"En minä hyödy vanhempieni ammatista" -valehtelijat
Säännöllisesti törmää ihmisiin, jotka ovat hyötyneet vanhempiensa ammatista, mutta väittävät, ettei näin ole. Vedotaan siihen, ettei vanhempien ammatista ole ollut mitään hyötyä ja kyllä kaikki on ihan itse ansaittua. "Ihan samalla viivalla olen kuin kaikki muutkin tai oikeastaan huonommassa asemassa, kun ihmiset kuvittelevat vanhempieni auttavan". Silti kummasti vanhempien jäljissä nämä ihmiset pääsevät ammatteihin, joihin on vaikea päästä.
Useampikin näyttelijän lapsi on mainostanut lehdissä lakkiaisikäisenä, kuinka "en aio seurata vanhempieni jalanjälkiä, ei kiinnosta näytellä". Kas kummaa, pari vuotta myöhemmin ollaankin näyttelemässä ja saadaan näkyviäkin rooleja, vaikka olisi alan koulutus käymättä. Osa toki pääsee teatterikorkeaan sukunimivipin turvin, kun vanhempansa tuntevat raatilaiset.
Vanhempien kautta päästään sukujen yrityksiin töihin tai saa helpommin jalan oven väliin. Ai vastavalmistuneelle järjestyi johtopesti suvun firmassa, vaikka ulkopuolisen olisi pitänyt kerätä työkokemusta samaan hommaan yli vuosikymmen. "Hei Pena! Tässä on poikani Mikko. Mikko, Pena on kurssikaverini lääkiksestä. Mikko etsii nyt hyvää työpaikkaa, satutko Pena tietämään sopivaa paikkaa..."
Muita, joita tämä ilmiö ärsyttää?
Kommentit (106)
Tottakai hyötyy, sehän on päivänselvää.
Myös vanhempien ystävien ja tuttavien kautta hyötyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinani hyödyin sen verran vanhemmistani että pääsin kesätöihin heidän yritykseen. Eli hyötyä oli sen kesätyön muodossa 13-20 vuotiaana. Olen kuitenkin eri alalla kuin vanhempani joten sitten yliopistoaikoina hain jo oman alan kesätöihin ja pääsin kyllä sinnekin ilman ongelmia ja suhteita. Aikuisena omalla alallani kaikki paikat ansaittu ihan itse ja silti muutama työttömänä oleva opiskelukaveri jankuttaa että KAIKKI vuosikurssimme oman alan työssä olevat ovat saaneet paikat vain suhteilla ja vanhempien avulla. Minun vanhemmat ei kyllä tunne ketään tältä alalta mutta eiväthän nämä jännittävät sitä suostu uskomaan. Heidän työttömyydellään ei kuulemma ole mitään tekemistä sen kanssa että opiskeluaikoina ei kesätyön maistuneet vaan nostivat opintolainat ja matkustaisivat kaukomailla ja hankkivat elämänkokemusta sillä välin kun me muut hankimme työkokemusta jonka turvin sitten olemme saaneet työpaikamme. Opiskelupiireistä tunnen tasan yhden tyypin jolla vanhemmat ovat samalla alalla ja saattaneet auttaa työnhaussa.
Tässä taas loistava esimerkki siitä, miten sokeudutaan sille, miten perhetausta on auttanut. Myönsit itsekin, että pääsit vanhempien avulle kesätöihin SEITSEMÄN vuotta ja sitten valitat, kun niille toisille ei "kesätyöt maistuneet", joilla ei suhteita ehkä ole :DDD
Tämä! Kumpi otetaan parikymppisenä töihin: Jenna, joka on saanut vanhempiensa kautta kesätyöpestit kaupan hyllyttäjänä, mansikanmyyjänä ja puutarhassa vai Laura, jolla ei ole suhteita eikä töitä ole saanut, koska "edellytämme aiempaa työkokemusta"? Parikymppisen kohdalla arvostetaan enemmän sitä, jolla on työkokemusta joltakin alalta kuin sitä, jolla kokemusta ei ole.
Eipä nuo hanttihommat cv:ssä vaikuta juuri mitään kun puhutaan yliopistotason kesätöistä. Lähinnä naurattaa kun teekkareillakin on jotain "maitolaiturin tyhjennyksiä" ja "hyllytyksiä" siellä cv:ssä. Ei kiinnosta, tosin ei niistä nyt haittaakaan ole. Katson arvosanat ja teen valinnat haastattelun perusteella.
