Lue keskustelun säännöt.
Onko pettäminen muutakin kuin väärin?
15.07.2013 |
Yleisestihän ollaan sitä mieltä, että pettäminen on väärin. Kyllähän se jokaisen moraalikorvaan särähtää. Silti tuntuu yhä useammat ihmiset pettävän eikä siitä tehdä lähipiirissäkään numeroa ennen kuin sattuu paljastumaan puolisolle.
Mitä mieltä olette, jos suhteessa on kaikki hyvin, miksi petetään? Väitättekö kiven kovaan, että suhteessa on oltava jotain vialla? Onko täälläkin kaikki oikeasti sitä mieltä, että vain idiootit pettää eikä teillä kellään ole käynytkään koskaan mielessä maistaa sitä kiellettyä hedelmää? Kertokaa tarinanne, jos olette pettäneet tai se on käynyt mielessänne?
Kommentit (15)
En ole itse kokenut pettämistä missään roolissa, mutta tuntemieni ihmisten perusteella pettämiseen ryhtyy tunnetaidoton, tasapainoton vapaamatkustaja joka ei vaadi itseltään suurempia mutta muilta ihmisiltä sitäkin enemmän. Sellainen ihminen, jolle ei ole mikään arvo olla oikeudenmukainen tai hyvä, vaan omaneduntavoittelu on ykkönen. Pelkuruus, itsekunnioituksen puute ja raukkamaisuus ovat olennaisia piirteitä, ja ainakin minun tuntemassani tapauksessa myös kyvyttömyys viisastua ja kunnioittaa muita.
Tätä aihetta on käsitelty palstalla runsaasti, tee vaikka haku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä petin koska meillä ei nimenomaan mennyt hyvin vaikka ulkoisesti kaikki oli kohdallaan ja ihmiset pitivät meitä unelmaparina.
Minulle se on ollut selviytymiskeino. Yleensä kun huomaan, ettei toinen olekaan se loppuelämän kumppani, alan pettämään ja näin helpotan omaa poislähtöäni suhteesta. Suhteen lopettaminen ei tunnu niin pahalta, kun on jotain muutakin ajateltavaa. En koskaan kerro pettämisestä kumppanilleni, enkä ole koskaan jäänyt siitä kiinni.
Hain eroa. Heti harkinta-ajan alussa tutustuin mieheen, jonka kanssa oli lyhyt suhde. En kadu. Pakollinen harkinta-aika edelleen menossa, mutta omasta mielestäni olen jo eronnut. Miehen mielestä meillä ei ole mitään syytä erota, itse olen edelleen eroamassa, kunhan tuo lakisääteinen aika kuluu umpeen. Kunpa vielä saisimme asuntomme myytyä, jotta tämä avioliitto olisi ohi joka tasolla.
Mä rakastan mun miestä, mutta menin sit yks ilta ihastumaan toiseen mieheen enkä saa sitä päästäni. Se pyysi mut luokseen jatkoille, mutta en mennyt, en pettänyt. Mietin, että petinkö kuitenkin ajatuksissani. Haaveilen siitä toisesta miehestä jatkuvasti, mutta oikeastaan en siitä miehestä vaan pelkästä seksistä sen kanssa. En haluais erota omasta miehestäni, kun meillä mun mielestä on kaikki hyvin ja rakastan sitä, mutta en saa päästäni näitä tajuttomia seksin haluja sen toisen miehen kans. Mitä mä teen??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatukset eivät ole pettämistä.
Kaikilla on ajatuksia ja fantasioita. Elämän varrella ihastuu monta kertaa. Se on normaalia eikä sillä ole mitään tekemistä pettämisen kanssa.
Kyllä sellaisessa suhteessa on jotain vialla, jossa oman elämän tärkeimmälle ihmiselle valehdellaan tärkeistä asioista. Tämähän on itsestäänselvyys.
Jos itse haluaisin nussia muiden kanssa, pyrkisin tekemään sen mieheni luvalla. Jos ei lupaa heltiäisi ja asia olisi minulle elintärkeä, eroaisin voidakseni elää kuten haluan. Eipä ole toistaiseksi käynyt mielessäkään, kymmenen vuotta yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla itsekin petturi ja haet täältä lisää kannustusta pettämisellesi! HYI
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 09:55"]
Kyllä sellaisessa suhteessa on jotain vialla, jossa oman elämän tärkeimmälle ihmiselle valehdellaan tärkeistä asioista. Tämähän on itsestäänselvyys.
