Lue keskustelun säännöt.
Pääsisittekö tälläisesta parisuhdekriisistä yli? Kumpi on oikeassa, mies vai minä?
28.07.2020 |
En tunnu pystyä pääsemään yli siitä, että mies ei ollut tukenani eräässä erittäin vaikeassa elämäntilanteessa. Hänen mielestään jokaisen pitää loppuje lopuksi pärjätä yksin, tai siis ei voi olla riippuvainen toisen tuesta. Minä taas ajattelen niin, että vaikeimmissa tilanteissa huomaa, ketkä ihmiset oikeasti merkitsevät ja ketkä ovat aina olemassa sinua varten. En tiedä pääsenkö tästä yli, ja voinko jatkaa suhdetta kun mies vaikuttaa noin välinpitämättömältä. Avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, mutta en ole koskaan kokenut olevani näin yksin. Mies ei koe tehneensä mitään väärää.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, mitä se ”tukeminen” käytännössä on. Ehkä mieskään ei ymmärrä?
Minun eksäni syytti minua aikoinaan, etten tue hänen isyyttään. En koskaan haukkunut häntä, enkä puhunut pahaa lapsille hänestä. Ja lapset menivät isälleen sovitusti. Miten ihmeessä minun olisi pitänyt tukea häntä? Mitä se tukeminen on?
Ylläolevassa esimerkissä on ihan käytöstapoja, että kuskaa toisen ensiapuun. Mutta ei toista voi kivuissa tukea, korkeintaan hakea lääkettä. Ne kivut eivät häviö, vaikka valvoisi koko yön hänen kanssaan, jos toinen valvoo.
Tai jos toinen on mahdentunut tai ahdistunut. Ei sinne pääkopan sisälle pääse mitenkään tukemaan. Mies on siinä mielessä oikeassa, että itse siinä pitää pärjätä. Toinen voi kuunnella, mutta itse pitää sotkunsa selvittää.
Mutta jos on kyse jostain käytännön toiminnasta, niin sitten toinen voi käydä kaupassa, pestä pyykkejä tms. Kysyä, onko jotain, mitä minä voin tehdä. Jos ei voi tehdä mitään, niin sitten voi mennä itse nukkumaan.
Mutta tuo ”korkeintaan hakea lääkettä” on juuri todella merkityksellistä tukemista, silloin kun toinen on kipeä. Ylipäätään se että on saatavilla, huolehtii ruokaa ja juomaa, kysyy kuinka voi ja kuskaa sairaalaan jos siltä näyttää. Tätähän sitä tekee muillekkin läheisilleen jos joku tarvitsee apua.
Masennus on siinä mielessä vähän eri asia että se voi kestää vuosia ja siinä loppuu helposti voimat läheisiltäkin.
Niin, nuo ovat suurpiirteisiä esimerkkejä. Vaikea ottaa kantaa ap:n tapaukseen.
Halusin kirjoituksellani lähinnä korostaa sitä, että tukeminen voi tarkoittaa eri asioita, eikä kaikki ajattele asioita samalla tavalla, joku voi ajatella, että minä olen kylmäkiskoinen, mutta en ole. Olen vain hyvin pragmaattinen ihminen. En nyt ihan heti alkaisi sanomaan, että kyse on rakkauden puutteesta, jos toinen ei toimi sillä tavalla kuin itse haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin nuo lääkkeen hakemiset ja käytännön avun antamiset ovat yleistä kohteliaisuutta. Ihminen, joka toimii noin, toimii samoin kaikille ihmisille. Rakastamilleen ja puolitutuille.
Ihminen, joka ei toimi niin, on yleisemmin ymmärtämätön. Voi hän olla itsekäskin ja oman navan ympärillä pyörivä, mutta se sitten näkyy kaikissa muissakin tilanteissa, ei vain kriisin hetkellä.
Mielestäni koko avioliiton ydin on se, että ollaan toisten tukena ja taustajoukkona.
