaisen miehen kanssa, joka näytti suhtautuvan kaikkeen rennosti eikä pyydettäessäkään sanonut oikein juuta eikä jaata mihinkään. Yleensä antoi minun päättää ja oli samaa mieltä ja myötäili. KUNNES 10 vuoden jälkeen ryöpytti niskaani kaiken p*skan mitä oli takiani joutunut kestämään. Mikään ei ollut mennyt hyvin. Hän olisi halunnut tehdä toisin silloin ja silloin, mutta aina oli menty minun pääni mukaan. Olin ällikällä lyöty. Ei itsekään osannut kertoa miksei ollut puhunut, kertonut mielipiteitään tai ollut eriä mieltä. Näin vain oli käynyt. 

Samanlainen kokemus täälläkin, tosin onneksi suhteemme kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa. Miesystäväni siis oli juurikin tuollainen, joka sanoi kaikkeen joojoo ja oli samaa mieltä kaikesta. Sitten asiat menivätkin myötäillessä liian pitkälle ja häntä alkoi ahdistaa, jolloin hän alkoi syyttää minua. Minä oli pakottanut hänet yhteiselle lomamatkalle (ihan yhdessä tehtiin järjestelyt). Minä olin pakottanut hänet muuttamaan yhteen (ihan yhteistuumin katseltiin asuntoja ja käytiin näytöissä). Minä olin vaativa, manipuloiva ja määräilevä ja hän vain viaton uhri, joka oli pakotettu kaikkeen.

En siis väitä, että Jannen kanssa kävisi näin; joillakin ihmisillä ei tietenkään ole oikein mitään vahvaa kantaa mihinkään. Viime jaksossa tosin jo tuli esiin tapauksia, jossa Jannella oli ollut mielipide asiaan, ei sanonut sitä ja vasta myöhemmin totesi todellisen kantansa. Mistä siis Katin pitäisi vastaisuudessa tietää, että milloin Jannelle asivat ovat oikeasti yhdentekeviä ja milloin hän ei vain uskalla/jaksa/osaa sanoa mielipidettään?

Olen täysin samaa mieltä ja Katin kanssa samanhenkinen ihminen tämän suhteen. En jaksaisi yhtään ihmistä, joka ei sano suoraan, jos on eri mieltä asioista. Siis ei tietenkään tarvitse joka pikkuasiaan kommentoida väkisin, mutta kun kyse on yhteisistä asioista joilla on molemmille merkitystä, niin kyllä viimeistään silloin pitäisi saada suunsa auki.

Nämä joojoo-tyypit tosiaan vielä helposti syyttävät muita siitä, että eivät itse uskalla avata suutaan. Selitys on esim. "ei voi sanoa eriävää mielipidettä kun toinen suuttuu siitä ja tulee riita". Tämä siltikin, vaikka toinen ei ole yhtään aggressiivinen vaan ihan tavallinen ei-vihanhallintaongelmainen ihminen. Ja riidan sijaan tuloksena olisi normaali väittely / keskustelu, jossa osapuolet argumentoivat oman näkemyksensä puolesta asiallisesti. Mutta kun pelätään pienintäkin konfliktia, vaikka tilanteeseen ei liittyisi mitään väkivaltaisuutta tai sellaista, mitä nyt oikeasti kannattaakin jo pelätä. Ja sitten tietysti jos toinen on väkivaltainen tai uhkaava näissä tilanteissa, niin kannattaisi ehkä vakavasti harkita joko terapiaa tai eroa.

Ehkä näiden ihmisten vanhemmat ovat vetäneet raivarit jos heille on sanottu vastaan ja kotona on lennellyt astiat tms, ja tämän takia tällaisten ihmisten jälkeläisistä tulee niin tajuttoman pelokkaita ja sulkeutuneita? Tai taustalla on väkivaltainen parisuhde? En tiedä, tuo mielipiteiden hautominen on turhauttavaa joka tapauksessa normaalille kumppanille, joka haluaisi vaan kuulla toiselta rehellisen mielipiteen asioihin, jos hänellä kerta sellainen on.

