Mies pudotti tänään pommin: ei tiedä rakastaako

[/quote]

Pettämisestä kirjoitetaan paljon koska se on mielenkiintoinen ja tunteita herättävä aihe. Kukapa haluaisi kuulla jännityskertomuksen "rakkaus vain hävisi ajan myötä eikä takana ollut mitään dramatiikkaa". Älä kuitenkaan luule että av-palstan tai naistenlehtien kertomukset kertoisivat jotain todellisuudesta.

[/quote]

Tosielämässä on tullut huomattua, että mies sinnittelee tylsässäkin suhteessa vaikka miten pitkään, jos toista naista ei ole odottamassa. Se toinen antaa miehelle juuri sen viimeisen tarpeellisen sysäyksen lähteä huonosta tai epätyydyttävästä suhteesta.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:39"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:30"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:24"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:16"]

En usko ollenkaan että tunteisiin voi aina vaikuttaa. Kyllä ne vaan voi kuollakin.

[/quote]Ei pitkässä suhteessa yleensä eletä tuuliviirinä joidenkin pinnallisten, kuolevaisten tunteiden varassa. Kyllä pitkässä suhteessa pitää tehdä valinta, että haluaa rakastaa sitä toista. Jos on halua, pystyy kyllä niihin omiin tunteisiinsa vaikuttamaan. Ja siinä sivussa sitten sellaisia uudelleenrakastumishuippuja saattaa tulla ja mennä useitakin pitkän suhteen aikana. Siis ihan sitä omaa kumppania kohtaan.

[/quote]

Mulla ei ilmeisesti sitten ollut tarpeeksi pitkä suhde 12v.

Ja toisekseen mun uusi suhde 16v, on sellainen että on menty tahtomattakin todella upeasti.

[/quote]

No jonkun tahtominen loppui siinä sitten edellisessä suhteessa. Ja nyt vaan sitten odotellaan, että tulee tarpeeksi vaikea hetki, että sama käy uudessakin suhteessa?

[/quote]

Ei meillä ollut vaikeaa edellisessäkään suhteessa, sepä se!

[/quote]

Niin, ei ollut vaikeaa, kunnes rakkaus mystisesti loppui ja sitten humps vaan erositte, kun oli turha yrittää enää?

Sori ap, mutta klassiset toisen naisen merkit kyseessä :-( Ex teki minulle juuri noin: kesti ja jaksoi suhteemme kriisiaikaa, sitten kuvioihin astui "uusi ystävä", eli eräs naisihminen työpaikalta. Joka kuunteli, tuki, jonka kanssa oli hauskaa... Yhtäkkiä mies olikin sitten "koko ajan" epäillyt rakkauttaan, käski minun muuttaa pois... ja sitten muutti tämä nainen sisään. Mä olin luottanut mieheen ja ajatellut, että nainen ja mies voivat tietenkin olla vain ystäviä. Toivottavasti sinun tapauksen taustalla ei ole tällaista, koska mä en voi katsoa exää enää silmiinkään.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:52"]

Niin, ei ollut vaikeaa, kunnes rakkaus mystisesti loppui ja sitten humps vaan erositte, kun oli turha yrittää enää?

[/quote]

5 v siinä yrittämisessä meni, olisiko koko loppuelämä pitänyt tuhlata?

Olis vielä voinut jäädä se tosirakkaus kokematta...

Pakko puuttua tuohon, etteikö rakkaus voisi loppua. Ehkä se ei aina varsinaisesti lopu, mutta muuttaa muotoaan ajan kuluessa. Itsellä pikässä parisuhteessa kävi näin, kaikki oli hyvin, mitään ongelmia ei ollut. Romanttinen rakkaus vain oli muuttunut vuosien varrella tiiviiksi ystävyydeksi, jota se on tänäkin päivänä.

Tämä ex on paras ystäväni, minulle erittäin rakas ja tärkeä ihminen, mutta ei romanttisessa mielessä. suhteen päättäminen oli vaikea, mutta oikea päätös kummallekin, yhdessä jatkaminen olisi ollut totuuden kieltämistä ja uskon, että ajan myötä molemmat olisivat katkeroituneet intohimon puuttuessa. Typerää väittää, etteikö näin voisi käydä, vaikka siitä ei omakohtaista kokemusta olisikaan.