Kyllä minä katson, koska moni hakee sitä ekaa varsinaista harjoittelupaikkaa. En uskaltaisi ottaa töihin ketään, joka ei ikinä missään oikeissa töissä vielä ole ollut. Jos hänellä on jostain rautakaupasta työtodistus, jossa lukee että on tehnyt työnsä ahkerasti, täsmällisesti ja oma-aloitteisesti, kiinnitän siihen kyllä huomiota. Sellaiset missä ei ole arviota on yhtä tyhjän kanssa. Haluan sellaisen johon joku on ollut niin tyytyväinen että on halunnut vähän kehuakin.
Lain mukaan työtodistuksessa saa arvioida ainoastaan seuraavat asiat: käytös ja työtaidot. Arviointiasteikossakaan ei ole ahkeruutta tai täsmällisyyttä, ainoastaan todetaan, että käytös oli kiitettävä, hyvä, tyydyttävä, välttävä tai heikko, sama työtaidoissa. Mitään vapaamuotoista arviointia työtodistus ei sisällä!
Arviota ei tehdä kuin työntekijän pyynnöstä ja suostumuksella. Olen kaikkiin tekemiini työtodistuksiin saanut laittaa kehuja, ja olen omiin todistuksiini niitä saanut.
Nimenomaan vain suostumuksella ja pyynnöstä saa arvioida nuo kaksi asiaa, kaikki muut kirjoittamasti ja saamasi arvioinnit ovat sekä laittomia että mitättömiä.
Sori eivät ole mitättömiä koska niillä on saatu töitä. Ovat laittomia jos niiden saaja haluaisi viedä asian oikeuteen, mitä eivät tietenkään tee koska ne näyttävät hyvältä ja edistävät työn saantia. Meidän alalla on pienet piirit ja kehuva sana kollegalta on vahva suositus. Viimeksi seminaarissa kehuin suullisesti kahvipöydässä yhtä alaista jonka määräaikaisuus oli päättymässä. Hän sai välittömästi uuden työn yhdeltä näistä kollegoista. Suhteita ei synny vain syntymällä kultalusikka suussa, niitä voi itse rakentaa vain olemalla hyvä ja tekemällä työnsä hyvin.
Minun alallani työtodistus on työtodistus ja suositus on suositus. Siksihän niitä suosittelijoita kysytään, että joku kertoo muutakin kuin työtodistuksen asiat.
Minulla on näissä "XX on ollut ahkera ja ystävällinen työntekijä" -todistuksissa tapana soittaa työnantajalle ja kysyä, miksi et halua olla suosittelija, miksi työtodistuksen sijaan kirjoitit suosituskirjeen.Jos nyt haluat tästä vängätä, niin tämä suosittelijoiden listaaminen on melko uusi tapa. Lisäksi olisi aika juhlavaa jokaisen kesätyöntekijän kohdalla lähteä pyytämään suosittelijan nimeä, kun jo työtodistuksesta näkee että tyytyväisiä on oltu. Minulla on itsellä työtodistuksia joissa lukee "voin suositella vastaaviin tehtäviin".
Olen myös auliisti ehdottanut että minut voi mainita suosittelijana jos kerran kehuin työtodistuksessakin. Jos en kehu enkä ole suosittelija, niin voi jo epäillä etten voi suositella. Joskus on soitettu silti. Jouduin sanomaan että henkilö on taitava ja tarkka ja huolellinen, ja hänen ominaisuutensa soveltuisivat hyvin tutkimustyöhön. Eli että arkityössä ei ota vastaan ohjausta, on mielestään aina oikeassa eikä tule kenenkään kanssa toimeen.
En halua vängätä mistään muusta kuin siitä, että työtodistuksessa ei saa olla mitään ylimääräistä, ei edes niitä positiivisia asioita. Työtodistus on virallinen dokumentti, jonka muoto on selkeästi määritelty. Jos työantaja tai tämän edustaja (kuten sinä) ei noudata lakia näin pienessä asiassa, niin silloin on yleensä ongelmia isommissakin linjoissa.
Jos sinulle soitetaan ja kysytään työntekijästä, niin et saa kertoa mitään negatiivista. Senhän jo tiesitkin.