Minulla on taipumusta tuohon myötäilemiseen ja nuorena sain kuulla olevani "joo joo-tyyppi" kaveriltani. Todellisuudessa olen myötäillyt niitä, joiden kanssa olen perustavanlaatuisesti erilainen ja joilla on jyrkät mielipiteet. Nämä ihmissuhteet eivät ole olleet minulle kovin tärkeitä ja en ole jaksanut alkaa vääntää asioista. Parissa tapailusuhteessa olen myös myötäillyt, koska olen tiennyt että ei tästä mitään vakavaa voi tulla ja tosiaan toisella on jyrkät mielipiteet. Vakavassa rakkausuhteessa ja parhaissa ystävyyssuhteissa ilmaisen itseäni vapaasti..Eli minun kohdallani myötäily johtuu valitettavasti siitä, että ihminen ei ole sopiva kumppanina tai ystävänä.

Ymmärrettävää.

Mutta eikö ole kuitenkin vähän hölmöä olla suhteessa epäsopivan henkilön kanssa..? Vai oletko kenties ollut mukana Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, ja olet siksi yrittänyt väkisin onnistua epäsopivan kumppanin kanssa, ihan ohjelman vuoksi? :D

No joo läppä läppänä. Minusta ihan hyväkin ettei lähde jokaisen kanssa vääntämään turhista asioista. Mutta tosiaan ensisijaisesti tässä puhuttiin aviopuolison kanssa keskustelemisesta, niin kyllähän silloin pitäisi pystyä ilmaisemaan itseään, eikä sulkeutua täysin.

Onhan se väärinkin, jos on huonossa suhteessa "parempaa odotellessa". Totta tuo, että avioliitossa täytyy osata kommunikoida. Ja Jannelle selvästi suhde Katiin on tärkeä. Minusta Kati voisi hieman miettiä kärkkäyttään ja tapaansa kommunikoida, että antaako se tilaa toiselle kertoa mielipiteensä. Myös jatkuva toisen kommunikaation arvosteleminen ja/tai sen vaatiminen ja negatiivisten puolien korostaminen on ahdistavaa ja vaikeuttaa kommunikaatiota. Minulle Janne vaikuttais oikein sopivalta, voitais rauhassa keskittyä mukavaan yhteiseen tekemiseen ja positiiviseen kommunikaatioon.

Nuo ihmiset ovat kyllä elävä esimerkki siitä, että joskus vaihtamalla paranee. Vaikka ovat randomilla valittu, niin tunnen tuollaisia epäsopivia pareja oikeessa elämässä, ja roikkuvat vaan, vaikka pitäisi ymmärtää erota, ja hakea erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ekstroverttina, että introverttinen tapa prosessoida asioita on hyvinkin ärsyttävää, mutta itse aikanaan 15v. avioliitossa opin siihen, että se vastaust tulee sitten joskus, vaikkakin ärsyttävän hitaasti. Vastaavasti exäni oppi sietämään tunteenpurkauksiani ja antamaan tuulen mennä. Toesi, että kohta olen taas oma itseni ja voidaan jatkaa sitä aikuista keskustelua. Siltikään en enää koskaan halua introverttiä puolisokseni. Oli se niin raskas kivireki vetää.

Introverttina sanoisin, että kuulostipa ikävältä tämä kommentti. Vaikka ei kai tuossa mielipiteessä mitään pahaa tai väärää ole. En miellä itseäni sellaiseksi joka antaa vastauksia niin hitaasti, että joutuu oikein odottamaan. Voi siinä toki muutama sekunti kauemmin mennä, kuin päälle huutavalta ekstrovertilta. Enemmän ehkä kyse on siitä, että introvertti tuo asioita esiin hiljaa ja monotonisesti jolloin ektrovertista tuntuu että siihen menee aikaa, vaikka ei menisikään. 

Minä siis pidän yleensä ekstroverteista ja varmaan kaikki rakastumiseni ovat olleet ekstrovertteihin. Vieläkin kirpaisee, kun eräs sanoi, että meillä on erilaiset energiat emmekä sovi yhteen. Hän kyllä myöhemmin perui sanomisensa, mutta jäin uskomaan tuota ekaa möläytystä. (Oli silti kanssani vielä pitkään sen jälkeen ja lopulta minä päädyin pistämään poikki). Itse näen asian niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Onkohan se introverteille tyypillinen tapa nähdä tämä ja onko tyypillistä, että ekstrovertit kokevat introt kivireiksi?

Tässä ehkä unohtuu sellainenkin seikka, että on olemassa miehiä (varmasti myös naisia mutta yleistän nyt karkeasti), joilta ei yksinkertaisesti irtoa parisuhteessakaan sitä juttua ja vastauksia joutuu suurinpiirtein anelemaan. Kyse ei ole introversiosta, jos yksinkertaisesti ei saa ajatuksia muodostetuksi sanoiksi asti. Tyypillisimmin ehkä tuollainen suurten ikäluokkien jörrikkä mies.

