Raskaana ja mies ei tullut yöksi kotiin
Mieheni lähti eilen aamulla yövuoron jälkeen kaverien kanssa pelaamaan frisbeegolfia ja ryyppäämään. Ei tullut yöksi kotiin eikä ole vieläkään näkynyt enkä ole saanut soitettuakaan. Kännykkä on kiinni ja laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin että on dokaamassa edelleen. Olen niin rikki...
Miehen kaverilta sain tietää, että muut olivat lähteneet baarista kotiin illalla klo 20 aikaan. Kaikki olivat olleet yövuorossa ja lähteneet väsyneinä nukkumaan. Paitsi mieheni. En voi olla miettimättä missä sängyssä hän on yönsä viettänyt :(
Olo on niin raskas, kun en tiedä missä mies on ja mitä on tapahtunut.. Lähes varma olen että jonkun toisen naisen matkaan on lähtenyt.. Olen 7. viikolla raskaana, mikä tekee asiasta vieläkin surullisemman.. Onkohan tämä jotenkin yleistä, että mies eksyy toisen matkaan kun oma vaimo on raskaana? Luulin, että mies oli tulevasta lapsesta onnellinen ja innoissaan. Mutta nyt pelkään niin paljon että sydäntä särkee.. että olinko oikeasti niin väärässä.
Mies petti minua muutama vuosi sitten, jonka annoin anteeksi ja suhteemme palasi ennalleen. Silloin hän vain jätti tulematta yöksi kotiin ja piti puhelimensa kiinni kuten nyt. Vaikka tuon yhden pettämisen annoin anteeksi, en ole sitä koskaan pystynyt täysin unohtamaan ja nyt nuo muutaman vuoden takaiset tapahtumat palautuivat mieleeni. Montako kertaa pettämisen voi antaa anteeksi? Millainen mies haluaa hetken mielijohteesta uhrata oman perheensä?
Miten tällaisesta voi selvitä... Yritin olla koko päivän töissä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta nyt kun tulin kotiin niin lähes romahdin, kun mies ei ole vieläkään palannut. Onneksi tänne palstalle vou purkaa tuntojaan, kun en haluaisi tästä vielä kenellekään tuttavalle puhua.. jotenkin vielä elättelen toivoa, että tälle asialle olisi jokin looginen selitys kunhan mies tulee kotiin..
Kommentit (49)
On musertavaa jos mies tuhoaa parisuhteen pettämällä. Vielä musertavaa on jos tuon takia "joutuu" tekemään abortin ja kenties pitkään haaveiltu unelma lapsestakin hajoaa.
Niinkö vähän luottoa teillä on naisen kykyyn selviytyä elämästä, että heti kun jotain vastoinkäymisiä ilmenee, pitäisi tehdä abortti? Jos Itse olette niin onnettomia, se ei tarkoita kaikkien naisten olevan.
Kyllä sä pärjäät yksin lapsesi kanssa. Olen ollut samassa tilanteessa, vuoden katselin tuota menoa vielä sen jälkeen kun vauva oli syntynyt. Olisinpa tajunnut lähteä aikaisemmin... mitähän traumoja lapsiraukka sai tappelevista vanhemmista ja itkuisesta äidistä. Lapsi on pian 10 vuotta ja elelee ihan mukavasti (ilman suurempia traumoja ;)) isäpuolen ja sisarpuolten kanssa, tapaa hulttioisäänsä aina silloin tällöin. Hänellekin olen jo anteeksi antanut ja kiittänyt korkempaa, että tajusin edes silloin lähteä. Lastani en ole katunut koskaan.
Raskaana ja mies ei tullut yöksi kotiin
Mieheni lähti eilen aamulla yövuoron jälkeen kaverien kanssa pelaamaan frisbeegolfia ja ryyppäämään. Ei tullut yöksi kotiin eikä ole vieläkään näkynyt enkä ole saanut soitettuakaan. Kännykkä on kiinni ja laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin että on dokaamassa edelleen. Olen niin rikki...
Miehen kaverilta sain tietää, että muut olivat lähteneet baarista kotiin illalla klo 20 aikaan. Kaikki olivat olleet yövuorossa ja lähteneet väsyneinä nukkumaan. Paitsi mieheni. En voi olla miettimättä missä sängyssä hän on yönsä viettänyt :(
Olo on niin raskas, kun en tiedä missä mies on ja mitä on tapahtunut.. Lähes varma olen että jonkun toisen naisen matkaan on lähtenyt.. Olen 7. viikolla raskaana, mikä tekee asiasta vieläkin surullisemman.. Onkohan tämä jotenkin yleistä, että mies eksyy toisen matkaan kun oma vaimo on raskaana? Luulin, että mies oli tulevasta lapsesta onnellinen ja innoissaan. Mutta nyt pelkään niin paljon että sydäntä särkee.. että olinko oikeasti niin väärässä.
