Kerropa miten vanhempi nainen löytää viinan vasta päälle 60vuotiaana.
Aina raittiina ollut tätini on pahanlaatuinen juoppo nykyään.Saarnasi muille vuoskaudet kuinka vaarallista juominen on.Nyt alkanut maistua ihan liikaa.Viinipulloja menee pahvilaatikoittain.Apua!
Kommentit (5)
Niin.Voisimme tehdä tädin kanssa vaikka mitä,mutta aina löytyy tekosyy ettei halua nähdä.Meillä oli pahoja riitoja aikoinaan nykyään ei enää oteta yhteen.Asutaan eri paikkakunnilla.Välimatkaa löytyy.
Joillain voi lähteä siitäkin, että jos ei saa kipuihin sopivaa lääkitystä tai apua lääkäriltä, niin jollain ne kivut on pakko sitten turruttaa.
Helposti sen löytää. Monelle käy esimerkiksi niin, että vaikka etelänmatkalla, kun sielläpäin on tapana, ottaa pikkuisen viiniä, ja huomaa että siitä tulikin mukava olo. Ei ehkä ole ennen juonut yhtään, ja on alkoholistien ja kännissä sekoilijoiden takia ollut kielteinen näkemys koko juomiseen, mutta nyt huomaakin, että kas, sitä voi ottaakin vain vähän, ruokajuomana, eikä siinä mitään pahaa ole.
Useimmilla se onneksi jää tuohon, mutta osalle sitten käy niin, että kun ensin ruokaviini alkaa olla jokapäiväinen, niin pian sitten viiniä tai muuta alkoa otetaankin pitkin päivää. Ihan vain koska siitä tulee hyvä ja mukava olo. Osa tosiaan juo yksinäisyyteen tai sairauksien aiheuttamien rajoitusten tuottamaan pitkästyneisyyteen, mutta osa vanhoista, kuten nuoristakin, ovat vaan muita taipuvaisempia siihen että alkoholinkäytön myötä aivojen palkkiosysteemi muuttuu sellaiseksi että alkaa haluta yhä useammin viinaa, vaikkei ilman sitäkään ennen ollut mitään vikaa elämässä. Mutta kun aivonsa siihen totuttaa että saa nousuja viinalla päivittäin, niin sen jälkeen kyllä ihan taatusti tavallinen elämä ilman kemikaaleja tuntuukin hetken päästä tympeältä.
esim reumaan löytyy lääkkeet,leskelle sydän suruun ja yksinäisyyteen ehkä viina.
Laoset muuttaneet kotoa, eläkkeelle jääminen, eli liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä. Yksinäisyys.