Ystävän itsekkyys jättää sanattomaksi
Olen tukenut ystävääni vuosia hänen avioeronsa jälkeen. Olen kutsunut hänet kylään lukemattomina juhannuksina, jouluina ja pääsiäisinä. Hän on saanut meillä monen päivän juhla-ateriat juomineen. Jos julkiset eivät ole kulkeneet, olen hakenut hänet autolla ja vienyt pois. Asumme muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme.
Nyt pyysin häneltä pientä palvelusta. Näin, että yksi tietty esine oli tarjouksessa hänen lähellä olevassa kaupassa huomenna. Kysyin, voisiko hän hakea sen minulle huomenna, ja antaa sen minulle, kun seuraavan kerran tapaamme. Vastaus oli, ettei hän ehdi, kun on menossa uimarannalle. Se kauppa on kolmen sadan metrin päässä hänen kodistaan. Hän on lomalla. Hän ei voi hakea minulle sitä tavaraa, kun menee uimaan, eikä sen jälkeenkään taida oikein jaksaa lähteä kaupoille jne. Siis kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt hänelle, tässä on sitten esimerkki vastapalveluksesta.
Miten saatoin olla näin tyhmä ja höynäytettävä ja luulla että olimme tämän ihmisen kanssa ystäviä?
Kommentit (94)
Voi mitä saivartelua:((
Kyseeessähän on hyvä tahto toista ihmistä kohtaan, niin ap:n vieraanvaraisuudessa kuin siinä että haluaa auttaa ystäväänsä pienin palveluksin. Ap:n ystävä on typerä moukka. Mun ystäväpiirissä toimii huomaavaisuus, vieraanvaraisuus, toisten huomioonottaminen, niin hienosti ettei riitä sanoja kuvaamaan. Kukaan ei laske saammiaan tai antamiaan palveluksia, vaan hyvä ns kiertää. Aina voi pyytää apua, isoissakin asioissa, ja aina sitä myös saa. On helppo pyytää apua kun on itsekin auttanut kaikessa missä voi. Ystäväpiirissäni on ihan normaalia esim. laittaa viestiä ystäville että olen menossa ikeaan (sijaitsee vähän kauempana) tarvitsetteko jotakin. Ja monta muutakin asiaa sujuu näin. On todella harmi että ihmiset ovat näin ankeita kun ap:n kaveri ja moni tässä ketjussa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 12:44"]
Muista kommentoida seuraavaksi, ettet oikeastaan asu edes Suomessa.
[/quote]
En tullut ajatelleeksi, että tällä, missä maassa asumme olisi kauheasti merkitystä. Asumme naapurimaissa, muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme. Emme kummatkaan asu Suomessa. Muuttaako tämä tilannetta kuitenkaan olennaisesti? Ap
Onko se nyt taas kuitenkin muutama kymmenen kilmetriä? Ei kukaan puhu (paitsi sinä, provoilija) julkisesta liikenteestä kahden maan välillä.
Vastaapa edelleen, jos tuote on sinulle niin kauhean tärkeä, miksi et ole ostanut sitä jo aiemmin? Aivan turhaa jäädä odottamaan tarjousta, kun on kyse noinkin halvasta ostoksesta, varsinkin, jos se on myynnissä toisessa maassa.
Miksi et muuten uskalla sanoa, mikä se tuote on? Etkö jaksa googlettaa sen vertaa, että löytäisit jonkun, vaikka saksalaisen kaupan alesivut?
Kiitos kaikille vastaajille, ja erityiskiitos heille, joilla on sydän paikallaan. Noista yksityiskohdista sen verran, että eikö ole ihan normaalia, ettei kaikkea halua kertoa nettipalstalla yksityiskohtaisesti. Kun näillä yksityiskohdilla ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Se tuote on keskustelun kannalta sivuseikka, ihan totta. Ap
Porvoossa asuu Suomen tylyin ja itsekkäin porukka, siksi.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 13:19"]
Kiitos kaikille vastaajille, ja erityiskiitos heille, joilla on sydän paikallaan. Noista yksityiskohdista sen verran, että eikö ole ihan normaalia, ettei kaikkea halua kertoa nettipalstalla yksityiskohtaisesti.
[/quote]
Tuntisin itseni kyllä täysin typeräksi, jos kertoisin oman tapaukseni netin keskustelupalstalla yksityiskohdittain. Ei kai kukaan toimi niin. Tai moni näyttää toimivan, mutta itse jättäisin sellaisia yksityiskohtia kertomatta, ettei ihan heti huomaa, kenestä Teija Teikäläisestä Tälläsvaarasta onkaan kyse. Ihan normaalia. Nuo haluavat kiusata sinut kertomaan, että saisivat oman uteliaisuutensa tyydytettyä, siinä kaikki.