Mies petti minua muutama vuosi sitten, jonka annoin anteeksi ja suhteemme palasi ennalleen. Silloin hän vain jätti tulematta yöksi kotiin ja piti puhelimensa kiinni kuten nyt. Vaikka tuon yhden pettämisen annoin anteeksi, en ole sitä koskaan pystynyt täysin unohtamaan ja nyt nuo muutaman vuoden takaiset tapahtumat palautuivat mieleeni. Montako kertaa pettämisen voi antaa anteeksi? Millainen mies haluaa hetken mielijohteesta uhrata oman perheensä?
Miten tällaisesta voi selvitä... Yritin olla koko päivän töissä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta nyt kun tulin kotiin niin lähes romahdin, kun mies ei ole vieläkään palannut. Onneksi tänne palstalle vou purkaa tuntojaan, kun en haluaisi tästä vielä kenellekään tuttavalle puhua.. jotenkin vielä elättelen toivoa, että tälle asialle olisi jokin looginen selitys kunhan mies tulee kotiin..
Raskaana ja mies ei tullut yöksi kotiin
Mieheni lähti eilen aamulla yövuoron jälkeen kaverien kanssa pelaamaan frisbeegolfia ja ryyppäämään. Ei tullut yöksi kotiin eikä ole vieläkään näkynyt enkä ole saanut soitettuakaan. Kännykkä on kiinni ja laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin että on dokaamassa edelleen. Olen niin rikki...
Miehen kaverilta sain tietää, että muut olivat lähteneet baarista kotiin illalla klo 20 aikaan. Kaikki olivat olleet yövuorossa ja lähteneet väsyneinä nukkumaan. Paitsi mieheni. En voi olla miettimättä missä sängyssä hän on yönsä viettänyt :(
Olo on niin raskas, kun en tiedä missä mies on ja mitä on tapahtunut.. Lähes varma olen että jonkun toisen naisen matkaan on lähtenyt.. Olen 7. viikolla raskaana, mikä tekee asiasta vieläkin surullisemman.. Onkohan tämä jotenkin yleistä, että mies eksyy toisen matkaan kun oma vaimo on raskaana? Luulin, että mies oli tulevasta lapsesta onnellinen ja innoissaan. Mutta nyt pelkään niin paljon että sydäntä särkee.. että olinko oikeasti niin väärässä.
Mies petti minua muutama vuosi sitten, jonka annoin anteeksi ja suhteemme palasi ennalleen. Silloin hän vain jätti tulematta yöksi kotiin ja piti puhelimensa kiinni kuten nyt. Vaikka tuon yhden pettämisen annoin anteeksi, en ole sitä koskaan pystynyt täysin unohtamaan ja nyt nuo muutaman vuoden takaiset tapahtumat palautuivat mieleeni. Montako kertaa pettämisen voi antaa anteeksi? Millainen mies haluaa hetken mielijohteesta uhrata oman perheensä?
Miten tällaisesta voi selvitä... Yritin olla koko päivän töissä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta nyt kun tulin kotiin niin lähes romahdin, kun mies ei ole vieläkään palannut. Onneksi tänne palstalle vou purkaa tuntojaan, kun en haluaisi tästä vielä kenellekään tuttavalle puhua.. jotenkin vielä elättelen toivoa, että tälle asialle olisi jokin looginen selitys kunhan mies tulee kotiin..
Raskaana ja mies ei tullut yöksi kotiin
Mieheni lähti eilen aamulla yövuoron jälkeen kaverien kanssa pelaamaan frisbeegolfia ja ryyppäämään. Ei tullut yöksi kotiin eikä ole vieläkään näkynyt enkä ole saanut soitettuakaan. Kännykkä on kiinni ja laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin että on dokaamassa edelleen. Olen niin rikki...
Miehen kaverilta sain tietää, että muut olivat lähteneet baarista kotiin illalla klo 20 aikaan. Kaikki olivat olleet yövuorossa ja lähteneet väsyneinä nukkumaan. Paitsi mieheni. En voi olla miettimättä missä sängyssä hän on yönsä viettänyt :(
Olo on niin raskas, kun en tiedä missä mies on ja mitä on tapahtunut.. Lähes varma olen että jonkun toisen naisen matkaan on lähtenyt.. Olen 7. viikolla raskaana, mikä tekee asiasta vieläkin surullisemman.. Onkohan tämä jotenkin yleistä, että mies eksyy toisen matkaan kun oma vaimo on raskaana? Luulin, että mies oli tulevasta lapsesta onnellinen ja innoissaan. Mutta nyt pelkään niin paljon että sydäntä särkee.. että olinko oikeasti niin väärässä.
