Lue keskustelun säännöt.
mun mies on sairas.
11.07.2013 |
Mieheni kärsii mielenterveysongelmista. Nuoruudessaan hän sairastui psykoosiin ja on siitä lähtien rakentanut itseään uudelleen. Työ on jatkunut yli kymmenen vuotta. Mieheni on hajamielinen, väsynyt ja kärsimätön. Psyykelääkkeet aiheuttavat vetelän olemuksen. Hän ei pysy missään työpaikassa, koska ei pysty keskittymään ja kun yrittää väsyttää itsensä niin, että vapaa-aikana on entistä väsyneempi. Moni luulee miestäni saamattomaksi ja laiskaksi, vain lähipiiri tietää totuuden.
Hänen perheensä ihmettelee, miten jaksan pyörittää perheen asioita käytännössä yksin. Meillä on jo yksi lapsi ja yritämme toista. Mä en koe osaani raskaaksi, olen tottunut tekemään aina kaiken yksin. Olemme luonteeltamme samanlaisia ja mieheni ymmärtää minua paremmin kuin kukaan ikinä aikaisemmin on. Koska hän on joutunut kokoamaan pirstoutuneen mielensä alusta asti uudelleen on hänestä tullut syvällinen ja pohdiskeleva, hänen kauttaan olen kasvanut paremmaksi ihmiseksi. Rakastan häntä suuresti.
Kaikkia käytännön asioita en suostu tekemään mieheni puolesta kuitenkaan. Hänen ns omat menot ja velvollisuudet hän saa hoitaa itse. Tällä hetkellä mieheni opiskelee ja toivottavasti pääsee työpaikkaan, minkä pystyy pitämään. Kouluasioihin en puutu, en edes aamulla heräämiseen, mikä on hänen kompastuskivensä. Olen sanonut, että äidiksi en sulle ala, olet mun mies. Kun hän muutamia kertoja myöhästyi ja sanomista alkoi tulla, on herääminen alkanut sujumaan. Hän on enää harvoin myöhässä.
Mieheni on poikkeuksellinen ihminen. Hänen siskolleen olen asiaa selittänyt (hänen kummeksuessaan jaksamistani), että kyllä mieheni ansaitsee myös perheen ja perhe-elämän, vaikka tekeekin sen eritavalla. Hän tekee parhaansa ja meidän arki sujuu. En tunne itseäni marttyyriksi tai uhriksi, olen tyytyväinen elämääni.
Kommentit (14)
Kiitos! Mä mietin, miksi halusin kirjoittaa tarinani. Kai mua ärsyttää välillä äidit, jotka tuntuvat pelkästään valittavan kovaa osaansa, vaikka heillä on miehet, jotka osallistuvat lastenhoitoon ja arkeen. Mulla on lähipiirissäkin näitä alati tyytymättömiä, vaikka rahaa on ja mies tossun alla ja lapset jatkuvasti mummolassa tai muualla hoidossa, koska äidin vähän tarvii ladata akkuja. Olen miettinyt, mikä heidät tekisi onnelliseksi sitten. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 07:52"]
Kiitos! Mä mietin, miksi halusin kirjoittaa tarinani. Kai mua ärsyttää välillä äidit, jotka tuntuvat pelkästään valittavan kovaa osaansa, vaikka heillä on miehet, jotka osallistuvat lastenhoitoon ja arkeen. Mulla on lähipiirissäkin näitä alati tyytymättömiä, vaikka rahaa on ja mies tossun alla ja lapset jatkuvasti mummolassa tai muualla hoidossa, koska äidin vähän tarvii ladata akkuja. Olen miettinyt, mikä heidät tekisi onnelliseksi sitten. Ap
[/quote]Aika raskasta on sinun elämä.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 07:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 07:52"]
Kiitos! Mä mietin, miksi halusin kirjoittaa tarinani. Kai mua ärsyttää välillä äidit, jotka tuntuvat pelkästään valittavan kovaa osaansa, vaikka heillä on miehet, jotka osallistuvat lastenhoitoon ja arkeen. Mulla on lähipiirissäkin näitä alati tyytymättömiä, vaikka rahaa on ja mies tossun alla ja lapset jatkuvasti mummolassa tai muualla hoidossa, koska äidin vähän tarvii ladata akkuja. Olen miettinyt, mikä heidät tekisi onnelliseksi sitten. Ap
[/quote]Aika raskasta on sinun elämä.
[/quote]
Heheh! Osuiko omaan nilkkaan?