En pääse syystä tai toisesta lainaamaan, mutta tähän kommentoisin:

"Totta kai elämältä putoaa pohja pois jos puoliso on kaikki, koko elämä! Ja jos hänen perässään on muutettu paikkakunnalle, jossa ei tunneta juuri ketään kuten toinen vaikeassa tilanteessa oleva kommentoi. Kuvitteletteko te naiset että elämä rakennetaan jonkun toisen varaan? Sitten tätä toista syytetään oman elämän rikkomisesta... hirveän omistushaluista ja omistautumishaluista. Surullista ja pelottavaa.

Mä en ole puolisolleni koko elämä. Huh, onneksi."

Olen kanssasi tavallaan samaa mieltä, ei elämää pitäisi rakentaa kenenkään varaan. Ideaalia tietysti olisi, että kenenkään ei tarvitsisi esimerkiksi muuttaa suhteen vuoksi, mutta joskus ollaan vain tilanteissa, joissa suhteen eteen pitää tehdä uhrauksia, jotta koko suhdetta voisi olla ylipäätään olemassa. Tällaisen ratkaisun nyt tein muutama vuosi sitten, koska rakastimme toisiamme. Muutin kyllä osittain myös siksi, että uskoin sen olevan hyväksi uralleni. Lopulta tilanne on vähitellen ajautunut tällaiseksi: saamani ystävät ovat muuttaneet muualle, jouduin työttömäksi jne. Minua on täällä pidätellyt enää ennen kaikkea rakkauteni miestäni kohtaan. Ehkä hän sitten on hiljaa mielessään kokenut tämän ripustautumiseksi.

t: 8

Nro 39, jos on itsellä vaikeaa, niin kenelle sitä puhuu jos ei omalle puolisolle. Ja miksi toisen kuuntelijana olo tekisi masentuneeksi ja surulliseksi. Ne on niitä myötä- ja vastamäkiä. Kyllä meillä molemmat joskus on stressaantuneita, ja toinen sen kyllä huomaa. Silloin ymmärretään. Sitten taas joku päivä aurinko paistaa risukasaankin.

Onkohan liian kaukaa haettu kommentti, mutta ap, käytätkö e-pillereitä? Todella monella on niistä huonoja kokemuksia mielialan heittelyiden kannalta, myös minulla. Kun vielä söin niitä, saatoin oikeasti vihata poikaystävääni siksi, että oli laittanut tyhjän maitopurkin takaisin jääkaappiin. Ajattele tätäkin vaihtoehtoa! Ja muuten onnea elämääsi.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 22:45"]

Mulla myös samantapainen tilanne päällä. Mies ilmoitti vähän reilu kuukausi sitten, ettei meidän jutusta tule mitään. Olemme eläneet molemmat todella vaikeita aikoja tahollamme, mä olen kärsinyt työttömyyden aiheuttamasta masennuksesta ja mies on kokenut pahan takaiskun urallaan. Sen sijaan meidän suhteessa ei mun mielestä ollut vikaa. Ja koskapa me ollaan nämä 10 vuotta kyetty aina puhumaan asioista, niin oletin ettei miehenkään mielestä.

Miehen ilmoitettua uutisen lähdin sitten kolmeksi viikoksi pois, jotta mies pääsee miettimään. Kun palasin, elimme pääosin parina (jaoimme siis saman vuoteen jne.), mutta miehen tunteet eivät kuulemma ole muuttuneet, edelleen haluaa erota, neuvottelematta. Valmis keskustelemaan, mutta "se ei muuta mitään".

Myönsipä vielä treffailleensa työkaveria. Se oli sellainen pommi, jota en olisi miehestäni ikimaailmassa uskonut, mutta taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus näiden yhtäkkiä jättävien joukossa. Ei kuulemma tapaile naista enää (nainen pisti poikki, kun halusi palata yhteen eksänsä kanssa!!). Nyt mies lähti sitten itse vanhempiensa luokse lomailemaan ja minä jäin yhteiseen asuntoomme itkemään. Tai miehen asuntohan tämä on, minulta siis lähtee eron myötä kotikin alta. 