Mies petti minua muutama vuosi sitten, jonka annoin anteeksi ja suhteemme palasi ennalleen. Silloin hän vain jätti tulematta yöksi kotiin ja piti puhelimensa kiinni kuten nyt. Vaikka tuon yhden pettämisen annoin anteeksi, en ole sitä koskaan pystynyt täysin unohtamaan ja nyt nuo muutaman vuoden takaiset tapahtumat palautuivat mieleeni. Montako kertaa pettämisen voi antaa anteeksi? Millainen mies haluaa hetken mielijohteesta uhrata oman perheensä?
Miten tällaisesta voi selvitä... Yritin olla koko päivän töissä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta nyt kun tulin kotiin niin lähes romahdin, kun mies ei ole vieläkään palannut. Onneksi tänne palstalle vou purkaa tuntojaan, kun en haluaisi tästä vielä kenellekään tuttavalle puhua.. jotenkin vielä elättelen toivoa, että tälle asialle olisi jokin looginen selitys kunhan mies tulee kotiin..
Lässyn lässyn 8...mies miettii isäksi tuloa ja siksi muka pitää olla yö tiellä tietämättömällä.
Jos ollaan parisuhteessa niin yöksi tullaan kotiin jos muuta ei ole sovittu tai ainakin ilmoitetaan missä ollaan ja koska tullaan niin ei toisen tarvitse vainoharhaisena murehtia.
En katselis tuollaista ukkoa.
Mitähän mies sanoisi ap:lle jos hän NAINEN tekisi samoin?! (jos ei olisi siis raskaana)
Lähtisi töistä suoraan ryyppäämään ja ei tulisi yöksi kotiin eikä seuraavanakaan aamuna edes ilmoittelisi itsestään mitään.
"Olen 7. viikolla raskaana"
Uhh...."Alkion pituus 4-8 mm" . Onneksi olkoon....
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 15:35"]
"Olen 7. viikolla raskaana"
Uhh...."Alkion pituus 4-8 mm" . Onneksi olkoon....
[/quote]
No mitä perhanan väliä sillä on minkä kokonen alkio mahassa on? Raskaana kuin raskaana.
Typerä kommentti
Aborttiehdotuksissa ei lienee kyse siitä, etteikö nainen pärjäisi yh:na, vaan itse ainakin mietin, että kuinka järkyttävän hankala isä tuollainen äijä voi potentaalisesti olla? Miten tuollaisen kanssa voi järjestellä mitään elatus- tai tapaamisasioita?
jätä mies ja pidä lapsi. itse pistäisin tuollaisen miehen pihalla vaikken edes olisi raskaana.
Ja aborttipuheet sen kuin jatkuvat täällä...! Yksinhuoltajuuttakin olette kaavailleet ap:lle. Kerrassaan mainiota... not.
Jos nyt ennemmin vaikka miettisitte täällä palstalla, mitä ap:n kannattaisi sanoa miehelleen, kun hän palaa reissultaan. Mihin asioihin miehen pitäisi panostaa, jotta parisuhteesta tulisi toimiva ja turvallinen. Isäksi tuleminen voi ihan oikeasti pelottaa niin kuin äidiksi tuleminenkin. Eikä pelkoihin tosiaankaan auta yölliset karkureissut.
Minä ainakin kehottaisin ap:ta miettimään, mitä hän haluaa parisuhteeltaan. Mitä hän toivoo mieheltään, jotta parisuhde toimisi? Nythän se ei tunnu toimivan.
Terveisin
14
Kiitos teille kaikille kommenteista ja myötätunnosta. Kyllä tämä helpottaa oloa, kun saa ajatuksia purkaa.. Jotenkin on niin vaikeaa alkaa tästä tutuille soittelemaan ja sukulaisetki asuvat toisella puolen Suomea..haluaisin ensin selvittää asiat miehen kanssa kahdestaan. Miestä ei ole vieläkään kotona näkynyt, puhelin on kiinni eikä viestini mene perille.. Pelkään että ei ensi yöksikään tule kotiin :( Mies on 30v eli ei mikään pikkupoika enää, naimisissa oltu jo 5 vuotta. Usein tosin tuntuu, että kavereiden kanssa ryyppääminen menee kaiken muun edelle.