Yleensä jätän itsekkäät ja typerät ihmiset omaan arvoonsa, mutta ap:n tapauksessa ottaisin kyllä asian esille. Olisi pakko sanoa, että olen täydellisen pettynyt totaaliseen itsekeskeiseen sikamaiseen omahyväiseen käytökseen enkä olisi uskonut kenenkään ihmoisen kykenevän moiseen.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Siis onko se mielestäsi hyvää ystävyyttä, että toinen osapuoli ei koskaan hyödy suhteesta mitenkään? Toinen syöttää, juottaa ja kyyditsee, mutta ei saisi pyytää itse mitään palvelusta? Kyllä musta ystävyyskin perustuu vastavuoroisuuteen. Toisaalta vaikka en olisi mitään palvelusta aiemmin saanutkaan, en edes viitsisi kieltäytyä noin pienestä palveluksesta kuin mitä ap oli pyytämässä.
Mitä väliä, jos joku on provo tai ei ole? Miksi luette tätä palstaa, kun täällä on oletettavasti paljon provoja ja paljon myös tosijuttuja? Miksi se teitä ärsyttää? Ei tätä palstaa ole pakko lukea.
Aloittajan tapaukseen sen verran, että on viisasta jättää epäolennaiset pikkuyksityiskohdat kertomatta, vai onko muka pakko kertoa, että asuu Norjassa ja tavara on väriltään fuksian punainen ja ap:lla ei ole koskaan ollut rahaa siihen ennen tätä tarjousta ja ystävällä on vaaleat kiharat hiukset ja painaa 67kg. Saa tänne kirjoittaa juuri ne asiat kuin haluaa ja se on sitten totta tai ei.
Ensimmäinen utelias kommentoija palasi. Ei ollut tarkoitus loukata kyselyllä olin vain utelias :-) ja ymmärrän kyllä mikset tarkemmin vastaa.
Kurjaltahan ystäväsi käytös kuulostaa. Kun yritän keksiä jotain syytä huonoon käytökseen niin miten kyseinen kauppa on auki? Jos kauppa on esim. auki vain 12-16 ja meillä olisi suunnitelmia sunnuntaipäiväksi niin kaverin auttaminen sitoisi ettemme voi lähteä ennen puoltapäivää tai pitäisi palata ennen neljää. Riippuen päivän suunnitelmista kuinka kauas olisimme menossa ja onko meillä sovittu tapaamisaikataulu jonkun muun kanssa niin kyllähän tuo niitä sotkisi.
Musta pahin vaihtoehto on että ystäväsi on idiootti, ystävän ajattelemattomuuskin on parempi vaihtoehto. Ehkä ystäväsi ei vaan ole aidosti tajunnut kuinka tärkeästä esineestä tässä on sinulle kysymys.
Mäkin olen naapurimaassa juhannuksen vietossa. :-)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 15:32"]Ehkä ystäväsi ei vaan ole aidosti tajunnut kuinka tärkeästä esineestä tässä on sinulle kysymys.
[/quote]
Ihan varmasti on supertärkeästä esineestä kysymys, kun ei ole viitsinyt ennen huomista sitä ostaa :D.
Yksityiskohdista viis! Tunnistin heti tästä tarinasta oman armaan siskoni ja varmasti moni muukin tuntee tällaisia tapauksia. Tarina lienee yleismaailmallinen, eikä ole väliä, kuskataanko muutamaa kymmentä kilometriä Etelä-Suomessa vai Keski-Euroopassa.
Jotkut todellakin ovat niin itsekkäitä. Oman itsen eteen ei mikään vaiva voi olla liian suuri, mutta oma vaiva ystävän (tai siskon tai oman vanhemman) eteen on aina valtava. Kyllähän ihminen voi olla vaikean elämäntilanteensa vuoksi niin kamalan stressaantunut, että kuusisataa metriä on hirmuinen ponnistus ja vaikean avioeronsa myötä hän on ehkä myös päättänyt pitää omat tarpeensa aina ykkösinä...
Kyllä näitä tarinoita on varmasti monella. Itse lopetin kokonaan ystävyyden tilanteessa, jossa olin vuosia auttanut ystävääni kaikesssa, niin arkielämän asioissa joissa hänellä oli ongelmia monen lapsen yksinhuoltajana että hankalammissakin jutuissa. Hän oli puovastlestaan kieltäytyi samantapaisesta pyytämästäni palveluksesta kuin ap kuvasi, paitsi että siinä ei tarvittu edes rahaa.