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijä/julkkisporukan pentuja: Milonoffit, Melasniemet, Salmiset, Palot, Lymi/Ahot, Lund, Saarinen, Rinteet, Tolat, Sarkolat, Kinnuset ja lukemattomia muita.
Tuskinpa kukaan Salminen sulta ikinä työtä nenän edestä vie :) Vähän suhteellisuutta nyt, julkkiksia ja näyttelijöitä on todella vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinani hyödyin sen verran vanhemmistani että pääsin kesätöihin heidän yritykseen. Eli hyötyä oli sen kesätyön muodossa 13-20 vuotiaana. Olen kuitenkin eri alalla kuin vanhempani joten sitten yliopistoaikoina hain jo oman alan kesätöihin ja pääsin kyllä sinnekin ilman ongelmia ja suhteita. Aikuisena omalla alallani kaikki paikat ansaittu ihan itse ja silti muutama työttömänä oleva opiskelukaveri jankuttaa että KAIKKI vuosikurssimme oman alan työssä olevat ovat saaneet paikat vain suhteilla ja vanhempien avulla. Minun vanhemmat ei kyllä tunne ketään tältä alalta mutta eiväthän nämä jännittävät sitä suostu uskomaan. Heidän työttömyydellään ei kuulemma ole mitään tekemistä sen kanssa että opiskeluaikoina ei kesätyön maistuneet vaan nostivat opintolainat ja matkustaisivat kaukomailla ja hankkivat elämänkokemusta sillä välin kun me muut hankimme työkokemusta jonka turvin sitten olemme saaneet työpaikamme. Opiskelupiireistä tunnen tasan yhden tyypin jolla vanhemmat ovat samalla alalla ja saattaneet auttaa työnhaussa.
Tässä taas loistava esimerkki siitä, miten sokeudutaan sille, miten perhetausta on auttanut. Myönsit itsekin, että pääsit vanhempien avulle kesätöihin SEITSEMÄN vuotta ja sitten valitat, kun niille toisille ei "kesätyöt maistuneet", joilla ei suhteita ehkä ole :DDD
Tämä! Kumpi otetaan parikymppisenä töihin: Jenna, joka on saanut vanhempiensa kautta kesätyöpestit kaupan hyllyttäjänä, mansikanmyyjänä ja puutarhassa vai Laura, jolla ei ole suhteita eikä töitä ole saanut, koska "edellytämme aiempaa työkokemusta"? Parikymppisen kohdalla arvostetaan enemmän sitä, jolla on työkokemusta joltakin alalta kuin sitä, jolla kokemusta ei ole.
Eipä nuo hanttihommat cv:ssä vaikuta juuri mitään kun puhutaan yliopistotason kesätöistä. Lähinnä naurattaa kun teekkareillakin on jotain "maitolaiturin tyhjennyksiä" ja "hyllytyksiä" siellä cv:ssä. Ei kiinnosta, tosin ei niistä nyt haittaakaan ole. Katson arvosanat ja teen valinnat haastattelun perusteella.
Kyllä minä katson, koska moni hakee sitä ekaa varsinaista harjoittelupaikkaa. En uskaltaisi ottaa töihin ketään, joka ei ikinä missään oikeissa töissä vielä ole ollut. Jos hänellä on jostain rautakaupasta työtodistus, jossa lukee että on tehnyt työnsä ahkerasti, täsmällisesti ja oma-aloitteisesti, kiinnitän siihen kyllä huomiota. Sellaiset missä ei ole arviota on yhtä tyhjän kanssa. Haluan sellaisen johon joku on ollut niin tyytyväinen että on halunnut vähän kehuakin.
Lain mukaan työtodistuksessa saa arvioida ainoastaan seuraavat asiat: käytös ja työtaidot. Arviointiasteikossakaan ei ole ahkeruutta tai täsmällisyyttä, ainoastaan todetaan, että käytös oli kiitettävä, hyvä, tyydyttävä, välttävä tai heikko, sama työtaidoissa. Mitään vapaamuotoista arviointia työtodistus ei sisällä!
Arviota ei tehdä kuin työntekijän pyynnöstä ja suostumuksella. Olen kaikkiin tekemiini työtodistuksiin saanut laittaa kehuja, ja olen omiin todistuksiini niitä saanut.
Nimenomaan vain suostumuksella ja pyynnöstä saa arvioida nuo kaksi asiaa, kaikki muut kirjoittamasti ja saamasi arvioinnit ovat sekä laittomia että mitättömiä.