Ja tosiaan, kun yhdessä olemme, niin halailee ja pussailee ja seksiäkin harrastamme. Tiedän, että se on typerää minun taholtani, mutta kun vaan yhä rakastan. Mutta sikahan tuo on, kun käyttää minua noin hyväksi, kun ei kerran halua jatkaa. Aivan uskomatonta, miten sitä luulee tuntevansa jonkun, muttei sitten tunnekaan yhtään. 

Anteeksi, tilitin vain omasta tarinastani, mutta istun täällä pimeässä yksin vieraalla paikkakunnalla (Niin, minulla ei juuri ole kavereita täällä asuinpaikkakunnallamme, jonne muutin miehen perässä. Nekin vähät ovat lomilla).

[/quote]

Ensiksi nr 8 olen pahoillani tilanteestasi eikä tarkoitukseni ole ilkkua vaan saada muutkin naiset täällä av:lla heräämään todellisuuteen.

Lukekaa tätä ketjua, suurimmalle osalle ero tulee täytenä yllätyksenä. Miehet, joista ei koskaan olisi uskonut että jättävät kun kaikki on ollut hyvin, lähtevät täysin yllättäen (toki varmasti myös naiset lähtevät suhteesta). Tälläkin palstalla moni kertoo kuinka on varma siitä että oma mies ei ikinä tekisi niin. No niin on varmasti jokainen ajatellut. Koskaan ei voi tietää, ihmiset ja ajatukset muuttuvat, samoin tunteet.

Pointtina onki lause "Tai miehen asuntohan tämä on, minulta siis lähtee eron myötä kotikin alta.". HERÄTKÄÄ NAISET, koittakaa nyt jo ymmärtää että ero voi tulla kelle vaan ja tyhjän päälle tippuu, jos ei yhtään pistä itselleen säästöön. En ylipäätänsä voi ymmärtää, miksi asunto on vain toisen puolison nimissä. Vaikkei se oma mies ikinä koskaan millloinkaan voisi tehdä sinulle näin niin kannattaisiko silti varmistaa se selusta?

Nyt nainen lopetat säälittelyn ja ryhdistäydyt! Jos olet kohdellut miestäsi huonosti ja ottanut hänet itsestään selvyytenä, niin nyt täysi suunnan muutos, jos mies vaan haluaa uuden mahdollisuuden antaa, ja hänen kyllä pitäisi. Ei pitkää parisuhdetta lopeteta antamatta ensin kritiikkiä ja pyytämättä muutosta! Et kertonut suhteenne kestoa, mutta luultavasti kyseessä on vakiintunut liitto. Ei sellaista lopeteta noin vain! Tilanne on vaikeampi jos mukana tosiaan on toinen nainen, mutta tämäkin sinun pitää KYSYÄ mieheltäsi. Jos muita naisia ei ole, niin käännätte uuden lehden. Suosittelen lämpimästi pariterapiaa.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:13"]

Nämä kommentit todistavat hyvin miksi mies ei halua "keskustella". Pelkkää syyttelyähän siitä tulee: miksi et ottanut asiaa esille aikaisemmin, tai jotain muuta. Vikaa etsitään aina toisesta. Siksi on parasta vain ilmoittaa että ei rakasta ja katsoa tapahtuuko mitään konkreettista muutosta parempaan. Jos mikään ei muutu, erotaan.

[/quote]

Tuossa on se huono puoli, että parisuhteen toinen osapuoli putoaa tietämättömyyden kuoppaan, ei osaa enää luottaa siihen, että jatkuuko parisuhde ja välittääkö toinen enää. Ja siitä voi oikeasti jäädä todella pitkällinen arpi liittoon, sillä se, että toinen tokaisee ettei enää rakasta, voi jäädä kummittelemaan päähän ties kuinka pitkäksi aikaa. Eikä se korjaannu enää pelkällä "rakastan sinua sittenkin" lauseella. Tuosta voi kehkeytyä pitkäaikainen miellyttämisen kierre, joka voi johtaa entistä pahempaan parin välien väljehtymiseen.

Nrolle 49: Asunto on mieheni nimissä, sillä hän on perinyt sen vanhemmiltaan. Mutta totta kai olen säästänyt itsekin rahaa tällä käytännössä maksuttomalla asumisella. Miten ihmeessä olisin muuten tässä tilanteessa voinut tämän enempää varmistaa selustaani? Työttömyydestä en voinut tietää etukäteen.