Loukkaannuin todella pahasti, palvelus oli mitätön mutta hän vain sanoi, ettei viitsi. Hoidettuani hänen lapsiaan vuosia, siivottuani, pestyäni pyykkiä ja laitettuani ruokaa usein omilla varoillani hänen kotonaan kun hän oli vuorotöissä eikä hänellä ollut rahaa olin todella tyrmistynyt. Emme ole enää ystäviä. Vaikka hän on pyytänyt anteeksi en pääse yli asiasta - tunnen itseni niin hyväksikäytetyksi.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Siis onko se mielestäsi hyvää ystävyyttä, että toinen osapuoli ei koskaan hyödy suhteesta mitenkään? Toinen syöttää, juottaa ja kyyditsee, mutta ei saisi pyytää itse mitään palvelusta? Kyllä musta ystävyyskin perustuu vastavuoroisuuteen. Toisaalta vaikka en olisi mitään palvelusta aiemmin saanutkaan, en edes viitsisi kieltäytyä noin pienestä palveluksesta kuin mitä ap oli pyytämässä.
[/quote]
Ystäväsi ei ole koskaan itse pyytänyt päästä teille juhlimaan, vaan sinä olet aina ollut aloitteen tekijä ja hakenut hänet omasta tahdostasi. Nyt yrität vedota siihen, että olet niin ja niin monta kertaa syöttänyt ja juottanut hänet ihan omasta halustasi, joten ystävän täytyy käydä sinun puolestasi ostoksilla.
Omituista ystävyyttä sinulta.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 17:40"]
Ystäväsi ei ole koskaan itse pyytänyt päästä teille juhlimaan
[/quote]
Mistä tiedät?
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 12:51"]
Niin, ja ne julkiset ovat?
[/quote]
Luuleeko täällä joku että Suomesta ei pääse bussilla Ruotsiin, vai mistä moinen kysymys?
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Siis onko se mielestäsi hyvää ystävyyttä, että toinen osapuoli ei koskaan hyödy suhteesta mitenkään? Toinen syöttää, juottaa ja kyyditsee, mutta ei saisi pyytää itse mitään palvelusta? Kyllä musta ystävyyskin perustuu vastavuoroisuuteen. Toisaalta vaikka en olisi mitään palvelusta aiemmin saanutkaan, en edes viitsisi kieltäytyä noin pienestä palveluksesta kuin mitä ap oli pyytämässä.
[/quote]
Ystäväsi ei ole koskaan itse pyytänyt päästä teille juhlimaan, vaan sinä olet aina ollut aloitteen tekijä ja hakenut hänet omasta tahdostasi. Nyt yrität vedota siihen, että olet niin ja niin monta kertaa syöttänyt ja juottanut hänet ihan omasta halustasi, joten ystävän täytyy käydä sinun puolestasi ostoksilla.
Omituista ystävyyttä sinulta.
[/quote]
Oletko sitä mieltä että ystävyyteen eivät kuulu vastavuoroiset palvelukset? Ystävän ei tarvitse auttaa kun toinen apua pyytää?
Minusta tässä koko asiassa olennaista ei ole se, mitä ap on tehnyt ystävänsä eteen. Minusta hän kertoi näistä palveluksista vain tuodakseen ilmi ystävyyden laadun, joka siis ap:n puolelta näyttäisi olevan syvä. Nyt kun ap pyytää ystävältä palvelusta, oikea ystävä poikkeaisi sen 300m ihan vain siitä ilosta että saa auttaa tosiystäväänsä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:26"]
Olen tukenut ystävääni vuosia hänen avioeronsa jälkeen. Olen kutsunut hänet kylään lukemattomina juhannuksina, jouluina ja pääsiäisinä. Hän on saanut meillä monen päivän juhla-ateriat juomineen. Jos julkiset eivät ole kulkeneet, olen hakenut hänet autolla ja vienyt pois. Asumme muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme.
Nyt pyysin häneltä pientä palvelusta. Näin, että yksi tietty esine oli tarjouksessa hänen lähellä olevassa kaupassa huomenna. Kysyin, voisiko hän hakea sen minulle huomenna, ja antaa sen minulle, kun seuraavan kerran tapaamme. Vastaus oli, ettei hän ehdi, kun on menossa uimarannalle. Se kauppa on kolmen sadan metrin päässä hänen kodistaan. Hän on lomalla. Hän ei voi hakea minulle sitä tavaraa, kun menee uimaan, eikä sen jälkeenkään taida oikein jaksaa lähteä kaupoille jne. Siis kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt hänelle, tässä on sitten esimerkki vastapalveluksesta.