Tuo ”jokainen pärjää omillaan ja yksin” -asenne kuulostaa siltä, että kyse on vain etuuksien saamisesta (esim. seksi ja kulujen jakaminen).
Tämä vähän riippuu. Jos mieheni sairastuisi esim. vaikeaan masennukseen tai alkoholismiin, niin en lasten ja oman työn lisäksi kyllä pystyisi olemaan yhdessä samassa taloidessa. Mikäli muuttuisi fyysisesti sairaaksi, niin pysyisin yhdessä. Vessassa avustaminen, pyllyn pyyhkiminen, avannepussin vaihtaminen, hoito vuoteessa, kaikki nämä voin ongelmitta tehdä, mutta ajatus toisesta makaamassa vuoteessa masennuksen vuoksi... Toki sekin riippuisi sairaudesta ja asteesta.
En osaa sanoa miksi näin on tai että se olisi oikein. Alkoholismi on mielestäni valinta ja mielenterveysongelmaisen tukemiseen en vain omassa elämässä pysty. Tunnen itseni sen verran hyvin, että päästäisin irti.
En päässyt yli, kun kärsin menetyksiä perhepiirissä ja sairastumista, eikä ex-mies osannut tai jaksanut tukea. Hain lohtua muualta ja ero tuli. Nyt minulla on mies, joka haluaa tulla mukaan jopa lääkärin odotushuoneeseen. Jouduin esimerkiksi pieneen operaatioon ja mies odotti koko sen ajan sairaalan kahvilassa ja teki töitä. Mies on puoliksi arabi, ja oppinut kotoa, ettei ketään jätetä yksin, hyvältä tuntuu. Oli myös isänsä luona sairaalassa joka päivä, kun isä sairastui. En halua enää olla tunnekylmän ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen haluaisi varmasti tukea sairastuessaan, tai muussa vaikeassa tilanteessa. Jos mies ei ymmärrä tätä, on hän ilmeisesti tunnekylmä.
Oletko se jonka mies ei kuunnellut ääniviestiä? Jos olet, et ainakaan sinä ole oikeassa ja sinun täytyisi hakea sitä säännöllistä ammattiapua että jaksat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkälaista tämä toivomasi tuki olisi ollut?
Vierailija kirjoitti:
En osaa ottaa suoraan kantaa, mutta kerron tämän.
Sairastuin, ja oireet vaivasivat pitkään. Voin huonosti. En käynyt lääkärissä, kunnes oli pakko. Sain ensiapulääkityksen, mutta oireet jatkuivat. Itkin kohtauksissani ja mies häipyi nukkumaan. Ensiapuun ei halunnut tulla mukaan ym.
Kun sain diagnoosin, lääkkeet ja kaikki oli kunnossa, sanoin, että jos itse sairastut, tulen kohtelemaan sinua samoin. Jos et nyt paranna tapojasi, olet yksin omissa ongelmissasi.
Tämän jälkeen mies on kohdellut paremmin ja yrittänyt jaksaa minunkin vaivojani.
Voisiko olla, että olit niin pitkään jo voivotellut oloasi ennen lääkäriin menoa, että mies ei ottanut kipujasi enää vakavasti, vaan ajatteli, että jos olisit oikeasti kipeä, olisit mennyt lääkäriin jo paljon aiemmin? Sitten lopulta yllättyi, kun sait diagnoosin, että et liioitellutkaan.
Mutta tuo ”korkeintaan hakea lääkettä” on juuri todella merkityksellistä tukemista, silloin kun toinen on kipeä. Ylipäätään se että on saatavilla, huolehtii ruokaa ja juomaa, kysyy kuinka voi ja kuskaa sairaalaan jos siltä näyttää. Tätähän sitä tekee muillekkin läheisilleen jos joku tarvitsee apua.
Masennus on siinä mielessä vähän eri asia että se voi kestää vuosia ja siinä loppuu helposti voimat läheisiltäkin.