Sori eivät ole mitättömiä koska niillä on saatu töitä. Ovat laittomia jos niiden saaja haluaisi viedä asian oikeuteen, mitä eivät tietenkään tee koska ne näyttävät hyvältä ja edistävät työn saantia. Meidän alalla on pienet piirit ja kehuva sana kollegalta on vahva suositus. Viimeksi seminaarissa kehuin suullisesti kahvipöydässä yhtä alaista jonka määräaikaisuus oli päättymässä. Hän sai välittömästi uuden työn yhdeltä näistä kollegoista. Suhteita ei synny vain syntymällä kultalusikka suussa, niitä voi itse rakentaa vain olemalla hyvä ja tekemällä työnsä hyvin.
Minun alallani työtodistus on työtodistus ja suositus on suositus. Siksihän niitä suosittelijoita kysytään, että joku kertoo muutakin kuin työtodistuksen asiat.
Minulla on näissä "XX on ollut ahkera ja ystävällinen työntekijä" -todistuksissa tapana soittaa työnantajalle ja kysyä, miksi et halua olla suosittelija, miksi työtodistuksen sijaan kirjoitit suosituskirjeen.Jos nyt haluat tästä vängätä, niin tämä suosittelijoiden listaaminen on melko uusi tapa. Lisäksi olisi aika juhlavaa jokaisen kesätyöntekijän kohdalla lähteä pyytämään suosittelijan nimeä, kun jo työtodistuksesta näkee että tyytyväisiä on oltu. Minulla on itsellä työtodistuksia joissa lukee "voin suositella vastaaviin tehtäviin".
Olen myös auliisti ehdottanut että minut voi mainita suosittelijana jos kerran kehuin työtodistuksessakin. Jos en kehu enkä ole suosittelija, niin voi jo epäillä etten voi suositella. Joskus on soitettu silti. Jouduin sanomaan että henkilö on taitava ja tarkka ja huolellinen, ja hänen ominaisuutensa soveltuisivat hyvin tutkimustyöhön. Eli että arkityössä ei ota vastaan ohjausta, on mielestään aina oikeassa eikä tule kenenkään kanssa toimeen.En halua vängätä mistään muusta kuin siitä, että työtodistuksessa ei saa olla mitään ylimääräistä, ei edes niitä positiivisia asioita. Työtodistus on virallinen dokumentti, jonka muoto on selkeästi määritelty. Jos työantaja tai tämän edustaja (kuten sinä) ei noudata lakia näin pienessä asiassa, niin silloin on yleensä ongelmia isommissakin linjoissa.
Jos sinulle soitetaan ja kysytään työntekijästä, niin et saa kertoa mitään negatiivista. Senhän jo tiesitkin.
No mitä ihmettä - totta kai työtodistuksessa saa olla tarkempia positiivisia asioita, JOS tarkempaa arviointia on pyydetty. Ja tarkempaa arviointia & kuvausta tehtävissä todella tarvitaankin välillä - esim. opintoihin liittyvien työharjoitteluiden tapauksessa. Jotkut arvioijat jopa pyytävät arvioitavalta tekstiluonnoksen, että tehtävän kuvaukset menevät varmasti oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ruikuta vaan
- verkostoidu
- hanki itsellesi taitoja, joista on hyötyä työelämässä - koulutuksen kautta ja harrastusten kautta.
Toki voit jäädä mutristelemaan ja ruikuttamaan, miten epäreilua x ja y ja z on, mutta se tuskin asemaasi paljoakaan parantaa. Ne, joilla on osaamista ja iloinen naama, menevät heittämällä ohitsesi.
Ap totesi jo aloituksessa, että omilla ansioilla voi yhtä lailla menestyä. Se vain vie kauemmin aikaa. Ja pitää olla tavallista parempi.
Lahjakas mutta ilman perheen tukea voi olla sitä paitsi aika kusessa. Vähemmillä ansioilla asemansa saaneet näkevät lahjakkaan ihmisen uhkana itselleen. Aika montaa työtä pystyy tekemään hyvä ja huippuhyvä yhtä hyvin. Tällaiselle ihmiselle jää vain ne vaihtoehdot, joissa todella tarvitaan huippuosaamista.
Olennaista on, että jää mieleen ja erottuu siitä muusta suuresta hakijoiden massasta.