Minä olen tuon edellisen kommentin kirjoittaja ja olen nainen. Ekstrov-a ja introvertteja on kai yhtä paljon kummassakin sukupuolessa.

Kyllä, ymmärsin että olet nainen, mutta tarkoitin sanoa lähinnä tuohon ensimmäiseen viestiin viitaten, että aina ei ole kyse introversiosta, jos puoliso on hidas tai hankala kommunikoimaan.

Olen tuon SPOILER kommentin aloittaja ja perustan mielipiteeni (en väitteeni) omaan kokemukseen ja valitettavasti kaikki tuntemani introvertit on vähän hitaita. Puheessa, päätöksissä, tekemisissä jne. Heidän kanssaan on esimerkiksi hankalampi tehdä pikaisia suunnitelmia tai muuta ja melkeimpä jokaiseen äkkimuutokseen suhtautuvat ahdistavan hiljaisesti. Muutosvastaisuus on heillä suurempaa kuin meillä ekstroverteilla. Vastaavasti he varmasti pitävät minua ärsyttävän äkkipikaisena, josta ei ikinä tiedä mitä haluan tai mistä seuraavaksi tuulee. Kummassakin huonot puolensa. Itse päätin avioliiton jälkeen, etten enää koskaan halua introverttia, koska monipuolista ja sujuvaa keskustelua heidän kanssaan ei voi harrastaa eikä tehdä varsinkaan mitään kivaa extemporee suunnitelmaa. Mainitsemani hitaus ei tarkoita, että hän olisi älyllisesti hidas vaan prosessit käy hitaasti. Se vetäytyvyys on myös yksi painavimpia ominaisuuksia kivireessä. En jaksa enää pukata miestä eteenpäin silloin, kun kylään on tulossa vieraita. Sen nyrpeän olemuksen ja hiljaisuuden tarjoaminen vieraille omana kullannuppuna on itselle hävettävää, että mies ei saa sanotuksi mitään, eikä luotua uusia ystävyyssuhteita, vaan minun pitää se mahdollisuus tarjota ja taas pukata. Ymmärrän tässä Katia, että hän tosiaan toivoo sellaisia miehisiä otteita ja vähän nopeatempoisempaa yhdessäoloa, ettei hänen tarvitsisi koko ajan kysellä uudestaan samoja asioita, kuten uusimmassa jaksossa oli "Onko sulla paikkaa?" Kati kysyi, eikä meinannut saada siihen suoraa vastausta milläään. Piti ihan vakavasti käyttää ääntään, että onko vai ei. Näitä tilanteita todistin omassa liitossa joa ikinen päivä ja se vaan kulutti hirmusti energiaa, kun sanoja joutui kaivamaan pinseteillä suusta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Viime kauden Ville ja Matti golffaamassa: Meitä yhdistää se, että ollaan kummatkin urheilullisia, mutta rouvat ei ole ollenkaan. Ja sitten pari askelta lyönti, siirtyminen takaisin golfkärryyn. 

Läskejä ikäistään kalkkiutuneemman oloisia setämiehiä molemmat. Tuota kauttako postipoika saatiin tuotantoon mukaan.

Nyt alkoi ärsyttää jo valmiiksi: Viime kauden Ville on näköjään tuossa uusimmassa C Moren jaksossakin. Argh! En epäile hetkekään ettei olisi ollut nimenomaan Ville täälläkin mainostamassa aggressiivisesti sitä cad postiaan...

Menee kyllä täysin maku, niin paljon kuin tykkäsinkin Anniinasta ja Villestä EA:ssa, mutta ei nyt tartte muiden kausiin tulla tyrkylle.

Vierailija kirjoitti:

Nuo ihmiset ovat kyllä elävä esimerkki siitä, että joskus vaihtamalla paranee. Vaikka ovat randomilla valittu, niin tunnen tuollaisia epäsopivia pareja oikeessa elämässä, ja roikkuvat vaan, vaikka pitäisi ymmärtää erota, ja hakea erilainen.

Vähän typerää verrata tavallisen elämän pareihin, jotka ovat päätyneet yhteen ihan omasta tahdostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin myös uusimman Cmore-jakson...

.

