Lue keskustelun säännöt.
"Oma aika" lasten kasvettua olikin suuri pettymys!!
03.07.2013 |
Voi hyvänen aika, kuinka lasten ollessa pieniä odotin, että vähän kasvaisivat, jotta saisin enemmän aikaa itselleni, enemmän aikaa harrastaa, pääsisin käymään kaikissa paikoissa, ihan vaan siis vaikka rauhassa kahvilassa tai ostoksilla, matkustella. Lukea kirjoja kaikessa rauhassa kotona, katsoa telkkaria keskeytysettä.
Odotin siis malttamattomana, että lapset kasvavat ja saan taas "oman elämän" takaisin.
Ja mikä pettymys ja tyhjyys, nyt kun lapseni ovat isompia (ei vieläkään siis aikuisia, nuorempi ei vielä edes teini-ikäinen) ja mulla on sitä omaa aikaa ja itsenäistä elämää.... mitä hittoa mä sillä teen? Kyllä on tylsää katsoa telkkaria ja istua hiljaisessa kodissa miettimässä, että lähtisikö sitä lenkille vai keittäiskö kahvit. Tätä mä siis odotin? Matkustelukaan ei enää kiinnosta. Eipä tästä "itselleen elämisestä" mitään elämänsisältöä pidemmäksi aikaa löydä. Ensin oli hienoa noin vuoden ajan, mutta nyt...
Onneksi olen kuitenkin vielä sen ikäinen, että ei ole myöhäistä tehdä lisää lapsia! Taidetaan tehdä toinen satsi, vielä kun ehditään.
Tyhjä elämä saa odottaa vielä...
Kommentit (66)
Ai, minulla on käynyt ihan päinvastoin. En odottanut mitään erityisesti, mutta olen huomannut, kuinka nautinnollista on vaikkapa vain puuhailla kotona niin, että joku ei koko ajan ole haluamassa minulta jotakin. Erityisen ihanaa on silloin, kun mieskään ei ole paikalla ja olen kokonaan yksin. Nautin vaikkapa siitä, että voin pestä jääkaapin alusta loppuun niin, ettei kukaan keskeytä minua välillä. Joo, tiedän, ei ole ehkä ihan tervettä :) Mutta väliäkös sillä, nautin siitä silti.
Lisäksi nyt tuntuu jotenkin erityisen hienolta, kun lapset tuon ikäisinä (15 ja 17) haluavat välillä viettää aikaa kanssani. Siis tässä on pelkkiä hyviä puolia, ihanaa olla yksin, ihanaa olla lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:12"]
Ja on mulla ystäviä (montakin) ja harrastuksia, vapaaehtoistyötäkin olen tehnyt, mutta en mä koe saavani heistä/niistä samanlaista merkityksellisyyttä elämääni, kuin omista lapsista. Lapset vaan taitaa olla enempi mun juttu. Ja äitiys. Miksi täällä on niin nihkeä suhtautuminen siihen..? Voisiko joku perustella vähän?
ap
[/quote]
No, minusta terve äitiys sisältää senkin, että äiti tuntee olevansa kokonainen ihminen silloinkin, kun lapset eivät ole läsnä. Terve lapsi kannustaa lapsia itsenäistymään, kun sen aika on, ja nauttii omalta osaltaan siitä lasten itsenäistymisestä. Ei siitä mihinkään pääse, että aloituksesta saa sen vaikutelman, että olet ripustautunut lapsiisi.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:12"]
Ja on mulla ystäviä (montakin) ja harrastuksia, vapaaehtoistyötäkin olen tehnyt, mutta en mä koe saavani heistä/niistä samanlaista merkityksellisyyttä elämääni, kuin omista lapsista. Lapset vaan taitaa olla enempi mun juttu. Ja äitiys. Miksi täällä on niin nihkeä suhtautuminen siihen..? Voisiko joku perustella vähän?
ap
[/quote]
No, minusta terve äitiys sisältää senkin, että äiti tuntee olevansa kokonainen ihminen silloinkin, kun lapset eivät ole läsnä. Terve lapsi kannustaa lapsia itsenäistymään, kun sen aika on, ja nauttii omalta osaltaan siitä lasten itsenäistymisestä. Ei siitä mihinkään pääse, että aloituksesta saa sen vaikutelman, että olet ripustautunut lapsiisi.