Mutta siinä olen samaa mieltä, että koskaan ei kenestäkään voi tietää. Ei kai edes itsestään, mutta vielä vähemmän muista.

t: 8

Milloin ihmiset oppivat että jokainen suhde kaatuu aivan varmasti jos asioista ei puhuta. Surulliseksi tekee tällaiset tarinat. Ap on varmasti tehnyt pahoja virheitä, mutta puhumalla tilanne olisi ehkä selvitetty ja ongelmat selätetty jo alkuunsa.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 12:36"]

Nrolle 49: Asunto on mieheni nimissä, sillä hän on perinyt sen vanhemmiltaan. Mutta totta kai olen säästänyt itsekin rahaa tällä käytännössä maksuttomalla asumisella. Miten ihmeessä olisin muuten tässä tilanteessa voinut tämän enempää varmistaa selustaani? Työttömyydestä en voinut tietää etukäteen.

Mutta siinä olen samaa mieltä, että koskaan ei kenestäkään voi tietää. Ei kai edes itsestään, mutta vielä vähemmän muista.

t: 8

[/quote]

Tarkoitukseni ei tosiaan ollut 8 sinua syyllistää tai ilkkua. Tällä palstalla on vain niin usein kirjoituksia siitä, kuinka oma mies ei koskaan tekisi niin tai näin ja totuushan on se, että jokainen ajattelee oman liittonsa kestävän ikuisesti - ei kai sitä muuten yksiin mentäisikään.

Selustan varmistamiskommentti oli tarkoitettu puhtaasti niille, joilla ei ole mitään omaa omaisuutta vaan asunto on miehen ja kaikki rahat ovat yhteisiä. Halutaan että kun ollaan perhe niin kaikki on yhteistä. Niin siis kaikki paitsi se asunto. Ei ollenkaan ajatella sitä, että sillä miehellä on jo selusta varmistettuna ja podetaan huonoa omaatuntoa omasta ehkä mieheltä salatusta säästötilistä (tai jos ei podeta huonoa omaatuntoa niin av ainakin syyllistää, koska kaikenhan pitää olla yhteistä). Sinä oletkin varmistanut itsellesi selustan, niin hyvin kuin olet voinut. Et ole syytänyt kaikkia rahojasi yhteisiin menoihin vaan pitänyt itselläsi osan - harvinaisen fiksua. Nyt sinulla on edes jotain itselläsi, mikäli ero tulee. Se helpottaa jo jonkin verran, on yksi murhe vähemmän kun on vähän pesämunaa.

Toivon, että ette eroa. Ja jos eroatte saat ihan varmasti elämäsi kuntoon ja onnelliseksi. Aikaa ja kyyneleitä se vie, mutta aika auttaa (vaikka kliseistä onkin sanoa näin). Lämpöä ja aurinkoa kesääsi, toivottavasti kaikilla osa-alueilla! :) 

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 10:50"]

Tilanne on vain päässyt näin pahaksi koska hän ei ole jostain syystä aiemmin edes vihjannut että hänellä on niin paha olla.

[/quote]

Ei, vaan tilanne on päässyt näin pahaksi koska sä olet ollut jatkuvasti vihainen, kuten jo aloituksessasi myönsit. Älä yritä paeta vastuuta tässä asiassa. Muuten mies saa lisää syitä erota.

[/quote]

Ap:n lisäsyyllistäminen asiasta on turhaa. Toki hän olisi voinut yrittää kanavoida vihaansa paremmin, mutta jos puoliso ei puolella sanallakaan vihjaa jonkun olevan pielessä tai ettei jaksa ap:n vihaisuutta, niin ajatuksiako ap:n olisi pitänyt ruveta lukemaan? Molemmat ovat mielestäni tehneet tilanteessa virheitä. Miehen olisi pitänyt jo vuosi sitten, kun on huomannut lisääntyneen vihaisuuden, ruveta puhumaan siitä vaimolleen, jotta vaimo osaisi tehdä asialle jotain. Toki ap olisi voinut itse miettiä omaa kiukutteluaan, mutta harva meistä aina näkee omia virheitään varsinkaan tiukassa elämäntilanteessa ilman, että joku toinen niistä huomauttaa.

