Mistä johtuu, ettei lääkäri ota uusia potilaita?
Onko vanhempien kanssa helpompi toimia. Luulisi, että raha kelpaisi, on se sitten uudelta tai vanhalta potilaalta? Jos siis lääkäri ei ole mikään eläkeikäinen eikä lähellekään vielä.
Kommentit (11)
Haluaa hoitaa ne potilaansa, joista on vastuussa, mahdollisimman hyvin käytettävissä olevalla ajalla?
Mun isä (yksityinen lääkäri) ei pitkiin aikoihin ottanut uusia potilaita, syynä juurikin se että halusi hoitaa nykyiset potilaansa kunnolla. Muuten olisi ollut liian vaikea saada aikoja hänelle. Asiakkaana kieltämättä ärsyttävää kun soittaa lääkäriin ja sanotaan että kiitos mutta ei kiitos...
Itseäni ketuttaa kun sattumalta löysin hieman kimurantimpien kilpparivaivojen ratkomiseen erikoistuneen lääkärin joka nyt sitten ei ota uusia. Olen kärsinyt useita vuosia, lähemmäs 10 jo ja haluaisin vielä elää ennen kuin kuolo korjaa.
Sillä lääkärillä on jo rahaa ja nyt se haluaa myös vapaa-aikaa. Yksinkertaista. Ja ihan oikeutettua.
Mene terveyskeskukseen, saat ajan parin kuukauden sisällä
Tunnen yhden lääkärin, joka on sanonut että ei ota uusia potilaita. Syyksi kertoo sen, että haluaa, että vanhoilla potilailla on mahdollisuuksia päästä sujuvasti kontrollivastaanotolle. Hän on hyvin suosittu, ja ennen kuin laittoi tämän "ei uusia potilaita"-linjan, meni vanhojen potilaiden vastaanottoajat ja kontrollit 3kk päähän ja soittoajat pidemmällekin, päivät menivät ihan mahdottomiksi ja työn laatu ja oma työssä viihtyminen kärsi.
Noinhan tekee kaikki joilla on tarpeeksi vakiintunut ja säännöllinen asiakaskunta, riippumatta ammatista?
Tuollaisessa tapauksessa kannattaa kuitenkin lähestyä lääkäriä selityksen kanssa ja pyytää poikkeusta. Joku lääkäri saattaa heltyä ottamaan uuden potilaan, jos kokee, että potilas ei välttämättä todellakaan saa apua muualta. Tai jos todellakaan ei pääse potilaaksi, niin kannattaa pyytää suositusta toisesta lääkäristä, joka myös pystyisi vaivaa hoitamaan. Useinhan noille suosituille erikoislääkäreille hakeudutaan ihan rutiinivaivoissakin ja niissä lähes kuka tahansa lääkäri voi auttaa. "Hankalat tapaukset" voivat herättää erikoislääkärin mielenkiinnon ihan eri tavalla kuin rutiinijuttu. Eikä tuo "ei uusia potilaita" mikään kiveen hakattu sääntö ole, tilanteet muuttuvat ja aina lääkärit näitä poikkeuksia tekevät.
[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 03:29"]
Itseäni ketuttaa kun sattumalta löysin hieman kimurantimpien kilpparivaivojen ratkomiseen erikoistuneen lääkärin joka nyt sitten ei ota uusia. Olen kärsinyt useita vuosia, lähemmäs 10 jo ja haluaisin vielä elää ennen kuin kuolo korjaa.
[/quote]
Ehkä tuo kimurantimpia kilpparivaivoja hoitava lääkäri on kurkkuaan myötä täynnä noita kimurantteja kilpparipotilaita ja koettaa päästä entisistäkin eroon... en ihmettelisi yhtään.
[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 11:35"]
Ehkä tuo kimurantimpia kilpparivaivoja hoitava lääkäri on kurkkuaan myötä täynnä noita kimurantteja kilpparipotilaita ja koettaa päästä entisistäkin eroon... en ihmettelisi yhtään.
[/quote]
Ja todennäköisesti saa kymmeniä samanlaisia ruikutusviestejä. Yksityisellä on oikeus valita asiakkaansa.
Hänellä on jo ihan riittävästi töitä?