Ystävän itsekkyys jättää sanattomaksi
Olen tukenut ystävääni vuosia hänen avioeronsa jälkeen. Olen kutsunut hänet kylään lukemattomina juhannuksina, jouluina ja pääsiäisinä. Hän on saanut meillä monen päivän juhla-ateriat juomineen. Jos julkiset eivät ole kulkeneet, olen hakenut hänet autolla ja vienyt pois. Asumme muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme.
Nyt pyysin häneltä pientä palvelusta. Näin, että yksi tietty esine oli tarjouksessa hänen lähellä olevassa kaupassa huomenna. Kysyin, voisiko hän hakea sen minulle huomenna, ja antaa sen minulle, kun seuraavan kerran tapaamme. Vastaus oli, ettei hän ehdi, kun on menossa uimarannalle. Se kauppa on kolmen sadan metrin päässä hänen kodistaan. Hän on lomalla. Hän ei voi hakea minulle sitä tavaraa, kun menee uimaan, eikä sen jälkeenkään taida oikein jaksaa lähteä kaupoille jne. Siis kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt hänelle, tässä on sitten esimerkki vastapalveluksesta.
Miten saatoin olla näin tyhmä ja höynäytettävä ja luulla että olimme tämän ihmisen kanssa ystäviä?
Kommentit (94)
Uskomatonta miten täällä jotkut ihmiset tuntuvat olevan niin erinomaisia, että on varaa arvostella ap:ta palveluksen pyytämisestä! Itselleni olisi ollut sanomattakin selvää auttaa ystävääni. Olen itse asiassa tehnytkin omalle ystävälleni noin, mitä ap on pyytänyt; kävin ostamassa eräästä liikkeestä toisella puolella Suomea asuvalle ystävälleni tavaran, jonka hän kaupasta halusi ja vein mukanani kun näin ystävääni seuraavan kerran. Ei tuossa vaiheessa tullut mieleenkään kieltäytyä, koska minulle homma oli pieni mutta ystävän ilo oli suuri. En siis ap tosiaan ymmärrä, miksi ystäväsi ei halunnut toteuttaa toivettasi, kun se ei tosiaan mikä mahdoton ollut.
Anteeksi mutta esimerkiksi juna kulkee venäjälle ja takaisin.. Noin esimerkkinä. Kai linja-autotkin hieman lähempänä rajaa?
En mäkään ymmärrä osaa tähän ketjuun vastanneista. :O uskomaton suhtautumistapa.
Ketjua lukiessa huomaan: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Olin tekemässä raskaudenkeskeytystä ja puhunut asiasta kaverini kanssa, joka oli töissä terveyspuolella. Kerroin hänelle miten asiat edistyvät ja sovittiin, että hän tulee mun seurassa kotiin kun pääsen sairaalasta.
Soittelen sitten illalla hänelle, kun sain luvan lähteä kotiin. Kaveri vaikeroi, miten ei tiedä missä sairaala on ja kulkeekohan enää bussitkaan, ja hänellä on ollut aika raskas päivä töissä. Pidättelin kyyneliä ja mietin, että pitääkö minun tässä tilanteessa alkaa vielä anelemaan, että hän ilmaantuisi paikalle.
Lopulta kaveri tuli, koska hänen miehensä lähti autolla kyyditsemään.
Jos ei olisi tullut, ei olisi kaveri enää. Kyllä silti harmitti, kun mielestäni oli sovittu, eikä noissa tilanteissa saisi ketään yksinkään päästää lähtemään kotiin.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 12:51"]
Niin, ja ne julkiset ovat?
[/quote]
Luuleeko täällä joku että Suomesta ei pääse bussilla Ruotsiin, vai mistä moinen kysymys?
[/quote]
Sivistymättömät ei ole kuulleetkaan sellaisesta hienoudesta, kuin maiden välinen julkinen liikenne. Esim. keskieuroopassa junat kulkevat ihan vaivatta maasta toiseen, samoin bussit. Ja täällä juntit voitonriemuisena huutaa provoa kun joku on "väittänyt" että maasta toiseen voi mennä julkisilla, voi LOLS :D!
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 18:10"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 17:40"]
Ystäväsi ei ole koskaan itse pyytänyt päästä teille juhlimaan
[/quote]
Mistä tiedät?