Kati sanoi, että on epäreilua häntä kohtaan, jos toinen ei kerro olevansa asiasta eri mieltä, vaan on vaan hiljaa tai kommentoimatta. Itse olen tuosta jyrkästi eri mieltä. Minusta se on kohteliaisuutta ja hienotunteisuutta, että osaa olla eriäviä mielipiteitään myös tuputtamatta. Jos niitä ei siis erikseen kysytä, kunhan joku kertoilee omia mielipiteitään. En itse ainakaan joka hetki koe edes varsinaisesti keskustelevani, jos joku jostain asiasta tarinoi. Vaikka vastaisin "niin, aivan, hmmmh" tai jotain muuta, se ei vielä tarkoita, että olen tästä asiasta täsmälleen samaa mieltä. Valehtelu on tietysti asia erikseen.

Tai se, ettei osaa vastata edes kysyttäessä. Mitä Jannellakin myös varmasti on, kuten se, että onko sulla joku vakiopaikka tässä pöydässä? "Mmmmh, nooooh.... istutaan nyt ihan miten päin vain..." (Tjsp, en muista tarkkaan miten keskustelu meni.) Itsekin olisin Katina kysynyt uudestaan, että niin siis onko vai ei, jos vähän näyttää siltä että olisi, mutta sitä ei oikein kehtaa sanoa. Edes toteamalla reippaasti, että "yleensä istun tässä, mutta ei sillä mitään merkitystä ole". 

Moni tuntuu kritisoivan Matin kiemurtelua siellä Karin juttusilla, mutta itseäni ärsytti enemmän Miran käytös. Oli jotenkin ikävä tyyli jäädä tuijottamaan sellaisella "no niin, vastaapa sinä nyt ensin, niin minä sitten kerron mielipiteeni sinun vastauksestasi" -ilmeellä. Minusta siinä on vähän sellaista alistamismeininkiä, jossa me-henki unohtuu. Sitä tosin kommunikointi tuntuu vähän olevankin heillä, yhteistyön sijasta jonkin sortin kilpailua. Ja kuten joku jo totesikin, sääli ettei Mira ollut ottanut onkeensa, vaikka niin upeasti huomasi oman käytöksensä ristiriitaisuuden aiemmin.

Nyt minä puolestani olen kanssasi eri mieltä Jannesta. Olin naimisissa 10 vuotta samanlaisen miehen kanssa, joka näytti suhtautuvan kaikkeen rennosti eikä pyydettäessäkään sanonut oikein juuta eikä jaata mihinkään. Yleensä antoi minun päättää ja oli samaa mieltä ja myötäili. KUNNES 10 vuoden jälkeen ryöpytti niskaani kaiken p*skan mitä oli takiani joutunut kestämään. Mikään ei ollut mennyt hyvin. Hän olisi halunnut tehdä toisin silloin ja silloin, mutta aina oli menty minun pääni mukaan. Olin ällikällä lyöty. Ei itsekään osannut kertoa miksei ollut puhunut, kertonut mielipiteitään tai ollut eriä mieltä. Näin vain oli käynyt. 

Samanlainen kokemus täälläkin, tosin onneksi suhteemme kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa. Miesystäväni siis oli juurikin tuollainen, joka sanoi kaikkeen joojoo ja oli samaa mieltä kaikesta. Sitten asiat menivätkin myötäillessä liian pitkälle ja häntä alkoi ahdistaa, jolloin hän alkoi syyttää minua. Minä oli pakottanut hänet yhteiselle lomamatkalle (ihan yhdessä tehtiin järjestelyt). Minä olin pakottanut hänet muuttamaan yhteen (ihan yhteistuumin katseltiin asuntoja ja käytiin näytöissä). Minä olin vaativa, manipuloiva ja määräilevä ja hän vain viaton uhri, joka oli pakotettu kaikkeen.

En siis väitä, että Jannen kanssa kävisi näin; joillakin ihmisillä ei tietenkään ole oikein mitään vahvaa kantaa mihinkään. Viime jaksossa tosin jo tuli esiin tapauksia, jossa Jannella oli ollut mielipide asiaan, ei sanonut sitä ja vasta myöhemmin totesi todellisen kantansa. Mistä siis Katin pitäisi vastaisuudessa tietää, että milloin Jannelle asivat ovat oikeasti yhdentekeviä ja milloin hän ei vain uskalla/jaksa/osaa sanoa mielipidettään?