Jos olet vaikka hoitanut 6000 partiolaisen ohjelmaviikon suunnittelun ja toteutuksen tai vetänyt koskenlaskusafareita.

Työtodistuksessa saa olla mitä vain positiivista mutta vain pyynnöstä.

Ei ainakaan partioleiriä pääse nuori ihminen suunnittelemaan tuolla lailla, jos ei ole ollut mukana vuosikausia, ja luultavasti myös vanhempi on partiolainen. Käytännössä siis vanhemmat ovat taas taustalla. Eikö ole mitään aidosti omilla ansioilla mahdollista esimerkkiä?

Ei teekkareilla ole tuollaisia kesätöitä. Jos ne on K-kaupan maitokaappia täyttämässä, niin ne vastaa "kylmäketjun logistiikasta".
Tottakai on fukseilla ja 2. vuosikurssilaisillakin siellä cv:ssä vaikka mitä vielä siinä vaiheessa. Itse kuitenkin arvostan tarpeeksi hyviä arvosanoja ja opintojen etenemistä paljon enemmän kuin hanttihommia cv:ssä. Ja koska opiskelujen sujumiseen laadukkaasti pitää oikeasti tehdä paljon hommia, niin uskallan ottaa (tai suosiotella) kesätöihin myös tyypin jolla ei ole siellä cv:ssä niitä alaan liittymättömiä hanttihommia.
Kuten sanottua niin ei niistä hanttihommista haittaakaan ole, mutta ei juuri hyötyäkään. Mutta vissiin olemme nykyään lähinnä poikkeus kun arvostamme koulutusta ja teoriaa. Liian paljon on nähty "hyviä tyyppejä" jotka eivät oikeasti osaa mitään ja jälkiä saa korjailla.
Oletkohan koskaan edes nähnyt niiden fuksien CV:tä? Ei ne kirjoita sinne, että hanttihommia K-kaupassa, ne osaa ilmaista työkokemuksensa toisin. Nähtävästi sinä kuvittelet, että edelleen kirjoitetaan "kesäapulainen" sen sijaan, että fiksusti vastataan kylmäketjun logistiikasta. Raksahommissa ei kanneta lautoja, siellä osallistutaan kantavien rakenteiden tekemiseen osana moniammatillista tiimiä.
Se on ihan sama mitä sinne kirjoitetaan. Osaan toki sen verran lukea rivien välistä. Hanttihommat ovat hanttihommia vaikka nimike vaihtuisikin. Eikä pidä käsittää, että jotenkin halveksisin näitä hommia jos puhun niistä oikeilla nimillä.
Tulee vain mieleen, että miten tyhminä nämä cv:n rustaajat työnantajia pitävät? :D Itselle tulis tuosta mieleen, että onkohan nyt ymmärretty moniammatillisen tiimityöskentelyn käsitteen merkitystä. Se kun ei tarkoita, että työskentelee omia hommiaan paikassa jossa on monia ammattiryhmiä edustettuna.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ilmiötä näkee kaikilla aloilla. Jopa kirkossa. Kummasti ex-piispojen lapset saavat vakivirat kaupungeista heti valmistuttuaan ja moni muuttaa maakunnasta toiseen vuosia pätkätöiden perässä.
Nepotismi on totta ja yleistä, ja joka muuta väittää puhuu paskaa. Lisäksi nämä vanhempiensa ammatin valitsevan ammatin saavat jo kotonaan "sosiaalistaminen" ammattiin, joka hyödyttää jo ihan kouluaikana(mitä aineita ja harrastuksia valita) ja tämä auttaa jo pääsykokeissa alkaen, saatikka sitten opiskelujen aikana tai valmistuttua ja työelämään siirryttyä
Itseäni kieltämättä hieman pelottaa, tulenko saamaan ikinä kesätöitä.... olen ihan eri alalla kuin vanhempani, eli suhteita ei ole. Varmaan puolella meidän vuosikurssista jompi kumpi vanhemmista (tai jopa molemmat) ovat samalla alalla eli suhteita löytyy rutkasti. On niin helppoa päästä hyviin hommiin kokemusta kerryttämään suhteilla. Ja sen yhden kerran jälkeen huippufirmassa on helppoa päästä ilman suhteita melkein minne vaan.
