Lue keskustelun säännöt.
Pääsisittekö tälläisesta parisuhdekriisistä yli? Kumpi on oikeassa, mies vai minä?
28.07.2020 |
En tunnu pystyä pääsemään yli siitä, että mies ei ollut tukenani eräässä erittäin vaikeassa elämäntilanteessa. Hänen mielestään jokaisen pitää loppuje lopuksi pärjätä yksin, tai siis ei voi olla riippuvainen toisen tuesta. Minä taas ajattelen niin, että vaikeimmissa tilanteissa huomaa, ketkä ihmiset oikeasti merkitsevät ja ketkä ovat aina olemassa sinua varten. En tiedä pääsenkö tästä yli, ja voinko jatkaa suhdetta kun mies vaikuttaa noin välinpitämättömältä. Avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, mutta en ole koskaan kokenut olevani näin yksin. Mies ei koe tehneensä mitään väärää.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Ei ole lähtökohtana. Yritin kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi.
Otsikossa "kumpi on oikeassa" eikä se nyt olekaan lähtökohtana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa ottaa suoraan kantaa, mutta kerron tämän.
Sairastuin, ja oireet vaivasivat pitkään. Voin huonosti. En käynyt lääkärissä, kunnes oli pakko. Sain ensiapulääkityksen, mutta oireet jatkuivat. Itkin kohtauksissani ja mies häipyi nukkumaan. Ensiapuun ei halunnut tulla mukaan ym.
Kun sain diagnoosin, lääkkeet ja kaikki oli kunnossa, sanoin, että jos itse sairastut, tulen kohtelemaan sinua samoin. Jos et nyt paranna tapojasi, olet yksin omissa ongelmissasi.
Tämän jälkeen mies on kohdellut paremmin ja yrittänyt jaksaa minunkin vaivojani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Elämän tärkeimmät asiat on muuta kuin taloja ja materiaa.
Mutta jos mies ei auta naista putsaamaan rännejä, niin onhan se nainen aika lailla vailla tukea vaikeassa ränninputsauselämäntilanteessa.
Mielestäni tietysti kumppanin kuuluu olla henkinen tuki ja turva. Olisin itsekin, en ymmärrä miten voisin olla välittämättä/auttamatta kaikin tavoin kuin mahdollista, jos rakastamallani ihmisellä on vaikeaa? Kaikilla on joskus elämässä vastoinkäymisiä.
En minä osaa tukea miestäni, jos hän ei kerro, mitä tukea haluaa. Vastaavasti ap:n mies tuskin edes ymmärtää, miksi nainen möksöttää. Hän teki parhaansa, mutta nainen halusi jotain yleisluonteisesti kerrottua tukea, jota mies ei tajunnut antaa kuuntelun, ymmärtämisen, kuuntelun, hiustensilittämisen, kuuntelun, ruuanlaiton, kuuntelun, tiskaamisen, kuuntelun ja pyykinpesun ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä mies on tottunut itsenäisesti selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta. Hänelle voi olla ihan uusi tilanne olla jonkun henkilön tukena. Varsinkin, jos joku todella vaikea tilanne. Ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä tms.
Mies ei enää rakasta sinua. True but sad.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Ei ole lähtökohtana. Yritin kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi.
Otsikossa "kumpi on oikeassa" eikä se nyt olekaan lähtökohtana.
Lisäsin sen otsikkoon lopuksi. Ajattelin että sellaiseen kysymykseen ihmiset vastaavat mielellään.
Siinä mielessä se on tärkeää, että jos mies on oikeassa voisin vielä yrittää. Mutta jos olen itse oikeassa, suhde on todennäköisesti lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Elämän tärkeimmät asiat on muuta kuin taloja ja materiaa.
Mutta jos mies ei auta naista putsaamaan rännejä, niin onhan se nainen aika lailla vailla tukea vaikeassa ränninputsauselämäntilanteessa.
En ymmärrä vitsejäsi. Onko sinusta hauskaa vääntää huonoa huumoria, kun toisilla on vakavat asiat mielessä? Et ehkä itse ole parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin muutamia viikkoja kestäneeseen tautiin, johon oli rankka lääkitys. Lapset olivat pieniä ja pyysin mieheltä apua tietyissä asioissa. En saanut, vaan lääkepöllyissä sairaana jouduin hoitamaan asioita itse. Selvisin, mutta rakkaus taisi kuolla juuri silloin.
Kyllä todella olen samaa mieltä kanssasi ap. Minulle katkesi suhde juurikin tuohon. Suhde oli toki vasta aika tuore, muutaman kuukauden, mutta oli mennyt vakavaksi nopeasti. Kuitenkin eri tilanne kuin sulle sinällään. Mutta oli todellakin kynnyskysymys. tyyppi oikein joskus selitti, että jokaisen pitää pärjätä yksin ja teki mm.oharit tärkeässä asiassa, missä oli luvannut auttaa. Hän olisi akuutisti pystynyt auttamaan yhtäkkisessä vaikeassa asiassa ja tilanteessa pienellä vaivalla todella paljon, ihan konkreettisestikin (ei rahallisesti)...