Olen täysin samaa mieltä ja Katin kanssa samanhenkinen ihminen tämän suhteen. En jaksaisi yhtään ihmistä, joka ei sano suoraan, jos on eri mieltä asioista. Siis ei tietenkään tarvitse joka pikkuasiaan kommentoida väkisin, mutta kun kyse on yhteisistä asioista joilla on molemmille merkitystä, niin kyllä viimeistään silloin pitäisi saada suunsa auki.

Nämä joojoo-tyypit tosiaan vielä helposti syyttävät muita siitä, että eivät itse uskalla avata suutaan. Selitys on esim. "ei voi sanoa eriävää mielipidettä kun toinen suuttuu siitä ja tulee riita". Tämä siltikin, vaikka toinen ei ole yhtään aggressiivinen vaan ihan tavallinen ei-vihanhallintaongelmainen ihminen. Ja riidan sijaan tuloksena olisi normaali väittely / keskustelu, jossa osapuolet argumentoivat oman näkemyksensä puolesta asiallisesti. Mutta kun pelätään pienintäkin konfliktia, vaikka tilanteeseen ei liittyisi mitään väkivaltaisuutta tai sellaista, mitä nyt oikeasti kannattaakin jo pelätä. Ja sitten tietysti jos toinen on väkivaltainen tai uhkaava näissä tilanteissa, niin kannattaisi ehkä vakavasti harkita joko terapiaa tai eroa.

Ehkä näiden ihmisten vanhemmat ovat vetäneet raivarit jos heille on sanottu vastaan ja kotona on lennellyt astiat tms, ja tämän takia tällaisten ihmisten jälkeläisistä tulee niin tajuttoman pelokkaita ja sulkeutuneita? Tai taustalla on väkivaltainen parisuhde? En tiedä, tuo mielipiteiden hautominen on turhauttavaa joka tapauksessa normaalille kumppanille, joka haluaisi vaan kuulla toiselta rehellisen mielipiteen asioihin, jos hänellä kerta sellainen on.

Mun miehen menneisyydestä löytyy tuollainen raivopäinen exä, joka on tehnyt hallaa hänen keskustelutaidoilleen. On niin konfliktipelkoinen, että sulkeutuu täysin, jos on jotain keskusteltavaa. En siis itse keskustele huutamalla tai tavaroita paiskomalla, riittää pelkkä pieni negatiivinen väre tai normaali näkemyserosta aiheutuva tarve keskustelulle, niin on vaikea nyhtää mitään mielipidettä. Tavallisista asioista tai syvällisemmistäkin asioista puhuminen luonnistuu ihan normaalisti, jos ei ole tosiaan kyseessä mikään tilanne, että "nyt keskustellaan" :D Onneksi tuosta on pikkuhiljaa päästy eteenpäin, koska asiat saa huomattavasti helpommin ja nopeammin selvitettyä, kun molemmat sanovat mielipiteensä :)

Heh, onkohan mun eksä... Mistään isommasta ei voinut keskustella, jos ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Pienikin kritiikki aiheutti välittömän luukut kiinni- reaktion. Ajauduin itse lopulta vuosien myötä stereotyyppiseksi raivottareksi yrittäen vaatia toista kommunikaatioon, sillä yhtäkään ongelmaa ei saatu käsiteltyä. Jos oli ongelma, se oli aina pelkästään mun, piste. Lopulta en jaksanut tuota ja lakkasin riitelyn. Se ei tietysti mitenkään muuttanut sitä, että erimielisyyksiä elämässä on väistämättä aina, joten pian sen jälkeen lopetin koko suhteen, valitettavasti ihan liian myöhään.

Nykyisessä suhteessa on ihanan seesteistä. Jos on erimielisyyttä, asiat puhutaan rauhallisesti saman tien halki ja jatketaan elämässä eteenpäin. Toinenkin sanoo suoraan oman mielipiteensä, mutta myös aidosti kuuntelee. Mulla raivottarella oli kuitenkin alkuun myös isot pelot ottaa esille mitään potentiaalisesti konfliktiherkkää, sillä olin tottunut siihen et toinen sulkee mut täysin ulkopuolelle ja/tai tulee hirveä riita.

Eksälle toivon kans, että kyse on ollut huonoista henkilökemioista tai hän olisi oppinut sietämään ristiriitoja. Muuten uskon käyvän niin, että eipä moni muukaan jaksa olla käytännössä yksin suhteessa alkuhuumaa pidempään. Suhtautuisin sinuna varauksella ihmiseen, jonka mukaan sekä vanhojen riitojen että hänen nykyisen käytöksensä syy on täysin muisss ihmisissä.