Lue keskustelun säännöt.
Miksi pelaamista paheksutaan lapsiperheissä niin tolkuttomasti?
28.06.2013 |
Meidän keskiluokkaisessa lähiympäristössämme asuu monta lapsiperhettä, joissa on alakouluikäisiä poikia - omani muiden joukossa.
Poikamme kavereiden perheissä vallitsee mustavalkoinen ajattelumalli "harrastukset + ulkoilu = mainiota" vs. "pelaaminen + sisälläolo = saatanasta".
Perheet raijaavat hulluna lapsiaan monta kertaa viikossa futikseen, lätkään tms. liikuntaan, ja kelillä kuin kelillä lasten on mentävä ulos, koska ulkona on niin TERVEELLISTÄ. Siinä nämä raukat sitten värjöttelevät ulkona kelillä kuin kelillä, huoh.
Meidän poikamme saa pelata puolitoista tuntia päivässä ikäryhmälleen sopivia pelejä. Tykkää niistä, pelaa usein isänsä tai kavereidensa kanssa, eli on myös sosiaalista toimintaa. Pojalla on 2 (rentoa) liikuntaharrastusta ja pärjää koulussa hyvin. Pelisääntöjämme kuitenkin paheksutaan kaveriperheissä melko avoimesti, ja pojan kaverit ovat aina tulossa meille, koska meillä rennompaa kuin muilla.
Peliteollisuus on yksi Suomen nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Roviot ym. nykyajan menestystarinoita. Huippufutaajia tai NHL-tason lätkänpelaajia taas mahtuu tähän maahan vain kourallinen.
Monet pelit Minecraftista ja padien opetusohjelmista alkaen on todettu kehittäviksi ja hyödyllisiksi.
Ilmastomme on suurimman osan vuodesta melkoisen kaamea, joten sikälikin sisätekemiset ja leikit ovat täällä tärkeitä.
Wiit ja Kineticit myös liikuttavat lapsia fyysisesti.
Joten - mistä johtuu tämä nykyvanhempien hassun fanaattinen pelipaheksunta?
Kommentit (45)
Mun mielestä tässä ketjussa on ollut aika vähän kilpaurheilevien lasten vanhempien kommentteja, tai siis kovin moni ei ole ainakaan kertonut lapsensa kilpaurheilevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat ovat kautta aikojen paheksuneet nuorisoa ja sen tekemisiä, mitä se milloinkin on ollut, ja nykyisin näköjään paheksutaan osittain myös lapsia. En rajoita lasten ja teinien ruutuaikaa, mutta kaikki tekevät jotakin muutakin kuin pelaavat. Pelaamisen määrä vaihtelee: jos on uusi peli, sitä pelataan tuntikausia; jos ei ole, pelaaminen on vähäistä. Herkällä korvalla on seurattava jäölkikasvun touhuja, kaikkia niitä, mutta en katso tarpeelliseksi demonisoida yhtä touhun lajia, tässä tapauksessa siis pelejä.
Omasta kokemuksesta työn kautta sekä kahden lapsen vanhempana sanoisin, että liiallinen pelaaminen köyhdyttää mielikuvituksen, tylsistyttää ja tekee levottomaksi. Paljon pelaavat eivät osaa leikkiä. Eli ei rakenneta legoilla, ei piirretä, ei LEIKITÄ. Koko ajan on tuska koska saa pelata ja kaikki muu toiminta tähtää siihen, että kohta saa pelata kun nyt eka vähän piirrellään tylsänä. Eli suosittelen pienille tokaan luokkaan asti yhtä tai kahta peliaikaa viikossa.Isommille myös säännöstellysti. Ja pelittömiä päiviä kaikille. Antakaa lastenne viettää tylsää ja keksiä taas miten niillä leluilla leikitään:)
Minä luulen että AP:lla on ns oma lehmä ojassa, kuten meillä kaikilla. Jokainen kasvattaa lapsensa ns. omien arvojensa ja elämäntapansa mukaan, aika moni lapsen/nuoren äiti/isä on sen ikäinen ettei ole ollenkaan/paljoa lapsuudessaan pelannut videopelejä, siksi niitä ei ajattele välttämättömyyksinä omillekaan lapsille.