Mun mielestä ihan pimeetä. Ja itse sitä mieltä myös, että oikeissa vaikeuksissa näkee, kuka on todella ystävä tai kumppani, kuka oikeasti välittää susta. En kaipaa mitään pelkän paisteisen päivän miesystävää, joka jättää auttamatta kun hätä, siksi "kun pitää pärjätä aina itse". Enkä todella ole mikään ripustautuva tapaus, ja rakastan sitä että molemmilla on vapaus, vaikka parisuhde.
(Oli siinä tyypissä muutakin kummallista kyllä, epäilevän persoonallisuuden piirteitä tms. ja sai olla todistelemassa ja puolustelemassa itseä jatkuvasti.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä tuleeko oikean sitaatin yhteyteen, mutta ap, pakko sanoa, että jos mies on kylmäkiskoinen, hän saattaa olla myös irtaantunut liitostanne henkisesti. Kävin itse tämän läpi omassa eri saanu, kun ihmettelin, miksi hän on niin kova ja tympeä minua ja myös sukulaisiani kohtaan. Ei yhtään oma mukava, empaattinen itsensä. Sain lopulta kakistettua, että hänellä on toinen ja on suunnittelut eroa. Sen hän sai. Voimia!
Niin kauan kuin et kerro tarkemmin, jää sellainen kuva et noin kerrottuna jäät itse voitolle, mut jos avaisit yhtään tarkemmin, niin vaaka kallistuu miehesi puolelle.
Tiedät jo selvästi mitä olet päättänyt tehdä, joten miksi haet täältä vahvistusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa ottaa suoraan kantaa, mutta kerron tämän.
Sairastuin, ja oireet vaivasivat pitkään. Voin huonosti. En käynyt lääkärissä, kunnes oli pakko. Sain ensiapulääkityksen, mutta oireet jatkuivat. Itkin kohtauksissani ja mies häipyi nukkumaan. Ensiapuun ei halunnut tulla mukaan ym.
Kun sain diagnoosin, lääkkeet ja kaikki oli kunnossa, sanoin, että jos itse sairastut, tulen kohtelemaan sinua samoin. Jos et nyt paranna tapojasi, olet yksin omissa ongelmissasi.
Tämän jälkeen mies on kohdellut paremmin ja yrittänyt jaksaa minunkin vaivojani.
Tuo ei ole ainakaan rakkautta. Sen siitä nyt voi suorilta sanoa. Rakastamastaan ihmisestä on huolissaan, haluaa helpottaa oloa ja haluaa tukea silloin kun voi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies on tottunut itsenäisesti selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta. Hänelle voi olla ihan uusi tilanne olla jonkun henkilön tukena. Varsinkin, jos joku todella vaikea tilanne. Ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä tms.
Se tukena oleminen tulee ihan itsestään ja luonnostaan jos toista rakastaa. Sitä ei tarvitse mitenkään harjoitella, se on luonnollinen reaktio.
Minä en oikein ymmärrä, mitä se ”tukeminen” käytännössä on. Ehkä mieskään ei ymmärrä?
Minun eksäni syytti minua aikoinaan, etten tue hänen isyyttään. En koskaan haukkunut häntä, enkä puhunut pahaa lapsille hänestä. Ja lapset menivät isälleen sovitusti. Miten ihmeessä minun olisi pitänyt tukea häntä? Mitä se tukeminen on?
Ylläolevassa esimerkissä on ihan käytöstapoja, että kuskaa toisen ensiapuun. Mutta ei toista voi kivuissa tukea, korkeintaan hakea lääkettä. Ne kivut eivät häviö, vaikka valvoisi koko yön hänen kanssaan, jos toinen valvoo.
Tai jos toinen on mahdentunut tai ahdistunut. Ei sinne pääkopan sisälle pääse mitenkään tukemaan. Mies on siinä mielessä oikeassa, että itse siinä pitää pärjätä. Toinen voi kuunnella, mutta itse pitää sotkunsa selvittää.
Mutta jos on kyse jostain käytännön toiminnasta, niin sitten toinen voi käydä kaupassa, pestä pyykkejä tms. Kysyä, onko jotain, mitä minä voin tehdä. Jos ei voi tehdä mitään, niin sitten voi mennä itse nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies on tottunut itsenäisesti selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta. Hänelle voi olla ihan uusi tilanne olla jonkun henkilön tukena. Varsinkin, jos joku todella vaikea tilanne. Ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä tms.
Se tukena oleminen tulee ihan itsestään ja luonnostaan jos toista rakastaa. Sitä ei tarvitse mitenkään harjoitella, se on luonnollinen reaktio.
Äläs nyt väitä perättömiä. Ei se aina ole rakkauden puutetta. Kyse voi olla ihan osaamisesta. Kukaan ei osaa sellaista, mitä,ei ole itse kokenut. Jos ei ole itse saanut tukea, niin ei sitä tiedä, mitä tukeminen on.
Mies on oikeassa. Ap:n ”ongelma” on kuitenkin jotain suihkuun ja nukkumaan -luokan hevonvitunpaskaa.
Alan kallistua tähän suuntaan. En tiedä voinko "unohtaa" tapahtuneen. Ap