[/quote]
:DD siis terve ÄITI kannustaa, eikä terve lapsi...
Et ole oppinut sietämään pettymyksia? Vai miksi syli on tyhjä, kun lapset kasvaa? Niin ne tekee muillakin, ja suurin osa onneksi sopeutuu uuteen elämäntilanteeseen sen vaatimalla tavalla.
Minulla on lapsia kahdessa sarjassa ja nyt yli viisikymppisenä omaa aikaa.
Olen aloittanut uuden harrastuksen ja osaan myös nauttia siitä kun ei tarvitse tehdä mitään, saa vain oleilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että...! :D
Olen oppinut sietämään pettymyksiä. (mikä ihme kysymys...) enkä ole ripustautunut lapsiini. Jos olisin, mitenkäs elämäni tyhjältä tuntuisi? En kai ehtisi sellaista pohtia, jos olisin ripustautunut näihin jo olemassa oleviin lapsiini??
Kannustan lapsiani itsenäistymään, totta kai. Nyt vaan on tullut tunne, että en mä halua vielä näin helppoa elämää, en halua että vielä koti tyhjenee. Kai sillä tavoin saa tuntea, kun on vielä useampi vuosi kuitenkin aikaa tehdä lisää lapsia?
Mä tiedän kyllä, että vielä tulee se aika, jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun hyväksyä tyhjenevä koti ja se, että elämän merkitys pitää löytyä muista asioista. Mutta en ymmärrä, että sitä katsotaan pahaksi, jos ei VIELÄ halua sitä. Tässä kuitenkin on mulla vielä hyvää aikaa tehdä lisää lapsia, olla äiti useammalle. Olkaa samaa tai eri mieltä, jokainenhan elää elämäänsä niinkuin haluaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:12"]
Ja on mulla ystäviä (montakin) ja harrastuksia, vapaaehtoistyötäkin olen tehnyt, mutta en mä koe saavani heistä/niistä samanlaista merkityksellisyyttä elämääni, kuin omista lapsista. Lapset vaan taitaa olla enempi mun juttu. Ja äitiys. Miksi täällä on niin nihkeä suhtautuminen siihen..? Voisiko joku perustella vähän?
ap
[/quote]
Siis tunteaksesi elämäsi merkitykselliseksi, sinulla pitäisi olla lapsia, jotka ovat sinusta riippuvaisia? Koska ei lasteni merkitys ainakaan minulle ole siitä vähentynyt, että he ovat kasvaneet ja itsenäistyneet.
Olisikohan sinulla nyt itsetutkiskelun paikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveen tuomitsevaista ja julmaa porukkaa täällä. Oli pakko vielä lukea aloitus uudesttan että ihanko totta siinä on nyt kyse jostain sairaalloisesta ripustautumisesta ja en kyllä sellaista kuvaa vieläkään saanut. Näillä tiedoilla mulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa ap:n vanhemmustaitoja.
Ja laittakaapa tähän teidän terveitä, epäitsekkäitä motiiveja hankkia lapsia, kritisoijat! 28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:49"]
Hirveen tuomitsevaista ja julmaa porukkaa täällä. Oli pakko vielä lukea aloitus uudesttan että ihanko totta siinä on nyt kyse jostain sairaalloisesta ripustautumisesta ja en kyllä sellaista kuvaa vieläkään saanut. Näillä tiedoilla mulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa ap:n vanhemmustaitoja.
[/quote]
Ei sairasta ole haluta lapsia, mutta sairasta on, ettei aikuinen ihminen tunne oloaan kokonaiseksi ja elämäänsä ehyeksi, täydeksi, ilman lapsia.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:54"] [quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:49"]
Hirveen tuomitsevaista ja julmaa porukkaa täällä. Oli pakko vielä lukea aloitus uudesttan että ihanko totta siinä on nyt kyse jostain sairaalloisesta ripustautumisesta ja en kyllä sellaista kuvaa vieläkään saanut. Näillä tiedoilla mulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa ap:n vanhemmustaitoja.