Jos itse haluaisin nussia muiden kanssa, pyrkisin tekemään sen mieheni luvalla. Jos ei lupaa heltiäisi ja asia olisi minulle elintärkeä, eroaisin voidakseni elää kuten haluan. Eipä ole toistaiseksi käynyt mielessäkään, kymmenen vuotta yhdessä.
[/quote]
Se pointti onkin siinä, että se "elämän tärkein ihminen" ei ole enää se oman elämän tärkein ihminen. Mä en myöskään ole koskaan tuntenut, että aviopuolisoni pitäisi olla elämäni tärkein ihminen, vaan sen kuuluu olla minä. Minä itse olen oman elämäni tärkein ihminen, ja siksi minä teen valintoja jotka vaikuttavat niin minun elämääni suoraan kuin välillisestikin. Valintoja, joiden kanssa minun tulee pystyä elämään puhtaalla omallatunnolla. Valintoja, joiden vaikutukset minun myös tulee pystyä kestämään.
Ja jos joku tekee nyt tulkinnan, että se on täydellisen itsekäs tapa elää, niin miettikääs nyt se toinenkin kerta. Se, että rakastaa jotakuta täydestä sydämestään ei saa poissulkea sitä, että pitää itsekin voida hyvin.
Olin uskollinen aviomiehelleni 13 vuotta, en voinut kuvitellakaan pettäväni. Minulle oli mielessäni tietty järjestys jos tunteeni kuolisivat: pariterapiaa, jos se ei auta niin sitten ero. Tuo oli kovin mustavalkoinen tapa ajatella, koska elämään kuuluu myös ne harmaat alueet joita tulee, vaikka et tahtoisikaan. En väitä, ettenkö olisi tietoisesti pettänyt miestäni, sen tein täysin harkitusti. Mutta siihen alkusysäyksen antaneisiin asioihin en tasan varmasti ollut antanut lupaa, en tietoisesti pyytänyt.
Meillä muuttui miehen käytös 13 vuoden yhdessäolon jälkeen todella paljon. Perhetilanne oli ollut samana jo monta vuotta, ok-talo, kaksi lasta, avioliitto, molemmat töissä. Mies alkoi sulkeutumaan, jurotti sohvalla, mikään ei kiinnostanut. Ei lähtenyt lääkäriin kun epäilin masennusta tms. ei lähtenyt kavereilleen, ei mitään. Vain töihin ja takaisin.
Sitten alkoi minun menojeni vahtiminen; minne, kenen kanssa, miksi, miksi niin kauan (kauppareissu!), miksi ostin sukkahousut juuri NYT?!, mitä teet, kenen kanssa puhut, miksi nauroit puhelun siinä kohtaa, mitä se sanoi että hymyilit, miksi auton kilometrimittarissa on enemmän kilometrejä kuin mitä olisi pitänyt tuolla reissulla tulla... miksi miksi miksi.
En käsittänyt mistä se tuli. Ystäväpiirini ei ollut muuttunut, töissäni ei ollut tapahtunut mitään uutta, kaikki oli sitä samaa vanhaa. Sitten alkoi uhkailu; hän ajaa päin kalliota jos teen niin ja näin.
Eikä vieläkään lääkäriin. Tai pariterapiaan. Sain loputtomasti selitellä tekemisiäni ja silti mikään ei ollut tarpeeksi.
Työpäivät olivat silkkaa helpotusta, ainoat ajat vuorokaudessa kun tunsin että voin hengittää rauhassa, joten aloin tekemään paljon myös ylitöitä. Joka aiheutti sen, että mies saattoi tulla työpaikkani ikkunan taakse lasten kanssa odottamaan pitkäksikin aikaa, seuraili kuka tuli ovesta sisään ja työpäivän jälkeen kyseli, kuka kävi ja miksi.
Tuosta seuraava vaihe oli henkinen niskaote; minä olin paska ihminen, huono nainen, laiska kusipää joka ei ikinä tehnyt mitään, hän vain elätti ja teki kaiken, minä makaan perse homeessa sohvalla, kuka mut muka edes huolisi, hymykin on ruma, vaatteet kamalia, mistään en mitään tiedä, hän tiesi jopa minun työni paremmin kuin minä itse. Muistin asiat aina aivan väärin.
Loppuvaiheessa muistin väärin jopa sen, että hän raiskasi minut muutamia kertoja, kuristi kaulastani, huusi minulle vessassa kun oksensin migreenissä "teeskentely ei toimi, laiska vittu" jne. Voin niin huonosti etten nukkunut öitäni, en uskaltanut nukkua. Pakenin iltoja nettiin, laitoin lapset nukkumaan ja menin keskustelupalstalle. Siellä törmäsin tyyppiin joka tuntui ymmärtävän. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita, kirjoittelimme pitkään, monta kuukautta. Hän oli mun henkireikäni.