Aplle jaksamista ja voimia, ihanaa että jaksat tukea ja rakastaa miestäsi. :) Olen itse kahden lapsen eronnut äiti, toinen lapsista kehitysvammainen ja arki aikalailla rankkaa välillä. Ulkopuoliset harvoin ymmärtävät miten elämä on toisinaan hankalaa ja monesti tunnenkin itseni valittajaksi ja ties miksi.Vajaa vuosi sitten löysin itselleni ihanan miesystävän, mutta mahdollisuudet aloittaa yhteiselämä saman katon alla on olemattoman pienet tässä elämäntilanteessa,kaipuu minulla kuitenkin yhteiseen perhe elämään olisi mutta en halua enkä uskalla edes sellaista toivoa koska sairas lapsoseni vie elämästäni niin suuren energian ja olisi myös toiselle todella rankkaa. Paljon tsemppiä ja onnea teille, ja miehellesi erityisesti voimia paranemiseen ja elämän tasaamiseen ja eheytymiseen. Ihanaa aurinkoista kesää :) <3
Ei mun elämä tosiaan ole raskasta, en tiedä mikä kirjoituksessani sai sellaisen mielikuvan aikaan. En missään nimessä halunnut valittaa, vaan muistuttaa, jos joku edes kykenisi lukemaan provosoitumatta, että meillä on Suomessa pääsääntöisesti todella helpoksi tehty elämä. Sen sijaan, että katkeroituisin, otan kaiken irti äitiydestä. Mun mies ei ole kertaakaan esimerkiksi käynyt yksin lapsen kanssa ulkona. Hän ei pysty tekemään sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 08:20"]
Ei mun elämä tosiaan ole raskasta, en tiedä mikä kirjoituksessani sai sellaisen mielikuvan aikaan. En missään nimessä halunnut valittaa, vaan muistuttaa, jos joku edes kykenisi lukemaan provosoitumatta, että meillä on Suomessa pääsääntöisesti todella helpoksi tehty elämä. Sen sijaan, että katkeroituisin, otan kaiken irti äitiydestä. Mun mies ei ole kertaakaan esimerkiksi käynyt yksin lapsen kanssa ulkona. Hän ei pysty tekemään sellaista.
[/quote]
tämä oli siis neloselle - hups jäi pois. Ap :)
Mahtavaa, että jaksat tukea miestäsi ja olet hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on. Varmasti olet vaikuttanut suuresti hänen toipumisprosessiinsa ja antanut toivoa paremmasta huomisesta. Kenties jonain päivänä hän pystyy täysipainoisesti jakamaan kanssasi perheen arjen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP! Kuulostaa siltä että olette onnellisia! Munkin mies on masentunut ja elämä kyllä oli välillä hyvin raskasta. Myönnän sen kyllä, sillä olin vähän itsekin uupunut. Nyt on kaikki paremmin.
Kaikkea hyvää teille. On hienoa että on olemassa sinun kaltaisiasi ihmisiä :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ja kiva kun kerroit tarinan tänne! Kuulostaa kyllä sellaiselta yhtälöltä, että harvasta siihen olisi, etkö pelkää, että toinen lapsi romuttaa koko korttitalon?
Tsemppiä teille!
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 08:50"]
Hienoa ja kiva kun kerroit tarinan tänne! Kuulostaa kyllä sellaiselta yhtälöltä, että harvasta siihen olisi, etkö pelkää, että toinen lapsi romuttaa koko korttitalon?
Tsemppiä teille!
[/quote]
Kiitos! Ollaan mietitty huolella tuota toista lasta. Uskomme, että samalla lailla pärjätään, kuin nytkin. Mulla on aika periksiantamaton luonne. Mä näen kyllä monilapsisen perheen arjesta mallia monella tuttavapariskunnalla ja kyllä siinä omat ongelmansa on, mutta en näe, miksi se ei onnistuisi. Ei mulla ole juurikaan tarvetta päästä mihinkään yksin ilman lasta nytkään. Eikä mulla ole yhden lapsen kanssa tullut kertaakaan oloa, että en jaksaisi. Tunskin toinen lapsi muuttaa radikaalisti asiaa.
Toki mielessä käy ajatuksia, että mitä jos saisimme sairaan lapsen. Mutta ei elämää voi jättää elämättä pelkojen vuoksi. Vallitseviin tilanteisiin on sopeuduttava.
Ja kyllä isovanhemmista on apua, vaikka en sitä juuri ole halunnut pyytää. Meillä on siis tukiverkosto olemassa tiukkoja paikkoja varten. Mutta nimenomaan silloin kun ehdottomasti tarvii apua. Emme halua rakentaa elämäämme ulkopuolisen avun varaan.
Mun mies on koko ajan parempi. Lääkettä pienennettiin miedoimpaan mahdolliseen keväällä ja sivuvaikutukset loivenivat heti. Kaukana ei ole aika, milloin se jää kokonaan pois. Varmaankin parin vuoden sisään. Rakennustyö jatkuu silti, varmaan lopun elämää, mutta kukapa meistä valmis olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana kuulla se, mitä kerroit. Kertomasi hoiti minua, sillä tyttäreni on parisuhteessa sairastavan miehen kanssa, joka ei myöskään jaksa osallistua arjen töihin. Olen ollut huolissani hänestä, mutta minua helpottaa, kun näen syvän kiintymyksen heidän välillään. Tällaistakin rakkautta on.
Kiitos ajatuksistasi ja oikein lämmintä jatkoa teille!
Aurinkoista kesää teille!