Lisäksi jos ajattelee pelejä mitä itse olen aikanaan pelannut (esim. Super Mario 1 ja 2) Nintendolla ja joskus kokeillut kaverin kanssa tietokoneella jotain Tekken peliä (jossa oli todella huono grafiikka jne. tuohon aikaan) niin eihän noita voi verrata nykyisiin hyvin aidontuntuisiin pelehin...! Olen toki Pleikkariakin joskun pelannut mutta vasta aikuisena. Lisäksi se mikä vaikuttaa on myös se peli, jos lapsi/nuori pelaa väkivaltaista aidontuntuista peliä kaikki päivät ja yöt läpeensä yksin, on se aivan eri asia vert. pelaa kaveriporukalla silloin tällöin SingsStaria.
Mutta joka tapauksessa moni lapsi on liikaa kiinni "ruudussa" ja se on sairasta. Jos miettii muutaman vuoden taaksepäin, niin esim. bussissa koululaiset istuvat, juttelivat ja "havainnoivat" ympäristöä (tyyliin tuolla asuu Joonas, kato kuplavolkkari, tuollako ne teijän harkat on, kato miten iso koira jne. jne.). Nykyään koululaiset ovat koko ajan älypuhelin kädessä, pelataan pelejä, kuunnellaan musiikkia, katsellaan videoita, ollaan facessa jne. jne. Tuohon päälle sitten se koneella oleminen kotona, tv:n katselu jne. niin aika vähän vaan "ollaan".
Kaikille tuo ei tietenkään ole ongelma, mutta pahoin pelkään että sukupolven kuluttua meillä on yhä enemmän niitä perheitä joissa kaikki vaan ovat koko ajan "netissä" tai pelaamassa tmv. Ihmisten pitäisi tehdä paljon muutakin, ei meidän kroppaa ole luotu siihen mihin kehitys on menossa.
Uskon että peleistä on hyötyäkin, kielitaito karttuu jne. mutta huolestuttavaa on se että monelle ne ovat koko elämä. Olisi ehkä fiksua opettaa lapsia siihen, että ollaan joka vuosi aika ajoin ilman tietokoneita, kännyköitä ym. laitteita. Ennen noin aika hyvin esim. lomilla oli, vaan nykyään lomakohteissa näkee kuinka lapsilla on koko ajan "pelit ja vehkeet" sielläkin käytössä. Ilmaiset wifit ym. mahdollistavat netissä roikkumisen lomallakin, monilla lapsilla on rannalla tabletit mukana ja niillä pelaillaan jne. Yksikin teini viime lomalla istui koko ajan tabletti kädessä kun olimme kiertoajelulla, ei nähnyt mitään maisemia/nähtävyyksiä, ostarille kun päästiin malttoi laittaa leikkikalunsa laukkuun.
Tästä ketjusta huomaa sen, miten monet kilpaurheilevien lasten vanhemmat puhuvat suureen ääneen terveellisyydestä ja hyvästä toverihengestä, joiden takia lapsia muka harrastutetaan.
Vähän kun pintaa raaputtaa, taustalta paljastuu paljon synkempiä motiiveja: omia toteutumattomia haaveita, turhautunutta kunnianhimoa, halua loistaa lapsen kautta kun ei itse tukevassa keski-iässä kyetä pätemään omilla ansioilla. Muistan, kun taannoin oli lehdissä puhetta, miten junnukiekossa oli jouduttu jakamaan punaisia kortteja katsomossa karjuville AIKUISILLE... Joista varmaan suurin osa korostaa kuumottavansa lastaan TERVEEN URHEILUHARRASTUKSEN pariin. Jossa siis kehittyvät ne kuulut hyvät sosiaaliset taidot.
Säälittävää.