Kaikkein parasta eron jälkeen

Ei jaksa uutta alkua. Kovasti tehnyt töitä puolison eteen ja hän ei ole vastaavaa tehnyt mulle.

Jojo kiinnostaa

M46

Avauksen pointin voisi muotoilla niinkin, että "kaikkeen tottuu". Pitkässä suhteessa tottuu parisuhdemoodissa elämiseen, vuosien yksin elämisen jälkeen yksin elämiseen. 

Siitä huolimatta vasta lyhyemmän aikaa eron jälkeen sanoisin, että ei siinä yksin elämisessä mitään automaattisesti sen parempaa ole, jos ei välttämättä huonompaakaan. Etunsa kussakin, mutta itse koen olevani parisuhdeihminen sikäli, että kaipaan toista jakamaan elämää kanssani kaikin puolin. Läheisyyttä, seksiä, ajatustenvaihtoa, luottokumppaniutta, sitä käytännöllisyyttä kun voi toinen toistaan auttaa ja jakaa vastuita ja niin edelleen. Neljä kättä ja kaksi päätä on aina enemmän. 

Ei mulla ole pelkoa, paniikkia tai kiirettä löytää ketään, mutta olen varma, että ensisijaisesti haluan löytää uuden kumpppanin joskus. 

Minäkin erosin 20 aviovuoden jälkeen. Shokkiero minullekin. Lapset jäivät vuoroviikoille.

Olet oikeassa: kaksi vuotta isoimpaan toipumiseen meni. Ymmärrän hyvin, mitä kirjoitat.

Muistan kuitenkin hyvin, että viisi vuotta eron jälkeen vieläkin joskus surin, että saanut elinikäistä liittoa. En minä muehen perään itkenyt, vasn kadonneen unelman perään. Ja lasteni vuoksi itkin ehkä eniten.

Toipuminen on vuoristorataa shokkieron jälkeen, mutta kyllä sieltä viimein päästään lopullisesti pinnalle, kun kykenee antamaan anteeksi ja luopumaan ajatuksesta, että eksä olisi minulle mitään velkaa.

Minulla erosta on nyt kymmenisen vuotta ja olen uusissa naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Avauksen pointin voisi muotoilla niinkin, että "kaikkeen tottuu". Pitkässä suhteessa tottuu parisuhdemoodissa elämiseen, vuosien yksin elämisen jälkeen yksin elämiseen. 

Siitä huolimatta vasta lyhyemmän aikaa eron jälkeen sanoisin, että ei siinä yksin elämisessä mitään automaattisesti sen parempaa ole, jos ei välttämättä huonompaakaan. Etunsa kussakin, mutta itse koen olevani parisuhdeihminen sikäli, että kaipaan toista jakamaan elämää kanssani kaikin puolin. Läheisyyttä, seksiä, ajatustenvaihtoa, luottokumppaniutta, sitä käytännöllisyyttä kun voi toinen toistaan auttaa ja jakaa vastuita ja niin edelleen. Neljä kättä ja kaksi päätä on aina enemmän. 

Ei mulla ole pelkoa, paniikkia tai kiirettä löytää ketään, mutta olen varma, että ensisijaisesti haluan löytää uuden kumpppanin joskus. 

Tuo on ihan hyvä lähtökohta, että haluaa löytää, mutta ei tarvitse löytää.

Eikä ilman paniikki etsimistä. Tällä tavoin on ehkä suurempi mahdollisuus löytää sopiva vastine itselleen, eikö tarvitse panikoida, jos siitä nyt ei kehkeydykään mitään.

Se hyvä puoli on, että oikeasti on päässyt työstämään itseänsä, opettelemaan uusia näkökulmia asioihin.

Itse ainakin huomasin, että nuoresta asti eletyssä suhteessa en ole päässyt kehittymään joka osa-alueella, vaan sitä on mennyt eteenpäin siinä parisuhdekuplassa.

Nyt on hyvä kokea myös tämä yksinolo ja ottaa oppia.

Eronneena käyn läpi surua, etten pystynyt tarjota ehjää kotia lapsille. Surua siitä että valitsin lasteni isän väärin. Masentaa että annoin kohdella itseäni ala-arvoisesti ja hukkasin hyviä vuosia huonossa suhteessa. Kun olisinkin tiennyt ennen suhteeseen ryhtymistä sen, mitä tiedän nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avauksen pointin voisi muotoilla niinkin, että "kaikkeen tottuu". Pitkässä suhteessa tottuu parisuhdemoodissa elämiseen, vuosien yksin elämisen jälkeen yksin elämiseen. 

Siitä huolimatta vasta lyhyemmän aikaa eron jälkeen sanoisin, että ei siinä yksin elämisessä mitään automaattisesti sen parempaa ole, jos ei välttämättä huonompaakaan. Etunsa kussakin, mutta itse koen olevani parisuhdeihminen sikäli, että kaipaan toista jakamaan elämää kanssani kaikin puolin. Läheisyyttä, seksiä, ajatustenvaihtoa, luottokumppaniutta, sitä käytännöllisyyttä kun voi toinen toistaan auttaa ja jakaa vastuita ja niin edelleen. Neljä kättä ja kaksi päätä on aina enemmän. 

Ei mulla ole pelkoa, paniikkia tai kiirettä löytää ketään, mutta olen varma, että ensisijaisesti haluan löytää uuden kumpppanin joskus. 

Tuo on ihan hyvä lähtökohta, että haluaa löytää, mutta ei tarvitse löytää.

Eikä ilman paniikki etsimistä. Tällä tavoin on ehkä suurempi mahdollisuus löytää sopiva vastine itselleen, eikö tarvitse panikoida, jos siitä nyt ei kehkeydykään mitään.

Se hyvä puoli on, että oikeasti on päässyt työstämään itseänsä, opettelemaan uusia näkökulmia asioihin.

Itse ainakin huomasin, että nuoresta asti eletyssä suhteessa en ole päässyt kehittymään joka osa-alueella, vaan sitä on mennyt eteenpäin siinä parisuhdekuplassa.

Nyt on hyvä kokea myös tämä yksinolo ja ottaa oppia.

Parisuhdekupla on todellisuutta monen kohdalla.

Parisuhteessa on helppo olla itseriittoinen tyyliin "me ja muut". Aina on kaveri.

Sen huomaa etenkin monista vanhoista pareista hyvin.

Toivottavasti lapsistaskin tuntuu oikeasti mahtavalta

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti lapsistaskin tuntuu oikeasti mahtavalta

Olen ainakin yrittänyt, että heillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Ja nyt pystyn heidän vuorollaan keskittymään vain lapsiini.

Mutta nämä elämänmuutoksen eivät ole aina omissa käsissä, elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista.

Välillä se on selviytymistä/sopeutumista.

Minun mielestäni parasta erossa oli se että vihdoin tajusin kuinka paljon olin tehnyt eksälle saamatta mitään takaisin. Kun eksä ei ollut enää vieressä vakuuttelemassa että rakastaa, huomasin ettei se hänen rakkautensa ollut näkynyt teoissa millään lailla enää vuosiin. Elämä ei siis muuttunut eron jälkeen muuten kuin minusta tuli vapaa ja aloin keskittyä itseeni toisen auttamisen sijaan.