Eikä sekään riitä, että on sopivasta suvusta. Kepulandiassa suositus on olla kepulainen useassa sukupolvessa ja lestadiolainen siihen päälle! Kaikki muut joutuvat vaikeimman kautta perustelemaan toimensa. Tämä mafia ulottuu liike-elämässä joka alueelle ja media on sen hyppysissä mainosmarkkinoiden kautta. On irvokasta lukea kepulandiassa lehteä, kun siellä ei uutisoida muuta kuin kepun pienimmätkin asiat! Taas isoissa kaupungeissa ei sovi suututtaa mahtisukujen firmoja eikä kirjoittaa niistä mitään kriittistä. Nepotismi jyllää ja niin, että avioparit/perheet voivat päättää kymmeniä vuosia tietyn paikkakunnan asiat virkamiehinä ja lautakunnissa sekä valtuustossa. Laki on pelkkä kirjain, kun päästään suhmuroimaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ruikuta vaan
- verkostoidu
- hanki itsellesi taitoja, joista on hyötyä työelämässä - koulutuksen kautta ja harrastusten kautta.
Toki voit jäädä mutristelemaan ja ruikuttamaan, miten epäreilua x ja y ja z on, mutta se tuskin asemaasi paljoakaan parantaa. Ne, joilla on osaamista ja iloinen naama, menevät heittämällä ohitsesi.
Ap totesi jo aloituksessa, että omilla ansioilla voi yhtä lailla menestyä. Se vain vie kauemmin aikaa. Ja pitää olla tavallista parempi.
Lahjakas mutta ilman perheen tukea voi olla sitä paitsi aika kusessa. Vähemmillä ansioilla asemansa saaneet näkevät lahjakkaan ihmisen uhkana itselleen. Aika montaa työtä pystyy tekemään hyvä ja huippuhyvä yhtä hyvin. Tällaiselle ihmiselle jää vain ne vaihtoehdot, joissa todella tarvitaan huippuosaamista.
Olennaista on, että jää mieleen ja erottuu siitä muusta suuresta hakijoiden massasta.
Jos olet vaikka hoitanut 6000 partiolaisen ohjelmaviikon suunnittelun ja toteutuksen tai vetänyt koskenlaskusafareita.
Ei ainakaan partioleiriä pääse nuori ihminen suunnittelemaan tuolla lailla, jos ei ole ollut mukana vuosikausia, ja luultavasti myös vanhempi on partiolainen. Käytännössä siis vanhemmat ovat taas taustalla. Eikö ole mitään aidosti omilla ansioilla mahdollista esimerkkiä?
Ei ole vanhemmat taustalla, ihan aitoja esimerkkejä. Mulle aikoinaan riitti nuorena naisena se, että harrastin moottoripyöräilyä.

Sun mielestäsi siis on huonokin homma, jos joku on harrastanut pitkäjänteisesti jotain lapsesta aikuiseksi? :D
Vierailija kirjoitti:
Tätä ilmiötä näkee kaikilla aloilla. Jopa kirkossa. Kummasti ex-piispojen lapset saavat vakivirat kaupungeista heti valmistuttuaan ja moni muuttaa maakunnasta toiseen vuosia pätkätöiden perässä.
Ex piispojen pappi lapset? Ja heitä oli kuinka monta? 1 vai 2?
Lol
Niin just, ja mikä etu siitä on jos vanhempinas on lääkäri ja vaikka opettaja. Ei siinä yksinhuoltaja siivoojan lapsi voi edes koulussa kilpailla mitenkään, sanoitte mitä sanoitte. Koulutetut vanhemmat auttaa ja neuvoo ihan kaikessa.
Duunarisiskoni kehuskeli aina ettei ikinä pakota lapsiaan tekemään mitään, läksyjä, ei edes neuvonut hakeutumaan paremmin palkatulle uratielle, lukioon , ei mihinkään. Kauhuissani katsoin vierestä tätä. Huonostihan siinä kävi. Ei lapsi itse ymmärrä lapsuuden valintojen seurauksia ja tragedioita jotka edessä.
Enemmän oon kyllä huomannut ihmisten hyötyvän opiskelutovereiden muodostamista verkostoista ja vinkkaamista paikoista. Itsellenikin yliopistokaverit muutaman kerran vinkkasivat jostain paikasta ja itsekin vinkkasin parille kaverille.
Mutta vanhemmista ei kyllä ole ollut työnhaussa koskaan mulle mitään iloa, vaikka ovat molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvissä asemissa.