Olen tässä jo monta tuntia miettinyt tätä elämää ja miten tästä eteenpäin jatkaa.. Lapsen haluan pitää, olihan se toivottukin. Olen joskus kymmenisen vuotta sitten tehnyt abortin ex-miehen painostuksen alla enkä sitä voisi ikinä enää tehdä. Vaikka raskaus onkin vasta alussa niin masussa kasvavasta asukista saan jotenkin kummasti voimaa.. mutta kyllähän se ajatus pelottaa, jos koko loppuraskaudesta, synnytyksestä ja vauvan hoidosta joudun ilman miehen tukea selviämään. Nyt kun sitä tukea kaipaisi niin paljon, että olisi kotona joku jonka kanssa jakaa asiat.
Mies on kyllä kesän tultua alkanut käydä oluella aika usein ja alkoholi on maistunut.. Ja usein hänellä menee juominen hieman överiksi.. Mutta sen yhden kerran pettämisen jälkeen on kyllä aina tullut viimeistään aamuyöstä taksilla kotiin. Minä en aina oikein hänen juomisiaan ole katsonut hyvällä.. Juuri kun kaikki tuntui menevän hyvin ja toivottu lapsikin tulossa, niin jotakin tällaista tapahtuu.
Tunnit kuluvat niin hitaasti kun ei oikein voi mitään tehdä kuin odottaa. En tiedä mistä häntä lähtisin etsimäänkään. Nyt minulla alkaa jo toivonkipinä hiipua ja olen alkanut henkisesti valmistautua pahimpaan. Luottamus toiseenhan tässä vääjäämättä menee. Olen vai niin surullinen kun ajattelen niitä kaikkia yhteisiä vuosia ja elämää, miten vaikealta tuntuu ajatuskin että siitä kaikesta pitäisi päästää irti.. Voi kun asiat vain jotenkin selviäisivät!
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 14:56"]
Lässyn lässyn 8...mies miettii isäksi tuloa ja siksi muka pitää olla yö tiellä tietämättömällä.
Jos ollaan parisuhteessa niin yöksi tullaan kotiin jos muuta ei ole sovittu tai ainakin ilmoitetaan missä ollaan ja koska tullaan niin ei toisen tarvitse vainoharhaisena murehtia.
En katselis tuollaista ukkoa.
Mitähän mies sanoisi ap:lle jos hän NAINEN tekisi samoin?! (jos ei olisi siis raskaana)
Lähtisi töistä suoraan ryyppäämään ja ei tulisi yöksi kotiin eikä seuraavanakaan aamuna edes ilmoittelisi itsestään mitään.
[/quote]
Sehän on selvä että jos nainen noin tekisi niin mies heittäisi ulos ja nopsakkaan mutta tuossa oli vain toinen ehdotus mikä voisi olla vialla eikä että heti mies olisi vieraissa.
-8-
Kurja juttu, mutta itsepä olet miehesi valinnut. Tiedät että hän juo liikaa, kännääminen menee usein överiksi, on pettänyt aiemminkin, ja siitä huolimatta päätät tehdä hänen kanssaan lapsen. Enpä kehtaisi paljon valittaa.
Eihän ole poliisilaitoksella? Soita sinne ja kysy!
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 20:04"]
Eihän ole poliisilaitoksella? Soita sinne ja kysy!
[/quote]
Putkasta olisi jo päässyt pois.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 19:50"]
Kurja juttu, mutta itsepä olet miehesi valinnut. Tiedät että hän juo liikaa, kännääminen menee usein överiksi, on pettänyt aiemminkin, ja siitä huolimatta päätät tehdä hänen kanssaan lapsen. Enpä kehtaisi paljon valittaa.
[/quote] Mitä jos ap rakastaa miehessään hänen hyviä puolia,jotka ovat esillä suurimman osan ajasta? Jokaisessa ihmisessä on joku huonopuoli,ap:n miehellä se on tämä.
Tsemppiä ap! Hei mitä jos hankkisit ajan itsellesi ja teille molemmille perheneuvonnasta. Tartteet itsekin kuuntelijaa ja ihmistä jolle voit jutut jutella. Mieskin hyötyisi varmasti juttuseurasta. Oletko miettinyt?
Mene jollekin ystävälle tai hotelliin pariksi päiväksi ja puhelin kiinni.
Tässä mitään aborttia tarvita. Eletään 2000-lukua ja lapsen kanssa pärjää hyvin yksinkin. Onhan se tosin todella sääli, että ap joutuu käymään tällaista parisuhdetta läpi uuden elämän kasvaessa mahassa. Mies pihalle ja nyt nainen leuka pystyyn! Sinä pärjäät kyllä. *halit*