[/quote]
Tuollahan se aloitustekstistä kävi ilmi.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 01:11"]
Uskomatonta miten täällä jotkut ihmiset tuntuvat olevan niin erinomaisia, että on varaa arvostella ap:ta palveluksen pyytämisestä! Itselleni olisi ollut sanomattakin selvää auttaa ystävääni. Olen itse asiassa tehnytkin omalle ystävälleni noin, mitä ap on pyytänyt; kävin ostamassa eräästä liikkeestä toisella puolella Suomea asuvalle ystävälleni tavaran, jonka hän kaupasta halusi ja vein mukanani kun näin ystävääni seuraavan kerran. Ei tuossa vaiheessa tullut mieleenkään kieltäytyä, koska minulle homma oli pieni mutta ystävän ilo oli suuri. En siis ap tosiaan ymmärrä, miksi ystäväsi ei halunnut toteuttaa toivettasi, kun se ei tosiaan mikä mahdoton ollut.
[/quote]
Niin, oisko niin että sellainen ihminen ON erinomaisempi joka ei odota palveluksia ystäviltä, ja jonka käsitys ihmissuhteista ei ole hyötyä aina tarvittaessa? Tää on just tällasta kaksnaamasta paskaa mihin naisten kanssa törmää, aina on ketunhäntä kainalossa jos jotakin "hyvää" teet. Oikeesti, oon ihan systemaattisesti karsinut elämästäni pois sellaset ihmiset, jotka olettaa että ystävä on autokuski, personal shopper, avustaja, asentaja yms. yms. Sitä varten on taksit ja muita yrittäjiä jotka tekee näitä hommia, ei ystävät ole mitään työntekijöitä. Mulle ei tulis ees mieleen soittaa kaverille että haetko mut sairaalasta, Kela:n taksi maksaa muutaman euron ja tasan on varaa maksaa se! Ei se bensa ilmasta kavereillekaan ole, ja jos maksan bensat kaverille niin on varaa maksaa se taksikin.
Muutenkin tuntuu olevan käsitys täälläKIN että kaverien homma on jeesata? Teettekö lapsetkin sen takia, että vanhana ei tarvitse olla yksin? Onko teidän hyvien tekojen motiivi aina se, että joskus se palkitaan? Ja jos ei palkita, koette että teitä on kohdeltu väärin ja kaveri on itsekäs kun ei hypikään teidän pillin mukaan?
Sitten on nää "ystäväväni on kampaaja eikä anna alennusta vaikka minä niin aina vien hänelle kukkia"-ihmiset. Tollanen ystävien hyväksikäyttö on ihan perseestä, ja sellainen ystävyys perustuu hyötusuhteelle, ja kuten aloittaja kirjoitti, heivaa nyt ystävänsä koska ei hyödy tästä vaikka itse on niin paljon tehnyt. Marttyyri.
Minulla oli vastaava tilanne äskettäin. Kieltäytyin hoitamasta asiaa ystävälleni. Syynä oli se, että hän pyysi liian myöhään ja vääränä päivänä.
Oli juhannusaaton aatto ja minulla olivat kaupassa käynnit, siivoukset ja muut juhlavalmistelut vielä pahasti kesken, kun hän laittoi viestiä puolen päivän maissa. Tietty tavara olisi pitänyt noutaa osoitteesta A ja viedä paikkaan B kotikaupungissani samana päivänä klo 15:een mennessä. Pienetkin matkat autolla kukeva ystävä luuli varmasti, että kyse oli ihan pienen pienestä jutusta, mutta asia ei ollut niin yksinkertainen. Ystävä ei selvästikään tiennyt, missä paikka B on, tai sitten hän luuli minunkin liikkuvan autolla. Paikka on 20 minuutin kävelymatkan päässä kotoani eikä sinne pääse julkisilla. Minulta olisi mennyt pyynnön hoitamiseen kaikkiaan noin tunti päivänä, jolloin minulla oli jo minuuttiaikataulu vieraiden tulon takia. Jos olisin ollut töissä, pyyntö olisi ollut täysin mahdoton. Nyt sentään vähän mietin ennen kuin kieltäydyin.
Myös ystävillä voi olla aikatauluja ja sovittuja asioita. Myös rannalle meno voi olla sovittu juttu. Ei sitä Suomessa kovin montaa päivää kesässä ole, että voi mennä rannalle.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Et sitten ole koskaan kuullut vastavuoroisuudesta?
Ei kukaan loputtomiin jaksa yksipuoleisesti toista auttaa ja kestitä, jos mitään ei koskaan tule takaisin. Normaalit ihmissuhteet toimivat molempiin suuntiin.
Mun eräs kouluaikainen kaveri on tismalleen kuin ap:n "ystävä." On tosiaan haettu meille ja viety kotiin ja kuskattu lentokentälle kun on pyytänyt ja ollaan otettu meille viettämään joulua ja juhannusta ja ties mitä ja olen käynyt kastelemassa lomien aikaan kukkia ne. Vaan kun yhden kerran pyysin häneltä kyytiä lentokentälle rahaa vastaan niin ei kuulemma jaksanut. Vastaus tosiaan oli että nyt ei jaksa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 09:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Et sitten ole koskaan kuullut vastavuoroisuudesta?