[/quote] Ei sairasta ole haluta lapsia, mutta sairasta on, ettei aikuinen ihminen tunne oloaan kokonaiseksi ja elämäänsä ehyeksi, täydeksi, ilman lapsia. [/quote]
sanoin kyllä, että elämäni tuntuu tyhjältä ja tylsältä, kun ei ole pieniä lapsia enää, eli noi isommat menee jo sen verran itsekseen/kavereiden kanssa.
Ei se silti tarkoita, ettenkö tuntisi itseäni kokonaiseksi! Ja siis kyllä mä tiedän, että joudun opettelemaan elämääni itsekseen, ilman pikkulapsia, sitten joskus tulevaisuudessa, mutta mitä väärää on vielä tehdä lisää lapsia, kun ikä vielä antaa periksi ja heitä lisää haluaisin, voimavaroja on ja äitiys tuntuisi ihanalta useammallekin lapselle?
Miksi ei saa merkitystä elämään etsiä omista lapsistaan? Siis kun vielä siihen on mahdollisuus? En ole ripustautunut edellisiinkään enkä aio ripustautua mahdollisiin tuleviinkaan, mutta enköhän mä ehdi pakostakin vielä elää sitä "omaa elämää". Miksi sitä ei saisi lykätä vähän vielä tuonnemmaksi, sitä hiljaista kotia ja itsekseen olemista, jos se on mahdollista? Kertokaahan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi odotit omaa aikaa? Muistatko, että pikkulapsiaikana siis koit niin? Koetko taas? Onko se tosiaan mitä haluat?
Mene ja tee liuta vielä, sitten alkaa sunkin elämä vielä hymyilemään! Nauti siitä ja anna palaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 20:06"]
Miksi odotit omaa aikaa? Muistatko, että pikkulapsiaikana siis koit niin? Koetko taas? Onko se tosiaan mitä haluat?
[/quote]
Odotin, että saisin katsoa lemppariohjelmani keskeytyksettä ja lukea kirjaa rauhassa jne, mitä kirjoitinkin aloitukseen. Matkustellakin halusin. En tiedä, onko ikä sitten muuttanut minua, mutta ensinnäkin a) en enää juuri halua katsoa televisiota, ei sieltä mitään tule, irl on mielenkiintoisempaa (lasten kanssa) ja hyviä kirjojakin on harvassa. Matkustelukaan ei ole niin hohdokasta, kuin luulin. Uskon, että nauttisin enemmän pikkulapsiajasta nyt. Toki nautin siitä nykyisten lastenikin kanssa!! Odotin kyllä silloin sitä "omaa aikaa", mainitsemistani syistä, mutta ne syyt ovat nyt menettäneet merkitystään.
ap
Sun elämä on mennyt niin että olet odottanut että saat lapset isoiksi ja saisit sitä omaa aikaa. Voi hyvät hyssykät. Nyt kun sitä on niin et tiedä mitä elämällä teet. Onhan sulla vielä lapsi kotona. Onko sulla harrastuksia? Sitähän on vaikka mitä tekemistä.
Oi, ihana ap. mä ymmärrän sua. Go girl!
Minun äitini sai minut alle 20 vuotiaana. minun siskoni hän sai 21 vuotiaana. Kun me olimme jo "isoja" , äitini halusi vielä iltatähden, ihanan pikku vauvan, taaperon..
Sellaisen hän saikin 32 vuotiaana, mutta tällä vauvalla oli Downin syndrooma, paha autismi, erittäin paha sydänvika. ja kaikkea mahdollista vielä päälle. Erittäin monivammainen ja vaikeasti hoidettava lapsi.
Vauvan synnyttyä meni 3 vuotta lähinnä sairaalassa itkien, surien, peläten ja hermoillen.
Siitä seuraavat vuodet toivat jos jonkinmoista fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa.. musiikkiterapiaa... terapiaa ja terapiaa.
Lisää leikkauksia. Ei omaa aikaa ikinä, ei milloinkaan. Pitää hoitaa, lääkitä aamulääkkeet, päivälääkkeet, iltalääkkeet, vaihtaa vaipat ja pyyhkiä kuolat vielä teini-ikäiseltä.
Vanhemmillani oli todella vaikeaa. Henkisesti kuin lopulta taloudellisesti kun toisen piti jäädä kotiin omaishoitajaksi.