Tsemiä kovasti ap. Minusta sinun ei kannata alkaa epäilemään mitään toisia naisia, niistä ei kannata murehtia etukäteen. Anna miehellesi tilaa hengittää, mutta yritä myös osoittaa, että sinä rakastat häntä edelleen.

Kiitos 54. Ihanaa huomata, että av:lla liikkuu myös empatiakykyisiä ihmisiä. Eiköhän tämä elämä tästä helpotu tavalla tai toisella, aikanaan. Vaikka sitä juuri nyt onkin vaikea kuvitella.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:06"]

Tuo on kyllä tosi itsekästä ihan yht'äkkiä sanoa toiselle, että ei rakasta enää. Asioista pitäisi puhua silloin, kun niille on mahdollista tehdä jotain. Tuossa vaiheessa asia tulee niin isona shokkina, että se lamauttaa täysin ja se jo kuulostaakin siltä, että kaikki on loppu ja tunne on lopullinen.

[/quote]

Asiat on miten ne kerrotaan. Minä olin liitossani yrittänyt useamman kerran ottaa miehen (nyt jo exän) kanssa asioita puheeksi, olin puhunut siitä, miten en kohta enää jaksa, miten asioissa ei ole järkeä, miten onneton olen, miten vaikeaa meillä/minulla on. Mies ei ottanut kuuleviin korviin, käpertyi vain omaan itseensä, surffaili nettisaiteilla, hankki itselleen leluja, jätti lapset ja kodin minun huolehdittavaksi, vaikka tasan tarkkaan kerroin, että se ei ole vain minun hommaa. Jos jätin jotain tekemättä, se myös jäi. Onneksi asuimme kerrostaloasunnossa, ei jäänyt mitään omakotitalon ylläpitotoimia tekemättä, sillä niitä en olisi jaksanut/osannut.

Taustalla ei ollut (ainakaan diagnosoitua) masennusta tai muutakaan tautia, minä vain en enää kiinnostanut miestäni, en millään tasolla. En edes seksin tasolla. Muitakaan naisia ei kuvioissa ollut. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin mies sai tehdä just sitä mitä itse halusi. Yksin. Kaikkeen yhteiseen piti pakottaa, lahjoa, uhkailla, mankua. Lopetin sen ja aloin elämään lasten kanssa nelistään. Pari-kolme vuotta meni näin, kunnes totesin, että ei se voi jatkuakaan, en jaksa enkä kestä, kun en saa vastakaikua millekään. 

Silloin totesin juuri saman kuin ap:n mies. En tiedä, rakastanko enää. Mieheni vastaus oli hurjistunut viha ja ero paukahti päälle ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Ja minä olisin halunnut keskustelua, parisuhdeterapiaa, jotain. Siis en sanonut, etten enää rakasta, vaan etten tiedä, rakastanko enää. Mutta minulle ei annettu mahdollisuutta edes yrittää. 

Minusta tehtiin hirviö. Tutuille ja sukulaisille syötettiin tarina, miten minulla on toinen mies ja olen juoninut selän takana. En tiedä, miten olisin voinut toisin toimia. Minä yritin. Yritin puhua, yritin helpottaa toisen taakkaa, yritin osallistuttaa perhe-elämään. Mutta se ei vain onnistunut. 

Silti minusta tehtiin se pahis, joka pudotti pommin. Aikaa tästä on jo nelisen vuotta, tai ehkä kohta jo viisikin. Olemme molemmat tyytyväisiä omilla tahoillamme. Elän edelleen lasten kanssa keskenään. Exällä on vakituinen naisystävä, joka pikkuhiljaa tekee muuttoa exän kanssa yhteen. Heillä näyttää menevän hyvin. Hyvä niin. Minullakin menee hyvin. Olen onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 12:47"]

Miehen olisi pitänyt jo vuosi sitten, kun on huomannut lisääntyneen vihaisuuden, ruveta puhumaan siitä vaimolleen, jotta vaimo osaisi tehdä asialle jotain. Toki ap olisi voinut itse miettiä omaa kiukutteluaan, mutta harva meistä aina näkee omia virheitään varsinkaan tiukassa elämäntilanteessa ilman, että joku toinen niistä huomauttaa.