Ei kukaan loputtomiin jaksa yksipuoleisesti toista auttaa ja kestitä, jos mitään ei koskaan tule takaisin. Normaalit ihmissuhteet toimivat molempiin suuntiin.
[/quote]
Joo tuota täällä just jankataan, mutta oletko sinä kuullut pyytettömästä avunannosta? Jos ihmisen motiivi tehdä hyvää on itsekäs, se kyllä valitettavasti tulee eteen tulevaisuudessa. Ei täällä voi elää sillä ajatuksella että tekemällä hyvää ANSAITSEE hyvää, se on vaan lähtökohtaisesti epäonnistunut olettamus, sillä hyväntekeväisyys ei pitäisi ikinä olla itsekästä. Siinä ajatellaan vain toisen hyvää, ja jos ei ole valmis auttamaan ystävää ilman odotusta vastapalveluksista, kannattaa jättää tekemättä ne hyvät teot jos sitten masentuu ja ahdistuu kun ei hyvä kierräkään. Kaikki ihmiset eivät vaan tunnu ymmärtävän sitä. Mä teen itse hyväntekeväisyyttä ja aion tehdä jatkossa, enkä ole edes miettinyt olenko saanut takaisin niitä asioita? Ehkä olenkin mutta toisella tavalla mitä voisi ajatella, olen aina päässyt kouluihin joihin olen hakenut ja saanut matkustella ja tavannut ihania ihmisiä, joten voihan se olla että se hyvä kiertää erilailla mitä nämä vastapalvelut? Jos mun ystävä voi huonosti ja tarvitsee tukea, autan ehdottomasti, enkä IKINÄ käännä sitä ystävääni vastaan, se on vaan junttia.
Nyt kun asiasta kiistellään, niin kyllä ainakin odotan että voin tarvittaessa pyytää kavereilta palveluksia kuten he myös minulta. Tuo tavara ja sen arvo nyt varmaan aika triviaali asia tässä keskustelussa, pointtina lienee se miten töykeästi ap:n ystävä käyttäytyi. Toki emme voi tietää oliko hänellä mahdollisesti ihan oikea syy kieltäytymiseen mutta ap:n kertoman perusteella syy oli se ettei viitsinyt.
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa niin toki hoitaisin palveluksen, tai jos jostain syystä en pystyisi niin syyn kaverille kertoisin ja pahoittelut päälle. Te joiden mielestä ei ole mitään merkitystä sillä mitä ap on tehnyt kaverinsa hyväksi niin totta munassa sillä on. Ei palveluksia ole tarkoitus laskea ja vaatia sen perusteella toiselta hyvitystä mutta ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen ja vaikka kyseessä olisi tuntemattomampikin ihminen niin kyllä toista autetaan EDES silloin jos apua on itsekin saanut, jos ei muuten. Kun puhutaan siis näin pienistä jutuista.
Nuo tarinat väen vängällä "auttavista" kavereista eivät kyllä mielestäni liity tähän, eiköhän ap:n kaveri olisi voinut kieltäytyä näistä kutsuista ja kyydeistä jos kokisi ne niin epämiellyttäviksi.
Minä en enää auttaisi tätä itsekästä ystävääsi.
Kyllä nuo väenvänkä kaverit liittyy tähän, koska kyseessä voi olla sellainen ihminen joka on kokenut sen auttamisen siten, ettei ole pyytänytkään joten ei jää mitään velkaa. Aivan kuten minäkin, en pyydä kavereilta mitään vaan hyödyn vain heidän seurastaan, ja tämä ap:n kaveri voi olla samanlainen. Ihan hyvä että ap panee välit poikki, ja haalii ystäviä joiden kanssa hyötyrinki on sopiva.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 10:20"]
Minä en enää auttaisi tätä itsekästä ystävääsi.
[/quote]
Samaa mieltä, tosin sen vuoksi että aloittaja selvästi odottaa kunniaa hyvistä teoistaan. Etsi kavereita joista hyödyt ja joiden kanssa voitte kilpailla siitä, kumpi nyt tekeekään enemmän kaikkea hyvää. Onneksi omaan ystäväpiiriin ei kuulu tollasia nillittäjiä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 10:22"]

Eli sä taidat olla juuri niitä jotka odottavat ystävänpalveluksia mutta jonka mielestä itse niitä ei tartte tehdä. Mulla on juuri tuollainen kaveri ja olenkin ottanut häneen välimatkaa koska koko ajan pitäisi olla kuskaamassa/tuomassa/viemässä jotain mutta kaveri itse ei välitä tehdä mitään takaisinpäin.