Myös minun ja siskoni maailma muuttui totaalisesti. Yhtäkkiä meillä olikin rasittuneet vanhemmat, jotka vain itkivät väsymystään ja riitelivät.
Äitini väsyi ja vanhentui, tuli avioeroa ja surua..
Nyt vihdoin päälle 50 vuotiaana kun tämä iltatähti muutti hoitokotiin, onkin äitini jo itsekin sairastunut. Henkisesti. Erittäin syvästi.
En tarkoita, että kaikille kävisi näin, mutta on hyvä pitää mielessä, että ei ole itsestään selvyys, että lapset syntyvät terveinä.
Olethan valmis ottamaan myös sairaan iltatähden vastaan?
Miten ap:n itsekkyys eroaa muiden lasta kuumeilevien itsekkyydestä. Jos tuntuu, että elämästä puuttuu lapsi (onko se nyt ensimmäinen, toinen vai neljäs) on elämä tyhjää ilman sitä lasta.
Vai johtuukos tämä nyt siitä, että marttyyrimammat eivät halua, että heidän unelmansa täydellisestä elämästä ilman lapsia romuttuvat.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 20:29"]
Minun äitini sai minut alle 20 vuotiaana. minun siskoni hän sai 21 vuotiaana. Kun me olimme jo "isoja" , äitini halusi vielä iltatähden, ihanan pikku vauvan, taaperon..
Sellaisen hän saikin 32 vuotiaana, mutta tällä vauvalla oli Downin syndrooma, paha autismi, erittäin paha sydänvika. ja kaikkea mahdollista vielä päälle. Erittäin monivammainen ja vaikeasti hoidettava lapsi.
Vauvan synnyttyä meni 3 vuotta lähinnä sairaalassa itkien, surien, peläten ja hermoillen.
Siitä seuraavat vuodet toivat jos jonkinmoista fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa.. musiikkiterapiaa... terapiaa ja terapiaa.
Lisää leikkauksia. Ei omaa aikaa ikinä, ei milloinkaan. Pitää hoitaa, lääkitä aamulääkkeet, päivälääkkeet, iltalääkkeet, vaihtaa vaipat ja pyyhkiä kuolat vielä teini-ikäiseltä.
Vanhemmillani oli todella vaikeaa. Henkisesti kuin lopulta taloudellisesti kun toisen piti jäädä kotiin omaishoitajaksi.
Myös minun ja siskoni maailma muuttui totaalisesti. Yhtäkkiä meillä olikin rasittuneet vanhemmat, jotka vain itkivät väsymystään ja riitelivät.
Äitini väsyi ja vanhentui, tuli avioeroa ja surua..
Nyt vihdoin päälle 50 vuotiaana kun tämä iltatähti muutti hoitokotiin, onkin äitini jo itsekin sairastunut. Henkisesti. Erittäin syvästi.
En tarkoita, että kaikille kävisi näin, mutta on hyvä pitää mielessä, että ei ole itsestään selvyys, että lapset syntyvät terveinä.
Olethan valmis ottamaan myös sairaan iltatähden vastaan?
[/quote]
Siskoni oli siis reilu parikymppinen kun muutti hoitokotiin, ja äitini siinä vaiheessa päälle viisikymppinen.
Ja äitini on ääneen sanonut, että jos nyt voisi valita, olisi jättänyt iltatähden tekemättä. Olisi aloittanyt erilaisia harrastuksia ja matkustellut. Nauttinut vaikka omalla pihalla edes kylmän drinkin puun alla riippukeinussa istunen... mutta ei voinut, koska hetkeksikään ei voinut sairasta lasta jättää vahtimatta.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 19:12"]
Ja on mulla ystäviä (montakin) ja harrastuksia, vapaaehtoistyötäkin olen tehnyt, mutta en mä koe saavani heistä/niistä samanlaista merkityksellisyyttä elämääni, kuin omista lapsista. Lapset vaan taitaa olla enempi mun juttu. Ja äitiys. Miksi täällä on niin nihkeä suhtautuminen siihen..? Voisiko joku perustella vähän?
ap
[/quote] Nihkeys taitaa johtua vaan sun aloituksesta ja muista peruteluista :) Jos luet niitä ajatuksella, ehkä valkenee. Harvemmin lapsia hommataan vaan sen takia, että oma aika on tylsää :)