[/quote]

Ihan kamala periaate. Ihminen on siis vapaa tekemään mitä tahansa kunnes toinen siitä huomauttaa? Parempi ohje olisi ottaa vastuu omasta käytöksestään. Ja jos on kyvytön havaitsemaan milloin kohtelee toista kaltoin, on kyse empatian puutteesta, kenties henkisestä sairaudesta, mutta en usko että tästä on kyse AP:n tapauksessa. 

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:06"]

Tuo on kyllä tosi itsekästä ihan yht'äkkiä sanoa toiselle, että ei rakasta enää. Asioista pitäisi puhua silloin, kun niille on mahdollista tehdä jotain. Tuossa vaiheessa asia tulee niin isona shokkina, että se lamauttaa täysin ja se jo kuulostaakin siltä, että kaikki on loppu ja tunne on lopullinen.

[/quote]

Asiat on miten ne kerrotaan. Minä olin liitossani yrittänyt useamman kerran ottaa miehen (nyt jo exän) kanssa asioita puheeksi, olin puhunut siitä, miten en kohta enää jaksa, miten asioissa ei ole järkeä, miten onneton olen, miten vaikeaa meillä/minulla on. Mies ei ottanut kuuleviin korviin, käpertyi vain omaan itseensä, surffaili nettisaiteilla, hankki itselleen leluja, jätti lapset ja kodin minun huolehdittavaksi, vaikka tasan tarkkaan kerroin, että se ei ole vain minun hommaa. Jos jätin jotain tekemättä, se myös jäi. Onneksi asuimme kerrostaloasunnossa, ei jäänyt mitään omakotitalon ylläpitotoimia tekemättä, sillä niitä en olisi jaksanut/osannut.

 [/quote]

Ihan kuin meillä. Lisäksi töissäkään ei tuota huvita käydä mutta kalliita leluja jaksaa tilata. Rättiin ei tartuta. Yritin juuri tällä viikolla ilmaista väsymystäni ja riitahan siitä tuli. En tiedä mikä ratkaisuksi.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 13:38"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 12:47"]

Miehen olisi pitänyt jo vuosi sitten, kun on huomannut lisääntyneen vihaisuuden, ruveta puhumaan siitä vaimolleen, jotta vaimo osaisi tehdä asialle jotain. Toki ap olisi voinut itse miettiä omaa kiukutteluaan, mutta harva meistä aina näkee omia virheitään varsinkaan tiukassa elämäntilanteessa ilman, että joku toinen niistä huomauttaa.

[/quote]

Ihan kamala periaate. Ihminen on siis vapaa tekemään mitä tahansa kunnes toinen siitä huomauttaa? Parempi ohje olisi ottaa vastuu omasta käytöksestään. Ja jos on kyvytön havaitsemaan milloin kohtelee toista kaltoin, on kyse empatian puutteesta, kenties henkisestä sairaudesta, mutta en usko että tästä on kyse AP:n tapauksessa. 

[/quote]

Ei se mikään periaate ole, vaan elämää. Jos on stressaava ja tiukka tilanne, voi kuka tahansa unohtaa käytöstapansa ja tiuskia ja kiukutella. Mielestäni kamalampi periaate olisi, että sillä, joka kokee vääryyttä on joku yksinoikeus olla vain hiljaa ja mielessään hautoa pahaa mieltään ja sitten tarpeeksi kauan haudottuaan syytää se toisen niskaan kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Miksei voi kertoa toiselle että "Hei stop. Sinulla on nyt vaikeaa, mutta älä pura sitä minuun, en jaksa sellaista" Siihen menee ehkä korkeintaan minuutti että sen saa suustaan kakistettua. Toki siitä voi syntyä riita, mutta parempi sekin, kuin että haudot mielessäsi ties mitä murheita, etkä osaa puhua puolisollesi.

Ei voi aina olettaa, että toinen tietää mitä ajattelet, jos et avaa suutasi. Ainakin itselleni tuli ap:n tekstistä se kuva, ettei ap ollut tietoinen että hänen kiukkuisuutensa vaivasi miestä noin paljon, eli mies ilmeisesti oli esittänyt ettei mikään ole hullusti, vaikka hänen sydämmellään painoi vaimon kiukku.