Eikö siitä juuri pitäisikin kilpailla? Sitähän se ystävyys on että haluaa itse ystävälleen hyvää ja tekee ystävänpalveluksia ja myös ap:n ystävä haluaisi tehdä ap:lle takaisin ystävänpalveluksia.
Mä luulen, että tämä kaveri asuu tuossa lähellä Haaparannan Ikeaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 10:22"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 10:20"]
Minä en enää auttaisi tätä itsekästä ystävääsi.
[/quote]
Samaa mieltä, tosin sen vuoksi että aloittaja selvästi odottaa kunniaa hyvistä teoistaan. Etsi kavereita joista hyödyt ja joiden kanssa voitte kilpailla siitä, kumpi nyt tekeekään enemmän kaikkea hyvää. Onneksi omaan ystäväpiiriin ei kuulu tollasia nillittäjiä.
[/quote]
Eli sä taidat olla juuri niitä jotka odottavat ystävänpalveluksia mutta jonka mielestä itse niitä ei tartte tehdä. Mulla on juuri tuollainen kaveri ja olenkin ottanut häneen välimatkaa koska koko ajan pitäisi olla kuskaamassa/tuomassa/viemässä jotain mutta kaveri itse ei välitä tehdä mitään takaisinpäin.
[/quote]
Eli en taida ollakaan niitä, en pyydä kavereilta palveluksia, enkä koe että minunkaan tarvitsisi niitä tehdä muutoin kun omaehtoisesti. Ihme käsitys ihmisillä kyllä ystävyydestä. :D Mulla on kampaaja jolle maksan, oma auto millä ajan, asun kaupan lähellä ja pyöräilen sinne, muuttofirma mikä tekee muutot, lastenhoitajia saa pienellä rahalla ja mummo haluaa hoitaa lapsenlapsiaan ilmaiseksi, taksit vie iltamenoihin ne harvat kerrat kun tulee lähdettyä, sairaalasta kotiin taksilla tai omalla autolla. Ystävien kanssa käyn kahvilla, kaupungilla tai kyläillään, eikä mulla ole yhtään ystävää josta olisin "hyötynyt" muutoin kui nauttien heidän loistavasta seurastaan. ;) Sen takia mulla ei ole tarvetta puhua pahaa mun ystävistä, koska meidän ystävyyttä ei mitata siten, miten täällä tunnutaan mittaavan. :) Toki on ollut joskus näitä koulussa tapaamiani "kavereita" joille tuntuu olevan normaalia soittaa että haetko mut junalta, mutta koska ei ole mitään syytä miksei kaveri voisi mennä bussilla tai taksilla, tai haetuttaa itseään jollain joka on samanlainen kuin hän. Ja ilman muuta, jos mun ystävä menisi konkurssiin, joutuisi sairaalaan ja pyytäisi kyytiä sairaalasta, hakisin hänet odottamatta vastapalvelusta. Mutta jos kaveri soittaa että käytkö mulle ostamassa Lidlistä tarjoustavaran niin ihmettelisin kyllä motiivia, en IKINÄ soittais tai edes harkitsis pyytäväni? :D Mitä varten teillä edes on ystäviä, jos haluatte käyttää heitä hyväksi halutessanne?? Ei se ole mitään ystävyyttä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 11:40"]
Jos tietäisin, että tarjoat ruokaa ja juomaa saadaksesi myöhemmin vastapalveluksia, jättäisin kyllä syömättä ja juomatta. Olen tottunut, että ystäviä kestitään, koska siitä tulee hyvä mieli. Voit toki olla ärsyyntynyt siitä, että joku ei toimita asioita käskystäsi, mutta aikaisempiin ystävyydentekoihin vetoaminen on minusta moukkamaista.
[/quote]
Siis onko se mielestäsi hyvää ystävyyttä, että toinen osapuoli ei koskaan hyödy suhteesta mitenkään? Toinen syöttää, juottaa ja kyyditsee, mutta ei saisi pyytää itse mitään palvelusta? Kyllä musta ystävyyskin perustuu vastavuoroisuuteen. Toisaalta vaikka en olisi mitään palvelusta aiemmin saanutkaan, en edes viitsisi kieltäytyä noin pienestä palveluksesta kuin mitä ap oli pyytämässä.
[/quote]
Niin että juottakaa ja syöttäkää nyt aloittajaa seuraavat viisi vuotta joku, ettei hän vaan ole ainoa joka syöttää ja juottaa. Älä huoli ap, sinä pääset TAIVAASEEN ja ilkeä kaverisi ei,koska olet niin mahottoman laupias.<3 Toivotaan että ap ja muut mamskelit löytää vaan sellasia kavereita, jotka käyvät ostamassa tarjoustuotteita illalliskutsuja vastaan.