Epämusikaaliset - mitä muistatte koulun musatunneilta?

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella ihmisarvo oli kiinni nokkahuilun soittamisesta. 90 % musiikkitunneista tehtiin sitä ja lisäksi koulun "bändi" esiintyi pitkin kuntaa ties missä kissanristiäisissä. Ikinä en ole mihinkään elämässäni ennen tai jälkeen panostanut yhtä paljon kuin nokkahuilun soiton opetteluun (toim. huom. olen nykyisin DI ja ktm ja vaativassa työssä), vaikka hahmotushäiriöisenä jouduin kirjoittamaan nuottien nimet nuottiviivaston yläpuolelle tai opettelemaan kaikki kappaleet ulkoa, koska en soiton tahdissa ehtinyt hahmottaa nuotteja. Lopulta mahduin mukaan koulun "bändiin" ja koska opettaja ei enää jaksanut panostaa, alle puolet lapsista enää soitti bändissä ja lopulta olin bändin ainoa perusnokkahuilua ja perusääntä soittava, muut, edes aavistuksen musikaaliset,  soittivat altto- tai tenorinokkahuilua. Mahtoi olla kakofonia.

Yläasteella ei enää tarvinnut soittaa, mutta laulukokeet olivat luokan edessä. Järkyttäviä nöyryytyksiä. Lukiossa koulumusiikin urani huipentui siihen, että pakollisella musiikkikurssilla soitettiin vain kitaraa ja innokkaat/osaavat soittivat edessä taas "bändinä." Puoli kurssia esitin soittavani heiluttelemalla sormiani noin sentin kielten etupuolella. Sen jälkeen kyllästyin ja käytin musiikin tunnit läksyjen tekoon. Sain luokan ainoan kympin tuosta kurssista todistukseeni, koska opettaja ei vaivautunut opettelemaan kenenkään nimeä ja täysin opetuksen sisältöä vastaamattomasti arvosteluperusteena oli älyttömän helppo musiikin historian ja teorian koe, josta sain tunnin valmistautumisella 19/20 pistettä. Luokan seuraavaksi paras arvosana oli 7/20 (musiikkiopistoporukka hyväksiluki kurssin musiikkiopistojutuilla.)

19 jatkaa vielä. On muuten jännä, miten liikunnanopetuksesta ja sen traumoista puhutaan niin paljon ja sen arvostelua kritisoidaan, koska arvioidaan, mitä ei ole opetettu. Oman kokemukseni ja näkemäni, tein opiskeluaikana lyhyitä opettajansijaisuuksia ja "opetin" musiikkiakin, musiikissa tämä on vielä enemmän totta. Mitään ei oikeasti opeteta, esim. sitä laulua, mutta numero annetaan pärstäkertoimen, koulun ulkopuolisen harrastuneisuuden tms. perusteella.

Liikunnassa sentään opetettiin pelien säännöt ja vähän miten niitä pelataankin, harjoitettiin monipuolisesti eri asioita jne. Musiikki on täysin opettajan intressien mukaan pelkkää yhteislaulua tai soittoa ja mitään ei oikeasti opeteta, vaan kyse on lahjakkaiden tai harrastavien ihailusta ja loistomahdollisuuksista. Se musiikin teoria ja historiakin jätetään yleensä opettamatta, vaikka se aineeseen kuuluukin.

Meillä oli melodican eli räkäpasuunan soitto ykkösprioriteetti musiikin soiton opiskelussa. Laulukokeet luokan edessä jne.

Vihaan vieläkin tilanteita, joissa pitäisi laulaa muiden kuullen. Peruskoulusta vapautumiseni jälkeen vain perheeni on kuullut lauluani.

Omien lasten koulunkäyntiä seuratessa olen ollut vaikuttunut siitä, että kuinka laajalti he opiskelevat eri musiikkilajeja ja heillä on musiikin teoriaakin ihan oppiaineeksi saakka. Lapseni osaavat lukea nuotteja ja soittaa useita instrumentteja. Lahjat eivät ole ainakaan vanhemmilta periytyneet.

Meillä ei kyllä liikunnassa mitään sääntöjä tms opeteltu, ne olisi pitänyt vaan jotenkin itsestään osata. Hyviä numeroita annettiin tietysti vain niille jotka muutenkin urheilivat jossain urheiluseurassa eikä yrittäminen parantanut muiden arvosanoja. Ja oli joukkueiden jakoa huutoäänestyksillä. Musiikin opetus sen sijaan oli laadukasta ja kaikille annettiin tasoisiaan haasteita eikä todellakaan ollut mitään laulukokeita luokan edessä. Liikuntatunnilla muuten oli näitä päiviä että kaikkien piti onnistua jossain jutussa, koko luokkaa pidettiin katsomassa vaikka yliaikaa niin kauan että jokainen pystyi tekemään jonkun jutun. Näin vuostuhannen vaihteessa. 

Kamalat laulukokeet, kerran oli jopa koko luokan edessä. Miksi ylipäänsä pidetään laulukokeita, jos ei edes opeteta laulamaan? 

Näin jälkeen päin ajateltuna, voisi siellä vähän musiikin historiaa ja teoriaakin opettaa sen sijaan, että vaan luritellaan kuorossa ja ne soittavat jotka osaavat. Laulukokeet olivat perseestä, miksi oletettiin, että kaikki osaavat laulaa, vaikka ei koskaan opetettu mitään laulamiseen liittyvää?

Laulukoe oli kauhea, meilläkin koko luokan edessä. Olin todella ujo ja oikein pelkäsin koepäivänä ja yritin laulaa mahdollisimman hiljaa. En muista että olisi opeteltu mitenkään erikoisesti laulamista, muuten kuin yhteislaululla eli yksilökoe tuntuu oudolta.

Toinen ihana muisto on sitten nokkahuilu. Olisi ollut kiva kokeilla jotain muutakin soitinta.

Yritin aina luistaa soittimien soittamisesta koska en yksinkertaisesti osannut. Lauloin kyllä mielelläni, joten olin aina ensimmäisten joukossa menossa laulamaan koska en halunnut soittaa mitään soitinta (esim. lukiossa oli pakko soittaa kitaraa jos ei laulanut).

Mikä idea sillä nokkahuilun soitolla on? Tuskin kukaan on sen koommin soittanut nokkahuilua kun koulusta pääsi. 

Hassua että liikunnanopetus kerää paljon enemmän kritiikkiä kuin musiikki. Liikunta on kuitenkin sellainen oppiaine, jolla on kansanterveydellisiä vaikutuksia. Varmasti liiksan tunnit ovat olleet tympeitä, jos ei ole lainkaan urheilullinen, mutta samanlaista se on istua musatunneilla jos ei ymmärrä aiheesta mitään.

Siinä missä liikunan tunneilla oli nöyryyttävää tulla viimeisenä valituksi joukkueeseen, musatunneilla oli nöyryyttävää joutua johonkin taustakuoroon tai päästä soittamaan korkeintaan kapuloita. Sekä liikunnassa että musiikissa arvosana tulee pelkästään pärstäkertoimen ja vapaa-ajan harrastusten vuoksi. Muistan miten juoksimme kaverini kanssa yläasteella saman ajan cooperissa, jolla piti tulla sama arvosana (7). Olin kuitenkin paikallisessa urheilujoukkueessa mukana, jonka vuoksi opettaja nosti arvosanani oma-alotteisesti kasiin, samalla kun kaverini jäi seiskaan :D.