Miten saatoin olla näin tyhmä ja höynäytettävä ja luulla että olimme tämän ihmisen kanssa ystäviä?
[/quote]
Ok. Onko ystäväsi PYYTÄNYT ruokaa ja juhla-aterioita?
Mulla oli ystävä joka teki ihan ylipalveluksia, pidin häntä vähän epätoivoisena ja olin tosi v aivaantunut siitä huomiosta, hän saattoi tuoda kukkia yhtäkkiä ja selvästi odotti kiitosta ja fanfaareja. Pelkäsin oikeasti sitä, että kuvitteleekohan hän että minä olen samanlainen...? Kieltäydyin joskus lahjoista, ja tämän kaverin kanssa muutenkin kaikki oli aina laskelmoitua, jos hän oli menossa kauppaan, kysyi hän että tulenko kyytiin voi hakea minut kotoa. Sanoin että ei tarvitse voin tulla omalla autolla, niin sanoi että ei ei minä haen! Ja kaupassa sitten ehdotti että ostan hänelle kahvipaketin tms koska sai multa kyydin. Mitä vittua? :D Se meni sellaiseksi köydenvedoksi ja koin sen oikeasti rasittavaksi, aina piti miettiä että mitäs se nyt tekee palvelusta ja mitä olen velkaa, saattoi baarissa mainita että sähän tarjoat nyt tuopin kun minä hain sinut uimarannalle. Multa meni maku sellaiseen ja aloin pitämään etäisyyttä, ja viimeisen kerran se soitti ja pyysi hakemaan kaupasta jonkun tarjousjutun kun hänkin on tuonut minulle sitä ja tätä PYYTÄMÄTTÄNI. Sori mutta mä en halua ystäväpiiriini ihmisiä joiden tarkoitus on HYÖTYÄ toisista, ja jotka auttavat ja tekevät vaan saadakseen pallon itselleen, heittääkseen sen kun heille sopii. Ei se ole ystävyyttä. Mä olen itse sellainen että vien tuliaisia, ja pidän illalliskutsuja mieluusti ja en tosiaankaan odota että mulle pidetään, haluan vaan ilahduttaa enkä ikinä olisi niin törppö että pyytäisin palvelusta sillä perusteella, kun itse aina tekee. On täysin eriasia tehdä palvelus palveluksesta, esim. minä soitan kaverille että hei mennäänkö mun autolla yhtämatkaa töihin ja mä voisin tulla sun kyydissä huomenna? Tän mun ystävän kanssa asiat meni niin, että hän soittaa: lähetkö kyytiin seuraks kauppaan? minä: eipä oo tarvetta
kaveri: lähe vaa voin hakee sut. sitten mä lähden, ja oon hengailemassa kun kaveri shoppailee ja istuskelen odotellessa yms. Sitten kaveri vie mut kotiin. Viikon päästä se soittaa että hei voitko hakea mulle siitä tarjouskaupasta sen ja sen kun mä käytin sua sillon viikko sitten kaupoilla. Aaaaargh. No mutta joo, tiemme erosivat selvittämättömien erimielisyyksien takia, ja minä olin aloitteentekijänä erolle, koska mä en halua elämääni näitä wannabe laupias samarialaisia jotka odottavat sädekehää ja käyttävät "avuliaisuuttaan" narsistisesti toisia vastaan. Ihan sama kun Veikko Hursti ois kävelly Hakiksen torilla toitottamassa että nonii köyhät mitäs sanotte eikö ole Veikko laupias, sanokaa nyt vai ootteko kiittämättömiä?? Jos ihmisen motiivi tehdä hyvää on itsekäs, niin tulee just tollasia aloittajan kirjoittamia tekstejä. Älä tee enää hyvää kenellekään, jos odotat siitä jotain palkkiota. Mä en ainakaan odota, että leipomani kakku jollain tapaa PALKITAAN vaan leivon tasan sen takia, että siitä tulee hyvä mieli itselle, kun voin helpottaa yh-ystäväni arkea. Oikeesti, mulle riittää sen muksun iloinen ilme kun se saa tuoreita korvapuusteja jotka vien, ja mä en tarvitse sen äidin vastapalvelusta. En edes mieti, ja sellainen ei ole mun ystävä joka laskee että mä tein eilen nyt sinä. :)
Niin, minä asun siis naapurimaassa. Ap