Ehkä jonkun 16-vuotiaan ekan kesäduunin osalta voi olla eri homma, tosin omista vanhemmista ei ollut kyllä mitään iloa tässäkään mielessä.
Keskustelun aihe EI ollut:
"Minua ärsyttää kun jotkut saa apua vanhemmilta"
Keskustelun aihe oli:
"Minua ärsyttää kun jotkut valehtelevat ettei vanhemmista ollut apua, vaikka selvästi on ollut"
Mutta jos jo keskustelun aihetta on niin vaikea ymmärtää, niin ehkä tälle keskustelulle tosiaan on tarvetta. Ei ketään kehoteta häpeämään taustaansa, vaan tunnistamaan se tuki ja merkitys omassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Niin just, ja mikä etu siitä on jos vanhempinas on lääkäri ja vaikka opettaja. Ei siinä yksinhuoltaja siivoojan lapsi voi edes koulussa kilpailla mitenkään, sanoitte mitä sanoitte. Koulutetut vanhemmat auttaa ja neuvoo ihan kaikessa.
Duunarisiskoni kehuskeli aina ettei ikinä pakota lapsiaan tekemään mitään, läksyjä, ei edes neuvonut hakeutumaan paremmin palkatulle uratielle, lukioon , ei mihinkään. Kauhuissani katsoin vierestä tätä. Huonostihan siinä kävi. Ei lapsi itse ymmärrä lapsuuden valintojen seurauksia ja tragedioita jotka edessä.
No tää on kyllä ihan totta, korostuu kyllä varmaan eniten vähän vanhempana (esim. lukion pitkä matikka). Mutta ei kaikki duunarit todellakaan suhtaudu välinpitämättömästi lasten kouluun ja läksyihin vaikka eivät osaisikaan niissä auttaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ruikuta vaan
- verkostoidu
- hanki itsellesi taitoja, joista on hyötyä työelämässä - koulutuksen kautta ja harrastusten kautta.
Toki voit jäädä mutristelemaan ja ruikuttamaan, miten epäreilua x ja y ja z on, mutta se tuskin asemaasi paljoakaan parantaa. Ne, joilla on osaamista ja iloinen naama, menevät heittämällä ohitsesi.
Ap totesi jo aloituksessa, että omilla ansioilla voi yhtä lailla menestyä. Se vain vie kauemmin aikaa. Ja pitää olla tavallista parempi.
Lahjakas mutta ilman perheen tukea voi olla sitä paitsi aika kusessa. Vähemmillä ansioilla asemansa saaneet näkevät lahjakkaan ihmisen uhkana itselleen. Aika montaa työtä pystyy tekemään hyvä ja huippuhyvä yhtä hyvin. Tällaiselle ihmiselle jää vain ne vaihtoehdot, joissa todella tarvitaan huippuosaamista.
Olennaista on, että jää mieleen ja erottuu siitä muusta suuresta hakijoiden massasta.
Jos olet vaikka hoitanut 6000 partiolaisen ohjelmaviikon suunnittelun ja toteutuksen tai vetänyt koskenlaskusafareita.
Ei ainakaan partioleiriä pääse nuori ihminen suunnittelemaan tuolla lailla, jos ei ole ollut mukana vuosikausia, ja luultavasti myös vanhempi on partiolainen. Käytännössä siis vanhemmat ovat taas taustalla. Eikö ole mitään aidosti omilla ansioilla mahdollista esimerkkiä?
Sun mielestäsi siis on huonokin homma, jos joku on harrastanut pitkäjänteisesti jotain lapsesta aikuiseksi? :D
Ei tietenkään, mutta ketjussa puhuttiin vanhempien tarjoamista työpaikoista. Jos vanhemmat ovat auttaneet lasta tarjoamalla hyödyllisen harrastuksen ja kannustamalla siinä, ehkä jopa tietäen että se auttaa työelämässä, se on ihan samalla lailla vanhempien kautta saatu etu kuin ensimmäinen kesäduuni.
Enemmän ärsyttää ap:n vinkuminen. Näitä saakelin marisijoita riittää aina. Ei tehdä itse motään ja sitten vingutaan, kun toisilla menee hyvin.
Tottakai hyvät lähtökohdat helpottavat, mutta ihan itse ne päätökset tehdään. Ja siinä voi jäädä vinkumaan kohtaloaan tai tehdä asialle jotain.