Ei mulla ollut voimia erota, ei kukaan tiennyt millaista kotonani oli, ei kukaan muu kuin hän. Kaveripiiri piti unelmaparina, täydellisenä perheenä josta puuttui vain koira, muuten idylli oli täydellinen. Miten tuossa olisin kenellekään voinut sanoa, mitä seinien sisäpuolella tapahtuu kun kaikki katsoivat miestäni lähes palvoen? Ei minulla ollut voimaa ottaa paskaa niskaani erosta, hyvä kun oli voimia nousta seuraavaan päivään.
En ollut hymyillyt kuukausiin. Sitten tuli tilaisuus tavata se sähköpostimieheni, harkitsimme pitkään kumpikin käytämmekö tilaisuuden vai emme. Hänkin oli varattu.
Päätimme tavata ja se tunne, mikä tuli... ei sitä voi kuvata. Olo oli kevyt, hyvä. Rakastettu. Ei tarvinnut pelätä että toinen saa käsittämättömän raivarin yhtäkkiä. Oli uskomatonta miten miehen kosketus tuntui hyvälle ja miten hänen viereensä pystyi nukahtamaan ilman pelkoa siitä, että herää kuristamiseen tai siihen että jalkoja levitetään ja päälle syljetään.
Tapasimme sen miehen kanssa muutamia kertoja, sitten oli pakko laittaa peli poikki.
Sain hänestä kuitenkin voimaa lähteä ponnistamaan omaa itseäni taas esille sen kaiken paskan alta minkä olin antanut mieheni päälleni kaataa. Päivä päivältä vahvistuin, enkä vielä silloinkaan kertonut kenellekään mitä kotonamme tapahtui. Saattoi olla virhe, toisaalta sillä tavalla suojelin myös itseäni; mies oli niin arvaamaton etten todellakaan tiedä, mitä hän olisi tehnyt jos olisi kuullut mun kertoneen muille mitä meillä tapahtuu.
Ja kyllä mä koitin saada miestä pariterapiaan, avioliittoneuvojalle. Kerran tulikin; kaikki kääntyi mun syykseni; kun en tehnyt mitään...??!! Hän, raukka, raataa yksin.
Koitin kestää ja kestää. Eihän siitä mitään tullut, edelleenkään en uskaltanut nukahtaa miehen viereen, välttelin katsettaan koska välillä saatoin katsoakin häntä väärin -> huutoa.
Sitten jonkun ajan kuluttua hain eroa, olin siitä jo puhunut miehelle. Lähes toivoin että hän olisi lyönyt kunnolla niin, että olisi jäänyt joku näkyvä jälki. Olisin saanut helpoimman tavan kertoa erosta, olisi ollut näkyvä syy. Mutta ei, mies sulkeutui täysin. Ero tuli, muutin lasten kanssa. Avioero vahvistettiin hetki ennen kuin meille olisi tullut 16 vuotta täyteen yhdessä.
Tuosta on jo vuosia aikaa, mutta yhä edelleen muistan sen keveän tunteen mikä sen toisen miehen vieressä tuli. Sellaista en ollut kokenut oman mieheni kanssa niin pitkään aikaan että oli vaikeaa uskoa sen olevan edes totta.
Nykyisen mieheni kanssa elämämme on hyvää ja helppoa. Vanhoista haamuista ei ollut helppoa päästä ylitse, mutta kävin pitkään terapiassa ja olen ollut avoin miehellekin kokemuksistani. Hän ymmärtää, mutta ei tietenkään läheskään kaikkea koska ei ole ollut siinä tilanteessa.
Mies on mulle hyvin tärkeä ja rakas, tasavertainen kumppani jonka kanssa ei tarvitse pelätä.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta lyhyempänä versiona en pystynyt kertomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Petän koska rakastan. Mies ei enää kykene.
Vain idiootti jättää tarttumatta kiinnostavaan tilaisuuteen silloin kun se tarjoutuu eikä kiinnijäämisen riskiä ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä petän. En ikinä pettäisi, jos oma suhde olisi kunnossa. Olen pelkuri, enkä vielä uskalla erota. Ei sellaista petä, jota rakastaa.
Mä petän. En ikinä pettäisi, jos oma suhde olisi kunnossa. Olen pelkuri, enkä vielä uskalla erota. Ei sellaista petä, jota rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhteessa on jotain vialla, niin se pitää korjata. Jos korjaaminen ei onnistu, niin sitten ainoa vaihtoehto on erota. Pettäminen on aina väärin, eikä taatusti edesauta sen suhteen korjaamista.